>Katoava perinne

>

Lähimuistini pelaa vielä, mutta vuotta vanhemmat asiat muuttuvat kovaa vauhtia ruusunpunaisiksi ja hallittaviksi ajatuksiksi vanhoista hyvistä ajoista. Ajattelin tässä taannoin pelastaa jotain pelastettavaa. Kävi kuitenkin ilmi, että itse asiassa olen tuhonnut ilmeisen lopullisesti tärkeitä asioita eli nuoruuden kirjoituksia.

Kun pahimmat nuoruuden palot ja syöverit oli läpikäyty, ilmestyivät markkinoille ensimmäiset alkeelliset tietokoneet ja vielä alkeellisemmat ohjelmat.

Innostuin noista vekottimista heti, kun suurin konepelko oli kadonnut ja uskalsin niiden alttarin eteen istua. Sitten tein virheen ja ryhdyin kirjoittamaan nuoruuden tekstejäni mainiolla ja yksinkertaisella TEKO-tekstinkäsittelyohjelmalla puhtaaksi.

Kun markkinoille tuli Wordperfect, jatkoin tätä järjettömyyttä. Tekstit lerpulle ja myöhemmin korpulle. Alkuperäiset paperit takkaan sytykkeiksi. Kunnes viimein ymmärsin ryhtyä kirjoittamaan WORD-muotoon.

Nyt olisi sitten hyllyssä TEKO-korppuja. Kun saisi vain jotenkin auki. Epäilemättä arkeologit tulevat tuskailemaan tulevaisuudessa saman ongelman kanssa. Jostain vanhasta rauniosta on löytynyt kasa korppuja tai laatikko VHS-nauhoja.

Niin, niitäkin ehti kertyä tarpeettoman paljon aikoinaan. Niiden polttamisessa levylle ei liene järkeä, sillä laatu on kasetissa vuosien aikana kovasti huonontunut. Ehkä jotkut perhejuhlakuvat on pakko yrittää polttaa talteen.

Olen miettinyt sitä, että mitenkäs suurmiesten ja silmäätekevien tulevat muistelmat tehdään. Monenko sähköpostikirjeenvaihto on tallessa ? Monenko digikuvat säilyvät seuraavat 100 vuotta ?

Kirjastot ovat ryhtyneet arkistoimaan viime aikoina myös sähköistä maailmaamme. Hyvä niin. Muuten tässä menossa on semmoinen maku, että mitään tulevaisuutta ei ole, kun ei nykyisyyttä säilytetä. Joku kylähullu kerää käytettyjä kännyköitä , mutta muuten asiat katoavat nopeasti ja tuhoavat mennessään palan historiaa. Nyt olisi helppo kerätä nykykansanperinnettä.

Taas tulee aika 50 vuoden kuluttua, jolloin tuskaillaan että millainen se leipäkone oikein oli. Mistä vielä löytää kunnossa olevan ARP -puhelimen ? Kuka kerää tekstiviestejä ? Mitä tapahtuu Naamakirjan sisällöille ? Saavatko tulevat tutkijat koskaan käyttöönsä G-mailin talletettuja viestejä ?

Olemassa ne ovat, mutta saako historiankirjoittaja niitä käyttöönsä ? Tallettakaa nyt edes yksi lasinsirua täynnä oleva pakastevihannespussi jälkipolville.

Kuvassa Philips kelanauhurityyppi, jolle Tillman 1960 -luvun lopulla, 40 vuotta sitten, nauhoitti nuorten sävellahjasta mikrofonin kautta musiikkia. Nauhuri ja nauhat ovat edelleen tallessa. Perinteen kerääjille tiedoksi.

Itse musiikkikappaleet löytyvät varmaan arkistoista, mutta mistään ette löydä niitä päällepuhumisia. Radiotoimittaja käytti joka lauantai suunnatonta valtaansa satoihin tuhansiin nuoriin ja puhui levyn alut ja loput täyteen omia höpinöitä. Se oli siihen aikaan nuorison tuskanaihe numero yksi.

>Uno los sviittos for me and uno los sviittos for la gruppo Halpamatkat, Finland

>

Tulin tentistä ja suonissa virtaa adrenaliini , endorfiin ja muut semi-morfiinit. Nyt ymmärrän himourheilijoita ja lenkkeilijöitä. Miksi taapertaa ikuisessa keskikaljapöhnässä, kun voi päästä aivan loistavalle tripille vain lukemalla tenttiin ja iskemällä epätoivoisesti kiinni outoihin kysymyksiin. Taidan ryhtyä oppimisurheilijaksi. Harmi, että työpäivä on vasta puolessa. Ymmärrän nimittäin hyvin nyt sen, miltä maistuu tentin jälkeinen pitkä olut.

Pärjäsin luultavasti vain tyydyttävästi. Muutamat sanat olivat minulle outoja. Jouduin vähän arpomaan. Varsinkin jos verbi on outo, sen ympärille lauseen rakentaminen on vähän onnen kauppaa. Tänään taisin väittää että voin nukkua tavaratalossa oikein hyvin.

Chileläiset viinit sain ympättyä mukaan aika vaivattomasti. Samoin osasin opettajalle selvittää syntymäpäiväni ja ikäni. Uuno Turhapuron kuolemattomia lausahduksia en saanut säädyllisesti ujutettua tenttitekstiin.

Mutta jälkisävärit tentin jälkeen ovat upeat. Taidan ryhtyä opiskelemaan lisää.

Taidan ryhtyä rääkkäämään itseäni jatkuvasti tämän kaltaisilla huumeannoksilla. Voisi olla hulppeaa opettaa yhdessä laitoksessa ja opiskella kahdessa muussa. Tänä vuonna minulla on jälleen opinto-oikeus olemassa.

Eilinen pinkkisuu- loukkuni on pyydystänyt tänne blogiin jo 29 kävijää. Käynnit näyttävät olevan aika nopeita, joten tekstiini ei juuri kukaan ole syventynyt. Ainakaan kukaan ei ole kommentoinut. Hyvä niin.

Jatkan sorvin ääressä euforisissa tunnelmissa. Jossain on lisää oppimattomia espanjan sanoja, esiin kaivamattomia viisauksia ja lukemattomia kirjoja. Ainakin aluksi yritän nyt kaivaa niitä nuorisolle heidän riemukseen ja ilokseen. Tai ainakin yritän näyttää opiskelijoille, mistä kaivaa.