Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: joulukuu, 2008

>Uusia vuosia odotellessa

>

Suomen kartalta katoaa tänään 67 kuntaa, Veijo Meri täyttää vuosia ja Slovakia ottaa käyttöönsä Eurot keskiyöllä. Tämä on merkittävä päivä kaiken kaikkiaan. Huomisesta lähtien Tillmanin identiteetti kirkastuu ja voin tituleerata itseäni raumalaiseksi. Porissa senkaltaista ei välttämättä suurena rehvastelun aiheena vieläkään pidetä.

Veijo Meri on ikoni, jota en tahdo tässä selittää. Kirjat puhuvat puolestaan. Onnea vain kovasti päivänsankarille Tillmanin puolesta. Edelleen on hyvä todeta, että Joose Keppilän kaltaisia ihmisiä asuu ihan jokaisen naapurissa. Elämä kuljettaa, kohtalo ohjaa ja monen moista ihmispoloiselle sattuu. Tarvitaan vain näkijä, joka kirjaa kaikki ylös. Tarvitaan vain vakuuttelija, joka kertoo meille, että epäilemättä se lääkäri olisi kaatanut sen sairaalan, jos se hullu ei olisi tullut sieltä katolta alas.

Erityisen paljon onnea Slovakialle ja heidän uudelle rahalleen. Isoveli Prahassa saa kohta olla kateellinen siitä kehityksestä, joka on tapahtunut Tonavan takana. Pieni maa on täynnä autotehtaita, innokkaita ihmisiä ja toimeliasta uteliaisuutta. Tillmanilla on ollut onni tuntea kymmeniä slovakialaisia ystäviä. Kaikki he ovat innoissaan eurooppalaisesta yhteisöstä, johon he ovat nopeasti hivuttautuneet takaisin omalle paikalleen. Yhteinen raha ja nopeat yhteydet Keski-Euroopan keskuksiin ovat heille luonnollisia ja tärkeitä asioita, joiden ansiosta integraatiokehitys on tapahtunut yllättävän nopeasti. Tillmanilla on itse asiassa jo nyt tänään 16 euron arvosta Slovakian uusia Euroja, jotka sain joululahjaksi. Luulen, että laita eurot kiertoon huomenna ja hankin jotain mieltä lämmittävää niillä.

Ja sitten lupauksiin. Tillman lupaa jatkaa kirjoittamista niin kauan kuin siitä touhusta näinkin hyvät kicksit saa. Tillman lupaa ajaa edelleen moottoripyörällä pitkin outoja ja kiinnostavia teitä ja ihmetellä maisemia ja asioita. Lupaan myös maistella vuoden aikana vähintään 6 kertaa hyvää singlemallasviskiä ja paljon useammin Tillman lupaa tarttua hyvään kirjaan. Tillman lupaa myös opetella vähintään 365 espanjankielen uutta sanaa.

Tinoja Tillman ei vala. Eikä raketteja ammu. Eikä muitakaan vuodenvaihteeseen liittyviä riittejä harrasta.

Kuva on erkkolaisen sivuilta pöllitty

Mainokset

>Jalonen ja solmut

>

Finlandia- kirjallisuuspalkintoehdokkaista olen nyt lukenut neljä. Taidan pohtia vähän seuraavaksi sitä, luenko loput, vai antaako olla. Hullaantumista ei ole päässyt tapahtumaan, mutta oivallisuus ja taitavuus on ollut selvää ja päälle käypää. Kaikilla ehdokkailla tuntuu olevat homma hanskassa.

Eilen lopetin Jalosen kirjan 14 solmua Greenwichiin. Kirja todella piti lopettaa, eikä tapahtunut niin, että kirja olisi vienyt minut mukanaan ja lopettanut muut aktiviteetit. Ansiokas kirja, mutta täytyy myöntää, että kannen kuvassa oleva vanavesi sai minut odottamaan vähän enemmän.

Suomalainen Petr Järvi saa yliopistoaikaiselta ystävältään vuosienhiljaisuuden jälkeen merkillisen sähköpostin. Graham pyytää häntäosallistumaan kanssaan ennen kokemattomaan kilpailuun. Tarkoituksenaon tähtitieteilijä Edmund Halleyn juhlavuoden kunniaksimatkustaa maapallon ympäri Greenwichin pituuspiiriä myöten, jamahdollisimman samoin keinoin kuin Halleyn aikaan 1700-luvullaolisi ollut mahdollista. Matkaseurueeseen kuuluu myös Grahaminvaimo Isla, ja myöhemmin mukaan liittyy Petrin pikkuveli Kari.Matka osoittautuu suunniteltuakin kaoottisemmaksi ja päämäärienhämärtyessä ihmisistä nousee esiin odottamattomia puolia.Graham muuttuu yhä itsepäisemmäksi ja umpimielisemmäksisamaan aikaan kun kilpailun voitto, tai edes selviytyminen maaliin,alkaa näyttää aina vain epätoivoisemmalta. Hän ja Isla liukuvatetäälle toisistaan, mutta toisaalta Karin ja Islan välille alkaa kutoutuaepätodennäköinen mutta sitäkin vahvempi yhteys. (OTAVA)

Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin on hyvä kirja, mutta se on myös tavallaan löysä ja rikkonainen. Alkuosan tiivis rytmi sortuu loppumetreillä taitavasti epämääräiseksi amok- juoksuksi, jossa tosi-tv:n maailma saa lopulta kadota ja ihmisen oman elämän kulku, sattumanvaraisuus ja mielettömyys tulla esille.

No ehkä minä vielä joskus löydän Jalosen. Nyt jäin tavallaan tyhjänpäälle, sillä matkakirja oli rakennettu niin. Näytti siltä että viimeisillä sivuilla Jalonen vilkuttaa lukijalle ja työntää tämän veneineen myrskyävälle merelle selviytymään ihan yksin vastakin kaikista elämän tyrskyistä.

Ehkä tämä ei kuitenkaan olisi ollut oikea valinta voittajaksi. Kolmesta jo lukemastani en osaa sanoa, mutta ehkä tämän kirjan kohtalona nyt oli rannalle jääminen.

>Välipäivä

>

Välipäivän ongelmista suurin on se, että Tillman kaipaa jo oikeaa rytmiä ja ehjiä viikkoja. Välipäivät ovat olleet aina vähän ahdistavia. Epämääräisiä päiviä ennen vuodenvaihdetta.

Lapsena sitä huomasi sen karun todellisuuden, että joululahjat olivat sitten siinä. Syntymäpäivä on puolen vuoden päässä ja välissä ei mitään. Ei yhtään mitään. Kuiva kausi. Tuli ikävä kouluun ja ikävä kavereita.

Aikuisempana sitä osasi jo vähän levätä, ottaa muutaman vapaapäivän töistä siihen väliin taikka muuten vain olla ja odotella uutta vuotta, jolle illalle oli ladattu nuoren aikuisen suuria odotuksia. Oli juhlia, kuohuviiniä, suudelmia sekunnilleen keskiyöllä ja armotonta taksirallia aamuviiteen asti.

Kun sitten ikää kertyi ja keski-ikä saapui, suuret odotukset alkoivat yksi toisensa jälkeen kadota. Keski-iässä välipäivät ovat käteviä päiviä ynnätä sitä, paljonko nämä Jeesus-lapsen synttärit tällä kertaa tulivat maksamaan.

Ennen vanhaa aikuiset ynnäsivät sitä, saadaanko velan korot ja lyhennykset maksettua. Ne piti yleensä maksaa kaksi kertaa vuodessa ; vuoden vaihteessa ja sitten kesäkuun lopussa.

Nykymuotoiset kuukausierät ovat tulleet yleisiksi vasta palkkatyön ja ylivarojen-kuluttamisen myötä. Samaan kuukausiperinnän kategoriaan kuuluu myös verotuksen ennakkopidätys. Verottajalla, kuten pankeillakaan ei enää ole suurta uskoa siihen, että vuoden lopussa sitten ne verot tai lyhennykset löytyisivät säädetysti.

Välipäivät siis kärvistellään jouluruokien loppujen varassa taikka sitten laitetaan ruuaksi jotain hyvää ja terveellistä, kuten esimerkiksi nakkikeittoa. Ihminen on rakennettu nimittäin niin, että lanttulaatikkoa ja lasimestarinsilliä elimistö ei pysty sietämään viikkotolkulla.

Tillman ei ammu raketteja. Olen sitä mieltä, että yhteiskunta on vähän pöljä ja omantunnon arka, kun keskustelee niin kovasti aseista, väkivallasta, lamasta ja muusta vastaavasta ja sitten sallii sen, että liikkeestä kuin liikkeestä voi sylikaupalla rahdata kotiinsa ilotulitteita ilman minkään sortin lakeja, ostolupia taikka määrärajoituksia. Ilmaan mitään säilytysmääräyksiä ja sanktioita. Ikärajatkin ovat pelkkää silmänlumetta. Ainakin täälläpäin on paukkunut jo pari päivää kovasti ja usein paukuttelija on rakettia lyhyempi nassikka.

