>Näitä lainauksia olen odottanut koko alkuelämäni

>

Tänään olen ihastellut uusia lauseita ja sanoja. Olen törmännyt koko päivän ihastuttaviin ja vihastuttaviin ilmaisuihin, jotka saavat minut mietteliääksi ja vähän hämilleni.

”Kirjallisuuskriitikoilla on perinteisesti ollut ensiyön oikeus kirjan paikantamiseen merkitysavaruudessa”

Näin osuvasti toteaa Juhani Niemi kirjassaan Kirjallinen elämä, SKS, 2000. Tuon lauseen takia sitä jaksaa kahlata koko mielenkiintoisen kirjan läpi. Ja edelleen samasta kirjasta:

”Kriitikolla ei ole enää samanlaista sanansijaa kulttuurivirtojen ohjailemisessa kuin joskus ennen. Hän on nomandi, joka viihtyy tähtisateessa ja antaa tyylipisteitä suorituksista.”

Ja kirjoja, lisää kirjoja ja vieläkin lisää Jari Järvelän uusimmassa : Mistä on mustat tytöt tehty ? Nuohoojatyttö, joka omistaa vain yhden kirjan, menee ensimmäistä kertaa elämässään kirjastoon

”Menin elämäni ekan kerran kirjastoon. Pelkäsin, että ne ampuu heti ovella. Ei ollut vahteja, hiivin sisään. Asfalttijäniksen vaistot hälytti vaarasta. En tiennyt oliko rokotukset kunnossa. Pitääks ottaa ennen sisäänmenoa joditabletteja tai jotain, ettei päähän kasva rillit. Ihan kuin ois menossa kulkutautialueelle, spitaalisten laaksoon, pitää varoa joka askelta ja kosketusta. Oli unohtunut panna foliokypärä päähän, etten saa tappaavaa annosta säteilyä. Niissä asunnoissa joissa mä yleensä vierailin oli kirjahyllyssä tyhjä baarikaappi, maatuskoja ja vain alle 6 kirjaa. Valittujen palojen opuksia, ensimmäinen osa Spectrum -tietosanakirjasarjasta ja Pohjolan poliisi kertoo, poliisikirjoja oli vanhojen mummojen asunnoissa. Mun mielestä mummot on fanaattisempaa sakkia kuin diinarit. Niin kuin siitä veitsenteroittajan leskestä huomas. Mummot on asehamsterien ammattikunta.

Kirjoja oli siis vitusti, noihin oli kaadettu kaikki maailman puut . Ja neljä sataa yli. Henkeä kävi ahdistamaan. Tunsin kuinka päähän kasvoi rillit, hieroin silmiä…………..”

Järvelää ei oikein raaskisi laskea käsistään edes yöksi. No pakko välillä on vähän syödä, nukkua ja käydä töissä. Pakko olisi lukea tuota Niemeäkin. Siitä kirjasta on kuukauden päästä tentti.

Mieluummin tenttisin kyllä Järvelän

>Rikkauden raja

>

Katselin eilen televisiosta mielenkiintoista ja hyvin tehtyä dokumenttia, jossa selostettiin Oskari Tokoin elämää. Hän seikkaili Atlantin molemmilla puolilla ja monissa maissa. Välillä hän oli täällä Suomessakin hyvin epäsuosittu henkilö, jota kyllä kehotettiin käymään kotimaassaan, mutta ottamaan varuiksi ruumisarkkunsa mukaan. Näin totesi aikoinaan ainakin Vaasa-aviisi.

Silti Tokoi järjesteli kaiken aikaa apua kotimaalleen, järjesti rahankeräyksiä ja toimitti tavaraa ja läntistä rahaa sosiaalidemokraattiselle puolueelle. Hän oli aatteen mies.

Aatteen nainen taitaa olla puheenjohtaja Urpilainen, joka on nostanut avustettavan kansanosan rajan niin korkealle, että avustajia on jäljellä kovin vähän ja avustettavia kovin paljon.

Oikeudenmukaisuutta Urpilainen kaipaa kulutusverotukseen. Pienituloisille pitäisi korvata kulutusveroista syntyvä lisätaakka. Urpilaisen mukaan kulutusverojen korvaamisen raja pitäisi olla noin 3 000 euron kuukausipalkassa. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä alle 1 100 euroa kuukaudessa ansaitseviin.

No totta mooses pitää erityishuomiota kiinnittää alle 1100 euroa ansaitsevien kohdalla. Sillä kun ei muutenkaan tule toimeen. Heille pitää ilman muuta sallia halvemmat viinat tai halvempi tupakka. Ehkä myös halvempi bensa, taikka muuten tukea niin, että kulutusverojen rasitus tulee korvattua ja he selviävät tässä ilmastossa hengissä.

Mitä sitten tulee tuohon 3000 euron rajaan, niin on heti todettava, että aika moni akateeminenkin joutuu tulemaan toimeen tuolla summalla taikka vähemmällä ja jotkut työväen miehet saavat hyvinkin tuon summan ylittäviä palkkoja. Jos Suomen tulotilastojen keskimediaanin alapuolella olevat julistetaan kaikki pienituloiseksi ja muilta otetaan rahat heidän tukemiseen, tilanne muistuttaa työväenliikkeen alkuajan ajatuksia.

Minulle on selvinnyt hyvin varhain yksi asia tästä yhteiskunnasta. Jos kaikki rikkaus siivotaan pois tai laitetaan kova rasitus pääomia omistaville ja muille hyvätuloisille, muiden asema ei siitä kovasti parane. Jos halutaan kerätä lisää rahaa kansalta, paras on keskittää keruutoimet keskituloisiin, perheellisiin ja töissä käyviin kansalaisiin. Sillä tavoin sitä kertyy eniten.

Puheenjohtajan ei pidä uskotella joukoilleen sitä, että on olemassa joku helkkarin laaja ja loputon ”porho”-joukko, jota verottamalla pystytään jakamaan mannaa tavalliselle kansalle loputtomiin.

Jos taas ryhdytään hankkimaan nk. köyhältä kansalta jotain jaettavaksi muille, kerättävää ei yksinkertaisesti kerry.

Mikä tahansa kansantaloudellinen tukiraja, joka asettuu noin korkealle, on mahdoton ja hullutusta. Käytännössä tukiraja voidaan asettaa lähelle 2000 euroa ja kaikki sitä enemmän ansaitsevat ovat maksumiehiä.

Silloin kuitenkin tuettavia on niin vähän ja he ovat niin epäaktiivisia, ettei heistä ole suurta hyötyä ja lisää puolueen kannatuksen paikkaamiseen. Se tässä kuitenkin on ehkä lopultakin ollut puheenjohtajalla mielessä.