Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

>On kuulemma tulossa uusi laki

>

Venäjällä tuodaan kuulemma 9.5. Duuman käsittelyyn semmoinen laki, jonka perusteella voidaan laittaa linnaan henkilö, joka arvostelee Neuvostoliittoa toisen maailmansodan johdosta. Sanomalehti Keskisuomalaisen paperiversio kertoo meille tänään niin, mutta häveliäisyydestä sitä ei ole uskallettu laittaa nettiversioon. Joudutte siis uskomaan minua.

Tillman ilmoittautuu syyllisten joukkoon. Neuvostoliitto hääti äitini kodistaan vuonna 1939 . Hän oli silloin kahdeksan vuoden ikäinen. Neuvostoliitto poltti hänen kotinsa, hyökkäsi uudelleen 1944 Kannakselle ja pommitti 13 vuotta vanhaa tyttöä, kun hän pyrki perheensä luokse Viktorin mutkassa, Kuolemajärvellä.

Tillman ilmoittautuu syylliseksi. Tillman on käynyt muutamalla partisaanipaikalla miettimässä sodan julmuutta, Tillman on katsonut muutaman Niskavuori-elokuvan ja miettinyt maanpetturin elämää ja johdatusta. Tillman ilmoittautuu syylliseksi.

Kun onneksi on tullut käytyä Pietarissa vuonna 1990, minun ei tarvitse toiseen kertaan mielettömyyttä ja kurjuutta katsoa. Voin matkailla vapaassa Euroopassa. Tänään kävin marketista hakemassa hyviä elintarvikkeita. Ovella oli reserviläisiä keräämässä sotaveteraaneille avustusta. Laitoin molempiin lippaisiin sen minkä koin kohtuulliseksi.

Turha on minulle semmoisia asioita valehdella. Täällä näytetään juuri nyt televisiossa Antti Tuurin elokuvaa Talvisota. Siinä teille on totuutta ja fiktiota kyllin. Nyt kun ikää on kertynyt jo puoleen väliin 60 ikävuotta, minua eivät voi edes ”demokraattiset voimat” uhata.

Kuka muuten sattui äsken katsomaan uutisia ? Siellä oli tämä nykyinen Venäjän presidentti Porvoon Tuomiokirkossa. Puheita en tohdi ääneen lausua. Siellä puhuttiin taas leveitä.

>Jääkiekko on perseestä !

>

Nyt sitä taas tulee joka tuutista. Lounaspöydässä kuulee huippuunsa viritettyjä termejä, joista olisi itse Esa Saarinenkin kateellinen. Viinakauppa on täynnä miehiä ja hikistä odotusta. Edes Matti Nykäsen uusi morsian ei saa kiiltoa pois jengin silmistä.

Tässä asiassa voisin olla Mervi Tapolan kanssa samaa mieltä; huono homma ja huono ajoitus. Jos meinaat tehdä lööppi-rakkaudet, valitse joku muu viikonloppu kuin jääkiekon mm-kisojen aloitusviikonloppu.

Ja jääkiekko on muustakin syystä perseestä. Nyt tohtori Kiminkinen ja leegio muita ohjelmia on saanut väistyä tämän nykymaailman epäjumalan tieltä. Se taas aiheuttaa sen, että vaimolla on luppoaikaa ihan liikaa.

Normaaleina viikonloppuina television ohjelmat ovat pitäneet vaimon tiiviisti kotikatsomossa ja minä olen saanut hetken hengähtää. Nyt kun ns. ajantäyteohjelmat on siivottu pariksi viikoksi huut helkkariin, kärsijänä olen minä. Helvettiin koko jääkiekko.

Sitä paitsi se on brutaalia välineurheilua.

Kunhan kesäillat lämpenevät, karkaan Harjulle katsomaan Jyväskyläläistä potkupalloa. Siinä on säpinää ja kansainvälistä kiihkoa minulle tarpeeksi. Kaiken lisäksi jalkapallolla on jääkiekkoon verrattuna yksi ylivoimainen etu puolellaan. Jalkapalloon hurahtaneet naiset ovat aivan toista luokkaa kuin jääkiekkoon hurahtaneet.

Älyllistä keskustelua voi käydä heidän kanssaan loputtomiin. Pahimpia( parhaimpia ) ovat he, jotka diggaavat italialaista jalkapalloa, ammattipyöräilyä ja kirjailija Jukka Pakkasta. Pelin seuraamisesta ei tahdo tulla mitään, sillä semmoisessa seurassa taistellaan siitä, kuka saa olla enemmän samaa mieltä.

Nainen, joka rakastaa jalkapalloa, on ehdottomasti vaarallinen.

