>Ei tullut titteliä tähän perheeseen eilen

>

Eilen Tillman oli aamutuimaan taas täynnä urheiluvastaista henkeä ja ilkkui täällä blogissa nyrkkeilijöitä, paitsi söpöä Eva Wahlströmiä en ilkkunut. Nyt sama tarina jatkuu sattuneesta syystä.

Helsingin eilinen tynkänyrkkeilyilta nimittäin päättyi dramaattisesti, kun katsoja tunkeutui nyrkkeilykehään ja alkoi hakata tuomaria nyrkeillä.

Välikohtaus sattui sen jälkeen, kun tuomari oli diskannut Juho Tolppolan yhdeksännessä erässä. Ilta-Sanomien mukaan katsoja oli Tolppolan isä.

Väärin sammutettu, olisi sanonut entinen palopäällikkö. Tässä tapauksessa saattoi olla, että Tolppola löi väärin. En tiedän, kun en ole koskaan nyrkkeillyt ottelussa.

Ymmärrän isän tuskaa ainakin vähän. Onhan se ahdistavaa ja epätoivoista, jos poika ei voita nyrkkeilyottelua ja titteliä kun eilen niin monet tuhannet muut pojat valmistuivat johonkin ammattiin, taikka pääsivät jostain koulusta. Tolppolan poika se nyt joutuu vaan hakkaamaan ihmisiä vielä lisää, jotta valmistuisi tai saisi tavoittelemansa tittelin.

Tillman on aina suunnattoman ahdistunut kun elokuvassa englantilaisen sisäoppilaitoksen pojat kasvavat miehiksi toisiaan hakkaamalla. Viimeksi minua puistatti elokuva, jossa prinsessa Dianan pojat saivat jossain sivistyksen keskiaikaisessa kehdossa köniinsä.

Nyrkkeily on jotenkin automaattisesti luiskahtanut aina mielessäni työväenluokkaiseksi hommaksi, jossa on demarin, taistolaisen taikka mustan miehen mahdollista edetä sosiaalisessa asteikossa ja yhteiskunnan hyvinvointi mittaristoissa jonnekin kauaksi tovereitaan edemmäksi. Ja muut sitten maksavat kaiken näkemisestä ja huutavat itsensä sekopäisiksi. Amerikkalainen showpaini on sitten vielä tätäkin kauheampaa.

Kaikki kulminoituu tietenkin vanhaan sanontaan. ”Tapelkaa pojat, saatte tupakkia”

En ole koskaan ollut nyrkkeilyottelussa. Tunnen kuitenkin yhden nyrkkeilijän. Olin kuntoutumassa KELA:n kustannuksella tässä pari vuotta sitten. Kolmen viikon aikana huonekaverinani oli todellinen herrasmies, entinen nyrkkeilijä ja nyrkkeilyvalmentaja. Ovista kulkeminen oli taktiikkalaji, mikäli halusi joskus ehtiä avaamaan oven huonetoverille. Hänessä kulminoitui käänteisessä mielessä kaikki se, mitä olen aina luullut tietäväni ja ymmärtäväni nyrkkeilystä.

Hän taitaa lukea tätä blogia. Terveisiä vaan kuntoutuskaverille. Muistan sinut aina suurena herrasmiehenä ja suurena ihmisenä. Tässä nyt tulee vähän rähjättyä noin yleisellä tasolla, kun en tämän aamun kirjoitukseksi muutakaan keksinyt. Jos kaikki nyrkkeilijät olisivat kaltaisiasi, tai oikeastaan, jos kaikki ihmiset olisivat sinun kaltaisiasi, maailma olisi paljon parempi paikka elää.

Ylempi kuva on erkkolaisen nettisivulta, alempi tamperelaisen aamulehden sivustolta. Voitte harjoitella kuvanlukutaitoa, kuvallisen järjestyksen muotoja ja eri painotuksia sekä lähtökohtia. Olen vielä sekoittanut pakkaa vähän näyttämällä eilen teille Evan kuvan ja kertomalla teille herrasmiesnyrkkeilijästä. Teidän tehtävänne on nyt miettiä, onko nyrkkeily kivaa. Olisiko siitä teidän lapsenne harrastukseksi.

