>Merkillistä etääntymistä

>

Norjassa on pappi kastanut veden puutteessa ihmislapsen väljähtyneellä sitruunasoodalla. Tai saattoi olla myös monikansallista Sprite-juomaa. Aamulehti ja arvatenkin kohtalainen lössi maailmasta ja järkiajattelusta irtiajautuneita ihmisiä ihmettelee asiaa. Toistaiseksi kommentteja on Aamulehteen tullut vain vähän ja nekin hyvin tolkkuja. On siis toivoa, että tämmöinen journalismi ei saa isoa vastakaikua.

Tillman ihmettelee sitä, onko Mansessa uutisista puutetta, vai joko kesätoimittajat harjoittelevat sorvin pyörittämistä. Sisältö nimittäin muistuttaa erkkolaisen NYT-liitteen juttuja. Saattaa tietenkin olla, että toissapäiväisen esimerkin innottamana tässä Sprite-yhtiö tekee sissimarkkinointia. Tai että aprilliuutinen on livahtanut lehteen päivää liian aikaisin.

Tillman voi todistaa, että vesi ei suinkaan tule kirkon kraanasta taikka kirkkorakennuksen sadevesisäiliöistä. Kastevesi ei myöskään tule Helsingistä, Kirkkohallituksesta, sinetillä suojattuna, vaan se tulee sieltä, mistä suntio sen sattuu parhaiten saamaan. Se saattaa olla peräisin jopa suntion kotoa , taikka Teboil-huoltoaseman vesipostista.

Tillmanin vaari, joka vanhoilla päivillään vielä teki uraa suntiona, vei kasteveden aina kotoaan mukanaan. Samoin hän talvella vei sähkökahvipannun, jotta kastevesi voitiin lämmittää sopivan lämpöiseksi. Samasta vedestä saattoi ihan hyvin tehdä teetä tai murukahvia ennen kirkonmenojen alkua.

Varsinainen tehoaine veteen lisätään vasta siinä vaiheessa kun pappi aloittaa toimituksen. Silloin siitä syntyy jotain voimallisempaa ja ylevämpää. Ollaan mukana riitissä. Siirrytään olomuodosta toiseen ja vettä siinä on käytetty aikojen alusta asti. Paitsi , joskus on kastettu muinaisuudessa laivoja niin, että on lyöty vihollisvankien kalloja vasten laivan kylkeä mäsäksi.

Uusavuttomien journalistiplanttujen ei siis tarvitse olla huolissaan. Ihan samaan lopputulokseen päästään Spritellä ja järvivedellä, kraanavedellä ja Perrierillä.

Sitä vastoin kaupunkilais- uusavuttomien on kohta oltava siitä huolissaan, että kasteita ei voida suorittaa, kun ei löydy kahta sopivaa kummia lähipiiristä. Kummeille nimittäin asetetaan paljon enemmän vaatimuksia kuin vedelle.

Tillmanin sisko on kastettu pienenä laitoksella ilman vettä. Tämmöisen hätäkasteen voi tehdä kuka tahansa paikalle sattuva seurakunnan jäsen ilman vettäkin. Aikaisemmin, kun kotisynnytyksiä oli enemmän, semmoinen oli hyvin yleistä. Sitten vai myöhemmin käytiin kaste vahvistamassa kirkossa.

>Epätoivoinen aamu

>

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen haluaa yksityislääkäreiden kanssa asioineiden kelakorvaukset pois. Tosin uutinen oli otsikoitu niin, että Urpilainen haluaa yksityiskäynneiltä kelakorvaukset pois. Käsitän kuitenkin niin, että puheenjohtajan todellinen tarkoitus on saada yksityislääkäreillä käyneiltä ihmisiltä kelakorvaukset pois.

Tillman ei rohkene näin kauniina aamuna asiasta sen suurempaa lausua. Lukijat voivat itse tehdä asiasta omat johtopäätöksensä. Minä olen tehnyt jo kauan sitten.

Kun rakas anoppivainajani aikoinaan koki suurenkin onnen tytärtään kohdanneen, kun tämän maatorpan pojan nai, en koskaan hänelle rohjennut kertoa, kuinka vähän sitä huojuvaa metsässä lopulta on.

Kun keskustelee työkavereiden kanssa ruokapöydässä, taikka kahvitunnilla maanviljelystä, karjataloudesta, metsätaloudesta ja maaseudusta noin yleensä, on syytä omata kova nahka ja sitkeä sielu. Useimmille ei mene jakeluun esimerkiksi sellainen perustotuus, että maataloudesta saa nykyään leipänsä emännät mukaan lukien noin 4,5 % väestöstä.

