>Koljatti

>

Kirjastomme aina hyväntyylinen ja kohtelias palvelurobotti Oiva Pääkäyttäjä lähetti äsken minulle sähköpostiviestin siitä, että Pekka Lahnasesta kertova Koljatti odottaa minua tiskillä.

Tuskin koskaan olen niin ristiriitaisin mielin rynnännyt syksyn uutuuden perään. Aiheutettu kohu on saanut minut jopa harkitsemaan radikaaliksi anarkistiksi heittäytymistä ja koko kirjan lukemisesta luopumista.

No, kirjallisuuden opiskelijana minulla lienee pieni sosiaalinen paine avoimin silmin ja ennakkoluulottomin sormin kuitenkin ryhtyä ko. teokseen. Jospa sieltä löytyisi jotain syvempää sanomaa ja tarkoitusta elämään. Tai edes railakkaita makuhuone –episodeja.

Tervoon, Lahnaseen ja keneen tahansa mieheen, joka puhuu härillä kyntämisestä, joka antaa ymmärtää, että on kynnetty kovasti ja jonka Audi suorastaa hikoilee ja huokailee vielä viime kyntöreissun jälkeen parkkipaikalla, sopii vanha kansa viisaus; hiljaisessa vedessä ne suuret kalat kutee.

Lukijoille ja Lahnaselle ja Tervolle tiedoksi myös ; Ilmoittauduin juuri virtuaaliopintoihin uudelle kurssille, jonka nimi on Ruumis ja teoria. Kurssin esiteteksti oli niin houkutteleva, että en voinut vastustaa kiusausta:

Kurssi rakentuu tutkimusmetodologiselle jännitteelle eletyn (Merleau-Ponty) ja esitetyn (Hall, Dyer, Butler) ruumiin välillä. Toisin sanoen ruumista tarkastellaan sekä fenomenologisena, subjektiivisesti koettuna elämys-ruumiina että representoituna, esitettynä ja tuotettuna objektiruumiina. Näiden välillä ei kuitenkaan välttämättä ole ristiriitaa: ruumis on väistämättä aina jo kulttuurinen, ja ruumissubjekti on samanaikaisesti merkitysten kantaja ja antaja.

Kohta kotiin ja Koljatin kimppuun. Jos sattuisin ko. kurssille mahtumaan ja pääsemään, ensi töikseen pitää kyllä jotenkin käyttää jossain päreessä, työpaikkakeskustelussa, taikka ainakin ensijoulun pikkujouluissa vastakkaisen sukupuolen kanssa keskusteltaessa sanaa ” objektiruumis”.

Ehdottomasti tämän viikon sana.

>Huono alku

>

Australialainen Jessica Watson aloitti alkuviikosta viimeisen siirtymisensä pitkin Australian itärannikkoa kohti Sydneytä ja maailmanympäryspurjehduksensa lähtöpaikkaa.

Keskiviikkona hänen 34 jalkaa pitkä veneensä törmäsi kuitenkin yli 200 metriseen rahtialukseen. Tyttö on kuulemma kunnossa ja ajaa moottorilla takaisin kotisatamaan.

Veneen korjaus vie tietenkin aikansa, joten kovasti paljon 16 vuotiaalla nuorella naisella on kiirettä lähipäivinä ja viikkoina, jotta hän pääsee taipaleelle. Vaarana nimittäin on, että hän täyttää matkan aikana 17 vuotta, jolloin jäisi saavuttamatta tämä ikäennätys.

Ja sehän on se kaikkein tärkein asia elämässä.

Asiasta voi lukea lisää täältä ja täältä. Koko retken kotisivut ovat taas täällä. Päivityksiä voi nyt tulla harvoin jos koko rikaus joudutaan käymään läpi. Jos taas törmäyksessä on tullut runkovaurioita, koko vene joudutaan ehkä tyhjentämään muonasta ja muista tarvikkeista. Kuvasta näkyy, että puomi ja osa rikausta ovat tulleet alas kannelle. Jos masto on pystyssä, vene on helpompi tuoda satamaan. Onneksi köysistö ei ole mennyt potkuriin. Joka tapauksessa tuollainen törmäys voi repiä vanttien ja harusten läpiviennit irti rungosta. Niiden vaurioiden paikkaaminen on hidasta ja tarkkuutta vaativaa.

Mutta, että ensimmäisenä yönä. Matkalla noita öitä on yli 300. Aavalla merellä tuota liikennettä on vähän laisesti ja siellä kyllä mahtuu kulkemaan ja jossain määrin voi luottaa muiden tutkiin ja omaan tutkanheijastajaan. Olisi nyt kuitenkin ollut asiallisempaa olla vähän varovainen kun ajaa 15 mailia rannikosta olevaa vilkasliikenteistä laivaväylää pimeässä.

Toivon mukaan koko muu retki ei ole samankaltaista haihattelua ja onneen luottamista

Kuvan olen ottanut ilman lupaa täältä