Joku toinen kerta ehkä kerron teille ajatuksiani juniorijääkiekosta ja vanhempien kaukalokäyttäytymisestä.

>Ilta hämärtyy

>

Rastas katsoi viimein tonttimme laidassa kasvavan nuoren kuusen tarpeeksi turvalliseksi pesäpuuksi. Pariskunta yrittää hiljaisuudessa ja muina miehinä kuskata pesään nälkäisille poikasille evästä. Kovasti he yrittävät olla huomaamattomia ja lentelevät hiljaa pitkin pusikoita pesäpuulleen. Olen iltaisin sitä touhua hymyssä suin seurannut puuliiterin portailta.

Tontin laidalla on odottamassa 6 herukkapensasta syksyä. Rastaan pesältä on pensaisiin 10 metriä. Se on sopiva matka poikasten tulla tutustuman nurmikkoon ja tulevan eväspaikkaan. Elokuussa on hyvä pohtia, jaksaako pensaisiin itse mennä, vain antaako rastaiden mennä.

Kirjosiepot valtasivat tänä vuonna lopulta kaikki pöntöt. Sitä minä vähän olen tässä surrut. Kaipaan kovasti sinitiaista ja olisi tuossa jaossa voinut nyt joku roti olla. Kirjosieppo on ihan liian itsekäs ja päälle käyvä laji minun makuuni.

Viime vuoden siilipesueesta on selvinnyt talven yli ainakin muutama sillä kompostin takana ja puuliiterin alla käy iltaisin melkoinen rapina ja tuhina. Hyvä niin. Minä nautin kesäkuun alun illoista ja öistä kun voin kuulla ympärillä ääniä ja elämää.

>Hänestäkö seuraava politikko ?

>

Suomessa on peruutettu joku julkinen pahoinpitely, jossa etukäteen sovitusti olisi pitänyt pätkiä toista turpaan rahasta. Nyt media itkee asiaa ja käyttäytyy ikään kuin olisi kysymys kansallisesta maansurusta taikka merkkihenkilön kuolemasta. Keneltä se on nyt pois, että pari ennestään hakattua miehenkörilästä ei pääse hakkaamaan toisiaan lisää.

Eva Wahlström on kuitenkin hirmuisen söpö. Hänessä ei näy vielä mitenkään se, että tapeltu on ja lujaa. Hänen ajatuksensa juoksevat kohtuullisen kirkkaasti ja hänen arvomaailmansa ei nyt ihan kauhea ole.

Kuten huomaatte, en osaa olla tässäkään asiassa johdonmukainen. Asioilla on puolensa ja puolensa. Jos joku yrittää puukottaa sinut Kaisaniemen puistossa viikonlopun yönä klo 3, nyrkkeilystä on tiettyä hyötyä. Enemmän hyötyä olisi kuitenkin ollut järjestä, joka olisi ohjannut sinut siihen aikaan vuorokaudesta jonnekin muualle, esimerkiksi omaan sänkyyn.

Miehestä ja naisesta otetaan kesänmittaa mittaa jos jonkinsorttisessa kilpailussa. Keihästä heitetään, moukaria viskotaan ja peninkulmaa juostaan siinä vakaassa uskossa, että joku vakava ja tosi asia vaatii meitä olemaan parempia kuin toiset julkisessa tapahtumassa ja mielikuvituksellisessa lajissa.

Rapakon takana pienet lapset laitetaan ahmimaan kilpaa hampurilaisia, meillä kannetaan eukkoja pitkin esterataa ja varmaan nytkin jossain joku puudeli on harjattavana, jotta kohta päästään näyttelykehään.