Jos kepulaisia pöljiä siltarumpu- poliitikkoja on eduskunnassa yli kaksikymmentä prosenttia, se hulluus, tekstiviestihölmöys ja omaan taskuun vetäminen on kyllä joidenkin muiden ansiota kuin maanviljelijöiden. Joitakin niistä hölmöistä äänestäjistä toimii myös muissa ammateissa. Useimmat eivät vain kehtaa tunnustaa.

Jutta Urpilainen lupasi viime keväänä valintansa jälkeen kiertää Suomen oppilaitoksia ja tuoda sosiaalidemokratian riemusanomaa kaikille nuorille. No eipä ole Urpilaista näkynyt paljon oppilaitoksissa. Sitä vastoin hän tekee kaunaista kateuspolitiikkaa ja poimii irtopisteitä sieltä mistä niitä on saatavissa.

Viimeksi viime viikolla SAK ja SDP ehdottivat, että metsämaalle on säädettävä kiinteistövero. Heiltä on jäänyt ilmeisesti huomaamatta semmoinen pikkuinen tosiasia, että jos laitetaan MTK, Akava, STK, ja SAK rinnakkain vertailuun, niin lukumääräisesti eniten metsäkiinteistöjen omistajia löytyy SAK:n riveistä.

Kun Urpilainen ja muut eduskunnan ihmiset tekevät meitä kaikkia koskevia päätöksiä, kannattaisi kohtuullisen usein kuitenkin miettiä sitä, mitä semmoinen päätös vaikuttaa ihmisten elämään ja miten semmoinen päätös vaikuttaa kansantalouteen. Näinä vaikeina aikoina.

Useinkaan ei kannata tehdä päätöstä sen perusteella, kuinka paljon päätöksellä voi saada aikaan toiselle menetyksiä ja taloudellista ahdinkoa.

Ja erityisesti Tillmania ihmetyttää eräiden kulttuurisukujen ja oikeistolaispiirien leppymätön kateus ja viha maalla asuvia kohtaan. Joidenkin kohdalla käsitän käyneen niin, että mustanpörssin voita ei ole sodan aikana tarpeeksi saatu, mutta joidenkin viha on kyllä vieläkin syvemmällä ja selvittämätön.

Heidän asuinalueensa kuitenkin kutistuu koko ajan ja olonsa ahdistuu. Jos piirretään Suomen poikki vaakasuora viiva siihen kohtaan , jonka pohjoispuolella asuu puolet Suomen kansasta, viiva asettuu vähän Rauman eteläpuolelle. Se liikkuu kuitenkin 8 -13 km vuodessa etelään. Kun samaan aikaan väkeä muuttaa sinne viivan alapuolelle myös etelästä ja lounaasta, kohta teillä ei ole niin sanoakseni mitään viivan alapuolella. Voitte olla kiitollisia, jos edes yksityislääkäreitä on, joilla kävijöitä voi rokottaa.

Kuten huomaatte, nukuin tosi huonosti. Edessä on espanjan tentti ja joukko tosi hankalia luentoja loppuviikolla. Vinttikamari on taas täyttymässä lepakoista, joten saitte olla tällä kertaa hätäapu-terapeutteina ja ukkosenjohdattimina. Pyydän nöyremmästi anteeksi etukäteen. Varmaan olen useimmissa tapauksissa väärässä. Joskus on vain kirjoitettava se mikä ahdistaa.

>Orwell oli optimisti

>

Luin kyseisen totuuden viikonloppuna pääkaupunkiseudulla. Totuus oli kirjoitettu miesten vessan seinään, joten epäilemättä asia on piinannut jotain lajitoveria kovasti.

Seinäkirjoitukset tuovat piristystä matkustavaisen elämään. Vessa on paikka, jossa meidän kaikkien on silloin tällöin käytävä, joten taiteen esillepano ja yleisön saavutettavuus on siinä mielessä paljon varmempaa kuin esimerkiksi Kiasmassa.

Missä äidit oppivat kaikki ne asiat, joista he varoittavat tyttäriään ?

Olen joitakin laittanut muistiin sitä varten, että siinä vaiheessa, kun ryhdyn lopullisesti anarkistiksi, minulla on jotain, millä aloittaa. Seinäkirjoituksen luominen on minulle vaikeaa ja mahdotonta. Olen plagioija.

