>Tein parhaani ja katson mihin se riittää

>

Söin puoliraakoja luumuja ja nyt olen vapauttanut jo tovin runsaasti ilmaa televisiohuoneemme sfääriin. Kun asia kerrottuna kuulostaa hyvin brutaalilta ja itse asiassa toteutettunakin on sitä, päätin lyödä kaksi kärpästä samalla kertaa ja katsoa vähän urheilua Berliinistä. Tuskin se asia enää tilannetta pahentaa.

Kuten varmasti on käynyt useissa tilanteissa selville, en normaalisti harrasta urheilua, katso urheilua, enkä diggaa sitä myöskään, muuten kuin ehkä vedonlyönnin kohteena ja sosiologisena kummajaisena. Vuosittain kuitenkin eteen tulee tilanteita jolloin liha on heikko ja minäkin viivähdän hetken kamppailujen äärellä.

Tänään oli riemullista nähdä miten marokkolainen 1500 metrin juoksija näytti kieltään saksalaiselle valkoiselle toimitsijanaiselle. Lady tuli kertomaan rivistön ääreen keltaisen paperin kanssa vähän siitä, miten viivan takana ollaan ennen kuin paikallisen Veikko Artmanin pistooli puhuu. Kun lady käänsi selkänsä, tämä nyljetyn oravan näköinen nulikka näytti toimitsijanaisen selälle kieltä ja hymyillen vielä katseli ympärilleen, että huomasiko kukaan muu kavereista miten tässä laitetaan nainen ojennukseen. Näin meillä. Naiset ei hypi silmille.

No Allah rankaisi poikaa ja jätti pojan pois mitaleilta. Kaikilla muillakin juoksussa oli ennen lähtöä kovasti asiaa omille jumalilleen. Minä en aikaisemmin tiennytkään sitä, että islamilaisessa uskossakin tehdään ristinmerkkiä. Ainakin se merkki tuntui olevan kaikille tärkeää. Joukossa oli yksi valkoinen juoksija Ranskasta, mutta hän oli ehkä pakana, sillä en nähnyt hänen tekevän merkkiä.

Hyvä että tekivät. Tillman uskoo lujasti siihen, että urheilijankin on syytä edes vähän luottaa johonkin korkeampaan, eikä vain lisäaineisiin.

Kotimaa ei niin monelle tuntunutkaan olevan ihan sementtiin valettu juttu. Bahrainin mieskin on vissiin jostain päin Afrikan mannerta lähtenyt parempien harjoitusolosuhteiden ääreen. Suomen kiekonheittäjäkin on jostain sieltä päin kotoisin. Urheilijat näyttävät olevan meidän aikamme palkkasotureita tai gladiaattoreita, jotka myyvät palveluksensa sille, joka eniten maksaa.

Maahanmuuttoviranomaiset voisivat meille Suomeen seuloa lisää näitä innokkaita urheilijanuorukaisia tulijoiden joukosta. Meidän menestyksemme jää muuten kovin vaatimattomaksi ja mitalitaulukossa menevät nämä emiraatit ja sheikkikunnat ohi meistä. Toisaalta ilkeästi voisi ajatella, että maahanmuuttajan tuoma mitali ei ole yhtä arvokas kuin alkuperäisväestön edustajan voittama.

Kiekkomiehet syljeksivät kiekkoon aika ronskisti. Kyllä siinä kuluu käsidesiä toimitsijoilta kovasti kun kiekkohäkin takana hinkkaavat pelivälineestä liukkautta ja klimppejä pois. Vaarana on tietenkin se, että käy niin kuin Veikko Huovisen novellissa, jossa kuulantyöntäjien keskuuteen levisi kauhistuttava ja pelottava tauti, koska jokainen syleksi vuorollaan samaan kuulaan aika jöötejä.

Kiekkomiesten ja muidenkin kenttälajien urheilijoiden henkilökohtaiset valmentajat yrittävät jokaisen suorituksen jälkeen 70 metrin päästä katsomosta mimiikalla ja elekielellä näyttää urheilijalle, mikä meni vikaan suorituksessa ja mitä pitää tehdä seuraavalla kerralla toisin. Minä nautin suunnattomasti näistä pantomiimiesityksistä. Ne ovat jotenkin epätoivoisia. Tässä lajissa suomalaiset keihäsvalmentajat ovat ylivertaisia.

Urheilijoiden joukossa on nyt vähän enemmän tummia ihmisiä kuin vuonna 1936. Aatu saattaisi pyörähtää haudassaan, jos pääsisi näkemään asian tilan. Onneksi ei nyt kuitenkaan pääse.