Ajatus kilpailemisesta on tietenkin rakennettu sisäämme. Lajin kehitys on vaatinut sitä ja sitten se kehitys on runsain mitoin palkinnut ihmisrotua tästä asiasta. Hienoa sivistystä ja upeita taloudellisia saavutuksia on voitu tavoitella ja usein saadakin.

Ja mikä parasta, monelle urheilijalle avautuu uran jälkeen hienoja mahdollisuuksia osallistua politiikkaan eduskunnassa ja EU-parlamentissa.

Tillman kävi äänestämässä jo ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä. On hyvä varmistaa hyvissä ajoin se, että toreilla ja kaduilla perskärpäsinä hyörivät innokkaat kandidaatit eivät enää voi vaikuttaa käyttäytymiseeni.

Valikoin tarkkaan listoilta pois ensiksikin kaikki urheilijat ja sitten maanviljelijät. Urheilijoiden kohdalla viittaan edellä kirjoitettuun. Maanviljelijät taas tekevät tarpeellista ja hyvää työtä maaseudun ja maan hyväksi, parhaiten juuri viljelemällä. Heidän katsantokantansa on kuitenkin kovin suppea moniin asioihin. Samalla perusteella raakkasin pois joka ikisen ay-aktiivin.

Kun kaikki em. ryhmät on otettu pois, valinta tilanne ei enää ole kovinkaan paha. Hyvä koulutus tehtäviin on esim. yhteiskuntatieteiden maisteri tai muu vastaava. Vielä pitäisi osata kieliä ja käyttäytyä ihmisporukassa säädyllisesti. Viimeinen valinta tehdään sitten sillä perusteella, että onko ao. henkilö koskaan tehnyt nk. oikeaa työtä. Kun semmoinen löytyy, ei kun äänestämään.

Mukavaa juhlalauantain aamua kaikille.

Evan kuva on täältä.

Kaupunkireissu

…

Suntio tarjosi kesäteologille pastillin; se auttaa keskittymään suntio sanoi ja valitteli pastillin väriä.

Sunnuntaina liturginen väri kun on vihreä

mutta sen väriset olivat huoltoasemalta loppuneet

Neiti ottaa näitä valkoisia nyt

Minä käyn huomenna kaupungissa. On sitten sopivia ensi kerralla.

>Takki tyhjä

>

Takki on vähän tyhjä tällä hetkellä. Onneksi Tillmanilla ei ole monia ylioppilasjuhlia vaan ainoastaan yhdet valmistumisjuhlat. Sunnuntaivierailu on varmasti tukala tummassa puvussa, mutta oletan että takit riisutaan aikaisessa vaiheessa.

Oletan niin, jos sää on helteinen.

Joitakin vuosia sitten olimme hyvin helteisessä säässä veljen tyttären konfirmaatiossa. Kirkko oli täynnä ihmisiä, helle kova ja pastorilla henki päällä, joten puhetta piisasi. Istuin veljeni vieressä. Vilkuilimme vuorotellen kelloa sillä tiesimme, että länsisuomen rukoilevaisalueella saarna voi kestää tunnin ja ylikin jos asiaa nuorten oikealle tielle ohjaamiseen papilla piisaa. Ja tällä papilla piisasi.

Lopulta saarnan pitäjä pääsi sitten itse perkeleeseen ja synnin pahuuteen käsiksi. Hän kiskaisi saarnastuolin kätköistä esille mustan jätesäkin, johon hän oli saksilla tehnyt käsiaukot ja pään reiän. Syntivaihetta hän pyrki demonstroimaan vetämällä tämän jätesäkin päällensä ja näyttämällä kuulijoille, miten synti tekee meidät ihan pikimustiksi.

Hän jatkoi puhettaan ja totesi, että tähän mustaan synkkyyteen on kuitenkin apu ja sitä varten täällä nyt ollaan rippikoulun päätöksessä jotta se apu teille saadaan. Tätä asiaa hän konkretisoi vetämällä mustan jätesäkin päälle paksun valkoisen alban ja vyöttämällä itsensä 35 asteen helteessä tiukasti vyötärönyörillä.