Onko kiinalaisten puhelinluetteloissa valkoiset sivut ?

En todellakaan tiedä. Asia kuitenkin minua hymyilyttää. Kirjoittaja on paneutunut vastakohta-rakenteeseen näppärästi ja luonut arkitaidetta epäluuloista.

Similariteetti taas iskee tajuntaan kun miestenvessan automaatin kylkeen on tekstattu varoitus:

Älä osta, tosi sitkeetä purkkaa !

Täällä periferiassa seinäkulttuuri eroaa aikalailla siitä, mihin pääkaupunkiseudulla törmää. Täällä ennakkoluulot ovat yhtäläisiä, mutta kerronta on enemmän outouden kauhistelua kuin itsensä korostamista. Täällä riittää pelkkä pelko kirjoituksen perustaksi kun asutuskeskuksissa erilaisuus ja ihmetys ovat riittäviä ihmettelyn aiheita.

Olen aina ihmetellyt kuka hitto kirjoittelee seinille. !

Halusitpa minne tahansa, HKL vie sinut rautatieasemalle !

Jyväskylän Yliopiston Mattilanniemen laitosten vessaan oli ystävällinen siivoojaa tekstannut kauniilla käsialalla siististi.

Ei paperia pisuaariin !

Tilaa oli jäänyt kuitenkin vähän liikaa sanojen väliin, joten kohta siinä lukikin

Ei koepaperia pisuaariin !

Tämän jälkeen nuorison luomisvimma oli purkautunut uutena tekstinä:

Entä kyniä ja kumeja ?

Erityisen kiitollinen seinäkirjoitus on se sinisten junavaunujen vessoissa oleva pyyntö, jossa pyydetään, että junan käymälää käytetään vain junan kulkiessa.

Olen bongannut monta erilaisia versioita tuosta tekstistä ja useimmissa niissä junan kissalla on joku keskeinen rooli.

>CQ ..CQ.. CQ…CQ……….

>

Erkkolaisessa on ollut kuulemma kokosivun head-hunter ilmoitus, jolla mieshenkilö etsii helmikuussa ravintolassa näkemäänsä kaunista naista, jota ei ole pystynyt mielestään unohtamaan. Koko sivu maksaa erkkolaisessa yli 20 000 euroa, joten Tillman uskoo, että tarjokkaita naisia kyllä ilmaantuu. Toivottavasti myös se oikea.

Tämmöinen herrasmies osaa ottaa asiat tosissaan, on epäilemättä ainakin keskituloinen ja kielitaitoinenkin. Toisaalta rakkaus ensisilmäyksellä on vähän mystinen asia ja saattaa lopulta olla elokuvamainen kliseekin.

Keskikertainen elokuvakäsikirjoitus tästä epäilemättä syntyisi melko vaivattomasti.

Tillman ikävöi kesää 1972, Yläneen Valasrantaa ja erästä kuvankaunista nuorta naista, jota Tillman ei koskaan rohjennut lähestyä. Tällä nuorella naisella oli lyhyt, pikimusta poikatukka, sietämättömän tiukat farmarit ja sarja tiukkoja toppeja päällään kesän mittaan.

Hän oli Kata Kärkkäisen ja Carola Standertskjöldin sekoitus kasvoiltaan. Vartaloltaan hän taas oli hyvin vaarallisen näköinen. Hän oli juuri sen tyyppinen nuori nainen, josta äidit mieluusti poikiaan varoittelevat. Nyt hänen täytyy olla noin 52 vuotias

Jos sinä tumma kaunotar tunnistat tästä itsesi, ei ehkä kannata ottaa yhteyttä. Minä en ole tullut noista ajoita yhtään komeammaksi ja luultavasti säikyttäisit minut taaskin puhumattomaksi. Ja ellet tekisi niin, niin minä seuraisin edelleen varmaan sinua kuin koiranpentu joka paikkaan ja muuttuisin melkoiseksi kiviriipaksi, jos ihastus entisestään syvenisi, mutta rakkaus ei syttyisikään. Minulla ei sitä paitsi ole tuota 20 000 euroa tällä hetkellä irrallisena rahana heittää tähän projektiin, joten se siitä. Olen siis suhteellisen varatonkin.

