Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

>Muuntaja – jahti

>

Sosiaalisen median tehokkuudesta puhutaan nykyään päivittäin. Perinteinen mediakin on ruvennut tekemään siitä artikkeleita ja uutisia. Sellainen luultavasti kertoo heidän kiinnostuksestaan, mutta myös samalla heidän hätäännyksestään. Sanomalehtipaperin kulutus on maailmalla pudonnut kymmeniä prosentteja viimeisten vuosien akana. Luultavaa on, että kaikki eivät ole siirtyneet lukemaan aikakauslehtiä.

Tillmanin tekisi mieli tehdä asiasta itsekäs ja omaa etua havitteleva testi. Niin kuin kaikki tietävät, valokuvaan ja tallennan tämän päreen otsikko-kuvassa olevia vanhoja muuntajarakennuksia. Niitä on kertynyt vuosien aikan paljon ja osa niistä on jo päässyt esille Muuntaja – blogiin. Suuri määrä niitä kuitenkin edelleen piileksii jossain. Nyt kokeilumielessä pyydänkin lukijoilta apua asiassa.

Mikäli lähipiirissäsi, kesäpaikkakunnallasi tai vaikkapa työmatkasi varrella jököttää tämmöinen kuivanmaan majakka, voisitko vihjaista siitä minulle anonyymisti. Olisin kovasti kiitollinen ja samalla olen kiinnostunut tietämään, onko tämän kokoisesta lukijakunnasta apua. Jos haluat, tietoa saa myös levittää eteenpäin, mikäli sopivan aasinsillan omassa blogissasi keksit.

Vastaukset voisi lähettää vaikkapa tämän blogin kommenttilaatikkoon anonyyminä lähettäjänä, jotta kenenkään paikkakunta, tai henkilöllisyys ei turhan tarkkaan paljastu kenellekään kommenttien lukijalle.

Toinen vaihtoehto on tietenkin lähettää maili asiasta osoitteeseen tillman@suomi24.fi Niidenkin suhteen toimisin tietenkin hyvin anonyymisti. Kenenkään vihjaajan tai vinkkaajan nimimerkki ei yhdistyisi yhteenkään paikkakuntaan eikä muuntajaan.

Kävisin niitä muuntajia sitten kesällä prätkäreissuilla ja kesälomamatkoilla kuvaamassa. Useimmat muuntajat ovat edukseen kesäisessä ympäristössä.

Näitä muuntajia hävitettiin 1950 – 1980 luvuilla satoja, ehkä tuhansia. Useimmat puiset paloivat salaman iskusta mutta tiilisiä on hävittänyt pääasiassa ihminen. Useimmista ei ole minkään sortin valokuvaa tallella.

Tällainen hassu pyyntö ja asia tuli nyt tällä kertaa mieleeni.

>PUW

>

Ryanair harkitsee ylipainoisille asiakkailleen lisämaksua. Aiemmin keväällä yhtiö esitteli ajatuksen siitä, että koneen toiletin käytöstä ryhdyttäisi perimään ylimääräistä maksua. Tillman tervehtii ilolla molempia älynväläyksiä.

Kolmannen uudistuksenkin lentoyhtiö voisi vielä tehdä. Se Ryanairin läpinäkyvään muovipussiin pakattu wiski-annos muistuttaa niin selvästi kusinäytettä, että asialle olisi tehtävä jotain. Annospussi olisi ainakin saatava läpinäkymättömäksi taikka siihen olisi saatava asiaan valaisevaa kirjoitusta. Lisäksi yhtiön olisi kyllä varattava asiakkaiden käyttöön, tai lentoemoille joku naskali, piikki, suksisauva taikka muu lentoturvallisuudelle vaarallinen esine, jolla asiakas voisi ko. pussukan avata ja saada kyseinen liemi säädyllisesti mukiin. Nyt siinä toimituksessa usein käy niin, että aine päätyy matkustajan housuille ja märkä läntti todella muistuttaa kusinäytettä.

Mutta ei todella haittaa minua tuo puntari juttu. Asiakas ilmoittaa netissä tilauksen yhteydessä painoindeksinsä ja tietokone kertoo sitten sillä matkan hinnoitteluyksikön. Asia tarkistetaan lentoasemalla punnituksella ja rangaistus olisi sama , jos yrittäisi konepistoolin kanssa koneeseen. Lentoaseman aulassa kiemurtelisivat jonot puhuville vaakoille, jotka ylipainotilanteessa solvaisivat paksulla Kilkeneyn murteella matkustavaista.

Pohjanmaalla valjastettaisi oitis painijoiden tieto-taito tähän hommaan. Matkustavaiset saunoisivat tuntitolkulla toppatakit päällä sukulaisten saunoissa Tampereella ja ajaisivat sitten pirssillä kalpeina ja kuivina haamuina Pirkkalan lentoaseman punnitukseen. Konetta odotellessa voisi sitten nesteyttää itsensä taas, kunhan olisi muistanut varata koneen vessan oveen kolikoita tarpeeksi.

Tillman on rakentunut viimevuosina niin, että painoindeksi on vielä kohtuullinen. Paino on kuitenkin jakautunut vähän ongelmallisesti. Jos nimittäin Ryanair ryhtyisi mittailemaan matkustavaisten vyötärönympärysmittoja, minun lentolippuni hinnalla matkustaisi Tampereelta Dubliniin Miss- Suomi kisan kärkiviisikko ja rahaakin jäisi vielä vessassa käyntiin.

Miten onkaan mahdollista rakentaa 82 kilosta ja 182 sentistä tämmöinen päärynä ? Jenkeissä tuhdit leidit nimittävät itseään joko BBW tai BBB. Seksikkään oloisia kirjainyhdistelmiä molemmat. Samalla systeemillä minä voisin olla PUW , pear ,ugly, white. Jotenkin luotaantyöntävä kirjainyhdistelmä, eikö totta ?