>Etsien käy

>

Iltasanomien nettiversiossa esiteltiin koira, joka haistaa rahaa. Sellaisia kuulemma koulutetaan virkavallan avuksi.

Ankaran ja pitkän harjoittelukauden jälkeen Sesse päästetään irti Tikkurilan Shellillä ja kohta jo kuuluu iloinen vingahtelu ja haukku lähimetsässä, kun nelijalkainen ystävämme yrittää innokkaasti kaivaa maahan piilotettua huumerahakätköä esiin.

Tillman uneksii suppilovahvero-noutajasta. Tämä syksyinen herkkusieni nimittäin osaa lymytä piilossa ja harhauttaa sienimiestä kerran jos toisenkin. Jos et tiedä tarkkaa paikkaa, saat kontata polvet märkinä suppilovahveron biotoopilla ja mitään et välttämättä koriisi saa.

Mutta koira kyllä löytäisi, siitä olen varma. Ajatelkaas, kun sekametsän syksyisessä kuulaudessa kajahtaa innokas seisontahaukku ja lähdet varovaisesti lähestymään sitä sienikorin ja paljastetun sieniveitsen kanssa. No, tämä on ehkä vähän liioiteltu kielikuva. Sieniveistä ei suppiloiden poimija juuri tarvitse.

Koiran käyttömuodot ovat mitä moninaisemmat. Detroitin lentokentällä Tillmanin kapsäkkiä kävi nuuskimassa kolme koiraa peräjälkeen. Ensimmäinen nuuski huumeet, toinen pommit ja kolmas maataloustuotteet.

Eräs tuttavani joutui tässä taannoin satamassa huumekoiran innokkaan lähentymisen kohteeksi. Ohjaaja otti ystäväni erilleen takahuoneeseen ja laittoi vinkuvan koiran kiinni kirjoituspöydän jalkaan.

Ruumiintarkastus oli suoritettu ja vaatteet riisuttu pois. Mitään ei löytynyt. Koira inisi vieressä häntä vispaten ja tuijotti ystävääni.

Siinä vaiheessa kun ystäväni oli aivan varma, että kohta sovitetaan kummihanskoja käteen ja hänet laitetaan etukenoon nojaamaan kohti kirjoituspöytää, toinen virkailija yllättäen kysyi, oliko ystävälläni koiraa.

Olihan hänellä. Samanlainen justiinsa kuin tuo innokkaasti häntäänsä viskova kosteakuono.

Ja vissiin kiimassa viime viikolla , kysyi tullivirkailija ?

Kun ystäväni myönsi, että narttuhan se ja aina kiimassa, tullivirkailija oli käskenyt vetää kamppeet niskaan.

Jäähyväisiksi oli sanottu ystävälle, että ”sorry”

Jenkeissä olisi ehkä sanottu että ” no hard feelings”

Tämän pienen aasinsillan kautta päästään sellaiseen päiväuneen, että olisipa se mukavaa omistaa sellainen koira, joka haistaa vastaantulevan kaksijalkaisen kiiman ja innokkuuden hajun perusteella. Säästyisi moni pariton ihminen hankalalta kapakassa söhläämiseltä. Pari kierrosta kävelykadulla ja jo olisi Sessellä seisonta päällä kohti vastaan tulevaa.

No pelkkä koirakin usein riittää. Olen joskus ulkoiluttanut naapurin sekarotuista Bolivian puolinoutajaa. Vastaan tulevat oudot koiranaiset pysähtyvät kohdalle ja ryhtyvät oitis juttusille. Irti ei tahdo päästä tilanteesta mitenkään ja juttelu siirtyy nopeasti koirista eteenpäin, elämäntilanteeseen ja hauskoihin yhteisiin kokemuksiin ja sattumuksiin.

Pelkkä koirakin siis jo usein riittää. Mutta ainahan voi kokeilla kouluttaa tämmöistä parittajakoiraa vähän pitemmälle.