Tillman jää odottelemaan elokuvaversiota tai kirjaa tästä romanttisesta tapauksesta. Tillman epäilee, että kyseinen tapaus poikii ravintolalle kovasti siirapilla kuorrutettua julkisuutta ja kehrää myös liikevaihtoa jonkin verran. Mecca- ravintolan hinnoilla lisäarvoa saattaa hyvinkin pitkässä juoksussa tulla tuo 20 000 euroa. Ehkäpä erkkolainen on kuitenkin varmistanut asian ja on tosissaan saattamassa maksua vastaa kyyhkyläisiä yhteen eikä avaamassa uudenlaista mainosbrändiä. Kuka tietää.

>Vuotuinen ajantieto

>

Olutseura on saanut talven mittaan sellaisen kuningasajatuksen, että ensi vuodeksi tehdään poikakalenteri. Seurassa on yksi naisjäsen, mutta pääosin ideointi on keskittynyt nyt poikiin. Paljon muitakin hyviä ideoita putkahtelee aina silloin tällöin pinnalle, mutta tämä poikakalenteri nyt tuntuu pysyvän itsepäisesti keskustelussa kerta kerran perään.

Jäseniä seurassa on vähän enemmän kuin kuukausia vuodessa, joten osa porukasta joutuisi poseeraamaan yksin ja osa porukalla. Olen itse aikonut varata itselleni kesäkuun. Silloin kuvassa voisi olla luontevasti hikisiä rintakarvoja, moottoripyörän ketjurasvaa ja malttamatonta odotusta. Silloin ei viimeiseen meikkauksen tarvitse paneutua kovin tiiviisti ja kuvassa voi olla oma itsensä. Innokas katse riittää.

Eilen järven jäällä kiinnitti huomiota ihmisen keräämä rekvisiitan määrä. Pilkkiminen on minulle aina ollut hiljaisen miehen hommaa. Silloin mieli rauhoittuu, voi ihastella muuttomatkalla olevia joutsenia ja nauttia auringosta ja rauhoittavasta jäälakeudesta.

Eilen jäällä piti varoa kaahaavia mönkijöitä, ulisevia moottorikelkkoja ja päriseviä moottoripyöriä. Ihmiset ovat ottaneet haltuunsa yhä uusia elementtejä ympäristöstään. Edes jäälakeus ei enää ole rauhoitettua aluetta. Vain vauhkot irralleen päästetyt susikoirat puuttuivat.

No tänään onneksi rauhoitutaan. Syödään uunikuhaa, levätään, tehdään huomisia luentoja ja taas levätään. Tähän perheeseen ei osunut eilistä lottopottia, joten kiihko ja elämänjano on onneksi metsästettävä tavallisista asioista.

Sataa hiljaa lunta. Ihmiset alkavat kohta puhumaan takatalvesta, sillä heidän mielestään kevään pitäisi jo tulla. Ihmiset haluavat hallita edes näitä kvartaaleita, kun taloudessa kaikki mitä tapahtuu, on yöpakkasia ja hallaa.

>Lähihistorian kertaus

>Sain yhden kalan.

Sijoituin kolmanneksi. Sain käsinkudotut villasukat palkinnoksi. Olen kovasti ylpeä pilkkiongintataidostani ja ystävieni palkintohakutaidosta.

Hienoja yhdyssanoja, eikö totta.

Tanssin muutaman hitaan, mutta muuten ilta sujui tuttujen kanssa vanhoja juttuja puhuessa.

En laulanut karaoketa. Se ehkä voisi olla pieni pelastus. Siitä ainakin tietää, että jonkin sortin kontrolli piti koko illan.

>Lämpö nousee…

>

Olen kohta lähdössä suureen ja joka vuosi aina yhtä hämmästyttävään koitokseen; olutseuran pilkkikilpailuun. Toivottavasti tuo vihainen pohjoistuuli vähän laantuu. Toivottavasti myös kalat ovat syönnillään.

Puolimetriä korkeassa kiertopalkinnossa on Tillmannin kiinnityksiä jo kolme kappaletta. Enää siis ei maailma kaadu, vaikka juuri se palkinto ei osuisikaan kohdalle. Kilpailussa jaetaan nimittäin runsaasti myös muita palkintoja. Tunnelma on iltasella kuin Oscar-caalassa. Puheita pidetään ja poskisuudelmia vaihdetaan.

Ison pystin saa se pilkkijä, jonka kalat peräkkäin jäälle asetettuina muodostavat pisimmän jonon. Näin räkäskiiskimiehet eivät pääse kappaleluvullaan kärkeen. Sitten palkitaan tietenkin isoin kala ja samoin myös pienin kala.