– Nyt ei kestä enää kauaa, kuiskasi veljeni korvaani.

Eikä sitten kestänytkään. Pastori alkoi hikoilla niin että suuret pisarat putoilivat saarnakirjan sivuille. Pääsimme lopulta rauhoittumaan ulos hautausmaan koivujen katveeseen.

Tänään taas illemmalla koivujen katveessa nuoriso tekee sitä mitä ovat aikuisilta oppineet. Juovat viinaa kaksin käsin ja ihmettelevät sitä mitä tällä nuoruudella ja kesällä nyt oikein tekisi. Kuuntelin pitkin päivää radiosta asiaan kuuluvia varoituksia. Silti sydämeni on illalla syrjällään kun ajattelen kaikkea sitä mitä yön aikana tapahtuu.

Omien lasten koulunpäättäjäiset ovat olleen kuulaita ja seesteisiä päiviä, joiden aikana ei ikinä sattunut mitään kauhistuttavaa. Tillmanin omassa nuoruudessa taas esiintyivät kaikki mahdolliset varoituksen alaiset asiat. En osannut olla erityisen fiksu ja kuuliainen. Päättäjäispäivänä yleensä tuskaa aiheuttivat myös huonot numerot.

>Onnea kaikille !

>

Insuliinimurhasta elinkautiseen tuomittu nokialainen sairaanhoitaja Katariina Meri-Tuulia Lönnqvist on Iltalehden tietojen mukaan mennyt naimisiin toisen vangin kanssa.

Siviilivihkiminen suoritettiin Hämeenlinnan naisvankilassa torstaina puoliltapäivin. Lönnqvist erosi edellisestä miehestään viime lokakuussa. Että näin.

Vankilassa siis voi eiliseen päreeseen viitaten saada vaikka mitä elämän iloja. Siellä voi saada itsensä raskaaksi, mutta ennen kaikkea sieltä löytää elämänkumppanin. Tunnettu tosiasiahan on se, että jos mies joutuu linnaan vakavasta rikoksesta, kohta alkaa hänelle virrata naimakirjeitä siviilistä. Flaksi käy ja elämä hymyilee.

Nyt on käynyt sitten niin, että Hämeenlinnan naisvankilassa on vietetty hääjuhlaa. Tiedätte paikan. Sitä kellertävää laitosta on mukava katsella ravintolavaunun ikkunasta olutta hörppiessä ja tuhmista tytöistä fantasioiden.

Uutinen ei kerro sitä, onko parisuhteen toinen osapuoli Hämeenlinnan naisvankilan naisvanki vai miesvanki jostain muualta. Kovasti on kuitenkin tutkintovankeuden ja kuulustelujen lomassa ehditty jonkin sortin kanssakäymistä harrastaan siinä määrin, että asianomaiset ovat vakuuttuneita avioliiton ihanuudesta ja loppuelämän yhteiselosta. Totta onkin sanonta; Onni tulee arvaamatta.

Asiassa on yksi mielenkiintoinen ja vähemmälle huomiolle jäänyt osapuoli. Hän on tämä Karatiina Merituulian entinen mies, josta tämä terhakka hoitaja on saanut eron tämän prosessin aikana. Ajatelkaas, miltä tuntuisi olla sen ” Nokian hoitsun entinen ukko”. Semmoinen esittely hetkeksi saa kyllä unisen aamuseminaarin esittelykierroksen sähköistymään. Saattaa semmoinen tiedonsiru saada joltakin pubissa oluen väärään kurkkuun.

Toisaalta semmoinen julkisuusvärinä ja kuoleman läheisyys kaikkine vaarantunteineen saattaa aikaan saada sen, että ko. herra on tällä hetkellä kovaa valuuttaa naimamarkkinoilla.

