Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: kesäkuu, 2009

>Paikannustietoa

>

Hiihtäjä Kuitunen on ehdottanut, että huippu-urheilijoille pitäisi laittaa mikrosiru nahan alle, jotta heidät löydetään haastatteluun ja haastateltaviksi sekä testattaviksi. Kaikista näistä Kuitusella on kovasti kokemusta.

Tillman tekee vastaehdotuksen. Huippu-urheilijat voisivat sankoin joukoin hakeutua eduskuntaa ja EU-parlamenttiin. Siellä heillä olisi kulkukorti ja me kaikki tietäisimme joka hetki, missä he ovat menossa.

Miksi ihmeessä meidän pitäisi suostua tuommoiseen ?

Jokainen tavallinen tallaaja ajaa päivittäin autoa, ostaa rautakaupasta Mora-puukon, käy Alkossa ja leikkelee sipulia pirunmoisella veitsellä karjalanpaistiin. Silti meitä ei valvota erityisen kovasti ja yhteiskunta toimii sellaisen ajatuksen perusteella, että useimmat meistä ovat edes kohtuullisen fiksuja ja lainkuuliaisia.

Miksi urheilijoille pitäisi rakentaa tämänkaltaisia systeemejä kun tavallisen kadun kulkijan turvallisuutta ei samaan aikaan pystytä turvaamaan ?

Ainoa käytännöllinen sovellutus voisi olla Jukolan Viestissä tilanne, jossa sydänkohtauksen saanut amatööri pitää saada 5 osuuden farsta-hajonnalta pois paikalliseen tehohoitoon. Tai sitten semmoinen siru olisi mukava siinä mielessä, että piipparin avulla iltapäivälehdistön reportterit voisivat löytää huippu-urheilijan yökerhon jytkeestä, lentoaseman aulasta taikka poikaystävän autosta.

Muuten olen sitä mieltä, että arvon huiput voivat minun puolestani vapaasti piikittää mitä tahansa suoneensa. Jos siitä mieli hyväksi tulee, niin antaa mennä vaan.

Neljän päivän päästä alkaa ihana Tour de France. Neljä viikkoa raatelevia nousuja ja hirvittäviä alamäkikolareita. Kohta nähdään miten apuajaja sammuu työn tehtyään, miten santarmi tekee ratsioita huoltoporukan asuntoautoihin ja miten energiapatukkaa survotaan kireiden pyöräilyshortsien ja ihon väliin.

Rakastan Jukka Pakkasen selostusta. Draamaa on täydellinen kun joku kärähtää. Ainekset ovat kasassa. Pieniä tuskallisia novellinpalasia kirjoitetaan taas jossain Alpeilla.

Onneksi minä pelkään kuolemakseni pistämistä. Muuten minusta ehkä olisi tullut urheilija.

Mainokset

>Feathers – söpöläinen

>

Laulajan kuolema poikii kummallisuuden toisensa perään. Näin välttyy helposti Sarasvuon ja Kuitusen asioiden kommentoinnista koska paljon raflaavampaa on tarjolla kaiket päivät. Laulujen lunnaissa riittää ihmettelemistä.

Tillmania laulajan kuolema ei hätkäytä mitenkään. Eikä kosketa. Enemmän olen suruissani sen 5 –vuotiaan hengissä selvinneen pikkulapsen puolesta. Hän selvisi jemeniläisen koneen putoamisesta elävänä. Ilmeisesti hän menetti omaisiaan tuossa turmassa. Hän on kuitenkin niin pieni, ettei suru jatku loputtomiin. Uusi, elämätön elämä on lapsen edessä.

Laulajan poismeno on saanut monet tekemään itsemurhan. Elämä ei ole enää elämisen arvoista. Lääketokkurassa hilluva zombie on pois ja nyt muiden on seurattava häntä manalan virtaan. Siitä se olo vasta paranee.

En osaa nimetä yhtään edesmenneen laulajan kappaletta taikka albumia. Laulajan esiintymiset ovat viime vuosina olleet perin huvittavaa katsottavaa ja hänen edustamansa aatemaailma minulle vieras. Hänen perhesuhteensa ovat vähintään kummalliset ja velkamääränsä taivaallinen.

Kuolema on tietenkin surullista noin ilmiönä ja myötäelämisen tunne on sallittua ja luonnollista. Älkää nyt sentään kuitenkaan tappako itseänne.

