>

Mies raiskattiin Pirkanmaalla, eduskunta hävisi 60 000 euroa meidän yhteisiä rahojamme käymällä oikeutta kolme vuotta vanhasta viinistä, jonka se oli jo maksanut ja Pääministeri Vanhasen mökki on ilmeisesti rakennettu jonkun rakennusliikkeen lahjoittamista tavaroista.

Ihminen on loputtoman hölmö, loputtoman taukki.

Nyt näyttää siltä, että pirkanmaalainen mies oli kävellyt pahaa aavistamatta himonsa ohjaamana homon järjestämään ansaan. Homopa oli saanut pirkkalaismiehen kiinni käsirautoihin sängyn päätyyn , mutta paikalle ei tullutkaan nettinarttua, vaan kyynärän verran aisaa.

Eduskunnan pöljät taas kävivät Etelä-Afrikasta meidän rahoilla tilaamassa suomalaisen asianajan viinitilalta viiniä. Myyjänä toiminut asianajaja oli ehkä hyvä viinitarhuri, mutta eipä hän osannut tai viitsinyt näitä hummeri-poikia evästää ja kertoa heille, että ette te näitä maahan saa. Nyt sitten kansakunnalla on 3 vuotta vanhaa perkeleen kallista valkoviiniä helkkarinmoinen lasti. Tuommoista lastin hakijaa olisi Satakunnassa aikoinaan vedetty turpaan.

Sitten tämä pääministeri. Jotain tuntuu löytyvät joka päivä. Yhä selvemmäksi käy se, että oli asioissa perää, taikka ei, julkisuudessa ovat koko ajan pääministeri ja puoluesihteeri, kaksi hölmöä. Muita törmäilijöitä on ollut kovin vähän. Yksi ”kaikkonen” ei medialle oikein riitä ja Vihriälästä ei kukaan ollut koskaan kuullutkaan. Tiura oli sopivan nätti suupala medialle, ja Kanervakin niin kauan kun Tukiainen oli mukana kuvioissa.

Iso asia on joka tapauksessa meneillään. Vanhasen rakennustarvikkeiden maksajaa on kuulemma tutkittu nyt vuosi. Kyllä asia tosissaan on otettu, täytyy myöntää. Sitä en osaa sanoa, miksi tämmöistä prosessia pitäisi kutsua. Se riippuu täysin sitten siitä, mitä ko. henkilöt lopulta ovat tehneet. Vääjäämättä näyttää nyt siltä, että aikalailla on tehty.

Mietin itsekseni tässä hiljaa, mitä muuta on vielä tulossa. Näitä persekortteja tuntuu lasitalossa riittävän. Nyt kun tutkiva media on nk. saletissa, kannattaisi ehkä jo päästää meidät jännityksestä ja putsata pöytä saman tien. Yleisradio on pääministerin rakennustarpeita tutkinut hartaasti ja hiljaa. Nyt lasitalosta pitää pian nokittaa, jotta varsinaisen korttitalon kaatamisen kunnia ei karkaa Pasilaan.

Näytelmä on ollut hieno ja jännittävä. Kiitos kovasti siitä. Nyt tekisi mieli kuitenkin jo esityksen jälkeen baariin. Kannattaisi lapioida kaikki sonta nyt saman tien että päästäisi tästä normaaliin elämään joskus.

Lehtomäen, Kiviniemen ja muutaman muun ei enää kannata paljon miettiä. Ensi kesän puoluekokous on edessä ja muille ei pidä antaa liikaa siimaa. Ensimmäinen haastaja saa tässäkin pelissä etutikin. Nähtäväksi jää, onko puolueessa enää yhtään niin tahratonta neitsyttä tai nuorta herraa, että kukaan kehtaa yleensä ehdokkaaksi ruveta. Nyt on kuitenkin jo kiire.

Maakunnasta muuten lähtivät ensimmäiset varoittavat puhelinsoitot jo vuonna 2007 puoluetoimistoon. Novan – maine ja sen taustalla olleiden henkilöiden tekoset 1990-luvun alussa tunnettiin täällä oikein hyvin. Puoluetoimistossa raha kuitenkin voitti jälleen järjen äänen.