>Terveyttä yli maakuntarajojen

by Michael Tillman

>

Satakunnassa näyttää alkavan mielenkiintoinen vaihe Rauman aluesairaalan tapauksessa. Satakunnan sairaanhoitopiirissä on ollut pitkään semmoista ilmaa, että kaikki satakuntalaiset sairaat voitaisi hoitaa Porissa. Ajatus tuntuu tietysti raumalaisista vieraalta. Varsinkin kun samalla on huhuttu, että mahdollisesti tyhjäksi jäävä aluesairaala olisi erinomainen vastaanottokeskus. En sano minkä tai keiden, arvaatte kyllä.

Tillman ei tiedä, mikä on asiassa totuus. Kaupunkien fyysinen etäisyys on vain 50 kilometriä. Henkinen etäisyys voi olla sitten valovuoden. Ymmärrän hyvin huolen.

Viimeisenä vetona raumalaiset ovat ryhtymässä neuvotteluihin varsinaissuomalaisten kanssa. Sinne kun on matkaa lähes 90 km. Silloin voisi olla mahdollista säilyttää aluesairaalan toiminta Raumalla. Tillman miettii kovasti sitä, mitenkä Satakunnan sairaanhoitopiiri sellaisessa tapauksessa suhtautuu siihen, että normaali terveyskeskustoiminta Raumalla olisi edelleen satakuntalaisten hallussa.

Ulkopuoliselle asia saattaa olla yksi ja se sama. Ne jotka jotain Satakunnasta tietävät, voivat varmasti todistaa, että tässä on nyt kysymys perimmäisistä asioista.

Rauman aluesairaala on monen legendan tyyssija. Mies Reenkola oli oiva ja etevä tohtori, josta on oikein kirjakin olemassa. Helmer Qvist operoi satamäärin urheilijoiden polvia ja nilkkoja suurella ammattitaidolla. Luettelo on pitkä ja legendoja monia. Ehkä kertaan pari niistä lukijoiden iloksi.

Rauman aluesairaala kipsasi 1970-luvulla erään mummon väärän jalan kaatumisonnettomuuden hoitotoimenpiteenä. Kun mummo valitti särkyä toisessa jalassaan, hänelle sanottiin, että hermot ne vekkulisti menevät ristiin ja säteilevät. Vasta kipsiä pois otettaessa huomattiin, että ihan kohtuullisesti oli luutunut se toinenkin jalka, ihan ilman kipsiä. Pikkuisen vaan vinoon.

Sangen kuuluisa oli myös yksityinen hammaslääkäri Into ”Pärre” Parvala , joka nimitti itseään molemppitte leukkoten dronttohtoriks. Hänen harrastuksenaan olivat laulu ja kaikin puolinen lystimpito.

Raumalainen yksityislääkäri Maijala oli suuressa huudossa ja maineessa koko sodanjälkeisen ajan. Kotipitäjäni kunnanlääkäri oli taas vähän huonommassa maineessa. Usein hänen vastaanottotilaansa käytettiinkin välipysähdykseen. Muuan Kuolimaan kylästä kotoisin ollut vanhaemäntä olikin kiteyttänyt aikoinaan perin oivallisesti tämän asian , kun hän kunnanlääkärille tautiselostuksensa lopuksi oli todennut;

”Ett, ei mnuut mittän terveks tart saad, mutt` gon saisitt`sen verran paremmaks, ett´mnä pääsisin Raumalla Maijalan dyä.”

Kuvassa ei ole puheena oleva aluesairaala, vaan Rauman Cumulus, jossa Hakalan Erkki ja Matsomppi ryyppäsivät viikon ollessaan mattokaupoilla Satakunnassa. Kauhavalta oli lähdetty ja vähän jo kauppaakin saatu. Kaikki meni kuitenkin iloiseen elämään tässä rakennuksessa.

Kotiin palatessaan Pohjanmaan myyntitykit olivat kertoneet Kaisulle, että satakuntalaiset ovat itaria ja saitoja ihmisiä, jotka ostavat mattonsa mieluummin tavarataloista kuin rehellisiltä pohjalaisilta myyntimiehiltä.

Taidatkos sen paremmin sanoa. Minua itseasiassa kiinnostaa kovasti se, onko kirjailija Tuuri itse käynyt Rauman Cumuluksessa. Toiseksi minua kovasti kiinnostaa se, että mistä on lähtöisin Tuurin veikeä tapa laittaa satakuntalainen aina syntipukiksi tai toistaitoiseksi jokaiseen romaaniinsa.