Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

>Media ja maksu

>

Viime viikolla herrat keksivät televisioluvalle korvikkeen. Muutetaanpa lupamaksu veroksi ja säädetään se jokaisen ruokakuntaan pakolliseksi. Kukaan ei voi säästyä ja kaikkien ovien ulkopuolelle merkitään media- merkki yksivuotiaan vohlan verellä maalattuna.

Tillman toteaa , että nyt tässä menee pesuveden mukana myös lapsi. Samalla tässä sitten menevät verolle kaikki muutkin kuin Josef ja Maria.

Ennen kaikkea Tillman pelkää, että keskustajohtoisen toimikunnan tavoitteena oli tällä mediamaksulla häätää kaikki yliopistoihin menneet ja kaupunkeihin kirjansa muuttaneet opiskelijat taas kiltisti kotikuntansa jäseniksi ja äidin ja isän media-maksun suojaan. Sellainen sopisi näiden keskustavaikuttajien ajatusmaailmaan.

Tillman voi vakuuttaa, että jos sinne Pihtiputaalle ei saada toimihenkilötyöpaikkoja, kaupungeissa koulunsa käyneet pihtiputaalaiset nuoret havittelevat kotikunnastaan vain kesämökkipaikkaa.

Vanhushuollon piirissä asustelevia eläkeläisiäkään ei armahdettaisi. Kaikki näissä taivaanjunissa, eli puistattavan harmaissa rivitaloissa asustavat pirteät ja vähemmän pirteät seniorikansalaiset pulittaisivat tulevaisuudessa pakollisen maksun, vaikka television digiboksikin olisi maksajalle ylivoimainen kapistus. Puhumattakaan muusta mediasta.

Siistimpi olisi ottaa raha veroista , ihan kaikilta, ilman erillistä lappua. Veroja tullaan korottamaan joka tapauksessa tulevina vuosina ihan sikana. Sinne tämä uppoaa ilman muuta. Ajatelkaa ihmiset mikä säästökin siitä syntyy, kun VVM siirtää yhdellä pankkisiirrolla tarpeellisen rahan YLE:lle. Saman rahan kerääminen lappusilla ja lippusilla kuluttaa muutaman miljoonan tuosta summasta.

Muille medioille ei pidä siirtää mitään. Sonera ja kumppanit pärjäävät ihan hyvin omillaan ja jos eivät pärjää, niin joku tulee tilalle.

Tillman on sitä mieltä, että Yleisradiosta on pidettävä huolta ja säädyllistä asiaa kansalle levitettävä. Muiden kanavien taso huonone eksponentiaalisesti sitä mukaa kuin kanavan numero kasvaa. Isonumeroisista kanavista saisivat mieluusti pitää huolta markkinavoimat.

Toisaalta, jos herrat haluavat itsensä todella munata, ehdotan tarraa. Tarranmyyntipisteet olisi sopivasti kilpailutettu ensin, jotta sopivat ihmiset pääsisivät näitä myymään. Tarra olisi tietenkin ensin väliaikainen. Se pitäisi liimata ruokakunnan kaikkien mediavälineiden ulkokuoreen.

Jos digiboxi, tietokone, tai televisio särkyy, uuden tarran voisi anoa myyntipaikasta veloituksetta, mikäli toisi mukanaan särkyneen apparaatin tarkastusta varten. Oma- aloitteisesti tarraa ei saa siirtää laitteesta toiseen. Tällaisissa tapauksissa mediamaksu olisi maksuun pantava 20-kertaisena.

>Kansallisharrastuksen uuvuttamana

>

Työtoveri kysyi viime viikolla minulta vinkkiä suomalaisen kulttuurin erikoisuuksien esittelyä varten. Hänen pitää esitellä ulkomaalaisille opiskelijoille jotain suomalaista, meille tyypillistä ja tietenkin mieluusti ei kliseistä.
Ymmärsin hänen tarkoittavan sitä, että mämmi, sauna ja sisu ovat vähän kuluneita ja jotain muuta olisi hyvä välillä saada esitykseen mukaan. Ehdotin talvirenkaiden vaihtoa, avantouintia ja jäänmurtamista. Ajattelin niin, että salmiakki, Laku-Pekka ja mustamakkara eivät ylittäisi niin helpolla kulttuurirajoja. Mutta 8 renkaan setti autoon, jonka arvo ei yllä tämän rengaspaketin tasalle, saa ulkomaalaiset varmasti haukkomaan henkeään.

