Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

>Mustaa ja valkoista

>

Valokuvatorstai on jäämässä pitkälle tauolle. Tilalle näyttää putkahtaneen ”Mustaa ja Valkoista” haastesivusto, jolle kuvia laitetaan aina sunnuntai-iltaisin.

Minä nyt myöhästyin tästä kerrasta, mutta menen joukon hännille uuden sivuston kuvia katselemaan ja ihastelemaan. Aiheena on tällä kertaa ”talvi”.

Tämä oma kuvani on esiintynyt jo Valokuvatorstai -sivulla. Vaihdanpa samalla blogin otsikkokuvan uuteen ja menen tutustumaan jälleen kerran vanhoihin ja rakkaisiin mustavalko-kuviin.

Kuvan saa suurenemaan klikkaamalla.

>Junamatkailua

>

Kemppisen tavoin minäkin matkustin eilen junalla yliopistolta kotiin. Muitakin yhtäläisyyksiä matkoillamme oli runsaasti. Junat esimerkiksi pysähtelivät sinne sun tänne ja matkustamisessa oli jälleen aitoa Wild West – meininkiä. Vain kirkuvat intiaanit junan ympäriltä puuttuivat. Suomessa maasto ratojen varsilla ehkäisee helposti hevoshyökkäyksiä junia vastaan, ei niinkään nykyisten junien nopeus. Ratojen kunto on osin niin huono, että mopedimies päihittää hoippuvan junan helposti, jos siinä radan vieressä sattuisi olemaan ajokelpoinen tie.
Intiaaneja ja junapelureita en siis eilen tavannut. Pohdin pakkasen keskellä pysähtelevissä junissa sitä, pitäisikö uusissakin junissa olla varustuksena moottorisaha, kirveitä, pemmikaania ja muuta evästä, tai ainakin kuivia polttopuita konnarinvaunussa, jotta saisi radan varteen tehtyä nuotion.
Takavuosina monissa syrjäisissä maissa junissa tosiaan oli erikoisvarusteita. Oli maita ja tilanteita, jolloin junissa oli hevosille heiniä, pyörivissä torneissa konekiväärejä ja avovaunuissa Boforsin IT-välineistöä.
Muuan tarina kertoo New Foundlandin rautateillä operoineesta ”The Newfie Bullitt”-junasta ja sen matkasta läpi saaren villin erämaan. Tämä luotijuna oli aikoinaan kuuluisa siitä, että sillä oli tapana pysähtyä ottamaan matkustajia mistä vain, ja jättää heitä mihin he halusivat jäädä. Sen lisäksi tämä juna kohtasi säännönmukaisesti maavyöryjä, lumivyöryjä, lumikinoksia, kiimaisia uroshirviä ja muita luonnon esteitä, jotka saattoivat pysäyttää junan moneksi vuorokaudeksi paikoilleen keskelle erämaata. Niinpä siinä junassa oli hyvät varusteet tällaisia tapauksia vastaan.
Eräänä kertana sitten juna oli taas pysähtynyt keskelle erämaata hirmuiseen lumimyrskyyn. Kun oli seisty paikoillaan joitakin aikoja, muuan nuori ja viehättävä neitokainen kysyi konduktorilta, koskahan tämä juna on perillä St.Johnissa. Konduktori sanoi että hän ei tarkkaa tiedä, pitää ensin odottaa myrskyn loppumista.
Meni taas jonkun aikaa, ja neitokainen kysyi uudelleen samaa asiaa konduktorilta. Tämä totesi, että myrsky edelleen jatkuu ja pitää olla vain kärsivällinen.
No neitokainen oli kärsivällinen ja odotteli nyt pitempään, kunnes viimein , hyvin huolestuneena, hän kysyi kolmannen kerran Konduktorilta, koska tämä juna on perillä St. Johnissa ?
Konduktori selitti taas kärsivällisesti, että kun tässä myrsky laantuu ja saadaan rata aurattua puhtaaksi, lähdetään heti liikenteeseen.
Mutta konduktori halusi nyt tietää, miksi neiti niin usein kysyi junan perillepääsystä.
– No katsokaas hyvä konduktori, kun minä olen raskaana ja olen vähän huolissani, jos synnyttämisen aikani tulee…
Johon virkamies vastasi vähän toruen ja jopa vähän moittien
– Hyvä rouva, teidän olisi hyvin pitänyt tietää se, että jos olette raskaan ja synnytyksenne on tulossa, tähän junaan ei ole syytä nousta ja lähteä tälle matkalle
Johon neiti vastasi vähän närkästyneenä.
– En minä vielä silloin ollut raskaana, kun nousin junaan

Tarina on kerrottu esimerkiksi Farley Mowatin kirjoittamassa kirjassa Kunnoton kuunari , mistä sen vapaasti muistelin tähän pakkasaamuun.