>Koljatti

>No niin….

Nyt pitäisi sanoa joku älykäs sana Jari Tervon uusimmasta teoksesta. Niin… kaikki tietenkin odottavat sitä ja sellainen kuuluu hyviin tapoihin kun muutenkin kirjoittaa ja on juuri saanut hyvää viihdettä lukea.

Suomen Kuvalehden toimittajan kanssa olen asiasta samaa mieltä kerrankin. Tervon kirja on osittain hyvinkin riemukasta satiiria, jossa pässin osa on kyllä medialla. Jotta tämä pässimäisyys saadaan esille, kirjailijan on tarvinnut laittaa päähenkilölle erilaisia kompastuskiviä ja kuviteltuja juttuja eteen ja laittaa sitten Pekka Lahnanen kompastumaan niihin jokaiseen.

Media näyttää tässä kirjassa vähän hölmöltä. Englantilaista jalkapallojoukkuetta fanittava Timo Soinikin on median rinnalla kuin pyhäkoulupoika.

Lopulta käykin sitten niin, että minulla ei ole tästä kirjasta oikein mitään sanottavaa. Rautapää ja muut Rovaniemi-sarjan teokset ovat olleet riemastuttavia ja ajoittain pääministeri Lahnasestakin tulee mieleen punaisessa lakkanylon- takissa pankkiryöstöä tekevä Trampas , jolle sattuu ja tapahtuu kaikkea maan ja taivaan välillä. Ja muut Rovaniemen Pisto-baarin veijarit.

Pidän Koljattia suoranaisena jatkeena siihen pitkään ihmishamojonoon, jonka Tervo on näyttämölle marssittanut. Rovaniemeläisen alamaailman komiikka toimii edelleen. Kirjallisuudessa on ollut lupa laittaa tavallinen ihminen sattumusten höyläpenkkiin ja sitten analysoida ja vähän hihitellä, että mites se nyt noin sattui… Tervo laittaa Lahnasen tähän samaan kohtalon suureen myllyyn, joka lopulta heittelee meitä kaikkia sinne sun tänne tässä elämässä.

Tällä kertaa pääfunktio on tietysti ollut median röykyttäminen. Siihen ei ehkä olisi riittänyt Trampas, ei ehkä edes kontulalaiset Veksi ja Minna Jurmu riitä siihen. Tarvitaan Koljatti, kaikkien tuntema mies, jolla on jo valmiina suuri mokaamisen taito.

Tässä on kirja, jonka pitäisi hävettää lukijaansa. Ainakin minua se hävettää pikkuisen. Sama tahmeus siinä on kuin Seiskassa. Tämä tahmeus on todellisuuslimaa. Limaa , joka tarttuu sormiin ja pysyy siinä kuin afganistanilainen äänestysväri. Tämmöistä siis on olemassa. Lähes tämmöistä ainakin.

Kerrankin Tervolla on ollut helppo nakki. Valtakunnassa ei ole olemassa satiirin perinnettä, joten hän pääsee ihan tyhjälle kentälle. Itsevaltiaita ei lasketa. Siitä ohjelmastahan kaikki lopulta pitivät. Se ei ole enää satiiria.

Todellisuutta ei ole tarvinnut muokata oikeastaan paljoakaan. Kirjassa on vähän sellaisia asioita, jotka lukija voi tuomita suoraa valheeksi tai mahdottomuudeksi. Kaljapurkki pääministerin kourassa tekee hänestä inhimillisemmän. Se ongelma on lopulta pääministerin huolista pienin, mutta Tervopa laittaa lopulta pääministerinkin ottamaan kantaa, tai ainakin ottamaan.

>Kaunis pappi

>

Vietin eilen vapaapäivää, jonka aikana yritin vapautua yhdeksi päiväksi sosiaalisesta mediasta. Uhrasin huomattavan osan eilisestä Koljatti-kirjalle ja tavallisen median irvistelylle. Saatan kirjoittaa kirjasta jotain, ja saatan olla kirjoittamatta. Minä harkitsen edelleen.

Tämä nykyinen maailman meno on saamassa sosiaalisen median raatelujen lisäksi muitakin kummallisia piirteitä. Jopa perinteinen kirja, Koljatti, ottaa siihen kantaa hitaalla tavalla, kirjana. Tervo kyllä luontevasti ja täysin rinnoin piiskaa Seiskasta lähtien kaikki mahdolliset välineet ja toimijat. Media on taas tulkinnoissaan iloinnut ja riemuinnut siitä, että Tervo piiskaisi Vanhasta ja muita poliittisia toimijoita. Minua naurattaa se nopeus, jolla tiedotusvälineet kiiruhtivat tätä tulkintaansa tekemään.

Kaikki taitaa olla jo kuitenkin myöhäistä. Ihmiskunnan hulluus lisääntyy kulovalkean tavoin. Yleisradio kertoo netti-uutisissaan, että nykyiset hääparit valikoivat pappinsa ulkomuodon perusteella. Ruma pappi tai kuivahkon näköinen naisteologi vievät häistä hohdon ja kenties avioliitto on jo sillä tuomittu epäonnistumaan.

Hääparit valikoivat papin selaamalla kuvamatrikkelia, taikka käymällä kirkossa etukäteen vertailemassa vihkijöiden ulkomuotoa ja kompetenssia. On jopa käynyt niin, että harjoitusten jälkeen on pappia vaihdettu kun tämä ei ole istunut hääjuhlan kehykseen ulkomuotonsa vuoksi. Säädyllisimmät ovat suositelleet jotain määrättyä parturia tai kampaajaa ynnä pukuliikettä kirkonpalvelijalle, jotta nuorenparin aviopursi ei heti lähtösatamassa karahda kiville.

Kirjoitukseni kirkollinen luonne, sunnuntaiaamu ja henkilökohtainen kunnioitukseni kirkon asioita kohtaan estävät minua käyttämästä nyt koko sanavarastoani. Hyvä puoli tässä on kuitenkin se, että sitä huomaa olevansa kohtuullisen onnellisessa asemassa niin kauan, kun tuommoinen toiminta itseä kauhistuttaa.

Takavuosina oli joitakin vanhan liiton kirkkoherroja, jotka kieltäytyivät vihkimästä susipareja ja eronneita. Helposti tulee mieleen semmoinen asia, että vaikka nykyään em. mainittujen parien diskriminoinnille ei mitään järjellistä syytä enää olekaan, niin silti voisi ajatella, että olisi vähän ilmaan raikastavaa, jos joku pappi kieltäytyisi oman naamansa stailauksesta ja kehottaisi ko. pölvästejä menemään vaikkapa maistraattiin taikka jonnekin aravakerrostaloon elämään synnissä.

Tai odottamaan muutaman kuukauden kihlaparina. Asiat saattavat jopa ratketa itsellään. Ruma pappi voi päästä eläkkeelle tai kihlapari erota.