Sontaa levittävän Iltalehden olisi kannattanut ujuttaa tämä pari johonkin suosittuun Hää-ohjelmaformaattiin. Tillman olisi mielellään katsellut televisiosta häävalmisteluja naisvankilan käytävillä.

Kaaso olisi naapurisellin ritu, joka tappoi miehensä leipäveitsellä koska tämä oli mennyt aikoinaan ottamaan ritun pullosta luvatta huikat. Bestman olisi ritun veli, kake, joka istuu Keravalla pitkää pirikeikkaa. Itse sulhanen olisi kunnon %-kaveri, jolla olisi kakkua 10 vuotta. Oikea kakku olisi leivottu vankilan keittiössä. Ja sulhaselle olisi puvussaan raitaa ja morsiamella lainattua tai varastettua.

Kuten huomaatte, nukuin huonosti ja olen vähän äreällä päällä. Kello tulee kohta 7, joten lähden töihin eli lähden ajelemaan maakuntaan ja tapaamaan opiskelijoita työnsä ääressä. Tästä tulee hieno päivä ja hieno viikonloppu.

Onnea vielä kaikille Kangasniemen uusille terveystieto-abeille. Toivottavasti valkolakkijuhlia ei varjosta mikään. Onnea myös sinne Hämeenlinnan naisvankilaan. Vilkutan ravintolavaunun lasista kun menen ohi. Onnea myöskin niille 30 HD-motoristille, jotka olivat kitanneet kaljaa autolautalla siinä määrin, että poliisi laittoi heidät ajokieltoon satamassa. Ja kaikille yhteisesti kysymys;

Onko nyt hyvä ?

>Terveystietoa

>

Kangasniemen lukiossa on tehty huipputuloksia viime syksyn ja tämän kevään ylioppilaskokeissa. Tämmöinen asia oli satu julkisuuteen sinä aikana kun tänään matkailin pitkin tuulista Suomen maata.

On tullut hyviä arvosanoja terveystiedosta. Hemoglobiinit ovat olleet kohdillaan ja verenpaineet säädetyissä rajoissa. Vissiin myös on osattu asiat teoriassa.

Tillmanin oma YO- todistus vuodelta 1974 on hyvin heiveröinen ja suurta laiskuutta indikoiva. Kirjoitetut aineet ovat kuitenkin loistavia. Minä olen kirjoittanut kunnon realin ja erittäin pitkän matematiikan. Olin nimittäin jo silloin aikaani edellä ja suoritin lukion neljässä vuodessa.

Mutta terveystietoa en kirjoittanut. En kirjoittaisi sitä vieläkään, jos haltija taikoisi minut nyt 19 vuotiaaksi finninaamaksi. Olen sitä mieltä tietenkin pedakoomikkona, että vilppi on itse saatanasta. Vilpiin syyllistynyt on hölmö ja onneton tunari, joka ei selviä vastakaan elämässä ilman vilppiä. Terveystiedon yo-kokeessa luntannut on oikea emä ääliö. Mihin hän sitä terveystiedon arvosanaa aikoo elämässään käyttää. Ja miksi ottaa semmoista riskiä.

Epäilemättä joku tiedekunta antaa terveystiedon laudaturista ämpärillisen lähtöpisteitä mutta minä en jaksa nyt ryhtyä hakemaan sitä, mikä tiedekunta se semmoinen on.

Uutisessa kerrottiin, että jotain ihmistä on kuulusteltu, mutta ylioppilaat ovat ainakin tässä vaiheessa puhtaita kun pulmuset. Minuun tuo ei oikein uppoa. Kuka lunttaa, se lunttaa. Minä olin aikoinani saamarin, oikeastaan oksettavan laiska, mutta minä en luntannut.