Päreen kuvassa plärää pirun virsikirjaa iki-ihana 1931 syntynyt Angie Dickinson. Tillmanin suosikki, kuten kaikki jo varmasti tietävät. Kuva on otettu tietysti Howard Hawksin ohjaamasta RIO BRAVO – elokuvasta, jossa kuvassa oleva höpönassujen kuningatar kohta kiertää itse John Waynen pikkusormensa ympärille.

Jos kyseinen söpöläinen nyt sattuisi kuolemaan kypsässä 78 vuoden iässä, Tillman yrittäisi selvitä takaiskusta säädyllisesti ja luontevasti asiaa murehtien.

Mutta , että pitäisi tehdä joukko- itsemurha……….. hurmaava tai ei hurmaava…..

Tästä päästäänkin sopivasti aasinsiltaa käyttäen irvistelemään suuren romaanitaiteilijan edesottamuksia nakkikioskeilla ja kassajonoissa. Painosten kuningas on ollut pikantisti pöhnässä ja asiaa on laajalti raportoitu.
Olemme edelleen säästyneet Sarasvuon ja Kuitusen kommentoinnista. Monet blogimaailmassa ovat viime päivinä kommentoineet puolesta ja vastaan. Minä yritän pysyä vieläkin asian ulkopuolella.

Se ei merkitse sitä, etteikö minulla kommentoitavaa olisi.

Lähden tästä ison peräkärrykuorman kanssa kohta paikalliselle jäteasemalle. Huomaattekos, nyt vasta upea aasinsilta tuli. Vien sinne konkreettista paskaa ja romua uudelleen kierrätettäväksi. Autotallimme tuottaa sitä jatkuvasti, vuodesta toiseen.

Mutta Angie on minusta söpö, turmeltumaton, hieno ja upea ihminen.

>Asennushommissa

>

Ostin kannettavan tietokoneen itselleni lauantaina. Nyt voin sitä käyttää. Olemme nimittäin tehneet 5 tuntia töitä ATK-tukihenkilön kanssa jotta tämä uusi ja kovin ihmeellinen laite voisi tuottaa minulle sitä lisäarvoa, jonka vuoksi siihen satsasin satoja euroja.

Olen elämässäni ostanut kymmenkunta autoa. Jokaisen arvo on ollut monta kymmentä kertaa suurempi kuin tämän tietokoneen. Jokainen autohankintani on kuitenkin mahdollistanut hyödykkeen käyttämisen, eli ajoon lähdön välittömästi. Jokainen niistä on palvellut vuoden , kaksi, ennen kuin niihin on täytynyt tehdä mitään.

Kannettava tietokone ei palvele. Sisään asennettu Office-paketti lupaa toimia 60 päivää tai paremminkin 25 käynnistyskertaa. Ja jos minulla ei ole tekstinkäsittelyohjelmaa käytössä, tietokoneella ei minun tapauksessani tee mitään muuta kuin 25 avausta.

Kotona tietokonetta täytyy ensin tunnin asentaa. Sitten pitää poistaa heidän tutustumistarjouksensa sen sisuksista. Office-kokeiluversion poisto kesti tasan 2,5 tuntia. Sitten se kone ryhtyi tunniksi asentamaan Vista-päivityksiä. Sen jälkeen piti asentaa työnantajan vastaava Office-paketti sisään. Se kesti enää 15 minuutti. Sen jälkeen ryhdyttiin tekemään asioiden vaatimia muutoksia koneeseen. Edelleenkään se ei pomppaa työnantajan langattomaan verkkoon, mutta se taas ei ole koneen vika. Kesälomalla en pidä sitä edes suotavana.

Autokaupassa tilanne vastaisi sitä, kun ostaisit auton talvella kesärenkailla, jotka kuluvat 2 kuukaudessa pois alta, maalipinta olisi varastorasvassa ja rekisterikilven saa itse köyttää nokalle autoliikkeen pihassa autoliikkeen antamalla rautalangalla. Autoliikkeen hyllyssä olisi hankittavissa öljyä, jota korvausta vastaan liike laittaisi autoon, jos sinulla on mahdollista odottaa kaksi viikkoa kun huoltomies tulee lomalta. Nokalla olisi valmistajan asentama moottoripyörän akku, jonka liike kehottaisi vaihtamaan parin viikon kuluessa kunnolliseen. Auton osien muoto ja tyyppi vaihtuisi 3 kuukauden kuluttua. Sen jälkeen uudet tarvekalut eivät enää sopisi autoosi.

