>Koljatti

by Michael Tillman

>No niin….

Nyt pitäisi sanoa joku älykäs sana Jari Tervon uusimmasta teoksesta. Niin… kaikki tietenkin odottavat sitä ja sellainen kuuluu hyviin tapoihin kun muutenkin kirjoittaa ja on juuri saanut hyvää viihdettä lukea.
Suomen Kuvalehden toimittajan kanssa olen asiasta samaa mieltä kerrankin. Tervon kirja on osittain hyvinkin riemukasta satiiria, jossa pässin osa on kyllä medialla. Jotta tämä pässimäisyys saadaan esille, kirjailijan on tarvinnut laittaa päähenkilölle erilaisia kompastuskiviä ja kuviteltuja juttuja eteen ja laittaa sitten Pekka Lahnanen kompastumaan niihin jokaiseen.
Media näyttää tässä kirjassa vähän hölmöltä. Englantilaista jalkapallojoukkuetta fanittava Timo Soinikin on median rinnalla kuin pyhäkoulupoika.
Lopulta käykin sitten niin, että minulla ei ole tästä kirjasta oikein mitään sanottavaa. Rautapää ja muut Rovaniemi-sarjan teokset ovat olleet riemastuttavia ja ajoittain pääministeri Lahnasestakin tulee mieleen punaisessa lakkanylon- takissa pankkiryöstöä tekevä Trampas , jolle sattuu ja tapahtuu kaikkea maan ja taivaan välillä. Ja muut Rovaniemen Pisto-baarin veijarit.
Pidän Koljattia suoranaisena jatkeena siihen pitkään ihmishamojonoon, jonka Tervo on näyttämölle marssittanut. Rovaniemeläisen alamaailman komiikka toimii edelleen. Kirjallisuudessa on ollut lupa laittaa tavallinen ihminen sattumusten höyläpenkkiin ja sitten analysoida ja vähän hihitellä, että mites se nyt noin sattui… Tervo laittaa Lahnasen tähän samaan kohtalon suureen myllyyn, joka lopulta heittelee meitä kaikkia sinne sun tänne tässä elämässä.
Tällä kertaa pääfunktio on tietysti ollut median röykyttäminen. Siihen ei ehkä olisi riittänyt Trampas, ei ehkä edes kontulalaiset Veksi ja Minna Jurmu riitä siihen. Tarvitaan Koljatti, kaikkien tuntema mies, jolla on jo valmiina suuri mokaamisen taito.
Tässä on kirja, jonka pitäisi hävettää lukijaansa. Ainakin minua se hävettää pikkuisen. Sama tahmeus siinä on kuin Seiskassa. Tämä tahmeus on todellisuuslimaa. Limaa , joka tarttuu sormiin ja pysyy siinä kuin afganistanilainen äänestysväri. Tämmöistä siis on olemassa. Lähes tämmöistä ainakin.
Kerrankin Tervolla on ollut helppo nakki. Valtakunnassa ei ole olemassa satiirin perinnettä, joten hän pääsee ihan tyhjälle kentälle. Itsevaltiaita ei lasketa. Siitä ohjelmastahan kaikki lopulta pitivät. Se ei ole enää satiiria.

Todellisuutta ei ole tarvinnut muokata oikeastaan paljoakaan. Kirjassa on vähän sellaisia asioita, jotka lukija voi tuomita suoraa valheeksi tai mahdottomuudeksi. Kaljapurkki pääministerin kourassa tekee hänestä inhimillisemmän. Se ongelma on lopulta pääministerin huolista pienin, mutta Tervopa laittaa lopulta pääministerinkin ottamaan kantaa, tai ainakin ottamaan.