>Frio – kylmä, kylmyys, pakkanen

>

Kasvihuoneessa on kylmää ja autiota, sillä asukkaat ovat syksyllä lähteneet. Jääkukkaset paistattelevat auringossa. Lämmin väri saa ne näyttämään maahanmuuttajilta.

Tämä on nyt niiden koti.

Vuoden ensimmäinen krapula helpottaa hitaasti .Painan otsani vasten kylmää lasiseinää. Huomenna venäläinen luistelija hukkuu järvellä. Olen silloin jo kaukana. Se ei ole enää minun päänsärkyni .

>Patinar – luistella , se on hurjan vaarallista.

>

Tillman ihaili torstaina Kyrösjärven jäätä ja vähän valokuvasikin maisemia. Ihastuttava jäämaisema sai jälleen kerran unelmoimaan jääpurresta. Sellaisella olisi kiva viilettää kirkkaalla jäällä moottoritienopeuksia ja nauttia kiristyvän purjeen vedosta. Jääpurjehdusta voisi ehkä harrastaa parin päivän ajan joka toinen tai joka kolmas vuosi. Loput ajat olisi sitten odotettava sileää jäätä. Semmoinen harrastus on ehkä elitistinen, mutta toisaalta siihen tuskaan ei sitten auta mikään ihmisen tahto ja halu. Ei auta edes raha, eikä matkustaminen. Jos luoja ei suo keliä, sitä ei sitten yksinkertaisesti vain ole.

Mutta ei tullut torstaina kyllä mieleen lähteä jäälle luistelemaan. Viisi senttiä on riittävä määrä vain viskiä, järven jäätä tarvitaan luistimen alle enemmän. Puhukoot norjalaisvillapaitoihin pukeutuneet pääkaupunkiseudun retkiluistelufanaatikot sitten mitä tahansa.

Ilmeisesti venäläinen mies hukkui Ikaalisten Kyrösjärvellä perjantaina luisteltuaan sulaan. Toinen jäihin pudonnut mies pääsi ylös omin avuin ja hänet kuljetettiin melko pahoin kylmettyneenä hoitoon Taysiin.

Kaksi ulkomaalaista miestä, joista selvinnyt puhuu venäjää, oli luistimilla liikkeellä Kyrösjärvellä. Valtatie 3:n ylityspaikalla Mansoniemen sillan alapuolella, miehet luistelivat ilmeisesti epähuomiossa sulaan.

Tillman ei viitsi laittaa tähän nyt jääkuvaa vaan tarjoilee teille viime vuoden viimeisen päivän iltaruskoa. Muutenkin tässä on nyt kuvien ja kuvaamisen sekamelskassa oltu tänään.

Kuvaa voi klikata suuremmaksi

>Mirar – katsoa, säännöllinen ja taipuu

>

Poiju näyttää viimein lopettaneen pomppimisensa aallokossa. Jää on halkeillut ja rannan metsä heijastuu kirkkaasta jäästä kaledoskooppina. Kuvio pysyy paikallaan vaikka yritän kääntää päätäni.

Vaimon enon lempinimi on Kaledoskooppi. Hän on harvinaisen tasainen ja rauhallinen mies, jonka tekohampaat vähän lonksuvat sukujuhlissa kun hän kertoo vanhoja tarinoita. Muuten hänen elämänsä on riskitöntä ja rauhallista. Hän lukee kyllä mielellään kirkossa päivän tekstejä silloin kun maallikoita niihin hommiin pyydetään, mutta muuten hänen elämänsä on tasaista. Hänen vaimonsa on värikkäämpi. Hän osaa laulaa kirkossa kovaa ja korkealta, väristyksellä. Ehkä hän kääntääkin Kaledoskooppia aina uuteen asentoon. Ehkä hän näkee miehessään aina uusia värejä ja kuvioita.

Lapsena minulla oli sellainen. Kun joulun jälkeen katsoi vasten matalalla olevaa aurinkoa, saattoi pahvisen putken sisällä nähdä ihmeellisiä kuvioita. Kuviot muuttuivat loputtomasti, kun vain jaksoi kiertää vehkeen ulkokehää. WievMaster oli paljon köyhempi laitos. Rin-Tin-Tin nappasi rosvon kiinni 7 stereokuvassa. Sitten piti vaihtaa kiekkoa ja seikkailua.

Poijussa oleva vene on rantakuusikossa. Kesänmittainen toveruus on talveksi katkennut. Luulen, että poiju on tyytyväinen, kun saa olla väillä rauhassa. Veneen luulen taas kaipaavan poijua. Vene tuntuu yksinäiseltä kun se kyyhöttää trailerin päällä metsikössä. Se on rannan ainoa keskimoottori. Soutuveneistä ei ole sille seuraa.

Mökkien seinissä on nastoilla kiinni lappuja. Aluehälytyskeskus kertoo lapussa sen paikan koordinaatit, missä juuri nyt olen. Jos tilaisin taksin , voisin pyytää sen navigoimaan näiden ohjeiden mukaan. Jos laitan tämän kuvan nettiin, voisin kertoa missä olin. Jos tilaisin palokunnan, voisin pyytää saattuetta purjehtimaan tähän pisteeseen. Loppumatkasta ne selviäisivät savun perusteella suunnistaen.