Mutta sitkeän työn jälkeen se toimii nyt siedettävästi. Akku riittää kolmen tunnin kirjoittamiseen ja sitten on siirryttävä verkkovirtaan. Web – kamera näyttää hirmuisen räävittämän kesälomalaisen habitusta. Sitä ei montaa sekuntia jaksa katsoa. Mutta muuten, olen jälleen kerran selvinnyt vähäisin henkisin vaurioin uuden ATK-vempaimen ostosta ja käyttöönotosta.

Toivottavasti hyvätyötoveruus ja ystävyys työnantajan ATK-tukihenkilöön ei katkennut tähän päivään. Hän sanoin lähtevänsä välittömästi urakkamme jälkeen hyvin ansaitulle kesälomalle, kesken päivän.

Nyt on sitten henkisesti jälleen edessä muutama päivä saavuttavuuden apatiaa. Kun jostain laitteesta, matkasta tai tapahtumasta kuvittelee, odottaa tai nauttii etukäteisajatuksia, sitten itse hankinta tavalla tai toisella arkipäiväistää koko tilanteen ja miettii, että josko sittenkin olisin tullut toimeen ilman tuotakin vempelettä ja säästynyt koko päivän mielipahalta ja hikoilulta.

Ainakin sillä voi kirjoittaa nyt word-tekstejä. Toivottavasti uusi apparaatti ei vaikuta kovastikaan tekstin laatuun. Tämän olen vielä kirjoittanut vanhasta tottumuksesta vanhalla masiinalla, sillä uudesta puuttuu hiiri, verkkokaapeli, kantolaukku ym sälää. Työnantajan korruptio – joululahja – laukku pääsee nyt vihdoin siihen hommaan johon se on suunniteltu.

Hankinnan pääsyy oli se, en tiedä, olenko jo asiaa täällä mainostanut, että yliopistolta tuli tässä vähän ennen juhannusta ” paksu kirjekuori” , jonka sisällä oli paljon sälää, joukossa mm. hyväksymiskirje opintoihin. Olin menestyksellisesti selvittänyt 55 vuoden iässä kaikki pääsykoekirjat ja niiden pohjalta pääsykokeet. Olin pärjännyt itseasiassa hämmästyttävän hyvin.
Uskoisin, että opiskelijan nykypäivän tyyliin liittyy tuommoinen kannettava tietokone olalla roikkuvassa laukussa.
Kesällä harjoittelen tietokoneen luontevaa käyttöä, keräilen haalarimerkkejä ja opettelen muutenkin pitkän tauon jälkeen opiskelijaelämää.

>Salli – saddle chair

>

Esimurrosikäisten kulttihahmoksi noussut presidenttimme näköinen tyhjännauraja on Amerikoissa pilaillut suomalaisesta Salli-satulatuolista. Ja meillä ollaan nyt sitten tohkeissaan asiasta.
Tillman toteaa ,että asia ei ole kommentoinnin arvoinen muuten kuin siksi, että pilkka saattaa olla erinomaisen hyvä mainos ko. tuolille. Kaikkihan me olemme kuulleet joskus tarinan Rapala-uistimesta.
Tuosta tuntemattomasta härvelistä tehtiin juttu amerikkalaiseen aikakauslehteen. Samaan lehteen sitten sattui tieto Marilyn Monroen kuolemasta. Loppu onkin sitten jo tuttua tarinaa. Eilissäpäin sattui Michael Jackson kuolemaan, joten nytkin on mahdollisuus osua mediarakoon.
Nyt Salli- tuolien valmistajan kannattaisi olla kovasti tyytyväinen. Genitaali-alueiden hieronta saattaa olla juuri sopivan seksikästä puritaanisille jenkeille. Meillä Suomessahan satulatuolien hyviksi vaikutuksiksi on rajoittunut sen selkää vahvistava luonne.
Jos siellä työpaikoilla nyt kovasti lukijoiden työtoverit näitä tuoleja käyttävät, älkää nyt heti rientäkö kyselemään tuolien genitaali-alue-vahvuuksista, taikka muista sivuvaikutuksista. Semmoinen katsotaan nykyään helposti työturvallisuuslain häirintäpykälän mukaiseksi törttöilyksi. Varmaan myös Amerikassa. Siellä kun ollaan näissä asioissa usein kovasti tarkkoja.
Jos Amerikan maassa istuu genitaalihierontaa antavalla Salli-tuolilla ja siitä innostuneena ehdottaa treffejä työtoverille, ensimmäinen kerta sallitaan tuosta noin vain, mutta monilla työpaikoilla on ehdoton sääntö olemassa, että jos käyt työtoverisi kanssa kaksi kertaa treffeillä, kolmannesta kerrasta on jo raportoitava esimiehelle, jotta tämä tietää että organisaation sisällä on nyt tämmöinen suhde syntynyt ja se saattaisi vaikuttaa tulevaisuudessa päätöksentekoprosesseihin.
Että se siitä vapaudesta