Itsestään selvää on, että aina palkitaan myös herrasmiespilkkijä ja parhaiten pukeutunut kilpailija. Usein palkitaan myös paras seuramies ja jos joku tämänkin jälkeen on vielä ilman palkintoa, niin aihe kyllä keksitään, jos vain palkintoja on. Niitä taas paikkakunnan talouselämä lahjoittaa poistolaatikoistaan ja alennuskoreistaan yleensä runsain mitoin.

Kilpailun jälkeen saunotaan runsaasti ja harrastetaan yhdistystoimintaa, eli tutustutaan erilaisiin olutlaatuihin. Pitkän ulkoilun ja ankaran saunomisen jälkeen 8% vahvat Trappiste – luostarioluet saavat jäyhänkin miehen raukeaksi ja tunteelliseksi. Kerrotaan vanhoja tarinoita ja saatetaan vähän aiheuttaa uusiakin tarinoita.

Mutta nyt matkaan. Pitää käydä kirjakaupassa kerjäämässä vielä joku sopiva palkinto.

>Takaisin

>

Olen onnellisesti periferiassa jälleen. Pääkaupungissa oli todella kylmää. Sen tiesi siitä, että pääkaupunkilaiset kulkivat pipo päässä.

Korjasin bussissa yhden tentin ja luin Anni Sinnemäen runokirjan: Aleksis Kiven katu. Ymmärrätte siis, että olen vähän raukea ja voipunut. Tenteissä teksti oli vähän antavaa, ja runokirjassa taas paikoin eroottisen koskettavaa.

Valmistaudun huomisiin koitoksiin ja hion välineitä kuntoon. Olutseuran vuotuiset pilkkikilpailut alkavat kello 12. Ymmärrätte varmaan, että kiertopalkinto, kunnia ja hermostuneisuuteni estävät kattavan pääkaupunkianalyysin.

Kävin myös eduskunnassa. Pääministeri näytti viilipyttymäisen rauhalliselta. Vanha sanonta näyttää edelleen pitävän paikkaansa; kiva olla kihloissa. Satakunnassa siihen kuului jatko; mutta vielä kivempi kännissä. Valitettavasti tämä Matti-poikamme on raitis mies.

Harvoin kihlausta on seurannut noin nopea menneisyyden paljastuminen. Kaikki me kihloihin menneet tiedämme, että silloin yleensä vielä elämä on kivaa ja luurangot pysyvät komerossa. Matti-pojan komeron ovi romahti pois saranoilta jo kihlauspäivänä. Huono homma.

Muutaman muunkin neuvon voisi Matille antaa. Mutta olkoon.

Kirjoitin seminaarissa teille tekstejä. Asiat olivat minulle tuttuja, joten kirjoittelin teille juttuja. Niitä ilmestyy, jahkaa selviän pilkkikisoista.

>El destino de un viaje – matkakohde

>

Lähden pariksi päiväksi nuorison kanssa ihmettelemään pääkaupungin humua. Yritämme sivistää itseämme siellä ja saada hyviä vaikutteita, joista riittäisi iloa sitten vuoden mittaan myös täällä periferiassa.

Minä en ota mukaan tietoyhteiskunnan vempaimia, joten suuren osaa ajastani olen sähköisen verkon lähialueella, mutta siihen kytkeytymättömänä ja siten tavoittamattomissa. Blogi päivittyy vähän huonosti.

Kirjoitan asioita matkalla mustaan vahakantiseen vihkoon ja uloskirjaan niitä sitten valikoiden sunnuntaina. Yritän korjata tenttejä matkan aikana, nukkua ja olla vaan. Yritän nauttia siitä, että joku muu luennoi ja minä saan kuunnella.

Huomaan kummallisen piirteen. Olen huolissani siitä, että lukijat kaikkoavat jonnekin poissaolon aikana. Merkillinen asia. Ihminen näköjään tulee ahneeksi lukijoidenkin suhteen ja kokee menetykseksi kadonneet lampaat. Kuvittelee sen asian jotenkin niiden viaksi, jotka lähtevät lukemaan muualle. Kuvittelee omistavansa lukijansa.

Illalla nollaan hölmön ajattelun ja keskityn nuoren miehen kanssa keskustelemaan historiasta. Ehkä saunomme ja parannamme maailmaa. Juon Jaffaa ja siunaan markkinamiehiä, jotka eivät ole muuttaneet perinteisen limonadin tuotemerkkiä vähemmän sionistiseksi.

