>Mikä ei kuulu joukkoon ?

>

Valekirjailija Sariola joutuu palauttamaan 25 000 euroa kirjastoapurahoja. Kokoomus ja Keskusta joutuvat palauttamaan vaalirahoja Nova-yhtiöiden konkurssipesiin. Jyväskylän entinen kaupunginjohtaja ei joudu palauttamaan kultaista kädenpuristustaan vuodelta 2004. Siinäpä hyvä nelikenttä tänään jatkuvalle Uutisvuoto-ohjelmalle.

Jos Uutisvuoto haluaisi olla ajan hermolla, se ottaisi nyt kiireesti kisailemaan Novan entistä johtoa, asiassa ryvettyneitä kansanedustajia ja muita asianosaisia. Monet heistä ovatkin jo tanssineet tähtien kanssa ja tehneet itsestään julkisuustyötä, joka nyt viime päivinä on lopulta alkanut satamaan laariin.

Uutisvuoto varmaan jotenkin noteeraa toivon mukaan entisen kapteeninsa sairauden ja pitäytyy normaaleissa käyttäytymissäännöissä. Semmoinen on hyvä muistaa sekä satiirissa että ironiassa. Ehkä on soveliasta myös jättää julkisuudessa tapahtunut rikkaan perheen julkipyykki vähemmälle.

Kohtalonomaista muuten se, että tässä keväällä eräs varsinaissuomalainen kunnallisdemari kaappasi samaan sukuun kuuluneen nuoren naisen ja yritti tällä tavoin kartuttaa tulevaa vaalikassaansa. Nainen eristettiin salakammioon. Nyt sama suku haluaa avata toisenlaisia salaisuuksia ja julmuuksia, omasta tahdostaan ja itse julkisuuteen vaikuttaen.

Keväällä suku säästyi suurelta hehkutukselta ja median kaivelulta melko täydellisesti. Tapaus vaiettiin kuoliaaksi muutamassa viikossa. Kuvittelin se tapahtuneen suvun halusta ja pyynnöstä. Nyt sama suku, nuorten miesten armeijatermiä käyttääkseni, avautuu ja hajoaa.

Puuttuu enää se, että joku ryhtyisi esittelemään suvun maatalousharrastusta.

Mutta Pekka Kettunen siis ei kuulu joukkoon. Hän ei joudu palauttamaan rahoja. Aikoinaan Joensuussa oli torin kupeessa mainio osuustoiminnallinen hotelli, jonka tanssiravintolan puoli kulki nimellä ” pekka kettunen”. Baarin puolta kutsuttiin ” marja happoseksi”.

Kyseinen hotelli oli tilannut taiteilija Juhani Leskiseltä hotellin liikelahjaksi single-levyn, jolle taiteilija sitten oli laulanut kappaleen ”Happosen Marja ja Kettusen Pekka”. Johanna –levymerkin tuottamalla levyllä b- puolella oli sama instrumentaali-sovituksena. Hyville ja tuottaville hotelliasiakkaille jaettiin sitten tiskin alta tätä harvinaisuutta siinä tilanteessa , kun hotellilaskua maksettiin ja asiakas oli poistumassa.

Ko. äänite on edelleen Tillmanin hyllyssä muistona menneestä. Hotelli on jo lopetettu aikaa sitten ja taiteilijakin on mennyt.