>Me alegro – olen iloinen
>
Puhtaan pöydän on aamun lehden mukaan jättänyt jälkeensä myös keskisuomalainen opiskelija , joka on kuulemma voittanut itse Ilari Sahamiehen ja monta muuta pelaaja sekä kuitannut 200 000 euroa itselleen. Ei ole paperikoneteknologian opinnot menneet hukkaan. Varsinkin kun samana päivänä Jyväskylässäkin toimiva METSO konserni kertoi vähentävänsä toista tuhatta henkeä palveluksestaan ja YT-neuvottelevansa sitäkin suuremman työntekijämäärän kanssa.
Tillman on ilahtunut, että nuoriso viimein ymmärtää työelämän polkuuntumisen, ammattien vanhenemisen, yhteiskunnan nopean muutoksen ja arvostaa kaikissa olosuhteissa moniosaamista. Hienoa.
Että voikin maailmassa sattua sopivasti asioita päivälleen yhtä aikaa. Nuo lomautukset ja sitten nuoren miehen pokerivoitto. Presidentin virkaanastuminen ja paljon muuta mukavaa samaan aikaan ympäri maailmaa. Hienoa ! Olen iloinen.
Työkaverini kertoi 1980-luvun loppupuolella käyneensä usein silloisessa Neuvostoliitossa työnsä vuoksi. Hän majoittui yleensä samaan hotelliin. Kun tutun receptionistin kanssa kuponkia täyttäessä piti jotain pientä small talkia harrastaa, niin ystäväni oli todennut virkailijalle, että aina kun tulen käymään teidän maassanne, presidenttinne on vaihtunut. Tähän virkailija oli rauhallisesti katsettaan nostamatta todennut:
”Toveri Nieminen, käykää toki mielellään vieläkin useammin.”