>Sininen ja valkoinen

>

Valokuvatorstain aiheena on tänään sininen ja valkoinen.

Mieleni teki kuvata pari valkoista lautasta sinisellä pöytäliinalla. Semmoinen olisi ehkä kuitenkin ollut tyylitöntä ja sopimatonta käytöstä valtaapitäviä ja esivaltaa kohtaan. Tasavallassakin lienee kohtuullista edes näytellä kuuliaisuutta ja kunnioitusta. Oli sitten kyse lautasista tai laudoista.

Tämän viikon suurena teemana tuo tämänkertainen valokuvatorstain aihe tietenkin puolustaa paikkaansa ja menettelee. Siksi minäkin lopulta päädyin vähän kliseiseen tulkintaan sinisestä ja valkoisesta. Sanotaanko kansallisromanttiseen. Joutsen siinä yrittää syödä muuttomatkaa varten evästä järven pohjasta.

Samalla mietin sitä, mikä usein muutoinkin tulee mieleen; Talvisota, sisällissota, jopa jatkosotakin ovat useimpien muistoissa mustavalkoisia. Verta ei hangella näy, taivas on harmaa, miehet likaisia ja väsyneitä. Haavoittuminen näkyy valkoisena siteenä, asentona paareilla ja epäluonnollisena asentona. Tuska, kauhu ja kollektiivinen muisto rakentaa lopulta harmauden päälle sinivalkoisen myytin, jonka tehtävä on peittää harmauden ja veriset riekaleet, niiden viimeisemmätkin rippeet.

Siksi minä ehkä nautin Maamme-laulusta ja Porilaisten marssista enemmän kuin lipusta. Lipun koodisto on pakottava ja ahdistava. Isänmaallisten laulujen maailma antaa mahdollisuuden sentään vaikenemiseen ja mykkyyteen, suun aukomiseen muiden tahtiin ja omien asioiden miettimiseen.

Kuva aukeaa klikkaamalla lisää.

>Yhteen soppii…. tai sitten ei

>

Maarianhaminan kirkkoherra on saanut potkut työstään. Häneltä ei oikein yhteiselo suju puolison kanssa ja siitä johtuen sitten Porvoon piispa on päättänyt panna miehen viralta. Asiassa ei liene mitään riideltävää, sillä tämä Vikström lienee myös ruotsinkielinen, joten asian takia ei Ahvenanmaan tarvitse irtaantua Suomesta, eikä lintujen kevätlahtausta lisätä. Hankalaksi asian tekee se, että näitä eroja on kertynyt paimenelle jo viisi kappaletta.

Näistä viidestä puolisosta ei mainita, mitä sukupuolta he ovat, mutta koska kyse on kirkkoherrasta ja kirkollisista avioliitoista arvatenkin, mieleen tulee näitä eronneita naisia miettiessä Arto Paasilinnan romaanit.

Olen illalla ja yöllä vähän pohtinut tuota tapausta ja miettinyt, mistä tuommoinen epäsopivuus voisi johtua. Hankalaahan se on, jos etsii milli-kokoiseen pulttiin sopivaa mutteria ja laatikko on täynnä tuumakierteistä tavaraa, joka kiertyy pultin ympäri puolitoistakierrosta, mutta sitten alkaa ahdistaa. Voi sitä tuumakokoa tulla viisikin kappaletta peräkkäin, myönnetään.

Lööpit eivät oikein anna selvää kuvaa siitä, minkä ikäinen kirkkoherra on ja millaisella frekvenssillä hän on yrittänyt avioliiton satamaan purjehtia. Ainakin voisi sanoa noin yleiseksi lohdutukseksi sen, että kun asianomainen on varmasti elämässään vihkinyt kymmeniä pareja ja päässyt toimitusta itse näin aitiopaikalta seuraamaan, ja itsekin viisi kertaa käytävää pitkin tallustellut morsion kainalossa, asian ei enää pitäisi jännittää, vaan kuudennella kerralla tunne on jo levollinen ja asian voi hoitaa seuraavalla kerralla yhtä tyynesti kuin kalastuskortin lunastamisen Itellan tiskiltä.

Niin, tietysti jutun todellinen ydin saattaakin olla siinä, että kirkkoherra arkipäiväistänyt koko upean riitin ja nauttii sitä liian usein. Kertakäyttöriitti on muuttunut osaksi arkea. Hääkakku on leikattu ja jo kohta käy ilmi joku morsion pikku vika, joka iltaa myöten alkaa sulhasta harmittaa siinä määrin, että aamusella sirkeäsilmäinen diakonissa näyttää jo omaa vastavihittyä hehkeämmältä.

Nyt kaikilla julkisuuteen pyrkivillä naisilla asuinpaikasta ja kielestä riippumatta onkin oiva hetki hankkiutua rouva numero kuudeksi ja saada runsaasti julkisuutta ajantäytelehdistössä.

Todellinen syy varmaan naisasianaisten mielestä on siinä, että mies on kykenemätön tuntemaan syviä tunteita ja käyttää julmasti naisia näin hyväkseen.

Oli miten oli, olisi kuitenkin mukava tietää, lähettääkö kirkkoherra kaikille entisille vaimoilleen joulukortit ja tyytyykö hän perinteiseen ja yhtenevään tervehdykseen, vai kirjoittaako hän jokaiselle naiselle yksilöllisen, sovittelevan ja joulun henkeen sopivan viestin ja kuulumiset.

Uutisessa ei muuten kerrottu sanakaan lapsista. Jos heitä on, epäilemättä ajantäytelehdistö heistä kertoo meille, viimeistään viattomien lasten päivänä.