Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

>Joku muukin tietää tuoppisi jäljet..

>

Kaliforniassa on ryhdytty tarkkailemaan opiskelijoiden elämää entistä tarkemmin. Jos olet rellestänyt High Schoolissa tosi rankasti tai haet apurahaa college-opiskeluun, tarkastajat voivat kurkkia sähköisen olkapääsi yli ja käydä katselemassa naamakirjasta, mitä kaikkea olet viime aikoina puuhastellut ja mihin isukin rahat tärvännyt.

Tillman ei ole kokenut mitään vastaavaa vielä täällä kotimaassa. Työnhaun yhteydessä tuleva työnantajasi taatusti käy tsekkaamassa, mitä kaikkea Google sinusta tietää, mutta Facebook- etsinnästä en ole vielä kuullut. Suomen stipendijärjestelmä ja opintojen rahoitus muutenkin eroavat niin suuresti tuon lännen ihmemaan koukeroista että täällä urkinnan tarpeellisuus tulee vastaan vasta paljon myöhemmin. Siinä vaiheessa kun oppilas on jo tarttunut esimerkiksi pistooliin.

Rekrytointi on sitten asia erikseen. Kukaan ei kai estä työnantajaa kirjautumasta näihin järjestelmiin. Muutenkin työnantaja käyttää sumeilematta hyväkseen yleensä kaikkea sitä tietoa, jonka hän onnistuu työnhakijasta saamaan selville.

Sen jälkeen kun työsopimus on solmittu, työnantajan asema tietojen kerääjänä ja rekisterien ylläpitäjänä muuttuu toisenlaiseksi. Tosin tässä mennä viikolla sveitsiläinen pankkineiti sai potkut kun sairauslomallaan päivitti naamakirjaansa.

Nämä ovat mielenkiintoisia asioita varsinkin näin vappuna, kun moni voi avata elämässään ja naamakirjassaan suorastaan uuden sivun tekemällä jänniä asioita, jotka eivät ehkä naurata tulevaa työnantajaa. Kun tartut tuoppiin ja kerrot siitä, tieto on yhteistä.

Internet on yhtä vaarallinen paikka kuin ala-asteen piha. Yksikin varomaton sana ja kannat taakkaa koko loppuikäsi. Ennen se tarkoitti lempinimeä, nyt se tarkoittaa jo enemmän.

Aikoinaan alakoulun jääkiekkojoukkueessa pelasi tukeva poika, Lauri, josta tehtiin maalivahti. Hän päätti käyttää ruumiin erikoisuuttaan hyväksi. Aina kun vastapuolen hyökkääjä ylitti keskiviivan, Lauri heittäytyi kyljelleen maaliaukolle. Strategia oli loistava; kun pelissä ei saanut kohottaa, Lauri napsi 0-pelin toisensa jälkeen.

Hän maksoi asiasta kuitenkin kovan hinnan. Koko elämänsä hän kulki nimellä vatupassi-late. Niin, että aikuisena hän sitten yhä useammin hankkiutuikin vaaka-asentoon juovutusaineiden avulla.

>Torstain tohinoissa

>

Suomen Kuvalehden valokuvaajan saama niskoittelutuomio pysyy edelleen voimassa. Tillman on seurannut huvittuneena suuren lehtitalon ällistystä ja loukkaantuneisuutta kuluneiden kolmen vuoden aikana. Tätä viimeistäkin käännettä epäilemättä norsunluutornista kommentoidaan. Tillman harkitsee kovasti, jaksanko enää seurata tätä kummallista varjonyrkkeilyä

Asemin aikaan mielenosoittajat eivät voineet missään skenaarioissaan mieltää tulevaisuutta niin kuin se näyttää nyt tapahtuvan. Osa siitä vihasta ja rähinästä on muuttumassa merkityksettömäksi ja ainoat merkkipaalut Asemista näyttävät syntyvän sitä mukaan kun Suomen tuomioistuinjärjestelmä niitä paaluttaa Suomen Kuvalehden tontille.

Vappuna on taas mielenilmaisujen aika. Pidetään puheita ja puhutaan leveitä. Nekin puheet ovat yhdessä vuodessa muuttuneet kovasti toisen näköisiksi. Mielenilmaisuja ei vaan tahdo esiintyä edes siinä määrin, että ketään voisi panna putkaan taikka muuten jäähylle. Vain Matit jaksavat kyntää julkisuuden sarkaansa.

Satakuntalaisessa nuorisohistoriassa merkittävää oli se, että vapun päivänä pyrittiin tekemään kovasti maataloustöitä ja osoittamaan se muulle väestölle myös. Sopivaa työnpäivän juhlistamista oli esimerkiksi karjanlannan, eli sonnan ajaminen. Se lisäsi jälkikasvun motivaatiota lukuhommiin ja samalla vieroitti heitä sopivasti marssimisesta, joutilaisuudesta ja sosialismin basillista.

Vapun aattona aukesivat Lapin Salamakallio, Eenokki, Valasranta ja Valtatie 2. Nuoriso saattoi säädellysti elämöidä ja aloittaa laidunkauden uusilla farmareilla, vastahankitulla mini-vogue kiharruksella ja salahankitun Nordfors-pöytäviinin innoittamana.