Joku minun opiskelijoistani on joskus yrittänyt. Semmoinen on helppo lopettaa lyhyeen monivalintatentissä. Olen nimittäin joskus 20 vuotta sitten joutunut käyttämään muutaman kerran monivalintatenttiä. Olen väsännyt kahdenlaisia kysymyspatteristoja näille veijareille. Rinnakkaiset opiskelijat saivat versiot a ja b, seuraava rivi taas a – version ja niin edelleen. Jos erehtyi katselemaan naapurilta, ja kopioimaan hänen rivinsä, tuloksena oli täydellisen väärä rivi, jonka saldoksi tuli miinus 100 sakotuspiste-systeemiin vuoksi. Semmoisesta opiskelija helposti saa sen oikean käsityksen, että opettaja on pannut jotain merkille.

Esseekysymykset nykyisissä aineissani ovat etukäteen sangen hyvin aavistettavia. Silti nämä osaavat kirjoittaa tuskallisen huonoja vastauksia, koska he eivät ole jaksaneet edes kysyä vanhempien kurssien vanhoja kokeita lainaksi, saatikka sitten että olisivat valmistautunet niihin.

Jos ryhtyy lunttaamaan ja ottamaan riskejä, silloin pitää yrittää saada selville etukäteen äidinkielen tehtäviä ja pitkän matikan kysymykset. Mutta terveystiedon lunttaajat pitää laittaa jalkapuuhun terveyskeskuksen eteiseen koko viikoksi ja sen jälkeen koko kesäksi vanhustenpalvelutaloon siivoamaan mummojen ja pappojen vaippoja. Tässäkin tapauksessa taas käy selvästi ilmi se, että konnat ovat pohjimmiltaan tyhmiä.

Sitä vain ihmettelen, miten sinetit on saatu murrettua etukäteen ?

>Salattu Itä

>

Aasian maat ovat sitten mystisiä. Nyt Tillmankin yhtyy tähän kliseeseen. Tässä mennä viikolla Etelä-Korean entinen presidentti hyppäsi kotikylänsä kalliolta kuolemaan, kun oli tullut otettua vähän lahjuksia. Tai hänen vaimonsa oli ottanut. Kasvot eivät kestäneet häpeää.

Vähän myöhemmin saman valtion pohjoisen naapurin päämies ei suinkaan hypännyt rotkoon vaan ajoi alueen turvallisuustilanteen rotkon reunalle räjäyttämällä ydinlatauksen ja ampumalla ohjuksia. Maassa ei ole ruokaa juuri muille kuin ydinfyysikoille ja sotilaille. Kaikenlaista voidaan silti puuhata rajan pohjoispuolella kasvojaan menettämättä.

Pari viikkoa sitten Myanmarissa oppositiojohtaja sai lisää viisi vuotta arestia kun antoi amerikkalaiselle uimari-vierailijalle lasin vettä.

Tänään kerron teille Laosin kauniista ja ihanasta maasta, jossa nigerialaissyntyinen britti Samantha Orobator on tullut raskaaksi ja on jo ties monennellako kuulla. Tämä sinänsä kaunis ja herkkä tapahtuma on saanut melkoisesti lisähuomiota siitä syystä, että neiti Orobator on istunut viime elokuusta asti paikallisessa linnassa syytettynä huumeiden kuljetuksesta. Neidiltä oli nimittäin löytynyt runsaat puoli kiloa heroinia. Tiedätte aineen, sillä saa silmät mukavasti loistamaan ja murheet ja esto helkkariin. Kertovat.

No Laosin viranomaiset ovat nyt vähän h-moilasena, sillä maaliskuussa todettu raskaus oli vasta kolmannella kuulla siinä vaiheessa. Lukkojen takana neitokainen on ollut jo elokuusta asti.
Neiti Orabatoria ei nyt voi ainakaan heti teloittaa, sillä Laosissa on sentään semmoinen laki olemassa, että lapsi pitää ensin synnyttää, ja sitten vasta äiti tapetaan.