Tillman odottaa nyt herkeämättä seuraavat kaksi viikkoa sitä, että NHL- vahvistukset munaavat itsensä, Tamminen ja Suhonen mäiskivät toisiaan suorassa lähetyksessä turpaan ja joku keksii sen, että naisjääkiekkoilijat tykkäävät toisistaan. Tillman tekee aaltoja täällä kotona kisojen lopussa ja nauttii siitä, kun television perjantaiohjelmat tarjoavat taas minulle rauhan ja hiljaisuuden.

Tillman toivoo tietysti myös sitä, että tällä kertaa joukkue voittaisi mestaruuden ja Tillman joutuisi häpeään. Siihen on pienet mahdollisuudet, mikäli jaksan piruilla täällä blogissa kaksi viikkoa ja jaksan olla katsomatta yhtäkään peliä.

Yleensä kun minä tuppaan olemaan väärässä kaikessa.

>Puhelu Moskovaan ( 07 )

>

Tänään on merkittävä päivä sekä Tillmanille että parille puhelinoperaattorille. Toinen tulee saamaan tänään uuden asiakkaan ja toinen joutuu nyt nielemään katkeran kalkin. Minulle selvisi tässä taannoin nimittäin se, että operaattorin voi vaihtaa 5 päivässä. Numero säilyy ja uuden liittymän toimittava liike hoitaa tämän ikävän irtisanomispuuhan puolestani. Enää ei tarvitse mennä lankoja myöten kenenkään sieluun rähjäämään.

Vanha konnaoperaattori lähetti minulle eilen puhelinlaskun. Avasin sen sydän pamppaillen ja samalla toivoin sitä, että maksettavaa sarakkeessa olisi ollut jotain. Eipä harmi kyllä ollut. Heidän kirjanpitonsa on nyt kunnossa ja laskussa mainittiin, että 000.00 ja maksettu etukäteen. En siis voi repiä ihokastani ja ryhtyä täällä operaattoria mainostamaan. Sanon tänään liittymän irti ja uusi liittymä ryhtyy toivon mukaan workkimaan vappuaamuna. Uskoisin, että tyttäreni kyllä valistaa minua asiasta, jos näin ei käy.

Tänään on merkittävä päivä muutenkin. Huhtikuun 24 päivä, vuonna 1981 IBM toi markkinoille personal computerin, jota muut alkoivat siinä määrin matkia, että nämä ovat nyt lopulta kaikki IBM – yhteensopivia. Sitä ennen oli Mikro-Mikko 1 ja 2 ja paljon muitakin koneita, jotka kaikki perustuivat omaan formaattiin ja käyttöjärjestelmään.

IBM ei edelleenkään vissiin uskonut tietokoneen mahdollisuuksiin, sillä he olivat vähän leväperäisiä tekijänoikeuden suhteen. Niinpä koko maailma täyttyi sangen nopeasti IBM-yhteensopivista koneista. Sittemmin IBM lopetti PC-koneiden valmistuksen.

Tillman muistaa hyvin Mikko ykkösen ja työnantajan ensimmäisen verkonkin. Siihen verkkoon kuului 6 kappaletta Mikko kakkosia. Kun erääseen huoneeseen sitten lopulta ilmestyi opettajien yhteiseen käyttöön 286-prosessorilla varustettu ihme, pelkomme ja kunnioituksemme nousi kattoon. Meidät laitettiin kursseille.

Tillman muistaa olleensa ensimmäisellä ATK-kurssilla joskus 1980-luvun alkupuolella. Opetus ja kehitys olivat aivan viimeistä huutoa. Harjoitukset aloitettiin sillä, että Mikko kakkosilla ja TEKO-ohjelmalla kirjoitettiin kirje kotiväelle, jossa ylistettiin tietokoneiden julmaa kauneutta ja suuruutta, luvattiin pysyä pois kurssipaikkakunnan juottokaukaloista ja luvattiin soittaa joka ilta, jos jostain sattuisi löytymään puhelinkioski. Sitten kirjeet printattiin ja laitettiin kirjekuoressa kurssin järjestäjän kustannuksella postin kuljetettavaksi.

Usein kävi niin, että puhelinkioskia ei sitkeistä yrityksistä huolimatta koko viikkoon löytynyt, mutta onneksi kirje ehti kotiin ennen väsynyttä matkamiestä.

Päreen otsikko tulee tietenkin Vysotskista. Laulaja seurusteli aikoinaan Marinan kanssa, joka sattui asumaan Pariisissa. Puhelut eivät tahtoneet aina mennä läpi. Joskus Vysotski joutui notkumaan langoilla koko yön. Siinä hommassa hän ystävystyi monen puheluvälittäjän kanssa niin, että rakkaudentunnustukset lopulta menivät perille pelkkien välittäjien avulla. Otsikon laulu kertoo siitä. Se on muistaakseni alun perin nimeltään vain 07, joka oli ulkomaanpuhelujen suuntanumero Neuvostoliitossa tuohon aikaan.

Tässä Vladimir yrittää saada puhelua läpi Marinalle Pariisiin