Mutta muuten on mukavaa aikaa tämä kisaviikko. Marketissa ei ole ristin sielua illalla ja ostokset voi tehdä rauhassa. Muissakin kaupoissakin on tilaa enemmän kuin tavallisesti.

>Se on salaisuus…

>

Vaihdoin eilen salasanani uuteen. Niin määrää työnantajan ylläpitämä tietoverkon automaattinen robotti aina muutaman kuukauden välein. Se määrää myös sen, että alasanan on oltava pitkä ja monimutkainen jotta hakkereiden generaattorit eivät sitä löydä.

No minä en löytänyt enää omaa, uutta juuri vaihdettua salasanaa puolen tunnin kuluttua, vaikka olin sen paperille tekstannut kirjain kirjaimelta. Onneksi iltapäivän lopuksi ATK-tuki antoi minulle uuden, väliaikaisen salasanan, jonka nyt aamutuimaan olen vaihtanut taas uuteen. Kirjoituspöydän ylälaatikon kynätelineen pohja on nyt liimattu täyteen keltaisia lappuja joissa on mystisiä koodeja.

Sotku johtuu siitä, että olen muuttamassa salasanani alkuperää ja rakennetta. Tähän asti asiat ovat sujuneet hyvin kun olen aina lisännyt yhden merkin salasanani perään. Nyt tuo rimpsu on kuitenkin kasvanut ulos salasanalle tarkoitetusta lokerosta. Aamulla menee kirjautumiseen aikaa, päivällä menee aikaa ja jokaisen tietokoneen lukitsemisen jälkeen avaaminen kestää. Ajattelin siis uudistaa salasanani.

Qwerty1234 oli ensimmäinen ehdokas. Sen ainakin muistaisi hyvin. Päätin kuitenkin hylätä sen sillä se tuntui liian helpolta. Puomi1 on liian lyhyt ja sotilaallinen eikä oikein kuulosta kirjoitettuna miltään. Vanha hyvä kikka tietokoneiden alkuajoilta oli käyttää esimiehen nimeä salasanana. Se oli aika vitsikästä, vähän korniakin, täynnä pahkasika- käänteishuumoria ja ennen kaikkea turvallista, sillä esimies ei osannut käyttää tietokoneita.

Lopulta päädyin asiassa yksinkertaiseen ja varmaan ratkaisuun. Rauman giälinen purjelaivasanasto tarjoaa tavalliselle käyttäjälle tuntemattomia salasanoja loputtomasti. Eikä generaattori ihan heti veivaa niitä esiin. Jos ei ole meri-ihmisiä, voi poimia salasanan Rauman giälen muusta sanastosta. Vaadittavan numeron on helppo ujuttaa sinne sanan perään ja samalla sitten kielitaitokin kohentuu, kun saa uutta sanastoa siltä varalta, että taas kesällä eksyy Rauman torille pystgaffeill.

Otan esimerkin siltä varalta, että jos vaikka siellä lukijoiden joukossa nyt joku muukin kärsii tästä samasta ongelmasta. Sopivan pitkä ja tuntemattoman oloinen salasana voisi olla vaikkapa Kirimaakriseor1. Suomeksi tuo tarkoittaa kirjailijan nimikkoseura. Tuo ykkönen on sen lukusana-vaatimuksen takia siinä perässä.

Työurani alussa kaikki oppilaitoksen tietokoneet olivat saman salasanan suojassa. Silloinen matematiikan opettaja hoiteli näitä kallisarvoisia Nokia Mikko-tietokoneita oman työnsä ohella ja yritti saada meiltä muilta pahinta konepelkoa pois.

Eräänä syksyisenä yönä hän sitten sairastui kovaan vatsakipuun ja niinpä hänet kiidätettiin sairaalaan aamulla ja tulehtunut umpisuoli otettiin leikkauksessa pois. Salasanat ja tietokoneet olivat siihen aikaan meille hyvin myyttisiä asioita. Näiden neljän kallisarvoisen koneen salasanat olivat siihen aikaan vain hänen tiedossaan, joten jännäsimme kovasti sitä, herääkö kollega narkoosista , ja joudummeko sairaalan vuoteen ääressä mafia-elokuvan mukaisesti kähisemämään työtoverin korvaan; salasana… sano salasana… mikä on salasana…

Tervetuloa uudet lukijat Sanna , Luovuksissa ja Sipura