>La violencia – väkivalta
Tillman sai kullannuppujen tuotokset arvioitua. Pääsääntöisesti kaadettu oppi oli hyvin pysynyt päässä ainakin tenttiin asti, mutta omaa ajattelua ei juuri voinut vastauksista löytää. Joitain omaperäisiä, uraa uurtavia ja mullistavia lausahduksia tietenkin taas joukkoon oli mahtunut, mutta tapana ei ole ollut niitä sammakoita levitellä edes opettajien kahvipöydässä, joten jäätte tekin osattomaksi. Ja Tillman säästyy häpeältä.
Häpeältä säästyivät myös Jyväskyläläiset kotoperäiset 50 vuotta vanhat perheenisät, joilla on pieniä lapsia. Eilinen tapaus on paljastumassa jälleen tilastoja vinouttavaksi mahmut- herran päähänpistoksi. Hän oli perheriidan päätteeksi napannut 3 vuotiaan lapsen mukaansa autoajelulle ja sitten Muuramelaisella huoltoasemalla ihmetellyt ja pyydellyt apua ohikulkijoilta verisen pienokaisen kanssa. Tällä kertaa taas näin. Eipä tuo isän tausta eilen vielä ilmennyt mistään uutisesta, mutta Jyväskylässä ilmestyvä aviisi tiesi tämän puolen asiasta kertoa tänään. Jäätävä juttu.
Vaikka Jyväskylässä tapahtuu kaiken aikaa pöyristyttäviä juttuja, veritekoja ja pahoinpitelyjä, tämä juttu jotenkin ei eilen vain sopinut kuvioon. Nyt siis tiedämme, miksi.
Tillman toivoo, että maailma vähitellen edes vähän rauhoittuisi. Ihan sama minulle, minkä värinen ihminen on kyseessä, mutta Gaza, Jerusalem, Intia, Kreml ja Jyväskylä voisivat vähän rauhoittua.
Lasten murhaaminen oksettaa. Ihan sama sitten, kuka sitä tekee ja missä.
Tillman muuten ei oikein osaa suhtautua ministeri Vapaavuoren ehdotukseen, että asuntokauppaa käytäisi edelleen korkein hinnoin ja maailman menosta välittämättä. Yhteiskunta tukisi sitten tätä touhua, jos kävisi niin, että työttömyyttä sattuisi tulemaan. Tillman vähän kummastelee asiaa, sillä vastaavaa tukea on pankeista saanut maksua vastaa tähänkin asti. Sinne vain kaikki ne, joita asia mietityttää. Ei kai se voi olla yhteiskunnan asia. Pankkijärjestelmä on nyt jo toista kertaan saamassa tukea ja turvaa.