Tillman ei rohkene arvailla, josko vaikka Laosin viranomaiset olisivat keinohedelmöittäneet neiti Orabatorin, jotta sääli-syihin perustuen hänet voitaisi häätää jonnekin. Tai sitten joku vartija on pyytänyt vähän pesää neidiltä yön hiljaisina tunteina ja luvannut tuoda sitä vastaan neidille manikyyri-välineitä, huulipuikon ja pullon kapitalistista coca-colaa. Varmaankin asia meille selviää, kun nuori äiti tulee lapsensa kanssa julkisuuteen. Ehkäpä kaikki elokuvien vankila-fantasiat ovatkin totta ja linnassa pidetään hillittömiä orgioita. Tästä tapauksesta luultavasti tullaan elokuva tekemään, sillä juoni on jo ihan kelvollinen.

Joka tapauksessa Laosin viranomaisilla on nyt, käyttääkseni vanhaa Vietnamin sodan aikaista sanontaa, paska lentänyt tuulettimeen.

Voitte vapaasti haukkua Tillmania kulttuurirelativismin puutteesta. Hymyssä suin myönnän ja totean, että itämaisten kasvojen takana asuu moni-ilmeinen ja salattu ihminen. Ainakin minulle.

>Kuppi tyhjäksi – maailma on täynnä nälkäisiä

>

Jyväskylässä toimiva Hong Kong City –ravintola on ryhtynyt kasvattamaan asiakaskuntansa eettistä kulutusmaailmaa kovin ottein. Jos jätät lautaselle jotain , maksat ylimääräistä 6,90.

Summa on sangen huomattava, sillä koko buffet hinta on 13,80. Käytännössä buffetin hinta nousee 50 %, jos käpälöit pöydästä lautaselle semmoista einettä, jota et sitten saa napaasi mahtumaan. Hulppea idea. Vastaavaan Tillman törmäsi 1960-luvun alussa omassa ruokapöydässämme kun kunnioitettu äitini yritti kansainvälisyyskasvatuksen varjolla saada jälkikasvun syömään metsäsienistä tehtyä kastiketta. Kaikki oli syötävä. Lisäperusteena käytettiin tuolloin sitä vetonaulaa, että herrat syövät sieniä ja jos sellaiseksi aikoo isona, on nyt syytä aloittaa harjoittelu.

Vähitellen opin syömään sieniä ja nyt ne ovat herkkuani. Herrahissiin en koskaan oikein ehtinyt, mutta suoranaiset lapiotyöt onnistuin kuitenkin jotenkin luovimaan.

Nyt siis meitä kasvatetaan. Lautanen pitää syödä tyhjäksi, sillä se on paras kiitos ravintoloitsijalle. Ruoka on maistunut. Tillman rohkenee olla kuitenkin vähän skeptinen perimmäisten motiivien suhteen. Ehkä kuitenkin taustalla on halu säästää raaka-aineita ja ruokatarpeita sekä tehdä vähän katetta. Tillman perehtyi asiaan tässä keväällä kokkikurssin tiimoilta.

Ravintoloiden elämä on täynnä arvonlisäveroviidakkoa, raaka-aineiden hukkaprosentteja ja katelaskelman sokkeloa. Kokkikurssilla jouduin tekemään kotitehtävän asiasta. Edes pitkän matematiikan suorittaminen, integraalilaskennan alkeiden hallinta ja iän tuoma kokemus eivät minua pelastaneet. Tehtävä tuli bumerangina takaisin ja sitä pyydettiin täydentämään.

Tässä näyttää nyt todella käyneen niin, että ravintolanpitäjät ovat päättäneet kertaheitolla laittaa katteet kuntoon. Toinen vaihtoehtohan olisi sitten se, että ryhdyttäisi säästämään raaka-aineista ja hankittaisi niitä epävirallisista paikoista ja lähteistä.

Pistäkää nyt kuitenkin nimi muistiin jos satutte täälläpäin liikkumaan. Lapsiperheiden ja muiden äkkiä täyttyvien on syytä olla varoen liikkeelle. Muuten käy samoin kuin Mr. Beanille sarjassa Nolojen tilanteiden mies; Tartar pihvi on pakko sulloa suolasirottimeen ja loput kaivettava ruukkukasvin multiin.