Tillmanin mielestä yksityiset ilotulitukset voisi ohjata asutuskeskuksien ulkopuolelle ja aikuisten luvanvaraiseksi hommaksi. Semmoinen on tietenkin typerä ehdotus ja mahdoton toteuttaa, mutta minusta kuitenkin tuo rahan taivaalle ampuminen on ärsyttävää ja typerän oloista tässä laajuudessa.

Israelissa alkanut ammuskelu on Tillmanin mielestä yhtä tarpeetonta ja mieletöntä. Asiasta en ole rohjennut perheen teologin kanssa taittaa peistä, sillä meillä saattaa olla erilaiset käsitykset siitä, ketä Herra on valinnut omaksi kansakseen ja miten Hän ohjailee kansojen vaiheita. Pelkään syyllistyväni mauttomuuksiin ja erityisesti pelkään sitä, että jään häviölle väittelyssä.

Mutta nyt päästän lukijan välipäivän hämärään. Olkaa kaikki vakuuttuneita siitä, että seuraavaan jouluun on 329 ihanaa, rauhallista, tavallista ja tingeli-tangeli-vapaata päivää. Edessä siintelee jo kohta pääsiäinen, vuoden suurin juhla, juhla, jota markkinapellet eivät ole vielä valjastaneet rahavankkureidensa eteen.

Kuvassa on ilotulite, jonka kohderyhmä ei vielä ole nähnyt untakaan anopista. Muutenkin ilotulitteiden nimistö on ulko – ja sisäpoliittisesti arveluttavaa. Tillman viittaa rohkaisevasti aiheeseen ja kehottaa kiinnostuneita elymologian opiskelijoita gradun vääntöön. Paljon hullummistakin nimistöistä on väitelty.

Ps. Tillmanin anoppi makaa hiljaa haudassaan, eikä koskaan ollut vävyä kohtaan ilkeä. Tämä tiedoksi lukijoille.

>Selvisin joulusta

>

Jouluretki on ohi ja työnorja ryhtyy velvollisuuksiaan täyttämään, jos ei nyt ihan niska limassa, niin kuitenkin innokkaasti ja yhteistä hyvää tavoittaen. Tosin on huomautettava, että iskuriprikaatimme työtätekevistä valtaosa on edelleen kapitalistisen joulun lumoissa ja proletaarille vieraan joutilaisuuden vallassa.

Jos luulette, että Tillman on Satakunta-retkellään saanut sosialismin basillin, erehdytte. Semmoiseen siellä ei suurta vaaraa ole. Sitä vastoin Tillman sai Rauman seudun historiaa käsittelevän kirjan joululahjaksi. Kyseisessä kirjassa oli kiinnostavaa tietoa tietenkin historiasta, mutta etenkin vuoden 1918 tapahtumat oli kuvattu hyvin ja perusteellisesti.

Lapin pitäjän kirkkoherralla, Gustaf Mannerilla oli lastensa joukossa pari poikaa, jotka olivat innokkaasti niinä aikoina puolustamassa aatetta ja maata. Tunnetumpi näistä Mannerin veljeksistä lienee Kullervo Manner, josta tuli lopulta punakaartin ylipäällikkö ja punaisen Suomen johtaja. Hänen maasta poistumisestaan keväällä 1918 kerrotaan fiktiivisesti Jari Tervon uusimmassa romaanissa Troikka.

Toinen kirkkoherran poika taisteli sitten sillä puolella, jolla kirkkoherran pojan normaalisti siinä sodassa taistelivat.

No Gustaf Manner lähti Lapin pitäjästä jo vuonna 1900 kohti Vampulaa, jossa hän oli sitten kirkkoherrana neljäkymmentä vuotta. Kullervo Mannerkin syntyi itse asiassa Kokemäellä 1880 ja muutti perheensä mukana Lappiin 1886. Kotipitäjäni on saanut siis kunnian olla punapäällikön kasvualustana ikävuosien 6 -20 välillä.

No, satakuntalaiseen tapaan kotipitäjässä ei ole koskaan tehty tästä ”kunniasta” suurta numeroa. Siellä ei vietetä vuosittaisia Manner-päiviä, eikä paikallinen Lions-klubi myy Mannerin naamalla varustettuja kahvikuppeja kansainvälisen opiskelijavaihdon tukemiseksi.

Jouluretki meren äärelle sujui siis hyvin. Vielä saattoi vierailla omassa kotipitäjässä. Ensi viikolla sekin alue on sitten Rauman kaupunkia.

