Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

>This is humor

>

Perjantai-illan hervaton, väsyneen pedakoomikon repeäminen tulee tässä. Eksyin ISTORI – blogiin, josta löysin tämän jutun.

Hän oli taas löytänyt sen täältä. Epäilemättä juttu on vanha, mutta silti hyvä ja hyvin brittiläinen. Tillmanin ilta on pelastettu. Tämän illan takaiskut ja pettymykset ovat nyt ohi.

Heillä ei ehkä ole käytössä euroa, eikä viheljäistä Kenraali Talvea, mutta heillä on brittihuumori, tuo kaikista aseista aseistariisuvin. Sillä he murskaavat meidät.

Iltani on pelastettu.

The German air controllers at Frankfurt Airport are renowned as a short-tempered lot. They not only expect one to know one’s gate parking location, but how to get there without any assistance from them. So it was with some amusement that we, a Pan Am 747, listened to the following exchange between Frankfurt ground control and a British Airways 747, call sign Speedbird 206.

Speedbird 206: ”Frankfurt, Speedbird 206 clear of active runway.

Ground: ”Speedbird 206. Taxi to gate Alpha One-Seven.”

The BA 747 pulled onto the main taxiway and slowed to a stop.

Ground: ”Speedbird, do you not know where you are going?”

Speedbird 206: ”Stand by, Ground, I’m looking up our gate location now.”!

Ground (with quite arrogant impatience): ”Speedbird 206, have you not been to Frankfurt before?”

Speedbird 206 (coolly): ”Yes, twice in 1944, but it was dark, and I didn’t land.”

Mainokset

>Pääseekö jengiin ?

>

Touhuttiin nuorison kanssa aamulla sosiologian syövereissä. Emme löytäneet lopullista selvyyttä hallitsijoiden ( hallitus) käyttäytymiseen hallittuja ( ns. tavallinen köyhä kansa) kohtaan. Emme löytäneet myöskään selitystä kouluampumisille ja lestadiolaisten ehkäisykiellolle.
Sitä vastoin löysimme mielenkiintoisia riittejä ja rituaaleja liittyen pääsiäiseen ja sen viettoon. Myöskin amishit olivat päivän teemana.
Mielenkiintoista oli havaita, että hallituksen päivät vähenevät, hallitun köyhän kansan kulutus- ja osallistumismahdollisuudet vähenevät ja yhteiskunnallisen hallinnan keinot vähenevät.
Sitä vastoin lestadiolaiset lisääntyvät, kouluampumiset lisääntyvät ja amishit lisääntyvät.
Amishit ovat ahkeraa ja konservatiivista väkeä. He asuvat Pennsylvaniassa ja viljelevät suurella menestyksellä siellä maata hevosten ja käsityövälineiden avulla. He ovat yksinkertaisesti vain pysäyttäneet ajan rattaan jonnekin 1600- 1700 lukujen tienoille. Televisiota ei katsella, sähköä ei käytetä ja kaasuvalolla pyhiä tekstejä lueskellaan.
Heidän mielestään evoluutio on perkeleestä ja muukin kehitys voi tapahtua vain kovasti vanhojen menetelmien mukaan. Kaiken kaikkiaan he ovat sosiologisesti hyvin mielenkiintoinen ryhmä.
Kun amish-nuori saavuttaa 16 vuoden iän, hänelle avautuu mahdollisuus nk. aikalisään. Sen aikana hän voi riekkua ja rellestää täysin rinnoin tupakin, viina ja amerikkalaisen jalkapallon parissa. Hän saa käyttää muodikkaita vaatteita, meikkejä ja mennä vaikkapa elokuviin, tansseihin ja diskoon.
Kun sitten ikää on kertynyt 18 vuotta, hänen täytyy tehdä päätös. On palattava 1600- luvulle, taikka kiskaistava itsensä eroon yhteisöstä. Jos lähdet, sinut kielletään ja kaikki kanssakäyminen sinun ja perheesi välillä lakkaa. Jos taas päätät palata omiesi pariin, sinut kastetaan umpisukkeluksiin joessa ja saat yhteisön jäsenyyden.
Jäseneksi ottamisriitit ovat siis voimakkaita ja kollektiivisia. Kastetta on seuraamassa koko seurakunta ja elämän pikku synnit joutuu tulevaisuudessa tunnustamaan kaikkien edessä julkisesti.

Uskonnollisuuden kieltäminen ei noin yleensäkään näytä poissulkevan näiden riittien olemassaoloa. Päinvastoin, prometheus – leirejä järjestetään, viidakossa nuoret pojat heittäytyvät liaanit nilkoissa tornista alas , teekkarit upotetaan Tammerkoskeen ja olutseurassa on ankarat pääsykokeet.

Tillman miettiikin sitä, että onko nykynuorten kohdalla heittäydytty sellaiseen onttoon ja pahuutta ruokkivaan välitilaan, jossa nuori kokee ahdistusta ja epätietoisuutta niistä vaatimuksista ja haasteista, joita aikuistuminen häneltä vaatii.
Tillman sai aikoinaan tarkassa järjestyksessä oman rannekellon, oman pyörän, oman puukon, oman paikan perheen ruokapöydässä, oman lehmän ja viimein yhteisen huoneen veljen kanssa. Tillmanin isällä oli jopa oma omenapuukin.
Tillman miettii sitä, riittääkö yhteisöllisyydeksi se, että nuori pääsee läppärillä kodin wlan-verkkoon, saa oman huoneen ja saa luvan käydä jääkaapilla silloin kun se hänelle sopii.

Riittääkö yhteisöllisyydeksi lopultakaan sitten se naamakirjayhteisö, jossa menemisiä ja tulemisia vahditaan. Tillman olisi nuorena luultavasti ahdistunut kovasti siitä, että olisi joka hetki ollut selvillä siitä, mitä kaikki kaverit tekevät, kuka on kenenkin kanssa ja miten se mitataan.

Tillmanin kauhun aikaa oli aina joulu. Silloin koululaiset rankattiin sen mukaan, montako joulukorttia sai ja keneltä. Muistatte varmaan ne pienet yhteisöllisyyden helmet, joiden takapuolelle osoitteeksi kirjoitettiin nimen alle ” Käteen”.

Kuva on täältä.