Huomenna pälyilen epäillen erkkolaista lasipalatsia, kummastelen ihmisten kiirettä ja mietin ketkä vastaantulijoista todella periytyvät Rauman ja Porin porvareista, jotka tänne aikoinaan komennettiin. Jos näette vastaantulijan hymyilevän teille ja katsovan silmiin kohtaamistilanteessa jalkakäytävällä, silloin tiedätte että siinä menee Tillman. Täällä meillä nimittäin on sellainen tapa, eikä siitä tavasta osaa kahden päivän ajaksi luopua.

>Hyvät ja huonot asiat

>

Sain nukuttua yöllä. Vatsatauti ei ole pahentunut eilisestä. Voin uskaltaa ajatella jopa luentojen pitämistä. Siinä hyvät uutiset

Huonoja uutisia on sitten aamu sanomalehdistö ihan täynnä. Raumalaisena suren tietysti sitä, että Ässät joutuvat pelaamaan selkä seinää vasten nälkäisten vaasalaisten kanssa.

Surettaa tietysti sekin, jos porilaiset menettävät oluttehtaansa. Tuntuisi kummalliselta se, etteikö Poriin saataisi kaivattua tölkityslinjaa, kun sellainen saatiin aikoinaan Laitilaakin.

Sitten surettaa se, että päättäjät eivät oikein ymmärrä sitä, että tässä vasta otetaan vauhtia alamäkeen. Ihmetyttää teollisuuden kauhistelu budjetin kehysriihen linjauksista. Mitä he oikein mahtoivat kuvitella kun luulivat, että KELA-maksun poistoon näinä aikoina saadaan rahaa riihen alta jemmasta taikka saunatontulta. Tai lotosta, kuten suurin osa kansaa toivoo tapahtuvan oman taloutensa osalta.

Turun kaupunki lomauttaa koko henkilöstönsä. Täällä blogimaailmassa on kauhisteltu kaupungin talouden pitoa jo pitkään. Täällä blogimaailmassa ja muuallakin tavallisessa maailmassa on ihan järkeviä ja ajattelevia ihmisiä, joille huonot uutiset eivät suinkaan aina tule yllätyksenä.

Nyt on saavutettu 200 000 työttömän raja. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että meillä on jo lähes 300 000 työtöntä, sillä iso väkimäärä pyörii työllisyyskursseilla ja tukitoimien piirissä ja ovat vielä näennäisesti työllisiä. Naistyöttömyys ei ole vielä edes alkanut. Edessä ovat tosi huonot ajat.

Sen tietää siitäkin, että SDP ja SAK ovat ehdottamassa jälleen metsämaan kiinteistöveron käyttöön ottoa. Sen näkee siitäkin, että kaikenlainen kateus ja kilvoittelu lisääntyy lehtien palstoilla. Viimeksi tänään erkkolaisessa keskustellaan kotona olevien vanhempien ja heidän lastensa oikeudesta päivähoitoon. Tämä on hyvin tyypillistä kateuskeskustelua, joka lähtee siitä, että ihmisillä on paha olla ja syyllinen on löydettävä jostain.

Lehden mukaan pääkaupunkiseudun kolmessa kaupungissa on päivähoidossa yhteensä noin 40 000 lasta. Näistä keskimäärin kymmenesosalla on sosiaali- ja terveysministeriön mukaan toinen tai molemmat vanhemmat kotona. Espoossa osuus on 14 prosenttia. Tillman toteaa, että varsinkin niissä tapauksissa, joissa molemmat vanhemmat ovat työttöminä kotona, ehkä lapsen kannalta parasta onkin se, että lapsella on hoitopaikka.

Joka tapauksessa keskustelu koululaisten ja lasten ruokailutarvikkeiden kalleudesta, niiden korvaamisesta halvemmilla raaka-aineilla ja ravintotietämyksen romukoppaan heittämisestä osoittaa sen, että emme ole vieläkään oikea sivistysvaltio.

Edellinen lama aiheutti valtavia ongelmia niille ihmisille, joiden tulisi nyt kohta astua työelämään. Nyt olemme järjestäneet asiat niin, että se on heille nyt äärimmäisen vaikeaa ja samalla olemme tuhlaamassa toisen ikäluokan. Ne, jotka seuraavaksi joutuvat syömään puuroa ja kalapuikkoja vuoron perää, jotta päättäjät saisivat pitää paikkansa.

Ja huomatkaa, en ole sanallakaan puhunut mitään maahanmuutosta. En minkään sortin maahanmuutosta, koska jo näissä kotoisissa asioissa meillä on kyllä tarpeeksi.