>Illan ratoksi tämmöinen uutinen

>Turistin blogista bongasin tämmöisen uutisen.

Siinä sitä kuluukin ilta taas asiaa pohtiessa. Ihan nyt heti ei tule mieleen mitään muuta nasevaa kuin se, että onkohan siellä nyt ihan kaikki kamarit lämpiminä lentoyhtiön päättävissä elimissä ?

Törmäsin tähän seikkaan jo 13 vuotta sitten Yhdysvalloissa. Tähän hysteriaan. Olimme sukuloimassa siskoni luona syvässä etelässä. Tyttäreni meni vaahtokylpyyn poreammeeseen. Semmoinen on nimittäin hyvin mukavaa 9 – vuotiaista pikkutytöistä 40 asteen helteessä. . Hän oli siellä vaahdon sisällä suurin piirtein silmämuniaan myöten. Tilanne näytti hassulta, joten päätin ottaa siitä valokuvan.

Siskoni kehotti tapauksen nähtyään minua viemään filmirullan Suomeen mukanani ja kehittämään sen siellä. Hämmästyin asiaa vähän, sillä olimme teettäneet valokuvamme supermarketissa olevassa kuvalaboratoriossa sitä mukaa kun filmit täyttyivät.

Siskoni arveli tämän rullan kohdalla voivan käydä niin, että kun menen hakemaan kuvia, paikalla on punaniskainen etelä- valtion sheriffi, joka niputtaa minut oitis poliisiauton takapenkille ja vie tutkintovankeuteen. Ynnä pamputtaa varmuuden vuoksi matkalla minut siniseksi ja punaiseksi, sillä sheriffillä saattaa olla saman ikäisiä lapsia tai lastenlapsia.

Siellä ei yhtään lasta jätetty sekunniksikaan yksin ja synnytyslaitokselta kotiin tuodut kääröt laitettiin heti omaan huoneeseen nukkumaan, jotta kukaan ei vaan pääse sanomaan mistään mitään. On se semmoinen maa. Viinakin pitää juoda paperipussissa.

Päätin tuoda filmin kotomaahan.

>Kohtaamisia tiedossa

>

Peruskoulun erityisoppilaiden määrä on tuplaantunut kymmenessä vuodessa. Siitä ollaan kovasti epätietoisia, mistä tämmöinen kehitys johtuu. Jos se johtuu erityisopetuspalvelujen lisääntymisestä, koulutuksen tarjoajat ovat onnistuneet loistavasti. Jos nousu johtuu taas lasten vaikeuksista, vaikeuksien määrä on noussut huimasti.

Toisen asteen opetuksessa erityisopiskelijoiden osuus on kasvanut nollasta kymmeniin prosentteihin. Juuri nyt monissa oppilaitoksissa sorvataan uusia tavoitelauseita näitä erityisnuoria varten. Monet tavoitteista joudutaan asettamaan varovaisesti ja hyvää tahtoa noudattaen.

Viime vuosina erityisopiskelijoita on alkanut ilmaantua myös ammattikorkeakouluihin. Ongelma on muodostumassa erittäin vaikeaksi hyvin nopeasti, sillä AMK -opetuksessa ei tunneta tukiopetusta, eriyttäviä opetussuunnitelmia, eikä muutakaan soveltavaa toimintaa.

Parin viikon kuluttua uusi ikä-luokka tulee ja aloittaa opiskelunsa. Meille heitä tulee noin 30. Tässä vaiheessa tiedetään kokemuksesta jo seuraavia totuuksia, joiden kanssa on syksyllä elettävä.

Kymmenen opiskelijaa ei osaa laskea murtolukulaskuja. Samat kymmenen opiskelijaa eivät osaa laskea myöskään prosenttilaskuja. Useimpien matemaattinen suorituskyky loppuu lyhyen matematiikan YO- kokeen toiseen tehtävään.

Kun tähän yhdistetään se , että noin 10 opiskelijaa ei osaa kirjoittaa, ollaan heterogeenisen luokan kanssa vaikeuksissa. Jotkut kirjoittavat pötköön ilman pisteitä ja isoja alkukirjaimia. Jotkut kirjoittavat väärin vain yhdyssanoja. Mutta pahinta on se, että he eivät osaa kirjoittaa selvää käsialaa, jolloin heidän oppimisensa ja tietämyksensä tasosta ei pääse erkkikään selville.

Saapuvassa ryhmässä on myös arviolta 5 sellaista opiskelijaa, jotka heti tarvitsisivat sosiaalikuraattorin, psykologin, psykiatrin taikka AAA-klinikan kiireellistä hoitoa.

Vasta tammikuussa, ehkä vasta ensi keväänä ryhmä on supistunut oppimiskykyiseksi ja opetettavaksi kokonaisuudeksi, jossa opettaja voi käyttää suuriman osan työajastaan aitoon substanssiin.

Erityisoppilaiden rinnalle on tullut siis erityisopiskelijoita. Erona on vain se, että monet erityisopiskelijat eivät koskaan valmistu, tai jos valmistuvat, eivät koskaan työllisty.

Kasvaneet aloituspaikkamäärät, supistuvat ikäluokat ja oppilaitosten hätä olemassaolostaan ovat aiheuttaneet sen, että ammatillinen koulutus ja alempi korkeakoulutus on osittain valjastettu paikkaamaan sosiaalitointa ja siivoamaan tehtyjen virheiden jälkiä.

Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleva nuori tulee lopultakin yhteiskunnalle monin verroin halvemmaksi kuin se, että hänen oikeisiin ongelmiinsa puututtaisi taikka sitten se, että hänet häädettäisi/ jätettäisi kadulle mummoja potkimaan ja eläkerahoja varastelemaan.

Ongelma on vain se, että minä, eikä moni muukaan opettaja, me emme suinkaan ole alun perin aikoneet ryhtyä sosiaalitoimen virkamiehiksi. Eikä meillä ole siihen valmiuksiakaan.