>Kesän ensimmäinen hirvi
>
Tillman on ajanut tänä keväänä vasta 10 kilomeriä. Monet työ velvollisuudet ja uusien urien aukomiset ovat vieneet ajan täydellisesti, eikä aikaa ole ollut tien päälle. Moottoripyöräilyn vaarat ja niihin sopeutuminen ovatkin minun kohdallani vasta edessä tämän ajokauden suhteen.
Irtosora ja –hiekka ovat teiltä ja kaduilta viimepäivien sateiden ansiosta kadonneet. Vaara numero ykkönen on siis pois.
Toisena vaarana kuitenkin on ajamattomuus. Vasta ensimmäiset 1000 kilometriä antavat ajajalle edes vähän takaisin menneiden vuosien ajotuntumaa ja – taitoa. Vasta juhannuksen jälkeen kaikki alkaa taas sujua kohtuullisen turvallisesti.
Sitten ovat tietenkin ketut, koirat, rusakot, hirvet ja traktorit, joihin ei koskaan oikeastaan totu. Ajaessa katse seuloo tienpientareita ja sivuteitä taukoamatta. Jokainen tummempi varjo on potentiaalinen eläin, joka tulee eteesi. Kissan kokoisesta ylöspäin ne ovat kaikki erittäin tappavia.
Kun kohtaan tiellä traktorin, ryhdyn heti haravoimaan liittymiä. Jokainen lähistöllä oleva liittymä on potentiaalinen määränpää tälle vehkeelle. Se voi kääntyä ihan minne vain.
Vaaralistassa seuraavana ovat valtateiden kulumaurat sateella. Niistä on syytä pysytellä pois. Sadekeli on mukava keli ajaa, sillä silloin ei tule kuuma ajopuvun sisällä. Sadekelin inhottavuus on juuri noissa urissa.
Tietenkin myös jokainen sivuliittymä on vaaran paikka. Kuka tahansa saattaa tulkita sinut naapurinpojan mopediksi ja kun sieltä kurvataan eteesi, sinä voit vain toivoa, että vastaantulevien kaista on juuri silloin vapaa.
Tillman ei pääse vielä tänäänkään tien päälle, sillä pino kirjoja odottaa tuossa vieressä, nurmikko on leikkaamatta ja pyörä huoltamatta.
Vaara vaanii kuitenkin siellä jossain ja odottaa minua. Ei se häivy mihinkään. Vaara vaanii hoitolaitoksissa, Kuopion torilla ja vaikka missä. Tästäkin päivästä pitää taas jotenkin selvitä.
Tervetuloa lukijoiksi Rita ja Anna. sekä muut viime aikoina tulleet.
Tillman 