Täältä voi katsoa videoesitystä genitaalialueiden hoidosta.

Kuva on lainattu Salli-tuolin kotisivuilta

>Varmuuden huippu

>

Työeläkevakuuttajien kattojärjestön Telan mukaan eläkeyhtiöiden mahdollisia poliittisia kytköksiä ei ole tarpeellista selvittää. Telan toimitusjohtaja Esa Swanljung tyrmää täysin pääministeri Matti Vanhasen keskiviikkoisen lausunnon. Vanhanen esitti, että Kevan lisäksi myös muiden eläkeyhtiöiden tulisi tehdä selkoa puolueiden rahoittamisesta.

Tillman toteaa, että vahvahermoinen ja -uskoinen mies tämä entinen ay-pomo on.

Tillman ihmettelee semmoista moukan tuuri, jos olisi käynyt niin, että vain KEVA olisi sotkeutunut tämmöiseen touhuun ja muut sitten olisivat puhtoisia pulmusia. Tuskin edes TELA tietää, mitä kaikkea touhutaan monissa sen edustamissa vakuutusyhtiöissä.

Suurta huolta asiassa ei aiheuta se, että jonkin sortin kasa rahaa on annettu poliittisille veijareille. Huolta aiheuttaa se, että ne rahat ovat työntekijöiden eläkkeiden maksuun tarkoitettuja rahoja ja jollei niille rahoille muodostu harharetkillä mitään lisäarvoa, kaikki se raha on meidän eläkkeistämme pois. Olkoonkin sitten vaikka kuinka pieni pisara hyttysen pissaa, niin eläkepotista se on pois.

Ihmettelen minä vieläkin Swanljungin varmuutta asiasta.

Myötämaat

Faistos painaa savikiekolle viimeiset merkit. Viesti on kohta kokonainen ja ymmärrettävä. Leimasimet ovat pöydällä rivissä. Tuli kohisee uunissa ja huoneessa on tukahduttavan kuumaa. Leimasimien pidentyneet varjot leikkivät tulenloisteen tahdissa työpöydällä. Märkä merkattu savi odottaa liekin tuskaista kosketusta. Poltteen jälkeen sanat ovat kuivuneet ikuisiksi ajoiksi saven pintaan. Tuskaa ei näy enää saven kasvoilla.

Lähetti istuu oven pielessä. Hänellä ei ole kiire. Viesti on vasta pehmeä ja kelpaamaton mihinkään. Tuli polttaa sanat pysyviksi. Kohta on hänen vuoronsa.

Nuori naisorja toimittaa askareitaan ja lähetti tuntee ylpeyttä vapaudestaan. Hän on vapaa kulkemaan alas laaksoon ja taas ylös vuorelle. Hän ei jähmety paikoilleen. Hän ei ole kenenkään vanki.

Tuli luo varjoja työhuoneen valkoiselle seinälle. Lähetti tietää mitä savitaulussa lukee. Lähetti tietää, että polton jälkeen tuli on tehnyt tauluntekstistä pysyvän ja tärkeän. Hänen tietämisensä muuttuu uhaksi. Hänen on juostava yhä uusia viestejä vuorelle. Yhä uudestaan kivitaulun painettu ja poltettu uhka tekee myötämaasta ja paluusta raskaan ja ahdistavan.

Joku kerta hän tietää liikaa.

