>Lumiukko

>

Olen lukemassa nyt Jo Nesbon uusinta kirjaa Lumiukko, Snömannen, 2007 , suomentanut Outi Menna.

Olen Mennalle oikeastaan vähän kateellinen. Suomentaja on saanut lukea ensimmäisenä hyvää kirjaa ja me muut norjankielen taitamattomat olemme saaneet odotella.

Kirjassa liikutaan marraskuisessa Oslossa. Lunta sataa ja lumiukkoja tehdään. Sitten katoaa Brite Becker. Briten kaulahuivi löytyy lumiukolta.

Harry Hole saa samaan aikaan uuden apulaisen rikosjahtiin. Rebecka on lähdössä toisen miehen kanssa Afrikkaan parantamaan maailmaa ja Harry Holen tekee mieli suunnattomasti taas kietaista huiviin tusina verran Bourbon juomaa.

Tillman hemmottelee ja hidastelee aina kun kyseessä on Jon Nesbo. Kirjan kaahaaminen yhdeltä istumalta olisi kenties hektinen ja aikaamme sopiva muoto, perin itsekäskin, mutta kunnioituksesta kirjailijaa kohtaa ja oman nautintoni pitkittämiseksi tämä kirja on hyvä lukea hitaasti.

Olen vasta alkusivuilla. Epäilemättä kohta selviää Harrylle, että tässä on nyt kyse takautumista ja menneisyydestäkin. Asia ei varmaankaan ole kovin yksinkertainen. Epäilemättä jossain kirjan sisällä odottaa minua jotain väkevää ja mullistavaa taas Harryn ajattelusta ja ennen kaikkea hänen suhteestaan uuteen työtoveriinsa, jonka äly leikkaan yhtä terävästi rikospulmissa kuin hänen vartalonsa tekee miespoliisien mielikuvituksissa. Epäilemättä Harry vielä tulee munaamaan itsensä ja epäilemättä sitä Bourbonia vielä tarvitaan.

Toisaalta Tillmania kihelmöi kovasti myös se, palaako Rebecka Afrikasta lääkärimiehensä kanssa kahden vuoden kuluttua, vai lähteekö ollenkaan tai palaako maitojunalla. Luultavaa on, että Harryn sielua kirjailija raatelee vielä jossain vaiheessa Rebeckan kuvalla.

Olen lukenut vasta vähän. En tiedä, miten tässä käy. Olen kuitenkin Harry Holen puolella. Jo pelkästään siitä syystä, että Harryn kämpässä kasvaa ilkeä sieni. Yksi seinä on rassattu auki. Odotan mielenkiinnolla, loppuuko Harryn päänsärky ja väsymys. Loppuuko Harryn vitutus maailmaa kohtaan ? Epäilen.