>Empiirinen koe

>

Eilen tein alkavan loman kunniaksi empiirisen kokeen. Kuten tunnettua on, Tillman ei pysty katsomaan televisiosta ohjelmaa , jos esittävän kanavan numero on suurempi kuin keskiverto suomalaisen perheen lapsiluku. Eilen neloselta tuli kuitenkin 10 vuotta vanhaa Hugh Grant –siirappia. Ajattelin vähän hempeillä.

Erehdyin kuitenkin ottamaan lääkärin määräämät unihiekat ja muut aisoissa pitävät pienet värikkäät pillerit, ennen kuin huomasin, että tämmöinen elokuva esitetään.

Loppu tulemana oli sitten se, että kohtuullisen estottomana ja pidäkkeettömästi hihittelin, nuokahtelin uneen, ja taas hihittelin läpi elokuvan. Olin itsestäni vähän lopulta ylpeä, sillä pystyin seuraamaan onnettoman matkakirjakauppiaan ja maailman tähtösen tarinaa hyvällä intensiteetillä. Erityisen riemullista minusta oli taas päästä seuraamaan Horse and dog –lehden toimittajan työskentelyä ja nähdä joitakin tuttuja maisemiakin.

Onnettoman kämppäkaverin glamour oli jo vähän laantunut, mutta nössön kirjakauppiaan sukulaiset olivat edelleen kohtuullisen riemastuttavia. Julia Robertsin suu oli minusta suurempi kuin olin muistanut. Välillä tuntui aivan kuin se olisi ahmaissut nössö- kirjakauppiaan pään uumeniinsa.

Päivän pääpäreeseen viitaten; siirappia, oopiumia, sirkushuveja, mitä tahansa se sitten onkaan, niin kansan ajatukset pysyvät hetken pois valtaapitävien ahdistelusta.

Katsoin siis sujuvasti neloskanavan lähettämän elokuvan kemiallisen dopingin avulla. Minusta semmoinen on hyvä loman aloitus. Mutta olkaa huoleti. Ei minusta tule nelos-nistiä. Ei mitenkään. Minulla ei ole semmoiseen aikaa.

Kuvassa uskontoa sivuten esittelen St John´s Notting Hill Church- pyhätön, jossa myös Tillman on poikennut matkoillaan.

>Uskomaton juttu

>

Helsingissä ja Turussa liikennelaitosten bussit ovat saaneet uusia mainoksia. Asiasta on erkkolainen yrittänyt vääntää pientä skandaalin poikasta. Lienee niin, että NYT-liitteen ateistihampuuseista jotkut ovat jo kasvaneet siihen mittaan, että kesätoimittajan pesti itse lehden puolelta on auennut.

Tillmanille on jäänyt asiasta semmoinen käsitys, että erkkolaisen ja muun älymystön mielestä nyt olisi ollut muslimi-aatetta edustavien bussinkuljettajien sopiva hetki heittäytyä hankaliksi ja tehdä oma osansa tämän jumalattoman maan rakentamisessa.

Tillman arvelee kuitenkin, että kaikki suomalaiset bussikuskit eivät ole sysimustia kirkosta eronneita pakanoita, vaan monelle ajatus todistamattoman yliluonnollisen olemassa olosta on tuttu ja normaali.

Työlainsäädäntö näyttää kuitenkin asettuvan tässä asiassa työnantajan puolelle. Työstä kieltäytymiselle ei ole perusteita, sillä ateistibussin kuskaaminen ei vaaranna islamilaisen kuljettajan turvallisuutta. Liikennelaitokset näyttävät kuitenkin olevan tässä asiassa hyvin nöyriä ja kuljettajia ymmärtäviä.

Ainoa närkästynyt näyttäisi olevan erkkolainen, joka ei taida saada tästä nyt kovinkaan repäisevää juttua leivottua. Lasipalatsissa lienee myös harmia siitä, että heidän edustamansa arvottomuus ei lisäänny ja arvotyhjiöitä on heidän mielestään harmillisen vähän.