>Milloin me päästään luokkaretkelle ?

>

Elämme suvivirren odotuksessa. Peruskouluissa on kirjat luovutettu, päivien opetuksellista sisältöä kevennetty ja luokkaretket työn alla. Jotkut onnelliset ovat jo käyneet Särkänniemessä ja jotkut menevät vielä tällä viikolla. Kaikki Suomen juku-juku –maat ovat toivon mukaan saaneet osansa näistä pikku riiviöistä.

Turun Sanomissa on mielenkiintoinen artikkeli asian tiimoilta. Siinä opettajat ja rehtori kertovat meille vähän siitä, millaisilla reunaehdoilla retkille lähdetään saatua oppia syventämään ja parantamaan.

Laivamatkoille ei lähdetä ollenkaan, ei edes päiväaikaa. Luokkaretken kohteen määrittelee oppilasryhmä. Villit viedään Korkeasaareen tai johonkin muuhun aidattuun paikkaan, rauhallisemmat luokat ehkäpä jopa museoihin taikka kaupungille. Ulkomaille ei mennä missään tapauksessa. Alkometri otetaan mukaan ja lapsosia puhallutetaan tarpeen mukaan.

Luokkaretkirahojen kerääminen on ollut viime aikoina vähän ongelmallista, sillä Helsingin herrat ovat esittäneet, että mitään ylimääräistä ei saisi kerätä. Toiset koulut ovat lopettaneet retket totaalisesti, toisissa taas niitä jatketaan.

Tillman teki aikoinaan kaksi ikimuistettavaa luokkaretkeä, joilla molemmilla olisi saanut kyllä olla mukana alkometri. Vuonna 1969 retkeilimme kaksi päivää Hanko-nimisessä periferiassa, jossa ruokakaupan myyjä ei halunnut puhua suomea, mutta myi kyllä auliisti 14 vuotiaalle keskiolutta. Hän ei ehkä ymmärtänyt kielen päälle, mutta kylläkin rahan päälle sitäkin enemmän.

Myöhemmin yöllä pakenimme täysihoitola Tellinasta kaupungille huoneen ikkunasta. Talvisten kaksoisikkunoiden poisottaminen oli vähän työlästä, sillä vanharouva – omistaja oli teipannut ne huolellisesti vanhanmallisella ikkunateipillä.

Seuraavana vuonna sekoitimme Lahden kaupungin toukokuista elämää Mukkulan kesähotellissa. Eräs tuleva opettajakollega tosin nautti matkaevääksi hankkimansa Nordfors- pöytäviinin ennen Tamperetta sillä seurauksella, että hänen retkensä musta aukko osui jo menomatkalle. Tillmanin musta aukko osui kesähotelli Mukkulan varhaisiltaan.

Nuoriso on siis mennyt kovasti eteenpäin noista ajoista. Vain joku harva nykyään lähtee omille teilleen taikka hukkuu vierailukaupungin meluun. Alkometreillä voi selvästi rajata luvallisen ja luvattoman toiminnan toisistaan ja hurjat yöreissut on kokonaan kiellettyjä. Tässä asiassa on hyvä että aika entinen ei koskaan enää palaa. Tässä asiassa on selvästi menty asialliseen suuntaan.

Tillman oli kerran myös oman tyttärensä yö-luokkaretken valvojana. Kaikki sujui hämmästyttävän hyvin ja asiallisesti. Olin ällistynyt ja kauhistuin vasta illalla vuoteessa kun muistin, että unohdin reception- vaiheessa pyytää, että kaikki mini-baarit suljetaan huoneista ja aikuisviihdekanaville laitetaan esto.

Aamulla kaikki olivat pirteitä ja innokkaita jatkamaan retkeä. Jälkeenpäin sitten kuulin pelkästään hyvää siitä, että lopetin viimein klo 24 poikien huoneissa ramppaamisen ja hyvien öiden toivottelun.