>Tuli postia…

>

Olen istunut tänään keskustoimistolla kokouksessa ja ollut muutenkin kovasti liikekannalla. Mietin ajomatkalla illalla sitä, miksi jonkin viraston, laitoksen tai instituution pääkonttoria sanotaan pääkallonpaikaksi ?

Ei se nyt ainakaan Mustanaamiosta ole tullut. Liekö asialle sitten joku fysikaalis-lääketieteellinen selitys. Mutta kuten sanoin, olin pääkallonpaikalla kokouksessa.

Eilinen ilta meni tenttikirjojen ja kirjeen parissa. Olen nimittäin alkuviikosta saanut postia Australiasta ja siihen piti vastata.

Pari viikkoa sitten seikkailin netissä ja googlasin tätini nimellä Internetin syviä vesiä. Haaviin tarttui yksi samalla sukunimellä varustettu henkilö, jonka etunimi täsmäsi perimätietoon. Minulla pitäisi olla sen niminen serkku Austaraliassa. Kun tiedostoon oli jäänyt ko. henkilön 4 vuotta vanha meili-osoite, päätin kokeilla ja kopasta, mitä sieltä toisesta päästä löytyy.

No sieltä löytyi serkkutyttö, jota en ole ikinä nähnyt, jolle en ole ikinä kirjettä tai korttia lähettänyt ja jonka kanssa en ole ikinä puhunut. Viiskymppinen serkkutyttö, joka kirjoitti minulle meilin ja joka oli antanut viestini toiselle serkkutytölle, joka hänkin kirjoitti minulle alkuviikosta meilin.

Eilen vastasin sitten heille molemmille yhteisesti ja lähetin muutaman kuvan perheestämme ja residenssistä. Kolmanteen serkkutyttöön en ole vielä saanut yhteyttä, mutta epäilemättä sekin kohtaaminen vielä on edessä.

Voin vakuuttaa, että tässä iässä ensimmäiset sukulaisiin tutustumisaskeleet ovat aika jänniä ja vähän ” käsi puristaa kynää” kun ensimmäistä viestiä sorvaa omalla kyökki enkliskalla.

Yksi tyttö taitaa olla naimisissa jonkun aatelisen kanssa, sillä sukunimensä on helkkarin moniosainen ja täynnä ab, von und zu –lyhenteitä ja ranskalaisia pyhimyksen nimiä. Yksi taitaa olla neiti-ihminen ja kolmannesta en oikein osaa vielä sanoa mitään. Tätikin on kuulemma hyvissä voimissa miehensä kanssa vielä.

Mutta pikkuhiljaa tässä raivataan tietämättömyyden viidakkoa pois ja välitetään suomitietoutta. Sivutuotteena perheen nuoriso näyttää saaneen samalla kertaa pari pikkuserkkuakin. Jos tulevina päivinä kerron teille aussi-vitsejä, ylistän Crocodile Dandyä ja retostelen aussi-olut merkeillä, ymmärtänette, että olen vain kovasti innostunut uusista sukulaisistani.

>Ulostulot

>

Entinen valtionvarainministeri Viinanen tuli julkisuuteen viikko sitten koska häntä kauhistuttaa näiden nuorempien päättäjien hurja velanottotahti. Heti seuraavalla viikolla tuli julkisuuteen sitten tämä nykyinen rahaministeri, joka antaa ymmärtää haastattelussaan, että nyt vasta sitä ollaan kuilun partaalla.

Voisi sanoa äkkiseltään, että poikien leuhkimista ja tarinan iskentää. Kuilun partaa tässä ollaan oltu taas, mutta kauan piti viime syksynä kuunnella ministeri Kataisen ja pääministeri Vanhasen vakuutteluita siitä, että tämä kriisi ei meitä tule koskemaan. Muistuu mieleeni kapteeni Kaarna. Sota on kaukana, Balkanilla asti.

Katainen sanoi jopa peruuneensa hirvijahdi, kun näytti siltä, että tässä on nyt tosi kysymyksessä ja suuria uhrauksia tehdään.

No Rahikainen eppäili vähän elokuvassa, että saattapi olla nopeaa tämä nykyaikainen salamasota. Nyt Suomen herrakin tietävät saman. Enää ei tarvitse yhdenkään yritysjohtajan tai poliitikon vaatia että pitäisi olla enemmän globaalia tämän toiminnan. Kyllä nyt kaikki näyttää olevan jo ihan tarpeeksi globaalia.

Nykyinen valtionvarainministeri on vielä suhteellisen rauhallisessa tilanteessa ja hän voi aivan rauhassa pyöritellä päätään ja kertoilla sanomalehdille, miten hilkulla Euroopan rahasysteemin kaatuminen oli. Totuus on kuitenkin se, että hänen ja hänen seuraajiensa osalle on varattu varsinaiset selviytymistarinat. Jos BKT putoaa kertarysäyksin noin -35 prosenttia , vauhti on jo pahempaa kuin edellisen laman aikana.

Silloin kävi niin, että esimerkiksi työllisyyden osalta kuluneet 17 vuotta eivät riittäneet korjaamaan tilannetta ennalleen. Sopi muistaa, että nyt ollaan vielä tilanteessa, jossa työttömyys kasvaa koko ajan. Kun se joskus lopettaa kasvamisensa, meillä on jälleen edessä ainakin se 17 vuotta, ennen kuin tilanne asettuu normaaliksi.

Tätä ei tietysti ole syytä ministerin julkisuuteen sanoa, sillä semmoinen romahduttaisi tavallisen ihmisen tulevaisuuden uskon. Me tavalliset ihmiset kuitenkin tiedämme tämän asian. Siksi joskus on niin perin ahdistavaa kuunnella ja lukea näitä kansanvallan eturintamassa olevien päättäjien puheita.

Jos nyt jo ollaan tilanteessa, jossa syrjäytyminen periytyy ja joissakin per-heissä on kaksi taikka kolme sukupolvea, jotka ovat joutuneet hankkimaan toimeentulonsa leipäjonoista taikka sosiaalitoimen luukuilta, tilanne muistuttaa Lähi-idän pakolaisleirien ahdinkoa.

Se etu tässä tietenkin on nykyisen tilanteen eduksi, että 1990-luvun alussa me, ja vain me olimme kusessa ja olimme kusessa omasta syystämme. Nyt kusessa oli koko maailma, eikä oikein kukaan julistautunut syylliseksi. Islantilaisilla kävi oikeastaan aika hyvä tuuri. Kun he töpeksivät oikein kunnolla, koko moka tavallaan hiipui pienemmäksi ja naamioitui tähän globaaliin finanssikriisiin.

No, ensi keväänä olemme vähän viisaampia. Se hyvä puoli tässä taitaa nyt olla, että Tillmanin elinaikana ei enää ehdi suurta depressiota tulla. Harva sukupolvi on modernin kapitalistisen järjestelmän aikana kokenut kahta depressiota työelämänsä aikana. Eikä kukaan oikeastaan kolmea. Yleensä jokaiselle sukupolvelle on riittänyt vain yksi lamakausi. Tillman on 17 vuoden kuluttua, jos elossa on, elämänsä ehtoo puolella ja ehdottomasti eläkkeellä.

Toisaalta, laskettuun eläkeikään on noin 8 vuotta. En ehdi enää koskaan työelämässä kokea nousukauden kiihkeää sykettä. Jos hyvät ajat joskus vielä tulevat, vastaanotan ne eläkeläisen napinalla ja leikattujen eläkkeiden suomalla kitinällä.