Tillman muistuttaa kuitenkin, että uudessa työturvallisuuslaissa on maininnat henkisen työsuojelun tärkeydestä ja häirinnän estämisestä. Jos joku bussinkuljettaja, oli hän sitten suomalainen taikka ulkomaalainen, kokee ahdistavaksi kuljettaa bussia, jonka seinät on tapiseerattu näillä teksteillä, ollaan hyvin lähellä tilannetta, jossa työnantajan pitää ryhtyä toimenpiteisiin.

Toinen asia on sitten se, minkä sortin liike-etiikka pistää liikennelaitokset hyväksymään kaiken mahdollisen tarjolla olevan mainonnan. Pitäisi sentään olla joku rääpy tässäkin asiassa.

Erityisesti Tillmannia naurattaa se, että näiden vapaa-ajattelijoiden oppiin kuuluu tämmöinen lähetyskäskyn omainen hillitön uskovaisten ihmisten pelastaminen uskomisen kurimuksesta nautinnon ja vapauden alttarille. Normaalistihan olemme tottuneet siihen, että kirkko tekee käännytystyötä, auttaa siinä ohessa sairaita, opettaa lapsia lukemaan ja kerää vuohia ja koulupukuja ihmisille.

Tillman ihmettelee kovasti tätä ateistien hinkua pelastaa meitä muita. Olisi tietysti kivaa, jos ateistit tekisivät asiaan liittyen muutakin lähetystyötä; jakaisivat keittoa työttömille, keräisivät rokotusvaroja Afrikkaan ja painaisivat aapisia lukutaidottomille. Semmoista en ole kuitenkaan nähnyt.

Tässä uskonsotkussa ja vapaa-ajattelussa on kyse samanmoisesta vapaamatkustamisesta kuin Vihreiden vaalituessa. Vihreät rp. on näennäisesti hyvin avoin vaalirahoituksen suhteen. He paljastavat mielellään kaikki puolueen saaman tuen mutta heidän kytköksensä ovatkin toisenlaisia ja paljon tehokkaampia. Heille tuki tulee ympäristötoiminnan puolelta uudella, ovelalla ja erilaisella tavalla. Lukekaapa vaikka Kalle Isotalon blogikirjoitus asiasta.

Ja lopuksi tältä paikalta. Tillman itse kuuluu kirkkoon, eikä ole yhtään siitä asiasta ahdistunut. Ei tippaakaan. Vapaa-ajattelijoiden ei ole siis syytä olla huolissaan. Tillman on enemmänkin huolissaan siitä, että vapaa-ajattelijoiden toiminta aiheuttaa maailmaan murhetta ja huolta.

Esiin pyrkivät uskovaiset, olivatpa he sitten helluntaiaatteen läpivalaisemia KD-ihmisä , taikka Isä Mitron tapaisia yleisdemokraatteja, ovat kuitenkin sangen vaarattomia ja harmittomia yleisen ahdistuksen lietsojia.

No, kuten huomaatte, loma on alkanut ja virtaa piisaa. En halua käsitellä itse uskomista ja ihmisen jumalasuhdetta. Ne ovat kaksi hyvin tärkeää ja rauhoitettavaa asiaa, joiden kohdalla yksilö viime kädessä itse joutuu tekemään ratkaisun. Minua ärsyttää vain näiden ihmisten ääretön halu tehdä ”lähetystyötään”.

Nuoremmat lukijat eivät taida tietää, mitä yleisdemokraatti tarkoitti. Ehkä kertaan asian omin sanoin tähän lopuksi, vaikka yleisdemokraatit eivät mitenkään ateismiin liitykään.

