>La muerte – kuolema

by Michael Tillman

>

Ulkoministeri Stubb kertoi keskiviikkona, että vastedes hänen blogiinsa voi kommentoida vain omalla nimellä, ei nimimerkillä. Stubb linjasi nimellä kirjoittamisen osaksi avointa keskustelua.
Ulkoministerin blogi on ollut myös Tillmanin rollissa mukana. Olen seuraillut mielenkiinnolla hänen ”huippari” –selostuksiaan ja samoin kuin hänen saavutuksiaan maraton-rintamalla. Ehtivä ja suorituskykyinen ministeri meillä on !

Kun olen seurannut hänen blogiaan, olen jättänyt kommenttien seuraamisen vähemmälle. Tänään kävin katsomassa, mitä olen menettänyt. Näyttää siltä, että en mitään. Keskustelua käydään juoksuhaudoista huudellen yli miinakentän. Ainakin viimeisimmissä kirjoituksissa jäljellä olivat vain nimelliset kommentit.

No Tillman ei ole ryhtymässä nimelliseksi. Enkä ole kommentoinut ulkoministerin blogia nimellä, enkä nimimerkillä. Nuo ”huipparit” ja trialthonit ovat minulle vieraita asioita, enkä ymmärrä niistä tuon taivaallista. Ulkoministerin blogin muuttuminen ei siis hetkauta minua mitenkään. Niin kauan kuin on sallittua jollakin foorumilla kirjoittaa nimimerkillä, minä kirjoitan. Vasta sellaisessa tapauksessa, jossa oikealla nimelläni olisi huomattava tunnettavuutta ja julkisuutta ennestään, voisin ajatella omalla nimellä kirjoittamista.

No sellainen pieni muutos ehkä tapahtuu, että teen blogi rolliin tilaa tänään ja poistan ulkoministerin jäähylle. Tai oikeastaan poistan ulkoministerin kommentoijat jäähylle. Haistattelu ja epäasiallisuus minua häiritsee, ei ulkoministerin hieno polkupyörä tai sykemittari. Blogimaailma on täynnä kiinnostavia ja upeita sivustoja. Taidan siis tänään vähän siivota.

Olen kommentoinut hyvin vähän toisten kirjoituksia. Vain silloin, kun ne ovat minusta poikkeuksellisen kiinnostavia ja erinomaisia olen kommentoinut. Negatiivista argumentointia olen huono tekemään. En keksi helpolla syytä, jonka vuoksi voisin väittää että olen oikeassa ja kirjoittaja väärässä. Minulle usein riittää se, että tunnen olevani eri mieltä. Minulta puuttuu ehkä käännytys- ja lähetystyön kipinä. Kerron mielelläni, mikä minusta yhteiskunnassa on hassusti mutta olen ehkä vähän flegmaattinen ja laiska vaatimaan toisilta omien mielipiteittensä muuttamista.

Ulkoministeriltä taisivat hihat palaa siinä, että keskustelu Israelin ja arabiryhmittymien välillä raivoavasta erimielisyydestä on sekin roihahtanut. Varovaisena kommenttina voisi todeta, että keskustelijat ja ulkoministeri voisivat ryhtyä tutustumaan asian problematiikkaan lukemalla Vanhan Testamentin. Sitten asiaan tutustumista voisi jatkaa lukemalla Uuden Testamentin ja Koraanin. Loput 2000 vuotta ovat sitten asian kertausta. Jos niin tapahtuisi, että Etyj taikka joku muu instanssi onnistuisi alueelle saamaan pysyvän ratkaisu, Tillman lupaa syödä hatullisen kamelin paskaa ja kirjoittamaan omalla nimellään vastedes. Mutta kun niin ei nyt vain käy.

Tillman joutuu pahoitellen toteamaan idealisteille ja maailmaparantajille ja PLO –faneille, että ei tällä kahinalla tälläkään kertaa mitään lopullista ratkaisua saavuteta. Historia on osoittanut sen niin monta. Tillman ei sympatiseeraa kumpaakaan vihan lietsojapuolta. Tillman on seurannut asioita vuonna 1967 , vuonna 1973, ja monin muina vuosina. Tällä kertaa pahinta on se, että sota on eskaloitumassa muualle Eurooppaan. Siitä sietää olla huolissaan sekä nimellä, että nimimerkillä.

Kuvassa nuoria miehiä lupautumassa koviin tehtäviin.