>Un mil textos

by Michael Tillman

>

Tämä on tuhannes Tillman-kirjoitus. Olen kovasti hämmästynyt tästä merkkipaalusta, mutta niin vain näyttää käyneen, että kun 2,5 vuotta sitten tajusin tämän mahdollisuuden, grafomania, intohimoinen kirjoittaminen on miestä sen jälkeen vienyt.
Hyvänä apuna on ollut hullu maailma ja kummalliset tapahtumat. Tänään esimerkiksi erkkolaisen nettisivuilla on uutinen, johon olisin alkutaipaleella tarttunut innolla ja irvistellyt heitä sydämen kyllyydestä. Nyt olen tullut vanhaksi, väsyneeksi ja sarkastiseksi.
Mäntyharjussa on ehkä vettä, soraa taikka uraania, mutta kun hölmöillään taikka lähdetään liikenteeseen, se tehdään Mäntyharjulla. Tämä erkkolaisen toimittajille tiedoksi. Ero on suurin piirtein sama, jos Tillman sanoisi, että olen nyt kusella, taikka sanoisin, että olen nyt kusessa.
Muutenkin kiitän luojaani, että en ole enää tämän Suomen suurimman iltapäivälehden tilaaja. Näinä aikoina väestölle voisi kertoa muitakin tärkeitä asioita , kuin jonkin haudan sortumisen, suntion kohkaamisen ja papin ammattitaidottomuuden.
Mutta minulle tämä kaikki on merkinnyt loputonta ihmettelemisen aihetta ja kirjoittamisen vimman purkamista itsestäni. Olen toistaiseksi ollut blogini kanssa hyvin onnellinen ja nautiskellut tästä kaikesta.
Hämmästyttävä määrä ihmisiä on vieraillut tekstien äärellä. Päivittäin kävijöitä näyttäisi olevan noin 150 ja vierailuja enemmän.
Kirjoitusten taso on ollut kirjavaa ja täytyy heti myöntää, että suurin funktio niille on ollut lepakoiden häätö omasta päänupista. Olen ollut laiska vierailemaan toisten sivuilla ja vielä laiskempi kommentoimaan. Olen oppinut perhanan itsekkääksi. Pahoittelen sitä.

Olen kiitollinen kaikista vierailuista ja kommenteista. Olen tavannut teistä harvat, mutta monet tunnen jo erittäin hyvin ja läpikohtaisin. Te olette taitavia sanankäyttäjiä, arkielämän sankareita ja suunnattoman kiinnostavia ihmisiä kaikki.

Tätä kautta eräs ihminen on pyytänyt runokirjaansa yhtä minun valokuvaani. Tätä kautta kirjailija Jari Järvelä kommentoi arviotani hänen kirjastaan.

Silloin oli syksy ja satoi vettä. Kuljin leuka pystyssä monta päivää niin, että meinasin hukkua sieraimiin tunkeutuvasta sadevedestä.

Tätä kautta olen löytänyt rikkaan maailman, jonne pääsee päivittäin seikkailemaan. Tekstiviidakon Tartsanina on oikeastaan kiva olla. Kiitos vielä siitä teille.