Yleisdemokraatiksi sanottiin äärivasemmistossa henkilöä, jonka taustat olivat epäilyttäviä, mutta joka oli saatu kannattamaan DDR:n tunnustamista ja yhteisiä sotaharjoituksia sekä liittymään Suomi- Neuvostoliitto-seuraan. Oikeiston piirissä yleisdemokraateiksi taas nimitettiin henkilöitä, joilla oli hyvinkin oikeistolainen tausta, mutta jotka olivat harhaan johdettuja lampaita, jotka sitten 1990- vuoden jälkeen häntä koipien välissä kipittivät takaisin oikean uskon piiriin.

Politiikan, vihreän aatteen, uskonnon ja ateismin välillä ei kovin suuria eroja edelleenkään ole. Ihmiset uskovat johonkin ja pitävät muita kummallisina.

Vain todella viisaat osaavat pitää itseään kummallisena.

Tässä vähän asiaan löyhästi sopivaa bussimusiikkia.

Kuva on lainattu täältä

>Suurin ,paras, kaunein, rikkain…..

>

Nyt on juhlat juhlittu ja lähdettävä on. Jonnekin pois kotoahan sitä jokainen edes pienessä mittakaavassa haluaa. On koettava jotain ainutkertaista ja koskettavaa, ehkä jopa sellaista, jota kukaan ei voi ylittää.

Tässä on Tillmanin ehdotus. Ajakaa kesälomalla autolla niin korkealle paikalle kuin mahdollista. Kaunispään turistipyydys se ei ole, sen minäkin tiedän. Kyseinen nyppylä nousee vain 438 metrin korkeudelle merenpinnasta.

Hyvä haaste voisi olla yrittää ajaa Enontekiöllä Lammasoaivissa tuulivoimalapuiston pihaan. Silloin korkeutta ajoneuvolla on yli 730 metriä merenpinnasta.

Kaikki luonnollisesti tietävät jo sen paikan, missä yleisellä maantiellä ollaan kaikkein korkeimmalla paikalla. Ja sen paikan, missä on se kaikkein suurin mäki.

Tillmanin mielestä kaikkein kaunein paikka Suomen yleisillä teillä on se postimerkissäkin kuvattu mutka pienen lammen rannalla Sysmän ja Asikkalan välisellä maantiellä ennen Pulkkilanharjua. Käykää ihmeessä ajamassa, mutta mieluummin iltahämärässä ja Sysmästä päin kohti etelää.

Kuvassa Suomen kaunein keilahalli, Helsingin Tapanilasta.

Juhannus

Ketkä ostavat kaljansa R-kioskilta ?

Kuka heittää tyhjät tölkit sosiaalitoimiston roskikseen ? Kerro se minulle.

Mennään mökille, kertoo nainen suttuisen ehostuksen takaa.

Sanon, ettei minulla ole varaa. Ei siihenkään.

Pikaruokagrilli asuu R-kioskin naapurissa. Olematonta ruokaa ja typerän kallista olutta. Välissä pub, josta voi löytää ystävän.

Ajavat japanilaisilla autoilla ja pitävät typerännäköisiä muovijalkineita.

Äänestävät demareita taikka eivät äänestä edes niitä.

Tyylikäs mustalainen saapuu

sosiaalinen rakenne jonossa muuttuu. Syntyy hierarkia.

Olen olemattomista paras. Käyn pesulla joka päivä ja minulla on ehjät vaatteet. Jono huokaa ja alistuu.

Otan kuponkini ja menen. Lähden odottamaan loman loppumista ja voimieni heikkenemistä. En osaa olla paras missään.

>Keskikesän taikaa

>

Tänä juhannuksena huomaan perheessämme perinteiden muuttuneen ja uusiutuneen. Tillman oli väsynyt ja laiska aattoviikolla touhuamaan yleensä minkään muun, kuin töiden loppumisen ja loman alkamisen kanssa. Nyt kun aurinko alkaa viimein paistaa lauantai-iltana heleästi, on ehkä tehtävä vähän tiliä leväperäisyydestä.

