>Ihmispareja
by Michael Tillman
>
Edelläni saapui uuden karhealla mersulla paikalle keski-ikäinen romaanipariskunta. Ikäiseni pitkähameinen rouva kiirehti kioskin ovelle ennen miestään. Hän avasi oven, piti sitä pari sekuntia auki miestään varten ja kun aviomies oli nahkatakissaan mennyt sisään, nainen seurasi perässä.
Valtaväestön keskuudessa en ole nähnyt kunnioitusta ja kohteliaisuutta esitettävän näin päin. Koko episodi tuntui hassulta ja jotenkin tunsin olevani jossain kaukana, feodaalisessa yhteiskunnassa satojen vuosien päässä nykyajasta.
Muutenkin kioskilla oli kiinnostavaa nähtävää. Syksyllä saapunut roolipeleihin hurahtanut miesoppilaani oli valikoimassa tyttöystävänsä kanssa video-filmiä iltaa varten. Tämä nuorimman kurssin eksoottinen poika oli näköjään löytänyt kainaloonsa valmistuvan kurssin yhtä eksoottisen naisopiskelijan. Heillä ikäeroa taitaa olla 5 vuotta.
Kumpikin näyttää tehneen pitkän matkan maan ääristä meille ja kohtalo näyttää varanneen heille lopulta sopivan vastaparin. Pojalla oli pitkä, musta, jalkoihin ulottuva musta talvitakki, vyötäisillään kirkkaan punainen huivi ja kaulassaan suuri amuletti jostain roolistaan jossain pelissä.
Pikkuisella punkkaritytöllä näytti olevan samat ketjut lanteillaan ja samat paksut saappaat jalassaan. Ne olin hänellä nähnyt jo 5 vuoden ajan, lähes joka päivä.
Olisin halunnut päästä näkemään, minkä elokuvan he vuokrasivat, mutta yritin olla häveliäs ja toimittaa omat asiani eleettömästi. Turhaan kuitenkin pelkäsin heidän kohtaamistaan, sillä rakastunut pari oli niin totaalisesti syventynyt toisiinsa. Hevoset ja minä olimme heille ilmaa.
Kohtasin heidät vielä marketissakin. He olivat edelleen toisiinsa syventyneinä, rakastuneina, kulkivat käsi kädessä autuaan tietämättöminä siitä, että tänään he pääsevät tähän tekstiin ja tekevät itsestään pienen pienellä tavalla kuolemattomia.
Olkoon heidän itsenäisyyspäivänsä huomenna auvoinen kuin Aleksis Kiven romaanin loppu.
Tillman 