>Yllätyskirjeen sorvaamista

>

Suven suloisuus on nyt ihan kynnyksellä. Oikeastaan se on jo viikon sisällä taittumassa kohti syksyä. Lomakausi on se, mikä on alkamassa kohta. Varautukaamme siis muutamalla itseämme vahvistavalla sanalla edessä oleviin sukuloimisiin ja vierailuihin. Sellaisia meille kaikille vääjäämättä osuu kohdalle seuraavien viikkojen aikana.

Tillmanilla on kolme serkkua Australiassa. Minulla ei ole ollut tilaisuutta koskaan tavata arvon ladyja ja yhteydenpitokin on ollut olematonta. Äitini ja serkkujeni äiti lähettelevät toisilleen sisarusjoulukortit säännöllisesti ja sukukirjasta näkee syntymäajat ja nimet. Siinä se. Tuskin edes suomea enää ymmärtävät. Yksi serkkutytöistä on muuttanut vähän kauemmaksi, mutta kaksi asuu edelleen jossain itärannikolla.

En aio lähteä Australiaan ja mennä ovelle koputtamaan Yrjö-yllätyksenä.

Hello, olen serkkusi Suomesta, miten menee.

Sitä vastoin olen tehnyt hienotunteisia tiedusteluja Internetin ja sosiaalisen median avulla. Serkkuni ovat nimittäin meidän muiden tavoin jättäneet paljon jälkiä elämästään sinne.

Taidan kirjoittaa serkulle mailin.

Tervepä terve! Ei olla koskaan nähty ennen, mutta sinäpä se olet minun serkkuni. Mitä kuuluu ?

Ongelma on vain se, että en ole varma ollenkaan siitä, tykkäänkö lopultakaan murtaa 50 vuoden hiljaisuuden ja tunkeutua jonkun elämään noin vain. Pitänee kysyä äidiltäni tarkemmin.

Asia joka tapauksessa kiinnostaa minua suunnattomasti. Tässä tapauksessa tuntemattomuus ja etääntyminen ei jatku loputtomiin sillä kaksi serkkutytöistäni on ilmeisesti neiti-ihmisiä ja vain kolmas on avioitunut. Hän taas asuu nykyään jossain Ranskassa lastensa ja aateliselta kuulostavan miehensä kanssa. Siellä on siis jossain pari kappaletta lasteni pikkuserkkuja.

Heitäkin voisi lähestyä, mutta he asuvat niin pelottavan lähellä, Euroopassa, että on aina suurena vaarana se, että yhteydenotto saa aikaan vaivalloisen vierailujen suman.

Taidanpa suorittaa kaksoishämäyksen ja lähestyä serkkujani Tillmanin persoonassa. Riittäisi suvulle taas ihmettelemistä sukukokouksessa kun tieto leviäisi.

Sellainen nimittäin taas järjestetään taas tänäkin kesänä kaksipäiväisenä. Ensimmäisenä päivänä sukuseuran nuoriso(50 – 70- vuotiaat) kokoontuu olutkuppilaan ihmettelemään toisiaan. Varsinainen sukukokous ja varsinaisten jäsenten kokoontuminen on seuraavana päivänä. En ole mainitun seuran jäsen vielä, mutta olen harkitsemassa liittymistä, sillä jatkuvasti karttuva ikäni oikeuttaa minut kohta varsinaiseen jäsenyyteen.

Ehkäpä viikonloppuna lähetän riemastuttavan kirjeen hiljaisuudesta serkulleni. Internet tarjosi minulle eilen montakin e-maili osoitetta hänelle. Pitänee vain kirjoittaa napakasti ja nopealla aloituksella, jotta hän ei tulkitse kirjettä nigerialaiseksi kerjuukirjeeksi.