>Lepopäivän ratoksi

>

Ironista kyllä, tämän itsenäisyyspäiväni silppuavat viipaleiksi monet työhön liittyvät seikat. Enää minua ei uhkaa ryssä eikä lahtari, ei puniikki taikka Iiivana. Tänään, itsenäisyyspäivänä minua uhkaavat työ, elämän silppuaminen, velvollisuudet, lisäkoulutus ja henkinen loppuun palaminen.

Vihollinen on tässä sodassa aika ovela ja kavala sissi, joka hiipii selustasta, harrastuksista, töistä taikka mistä vaan kimppuusi ja pilkkoo sinut palasiksi.

Puolustusstrategioita on oikeastaan kaksi. Se mitä meille normaalisti kaupataan, perustuu työtehon säilyttämiseen, ylimääräisen hylkäämiseen ja työnantajan hyväksi toimimiseen. Onnellisuus syntyy sitten Adam Smithin ja Weberin oppien mukaisesti yleisen toimeliaisuuden kohonneena lisäarvona, joka palkitsee sinut sitten joskus, ehkä.

Vähän toisenlaisen lähtökohdan näyttää ottaneen Sampsa Kiianmaa perjantaina julkaisemassaan sähköisessä kirjasessa ”Työn hyväksikäyttö, onnellisuuden tavoittelijan opas työelämässä. Kirja on vapaasti luettavissa täällä.

Kiianmaan yksi keskeinen teesi on se, että ihmisen vapaa-aika ei ole vain tauko työstä, jotta ihminen jaksaisi taas tehdä töitä lisää ja loputtomasti. Kiianmaa vannoo oikean joutilaisuuden nimeen, flow- kokemuksen merkityksellisyyteen ja työn tehostumisen tulosten oikeaan kohdentamisen nimiin. Hän perustelee asioita sillä, että viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana työn tehostuminen on ollut niin suurta, että jos se olisi ohjattu palkankorotusten asemesta työajan lyhennyksiin, pekkasia olisi kertynyt jokaiselle niin paljon, että työviikkomme olisi 4-päiväinen.

Keskeinen asia Kiianmaan teeseissä on se, että taloudellisen kasvun jatkuminen ei enää nosta hyvinvointiamme ja onnellisuuttamme. Tästähän me olemme saaneet jo virallisiakin kannanottoja ja ilmastokokoukset pohtivat toimintamme tuloksia , nyt vain vähän murheellisessa muodossa.

Kiianmaa kysyy sangen aiheellisesti että kuka on puolestasi päättänyt sen, että status, sinun arvokkuutesi ja menestyksesi määräytyy asemasi ja omaisuutesi koon perusteella ?

Tillman alleviivaa myös sen hupaisan havainnon, että vaikka suurin osa suomalaisista ei usko rahan tuovan onnea, kavahdamme rahasta luopumista tai palkan vapaaehtoista alentamista, vaikka saisimme niin ostettua juuri sitä vapaa-aikaa lisää.

Kiianmaan e-kirjanen on piristävä poikkeus työnmuuttumisen saarna-aukeilla. Juha Siltalan teos oli aikanaan musertava laajuudessaan, asiantuntijuudessaan ja profeetallisuudessaan. Kiianmaan kirja asettuu janan toiseen ääripäähän. Hän perustelee asioita lähteillä Siltalan tapaan, mutta hänelle riittää 44 sivua ja muutama lähde.

Tillmanin synkässä nuoruudessa Kiianmaan filosofia oli kiellettyä ja kauhistuttavaa. Yhtenäiskoulun aulan seinässä luki suurin kirjaimin ”Ora et labora”. Rukoile ja tee työtä. Romaanin lukeminen oli selvää joutilaisuutta ja pahimmillaan syntiä. Siinä yhteisössä blogin kirjoittaminen olisi ollut selvästi syntiä, ehkäpä jopa perisyntiä, sillä semmoinen voisi houkutella muutkin kirjoittamaan ja näin saisi monen ihmisen ajatukset karkaamaan pois työn teosta.

Kiianmaan kirjasta lukiessa mieleeni tulevat eilisessä päreessäni esiintyneet ihmiset. Romaaniyhteisö ja R-kioskin hevosveikkaajat eivät huomisesta huolta kanna. Molemmat osaavat oman asiansa, tekevät sitä antaumuksella, saavat siitä suurta nautintoa ja kuljeskelevat enemmän tai vähemmän rehvakkaasti, kädet taskuissa , pikkukengissä pakkasessa ja mersun ovet paukkuvat niin, että huurre koivuista tippuu.

Huomenna on 6 tuntia luentoa, 2 tuntia työnohjausta, yksi tunti kokousta ja kolme tuntia tentin kirjoittamista ja korjaamista. Ehkä olen vähän sarkastinen ja kyllääntynyt. Oppilaitosmaailmassa viimeiset viikot lukukausien lopuissa ovat aina tämmöisiä. Nuorisoa ajetaan pistimillä uhaten ylös vuorenrinteitä, kohti voittopalkintoa ja joululomaa. Opetamme heitä jo kovaa vauhtia siihen, josta Kiianmaa varoittaa.