Kaksi kertaa vuodessa, puolet setistä alle ja puolet pois. Homma tapahtuu syksyllä vielä usein niin, että ankara liukkaus ja lumimyräkkä hiipii porstuasta jo tupaan.

Siskoni kertoo usein autoilevansa 10 sentin lumessa pitkin autioita katuja Bostonin seudulla. Koulut ovat kiinni, osa työpaikoistakin on kiinni ja kansalliskaarti päivystää kaduilla. Vain hullut suomalaiset ajelevat ja kaipaavat hakkapeliitta-renkaitaan.

Hakkapeliitat pääsivät 1648 Prahassa Kaarlen sillalle asti, mutta sitten oli lähdettävä kotiin päin. Siellä päin kuulemma kasvatetaan edelleen pikkulapsia kuriin ja nuhteeseen uhkaamalla heitä suomalaisilla. Oivallinen nimi tämä on talvirenkaalle. Hieno on myös tämä yksityiskohta, jolla voi ulkomaan nuorisoa sivistää.

Otin juuri äsken 4 sellaista pois ajoikin alta. Siitä johtuu tämä tuskainen vuodatus. Nyt ne talvirenkaat pitäisi pestä ja säilyttää taas säädyllisesti ensi syksyyn. Pahinta on se, että kaksi alle mennyttä kesärengasta on jo lopuillaan.

Talvella ihminen selviää kyyhöttämällä sisällä ja elämällä hiljaista elämää. Kevään rengaskaupoilta alkaa hirmuinen rahan tuhlaus, joka päättyy vasta syyskuussa. Kesäberberi on seuraavaksi hankintalistalla. Sitten pitää tehdä prätkän jarruremontti ja kohta jo lahjotaan ylioppilaita ja toukokuussa kaiken päälle tulevat tietysti puutarhahankinnat. Puhumattakaan kaikista niistä häälahjoista, joita kesän aikana on ilo hankkia.

>Päntän äijän vajoaminen

>

Pentti Haanpää kirjoittaa julkisuuden kiihkosta sattuvasti novellissaan. Syksyinen ilma saa järven peittymään yksiöiseen jäähän ja samalla järven rannalla asuvan Päntän äijän kiihkoon. Jotain asiaa on nyt kiireesti tehtävä järven takana oleviin naapureihin.

Järven takana seppä Toropainen aavistelee jo pahinta. Taas on kohta jouduttava pelastusoperaatioon. Koko yhteisö tietää kaiken Päntän äijän sammumattomasta himosta heikoille jäille.

Kohta jo Äijä tekee estelyistä välittämättä asiaa Toropaiselle. Reki pitää raudoittaa ja sillähän sitä on mukava huristella yli järven.

Haanpää kuvaa himon ja hehkun oivallisesti. Äijä nauttii jään kirkkaudesta ja hyvästä luistosta täysin rinnoin. Kunnes tietenkin tapahtuu se väistämätön; jää pettää taas kerran ja äijä vajoaa rekeen juuttuneena järven pohjaan.

Pelastajat saavat hänet jälleen viime tingassa ylös ja raahattua lämpimään pirttiin. Äijä virkoaa ja huomaa olevansa jälleen yhteisön huomion kohteena. Hän voi edes hetken paistatella toisten huomiossa, edes hetken kokea jälleen olevansa joku, joku josta puhutaan. Hän saa merkityksen pienessä yhteisössä. Hän saa lämpöä, huolenpitoa ja pontikkaa. Lämpö leviää ruumiiseen ja mieleen.

Kun Tanja Karpela menee kolmannen kerran naimisiin, taikka Matti eroaa Mervistä ties monennenko kerran, kyse on Päntän äijästä tai ämmästä, jotka eivät voi sietää elämää ilman julkisuuden huumaa. Unohdus toisi mukanaan tavallisuuden, kuolevaisuuden ja rivikansalaisuuden.

Tanja Karpela paljastaa ajantäytelehdessä sen, miksi he halusivat tällä kertaa salahäät. He halusivat salahäät, jotta niistä ei tulisi julkisia. Tillman yrittää elä tämän suuren viisauden kanssa ainakin siihen asti kunnes ko. lady seuraavan kerran rahastaa lehtiä yksityisyydellään.