Lehtimajaa ei ole tehty. No nuoriso on jo yli 20- vuotiaita, joten ehkä perinne elvytetään sitten, jos lapsenlapsia suodaan. Minulle tehtiin lapsena juhannukseksi lehtimaja ja minä tein vielä omilleni 1990-luvulla. Lukijoille tiedoksi, että se tehdään tökkimällä rautakangella maahan 2-3 metrisiä koivuja 30 cm välein. Kattoa ei tehdä, mutta oven paikka jätetään.

Ovenpielikoivujakaan en tuonut tänä vuonna. Minun nuoruudessani ne olivat ehdottoman välttämättömät ja pienempiä oksia tuotiin sisällä huoneisiin. Juhannusvihtakin on tekemättä. Kenties vielä täksi illaksi sellaisen voisi tuosta kaupungin puistosta käydä itselleen riipimässä. En osaa sitoa kunnollista koivusidettä, joten joudun turvautumaan s-kaupan talousnaruun taikka polkupyörän sisäkumista leikeltyihin kumirenkaisiin.

Seisemänsortin kukkakimppujakaan ei taloudessa ole harrastettu tänä juhannuksena. Lähimmät viljapellot ja niityt ovat niin kaukana, etten ole rohjennut lähteä pyöriskelemään yökasteessa. Semmoinen aiheuttaa myös pahaa verta tämmöisellä taajaan asutulla omakotialueella.

Sen verran taikoja tein, että kävin R-kioskilla kaljanostajien jonossa norkoilemassa ja otin 4 riviä Lottoa ja irtokarkkipussin. Minua säälittävät aina suunnattomasti ne, jotka lottoavat ja elävät todennäköisyyslaskennan vastaisessa haave-maailmassa. Perhesovun vuoksi ja olen kuitenkin tähän typeryyteen silloin tällöin alistunut.

Toinen typeryys, jota en ymmärrä on se, että nuoriso ja muukin väestö ostaa oluensa R-kioskilta, vaikka hintaero markettiin on kauhistuttava. Näin juhannuspäivänä sen vielä käsittää, mutta tavallisena arki-iltana en voi ymmärtää sitä, että tuloton ja ammatiton nuoriso ostaa kaksinkertaiseen hintaan olutta, vaikka siwa on 30 metrin päässä. Tyhjät tölkit paiskotaan R-kioskin roskikseen taikka huoltoaseman pihalle.

Joku taika semmoisessa on.

Huomenna on, luojan kiitos, tavallinen sunnuntai ja sitten alkavat muut tavalliset päivät. Tillmanin on aloitettava huomenissa ankaraa treenaus Kawasakin kanssa, sillä torstaina suuntaan keulan kohti sitä risteyksen haaraa, joka miellyttää enemmän. Torstaina lähden reissuun. Mihin menen, sitä en vielä tiedä. Poutaa on luvattu kaikkialle.

>Rauhallisesti läpi juhannuksen

>

Katselin illalla kummallista elokuvaa. Siinä oli hirviöitä, kaunis nainen ja lentäjätakkinen sankari. En ole koskaan ennen tämmöistä elokuvaa katsellut.

Sky Captain and the World of Tomorrow oli elokuvan nimi.

Se on vanhanajan tieteis- ja seikkailutarinoiden innoittama digispektaakkeli. Todellinen spektaakkeli. Elokuva on tehty kummallisen keino-todellisuuden hahmoon. Mutta minä pidin siitä sen verran, että seurasin toisella silmällä.

Elokuvaa on esitelty aikoinaan 2004 näin:

Sky Captain and the World of Tomorrow sijoittuu vaihtoehtoiseen todellisuuteen, vuoteen 1939. Ilmalaiva telakoituu New Yorkin Empire State Buildingiin. Sitten hyökkäävät maailmanherruutta havittelevan tiedemiehen jättirobotit ja lentoaseet.