>Opinsaunassa aamutuimaan

>

Jatkuva oppiminen on hauskaa. Tänään olen oppinut jo kaksi asiaa. Luulisin sen olevan tarpeeksi, sillä kello on vasta 9 aamulla. En taida rääkätä itseäni oppimisen polulla tämän enempää näin kesälomalla.

Faistoksen levy on savitaulu – asiakirja Kreetalta, noin 1700 eKr. Levyyn on painettu tekstiä irtokirjasimilla. Alkeellinen kirjapainosysteemi valmisti täten monimutkaisista kirjainmerkeistä muodostuneita tekstejä vähän nopeammin kuin että jokainen kirjain olisi muotoiltu erikseen. Kirjoittajalla on tarvinnut olla ainakin 45 leimasinta käytössään.

Tämmöinen asia on minulle ollut vieras tähän asti. Nyt kuitenkin joudun tuon tiedon kanssa elämään loppuelämäni. En tiedä, muuttaako se minua mitenkään, mutta ainakin uusi tieto sai aamulla pääni kuhisemaan. Mietin miltä ”savitaulun painajan” työpaja on mahtanut näyttää, kuinka notkeaa ja vaivattua saven oli oltava ja millaisessa uunissa tauluja poltettiin. Faistoksen levyn tekstin sanomaa ei ole pystytty ratkaisemaan

Toinen oppimani asia on Anna Karenina – periaate. Sitä käytetään selittämään esimerkiksi kesytettyjen kotieläinten luonnetta.

Alun perin Tolstoi kirjoitti Anna Karenina- romaaniin lauseen :

Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia; Jokainen onneton on onneton omalla tavallaan”.
Tämä lausahdus on muutettu sitten muotoon : Kaikki kesytetyt eläimet ovat toistensa kaltaisia; jokainen kesyttämätön eläin on kesytön omalla tavallaan.

Merkittävät viisi kesytettyä suurta kasvissyöjää ovat ; lammas, vuohi, lehmä, sika ja hevonen. Niillä kaikilla on monta hyödyllistä piirrettä, jotka yhdessä ovat aiheuttaneet niiden sopivuuden. Yhdenkin tärkeän piirteen puuttuminen voi pudottaa potentiaalisen eläimen kesytettävien listalta.

Tämmöisiä piirteitä olivat esim. ruokavalio, kasvunopeus, tarhaoloissa lisääntymisen helppous, hankala luonne, taipumus paniikkiin ja sosiaalinen rakenne.

Lisääntymisvaikeudet ovat pudottaneet listoilta pois esimerkiksi sellaiset lajit kuin gebardin ja vikunjan. Kummankin lajin kosiomenot ovat pitkät ja perusteelliset, eivätkä ne onnistu tarhaolosuhteissa. Seepralla on taas hankala luonne.

Tämmöisiä asioita olen oppinut jo heti aamutuimaan. Olen ilmeisesti oppinut jotain kivaa ja kiinnostavaa, jotain sellaista, jonka validiteetti säilyy huomiseen ja ensi vuoteen, kuka ties koko loppuelämäni ajan. Sellaista totuutta Vanhasen ja Korhosen sanomisista olisi ollut aivan turha etsiä tämän päivän iltapäivälehdistä. Politiikassa pätee vanha afrikkalainen sanonta; Totuus aamunkoitteessa. Joskus päivemmällä asia saattaa olla jo aivan toinen.

Minä käytin mainiona oppimiskirjana tänä aamuna iltapäivälehtien asemesta Jared Diamondin kirjoittamaa mainiota kirjaa Guns, Germs, and Steel.

Kimmo Pietiläinen on suomentanut teoksen napakasti TYKIT, TAUDIT JA TERÄS , Ihmisen yhteiskuntien kohtalot.

>Helle sekoittaa kaiken

>

Piisamit söivät Aake Kallialan laiturin Saimaalla. Tuntuu häkellyttävältä uutiselta. Tillman ei nyt tältä istumalta heti usko tuota. Matti Vanhasen erosta voi lyödä nyt vetoa. Kertoimet ovat tosin vähän pielessä vielä, mutta ne muuttunevat . Toinen Matti on palannut Mervinsä huomaan Tampereelle. Sen Tillman osasi ennustaa. F 1 – pomo lupaa vetäytyä omien harrastustensa pariin. Keva pyytää epätoivoisesti ketä tahansa pöyhimään tilinsä.

