Myötämaat

by Michael Tillman

Faistos painaa savikiekolle viimeiset merkit. Viesti on kohta kokonainen ja ymmärrettävä. Leimasimet ovat pöydällä rivissä. Tuli kohisee uunissa ja huoneessa on tukahduttavan kuumaa. Leimasimien pidentyneet varjot leikkivät tulenloisteen tahdissa työpöydällä. Märkä merkattu savi odottaa liekin tuskaista kosketusta. Poltteen jälkeen sanat ovat kuivuneet ikuisiksi ajoiksi saven pintaan. Tuskaa ei näy enää saven kasvoilla.

Lähetti istuu oven pielessä. Hänellä ei ole kiire. Viesti on vasta pehmeä ja kelpaamaton mihinkään. Tuli polttaa sanat pysyviksi. Kohta on hänen vuoronsa.

Nuori naisorja toimittaa askareitaan ja lähetti tuntee ylpeyttä vapaudestaan. Hän on vapaa kulkemaan alas laaksoon ja taas ylös vuorelle. Hän ei jähmety paikoilleen. Hän ei ole kenenkään vanki.

Tuli luo varjoja työhuoneen valkoiselle seinälle. Lähetti tietää mitä savitaulussa lukee. Lähetti tietää, että polton jälkeen tuli on tehnyt tauluntekstistä pysyvän ja tärkeän. Hänen tietämisensä muuttuu uhaksi. Hänen on juostava yhä uusia viestejä vuorelle. Yhä uudestaan kivitaulun painettu ja poltettu uhka tekee myötämaasta ja paluusta raskaan ja ahdistavan.

Joku kerta hän tietää liikaa.