Hätiin rientää ”Sky Captainina” tunnettu lentäjä-ässä (Jude Law), ja mukana roikkuu hänen entinen heilansa, sankaritoimittaja Polly Perkins (Gwyneth Paltrow). Parin välille on yritetty saada kipinää heikoin tuloksin. Ihmisten asiat kituvat itseisarvoisten toimintakohtausten puristuksessa.

Toisella silmällä luin romaania ja korvillani kuuntelin radiosta lähetystä tanssipaikalta. Tangot ja valssit kuulostavat lähes tuon elokuvan veroiselta toiselta todellisuudelta, jota pääsee kotoa käsin seuraamaan niin intensiivisesti, että melkein tuntee ilmavirran kun kukkahame heilahtaa ja lopultakin on osa tuota iltaa ja viettelevää tunnelmaa.

Lähetys tuli Martti Vainion omistamalta Haapamäen höyryveturiopistolta. Oikeasti paikan nimi taitaa olla höyryveturipuisto. Arvo Karstulasta on tuon nimen vääntänyt ja se tahtoo sopia tämmöisen opettajan suuhun paremmin kuin alkuperäinen.

Höyryveturipuiston lauteilla lauleli Tarja Lunnas. Meidän matkaradiomme toisti musiikin oikein sopivasti ja hyvällä jytkeellä. Erityisen autenttisia ja hauskoja olivat juopuneen tanssiyleisön haastattelut. Niissä kohdin saatoin hetkeksi terästäytyä kuuntelemaan folkloristista tanssimisen ja riitin riemua, kun taas solistin laulujen aikana saattoi seurata elokuvaa ja maailman pelastamista.

Sivussa luin romaania ja lähettelin juhannus-tekstiviestejä. Niiden sisältö on välillä hyvinkin riemastuttavaa kansanperinnettä, jota jonkun sietäisi tallentaa. Tämän juhannuksen suosikki tuntui olevan se, jossa ylimielinen suomenruotsalainen varakas herra huonolla suomenkielellä selostaa kantaväestölle, miten se juhannus oikeaoppisesti pitäisi viettää. Kieliriitoja vähentääkseni ja hyvän tunnelman säilymisen vuoksi en sitä nyt tähän kirjoita.

Tämä päivä on eräs vuoden parhaista. Kaupat ovat kiinni, mihinkään ei ole pakko mennä ja olo on fressi ja seesteinen. Hyllyssä on puolimetrinen pino kirjoja, jääkaappi täynnä ruokaa ja loma alkamassa. Ainoa pieni murhe tässä on se, että tyttäreni kirjoitti minulle eilen laihdutus -ohjelman. Se tulee olemaan yksi tämän kesän ohjelmanumero; näykkiminen ja yhtenään syöminen. Uusien ohjeiden mukaan joudun nyt syömään jatkuvasti eli parin tunnin välein. Ongelma on se, että oikein mitään ei saa kuitenkaan syödä paljoa, vain vähän.

Mutta ensin pitää kuitenkin syödä jääkaappi tyhjäksi. Eihän hyviä ruokia voi hukkaan heittää.

>Aaton tunnelmissa

>

Kun Tillman oli hyvin nuori, juhannuksena tehtiin perheen kanssa juhannusajeluja. Tavallisesti ajettiin Säkylän Pyhäjärvi ympäri ja yritettiin olla sotkematta autoa jäätelöllä ja limsalla. Evääksi oli tehty juhlan kunniaksi suolalihavoileipiä. Eväät piti nimittäin olla valmiina mukana, sillä nakkikioskeja ja hampurilaispaikkoja ei ollut.

Juhannusajelun kohokohta ja spektaakkelin huipennus oli hidas matelu ohi Eenokin huvipaikan. Hiekkakankaalle, Pyhäjärven rannalle oli pakkautunut telttoihin 10 000 humalaista juhlijaa. Autojono mateli ohi huvipaikan hyvin hitaasti sillä kaikki yksityiskohdat haluttiin nähdä.