Melkoinen uutispäivä taas. Ehkä menen ikuisuusprojektin pariin, eli menen siivoamaan autotallia. Vahvistan itseäni muutamalla oluella, sillä, kuten kaikki miespuoliset hyvin tietävät, autotallin siivoaminen on voimia kysyvä urakka, joka ei lopu konsanaan. Jossain autotallin nurkassa on pieni romunsiemen, joka siivoamisen jälkeen ryhtyy nopeasti lisääntymään silmikoimalla itse itseään. Vähän samaan tapaan kuin viilin siemen taikka taikinanjuuri.

Autotallia siivotessa sitä paitsi löytää tarpeellisia kadoksissa olleita tavaroita, nuorisohistorian koulukirjoja ja kukaties vanhoja kirjeitä tytöiltä, joita ei osannut ja uskaltanut silloin muinoin edes suudella.

Loppuillan voi sitten soitella oluen ja muistojen pakottamana ” mitä kuluu Marja-Leena- puheluita pitkin maailmaa.

Sen teenkin. Lähden autotalliin. Laitan kasettisoittimeen venyvää ja vouvaavaa Kake Randelinia. Ryhdyn kaljoittelemaan muistojeni parissa. Samaa suosittelen myös sille Matille, jolle uuniperunat maistuvat. Olut on mukavaa hellejuomaa kun pitää muistella vanhoja asioita. Toinen Matti voi pitää valokuvasta päätellen vähän taukoakin kaljoittelusta.

Aake voisi kutsua Saku Kuosmasen mökille grillaamaan. Piisamista saa nimittäin mukavan sorttisia grillifileitä. Sanovat isot pojat.

>Pahoja aavistuksia

>

Näin yöllä unta hoitajanaisesta ja lääkeruiskuista. Unessa minulle annettiin rokotepistos. Minä tietenkin apinanraivolla yritin välttyä ko. jutulta, mutta mikään ei auttanut. Sisar hento valkoinen työnsi neulan käteeni.

En pyörtynyt, vaan kummastelin sitä, että mitään kipua ei tuntunut ja neulan pistos oli täysin tunnoton.

Sanomattakin on selvää, että tuommoinen uni tarkoittaa minun kohdallani jotain tosi kammottavaa juttua. Aina ne ovat tarkoittaneet jotain.

No kauhuja odotellessa lienee murehtia kuntien eläkevakuutusten hoitoa ja epäselviä kähmintäkuvioita. Asiassa on pelottavinta ehkä se, että ikuisesti sivuraiteella huriseva Erkki Tuomioja on vaatinut SDP osalta myös avoimuutta vaalirahojen suhteen. Se, että näin vaaditaan, tarkoittaa ilman muuta sitä, että jotain on.

Tillman on edelleen sitä mieltä, että poliittista eliittiä pitää tukea laajasti ja avoimesti kaikella liikenevällä rahalla. Siinä hommassa on tietysti koplauksen vaara, mutta toinen vaihtoehto on sitten se, että Sali on täynnä hiihtäjiä, mäkihyppääjiä, kävelijöitä, aitajuoksijoita, iskelmätähtiä ja muita perskärpäsiä.

Samoin Tillman on kallistumassa sille kannalle, että aika harvoin on syytä kansalta kansanäänestyksessä mitään kysyä. Semmoisessa touhussa voi käydä samoin kuin kävi keskikoulussa kun ymmärtämätön luokanvalvoja suoritti Tillmanin luokassa kansanäänestyksen siitä, kenelle sinä vuonna hymypoikapatsas annettaisin. Äänestyksen voitti tietysti se suurin hunsvotti ja teinigangsteri.

Monille puolueille tekisi myös hyvää putsata kertaheitolla väkeä pois julkisuudesta. Pääministeripuolueesta saisi putsata tietysti eniten ihmisiä jäähylle. Tätä mieltä näytävät olevan tällä hetkellä kaikki, myös puolueen tavalliset äänestäjät ja jäsenet. Vain puoluekadeeri ja silmäätekevät järjestöjyrät vastustavat ja luottavat pääministeriin. Monet ovat puheissaan jopa valmiita säästämään Korhosen, kunhan sen ehto on se, että Vanhanen lähtee.

Toisaalta kyllä Kataisen ja Urpilaisen aika on myös kulumassa tavallaan kohta umpeen. Toisen nousu ei enää koskaan ala ja toisen asema tulee hankalaksi, kun mietitään mitä sitten, kun kannatuksen kärki on taittunut.