Tillman on pitänyt valkoista lakkia vain vuonna 1974 päässään. Enkä meinaa sitä tälläkään kertaa kaivaa esille. Tillman ei pidä tippaleivistäkään ja ilmapallojen puhaltelu saa verisuonet paukkumana poskissa. Sima menettelee , mutta muu krääsä ja tekonenäpirteys ei saa minulta kannatusta. Tillman ei myöskään liputta vappuna. Ei kiinnosta ja kun sitä ei vielä ole pakolliseksi määrätty, niin minä valitsen tarkoin ja hartaasti ne kaverit ja asiat, joiden kunniaksi meillä liputetaan.

Kaikesta huolimatta, tai oikeastaan juuri siitä syytä Tillman toivottaa kaikille lukijoille arvokasta ja hienoa vappua omien riittiensä ja rituaalien parissa. Semmoinen moniarvoisuus on ihan suotavaa ja mukavaa. Minulle tämä on nyt vain aurinkoinen ja pitkä viikonloppu, jolloin on mukava lueskella hyviä kirjoja.

>Suurukselta puoleenpäivään

>

Jatkan tänään ehkä vähän eilistä suurus-pärettä. Agraariyhteisön yksityiskohdat tahtovat itseltäkin vähitellen unohtua, joten on hyvä koota asioita muistoissaan ja järjestellä niitä vähän lokeroihin. Tämän ikäisen miehen muisti muistuttaa tietokoneet omat tiedostot – kansiota siinä tapauksessa, että sinne ei ole tehty alikansioita ja tapahtunut on vain viskattu toisten joukkoon vakaalla uskolla, että kun sitä asiaa joskus tarvitsee, se sieltä vaivattomasti esiin nousee.

Suurus ruokana oli erityisen hyödyllinen karjatiloilla. Aamukahvi ja ehkäpä aamupuurokin oli syöty viiden ja kuuden välillä. Aamulypsy ja eläinten hoito vaativat aina 2 tuntia uutteraa työntekoa, joten kun lähdettiin ulkotöihin taikka elovainiolle, kello oli vierähtänyt joka tapauksessa kahdeksaan taikka yhdeksään. Ruumis vaati siinä vaiheessa jo jotain pullaa ja kahvia tukevampaa.

Erityisen hyödyllinen suurus oli niinä aamuina, jolloin suuri väkijoukko oli kertynyt tappuroimaan, eli Esa- merkkisellä puimakoneella suulissa eloa puimaan. Kotitorppani maamoottori oli Wikström, joka tahtoi bränkätä ja olla muutenkin erinomaisen epäluotettava. Kun aamutuimaan oli selvinnyt isälleni se, että Wikström ei taaskaan lähtenyt käyntiin, piti eloväki komentaa suurukselle ja ryhtyä soittamaan Laaksosen Nestorille.

Nestori ajoi taksia ja Nestori tiesi, mistä löydetään palopäällikkö, joka tunnetusti oli pitäjässä se, kuka osasi maamoottorien sielunelämän. Nesu toi sitten palopäällikön paikalle. Saapuminen muistutti elävästi vieläkin yleisiä maaherravierailuja maakuntaan. Tosin saapujaa ei kukitettu, eikä torvisoittokuntaa ollut paikalla, mutta muuten asianomaiselle suotiin arvoisensa saapuminen.

Muu väki jatkoi suurusta ja nautti pöydän antimista.

Palopäällikkö lähestyi tätä vaasalaisten valmistamaa pirulis`pelifärkki varoen ja ryhtyi muistelemaan hauskoja ja vaativia korjausepisodeja, joiden tarinoiden ylivoimainen sankari oli aina ko. palopäällikkö, vikuroivien koneiden joutuessa viimein antamaan periksi.

Ymmärsin niin, että isäni olisi useinkin jo halunnut päästä nopeasti itse asiaan, mutta vuosien saatossa hän oli oppinut ymmärtämään sen että kone käynnistyy vasta sitten kun esitys on valmis. Ikiaikainen ketju shamaanista ja tietäjästä on viimein tullut päähänsä. Kun henkilö, jolle yliluonnollisen taito oli suotu , oli viimein saanut esityksensä loppuun ja tarpeellista arvonantoa oli riittävästi vuodatettu, kone yskähti kumeasti käymään. Moderni riitti ja sadonkorjuun palvontameno oli suoritettu. Työ saattoi alkaa.

Kerran sitten kävi niin, että esitys sai melko dramaattisen lopun. Kun Wikström kumahti käyntiin, tappurikin alkoi tietenkin humisevan työnsä. Veljeni oli hiipinyt tutkimaan vehjettä ja kaikessa hiljaisuudessa oli työntänyt sormensa viskurin siipiin.

Onneksi taksi oli pihassa ja Raumalla sairaala. Sillä kertaa palopäällikön muistelukset keskeytettiin julmasti kesken , työnnettiin hänet Nesun taksiin ja veljeni nousi isänsä sylissä samaan taksiin. Taksi jatkoi palopäällikön jätettyään Raumalle sairaalaan. Kotona päällysmieheksi ryhtyi äitini, joka patisti oitis eloväen töihinsä.

Vähitellen uskottiin lopulta siihen, että David Brown- niminen vekotin saattoi pyörittää puimakonetta yhtä hyvin. Joka tapauksessa väki oli taas puolenpäivän aikaan hyvin nälkäinen ja innokas syömään lisää.

Laitteen kuva on lainattu täältä.