Sitten ajettiin Yläneelle, poikettiin ihmettelemässä Valasrannan pihassa menoa ja Honkilahden kautta Mannilaan, josta saattoi ehkä hyvällä onnella ostaa savustetun siian. Eväät syötiin levähdyspaikalla tai sitten autossa.

Eenokki oli myöhemmin sitten se paikka, missä 2-3 juhannuksena tutustuin lähemmin tähän keskikesän bakkanaaliin. Tien ja järven väliin oli ahdettu tivoli ja tanssipaikka. Tien takana taas aukesi suunnaton telttameri, keltaisen vihreän kirjava Sodoma ja Gomora jossa kaikki ihmiselämän vivahteet tapahtuivat lyhyessä suviyössä. Juuri niin kuin Sillanpää sen kuvaa. Uutta elämää syntyi ja miestappoja tehtiin. Joku hukkui järveen ja joku kuoli viinaan. Jokainen vuosi kuitenkin joku kuoli.

Nykyajan juhlat ovat sangen puhtoisia ja turvallisia verrattuna entisiin aikoihin. Eenokin tarukin loppui. Tanssipaikka paloi ja nykyään tiekin on siirretty kauas peltojen keskelle. Vain harva osuu enää tänään Eenokin rannalle katsomaan järven maisemaa.

Juhannusajeluperinnekin näyttää kutistuneen ja kuihtuneen pois. Ihmiset ovat juhannuksena piilossa mökeillään, joten tyhjien keskusten ja teiden ajelu voi olla tylsää.

Tillmanin ruokakunta ei omista mökkiä, joten vietämme juhannusta omakotitalon piirissä tyytyväisenä siitä, että vettä, johon voisi hukkua, on vasta monen kilometrin päässä. Tillman ehkä tekee moottoripyöräpyrähdyksen, mutta muuten olo on seesteinen ja rauhallinen

Tillman toivottaa hyvää juhannusaattopäivää lukijoille. Älkää pudotko veneestä, älkääkä pudottako läppäriä laiturilta.

>Kohta…..

>Loma alkaa 4 minuutin päästä. Tosin viimeinen tunti onnistui latistamaan tunnelman oikein kunnolla. Tuli vähän moskaa tuulettimeen viimeisellä hetkellä. Metallin maku suussa tässä lomille lähdetään. Mutta se maku ei ehkä montaa tuntia suussa viivy. Luulen niin.

Raportoin juhannuksen vietosta aina kun koneelle pääsen. Nuoriso tulee kotiin pyhiksi, joten riemua pitäisi kuitenkin olla luvassa.

>Näin se kesäloma toimii….

>

Tänään piti siivota työpöytää. Näyttää kuitenkin siltä, että teen vain parhaani ja katsotaan sitten mihin se riittää. Työpöytäni alimmaiset sedimentit näyttävät olevan aikakaudelta ennen edellistä kesälomaa, joten kun niistä papereista ei ole älämölöä syntynyt ennen tätä päivää, tuskin sitä syntyy enää tänäkään kesänä.

Tänään siis eletään saavuttamisen apatian odotuksessa. Muistatte tunteen lapsuuden jouluista. Joulupäivän aamuna oli oikeastaan yksi tärkeä asia mielessä.

Se on nyt ohi ja seuraavaa joulua on vain urheasti ryhdyttävä odottamaan. Kesälomassakin on parasta odottaminen ja mentaalinen onnellisuusharjoittelu ja askelmerkkien hiominen.

Monet ihmiset ostavat alkuviikosta muutaman rivin lotto-peliä, jotta unelmat ja haaveiden täyttymättömyys voisivat helliä heitä koko viikon. Lauantai-illan pettymyksen jälkeen vain harvat jaksavat todella olla koko seuraavaa viikkoa köyhinä; useimpien on pakko käydä lunastamassa pelikuponki hyvissä ajoin, jotta haave eläisi.