Nykypoliitikoista tule väistämättä mieleen äskeinen kunnallispoliitikko, joka yritti kartuttaa seuraavien vaaliensa vaalikassaa kidnappaamalla rikkaan suvun jälkeläisen.

Kuinka hölmö ihminen oikeastaan voikaan olla ?

Poliittisten ihmisten osalta tämä on sikäli hankalaa hölmöilyä, että nyt vahingot eivät kohdistu rikkaan suvun pääomiin , vaan meidät kaikki on tavallaan otettu aina 4 vuodeksi panttivangeiksi ja yhteisillä rahoilla tehdään hölmöjä juttuja. Luulisin äänestysinnon edelleen laskevan.

Tässä vaiheessa on tietysti muistutettava lukijoita parista asiasta. Lomien jälkeen kaikki eivät enää palaakaan töihin. Syksyllä työttömyys on hurjistunut aivan toisiin lukemiin, mitä se on nyt.

Talouselämän pahaa verta ryhdytään laskemaan vasta syyskuun alussa tosissaan. Pörssikin voi hakea vielä toisen pohjapiikin ennen kuin mitään on pysäytetty pysyvästi. Kun laittaa Kataisen puheet perätysten viime syksystä tähän päivään, huomaa selvästi sen, että vähitellen totuus on valkenemassa myös hänelle.

>Then came Bronson

>

Lisää kuvaKeli kovenee. Vain todella kovat miehet pystyvät näissä helteissä pitämään päänsä kylmänä. Tillman joutui illan suussa kohtamaan helteisen alennusmyynnin melkein valmistutumattomana. Päälläni oli parikin kappaletta vaaleita kesäloimia, jotka kuitenkin älysin vain vihkaa ripustaa takaisin rekkiin.
Miksi se teline on muuten rekki ? Minulle tulee siitä mieleen aina kippi ja kiintopyörähdys, sekä muut voimistelutuntien nöyryytystemput. Siksi ehkä vaateostoksillakin minulla on höntti ja pakokauhun omainen olo.

Selvisin ostoshelvetistä siististi. Ostin makeisia ja iltapäivän paskalehden. Autossa on sillä tavoin mukavampaa odotella luottokortin rinnakkaiskortin saapumista autoon ja kotiin lähtöä.

Loppuviikon suunnitelmat ovat muuttuneet. Vuosittainen muisteluajo siirtyy myöhempään ajankohtaan, mikä asia sai minut hetkeksi vähän panikoimaan. Näyttää nimittäin siltä, että loppuviikoksi on luvattu 30 astetta pilvettömältä taivaalta ja minulla on ohjelma auki. Edessä on neljä täysin tyhjää päivää, helleaalto tulossa, mopo alla ja minulla ei mitään suunnitelmia. Cruisailu pitkin ja poikin muuttui nyt äkkiä täysin avoimeksi.

Mitä ihmettä sitä keksisi loppuviikoksi ?

Taidan ryhtyä Jim Bronsoniksi ja sitoa makuupussin tarakalle. Muistattehan hänet ? Pipopäisen kaverin, joka ajoi 900 kuutioisella HD Sportsterilla ja ratkoi ihmissuhdejuttuja kaikkialla minne meni 1970- luvun alun road-movie sarjassa. Sarjaa tehtiin vain yhden tuotantokauden ajan, joten kaikki 26 Bronson- jaksoa ovat todellista kulttikamaa. Kun olin lukioiässä kasvamassa pois pappatunturin päältä, Bornson oli minulle ensimmäinen vapauden airut. Vasta sitten tuli Easy Rider.

Lukiokaverini ajoi Pannonialla ja muilla eksoottisilla kaksipyöräisillä kouluun , joten väänsimme hänelle oitis lempinimen Bronson. Toinen kaveri taas tuli usein tuutti Hondalla tai EMW – kardaanivehkeellä, mutta hänelle emme keksineet lempinimeä. Hammaslääkärin pojalla oli Honda, mutta kaikki tiesimme, mistä rahat siihen oli saatu. Glamour ilman säästämistä ja kieltäytymistä on tyhjää.

Me muut tulimme mopoilla ja linja-autoilla. Niinpä meidän on nyt eläkeiän partaalla käytävä samat asiat uudelleen läpi.