Tillmanin loma alkaa vasta 8 tunnin kuluttua. Tässä vaiheessa kaikki on vielä mahdollista ja maailma avonainen. Usein käy kuitenkin niin, että todellisuus on vähän harmaampi kuin unelmat.

Tärkeä syy pysähtymiselle ja rauhallisuudelle lienee ikä. Enää ei jaksa riehua juhannusjuhlissa ja iltatilaisuuksissa. Ainakin Tillman odottaa mielellään juhannuksen jälkeistä aikaa kun elämä kaduilla ja turuilla normalisoituu. Ihmisiä on sopivasti liikkeellä iltapäivisin ja kaikki puhelinoperaattorien puhelinmyyjät ovat jossain Saimaan rannalla kavereidensa kanssa örveltämässä eivätkä minulle soittelemassa.

On mukava käydä katsomassa katetun katsomon alla kesäteatteria Laajavuoren kupeessa. Taiteellinen vaikeusaste ei kovin korkeaksi nouse, mutta eipä ole kesäteatteriyleisökään hääviä. Mukava on nauraa pikkutuhmille vitseille, jos vaan on muistanut ottaa paksun solumuovisen istuintyynyn mukaan. Kovalta puupenkiltä ei huonoa kesäteatteria katso susikaan.

Yksi taidenäyttely on myös mukava käydä katsomassa. Pitää vain olla suu supussa ellei tiedä kuka tai minkä näköinen itse taiteilija on. Tillman onnistuu munaamaan itsensä joka kerta ja joka näyttelyssä. Varminta on mennä ITE-taidetta katsomaan. Semmoisessa taidelajissa taiteilijalla useimmiten on ollut suuri luomisen tuska ja samalla kertaa krooninen rahapula. Taidetta on tehty materiaaleista jotka ovat katsojalle tuttuja ja tulkinta helpottuu heti ratkaisevasti.

Mihin Tillman ei sitten taatusti menen kesän aikana ?

No, ainakaan en menen moottoripyörien kokoontumisajoihin. Ne ovat vähän ahdistavia ja narsistisia tilaisuuksia, joissa soitettava musiikki on rasvaista ja osallistujat ihan liikaa kaljassa.

En mene myöskään ” vanhan ajan päiville” , joissa yleisöä viihdyttää joukko rohtimiin pukeutuneita maalaisia, jotka yrittävät saada heiniä pysymään seipäillä ja maamoottoria käyntiin.

En mene myöskään Ahvenanmaalle. En ole koskaan ollut ko. saarivaltiossa ja yritän sen suhteen samaa kuin laskettelussa olen onnistunut tekemään. En ole koskaan laittanut laskettelumonoja jalkaan, enkä lumilaudalla seissyt. Enkä Maarianhaminassa laivasta noussut.

En menen eukonkannon MM-kisoihin, enkä Savonlinnan oopperajuhlille. Tänä vuonna voi olla, että ensimmäiseen kertaan 15 vuoteen en mene edes Porin jatseihin.

En mene viikateniiton kisoihin, en mene saunomisen MM-kisoihin, enkä ilmakitaransoiton MM-kisoihin.

Mitä sitten teen ?

No olen vain ja luen kirjoja. Saatan käydä aurinkoisena päivänä terassilla istuskelemassa ja katselemassa sääriä. Tärkeintä on kuitenkin se, että teen suunnitelmia seuraavaa kesää varten. Olen suunnitellut sen jo lähes täyteen.

Tässä asiaan löyhästi liittyvä musiikkiesitys. Päreen kuvan sanoma avautuu vain harvoille ja valituille. Yleisesti ottaen siinä ollaan kesälaitumella, mutta syvempääkin tulkintaa on löydettävissä.