Aika harva asia taitaa lopultakin vanhempieni elämässä muuttua. Kaikki suuret palvelut on noudettu jo monen vuoden ajan Raumalta. Suurin murhe lienee vanhusväestöllä se, että kappeliseurakunnissa jumalanpalveluksia pidetään miten sattuu ja pääasiassa jumalattomaan aikaan. Sanovat, että kaupunkiajo kuluttaa enemmän bensiiniä, mutta luulen vanhusten sellaisen lisämenoerän sietävän.

Lauantaina sitten saunoimme kolmen miessukupolven ja yhden vävykandidaatin voimin savusaunassa. Vanhin meistä opetti oikeaa lämmitys – ja saunomistekniikkaa. Lämmityksessä on kuulemma tärkeintä se, ettei saunaa polta. Saunomisessa taas se, että saunomisen jälkeen ei ole likaisempi kuin saunaan mennessä. Vihdoimme toisiamme tavallisilla vastoilla ja koivu-suopursuvastoilla. Vihdoimme siis vihdoilla, mutta lukijoiden ymmärryksen takaamiseksi käytetään nyt sanaa vasta. Ja olimme saunan jälkeen sittenkin nokisia monesta paikasta. Piilottelimme niitä paikkoja naisilta ja yrittelimme pysytellä piilossa ja hämyisissä paikoissa.

Paluumatkalla vierailimme hautausmailla pitkin Satakuntaa ja sytyttelimme muovikassillisen kynttilöitä haudoille. Muutama uusikin hautapaikka selvisi. Nyt tiedän esimerkiksi sen, että Isoisäni vanhemmat on haudattu Kodisjoelle. Uusia kotiseuturetkiä on siis tiedossa.

Lahjojakin pukki toi runsaasti . Kuvassa yksi kaikkein yllättävimmistä ja rakkaimmista. Uniikkikappale, ainoa laatuaan koko maailmassa. Kuvattuna etupuolelta ja takapuolelta. Teksteihin ja itse kouluun sisältyy tietenkin tarinoita. Ne, jotka ovat koulunsa käyneet Länsi-Suomessa ennen peruskoulu-järjestelmää, pääsevät jyvälle helpommin.

>Runouden tuskaa

>

Pyhä on valumassa taas käsistä pakoon. Yksi joulu on ohi, yksi joulu taas vähemmän. Olen tutustunut pyhien aikana runouteen ja vatsatautiin. Vatsatauti ei itsessään ole erityisen runollinen tapahtuman, mutta vatsataudin jälkeen vuoteessa on yhtä voipunut olo kuin varpusella joululaulussa.

Onneksi kotiseutumatka lumettomaan Satakuntaan on vielä edessä. Pari päivää on siis tiedossa seurustelua murteella ja kierteellä. On saatava selvää monesta uudesta asiasta ja monesta tapahtuneesta jutusta; kysymättä kuitenkaan sitä suoraa, antamatta pienintäkään merkkiä siitä, että tieto on kiinnostava ja haluttu.

Muitakin satakuntalaisuuden perinnetaitoja saatan päästä kokeilemaan. Tilaisuus saattaa avautua mm. itsensä vähättelyyn, virkamiesten parjaamiseen ja arvokonservatiivisuuden piirinmestaruuskilpailuihin.

No, kun asiat ovat ennestään tuttuja, niihin osaa suhtautua. Vävykandidaattia pitää matkalla autossa valistaa asiasta.

Raportoin joulusta ja henkisistä voitoista sekä tappioista tarkemmin viimeistään maanantaina, sillä syntymäkotini on julistautunut Internetistä vapaaksi alueeksi.

>Luukku 24. Armollisuus

>

No niin. Joulu on jo ovella. Namusia ripustettu ompi kuusen oksille. Ja ihmismieli on hellä ja armollinen. Kaikille julistetaan rauhaa ja pelastusta, hyvinvointia ja taloudellista kasvua. Suomeen , Ruotsiin, Intiaan ja ihan kaikille.

Ruotsin Malmössa riehuvat levottomuudet ovat aiheuttaneet vaikeuksia vanhuksille, vammaisille ja traumatisoituneille pakolaisille.

Levottomuuksien vuoksi kotipalveluhenkilökunta ei uskalla kulkea viemään apua Rosengårdin lähiön vanhuksille ja vammaisille. Siksi autettavat voivat joutua vain makaamaan sängyissään, eivät pääse wc:hen eivätkä saa ruokaa, kertoo kaupunginosavaltuuston puheenjohtaja.

Erityistä tuskaa räjähdykset, lentävät kivet ja palavat autot ovat herättäneet lähiössä asuvissa pakolaisissa, jotka ovat kokeneet sodan kauhuja entisissä kotimaissaan. Irakista tulleista pakolaisista neljännes kärsii post- traumattisesta stressistä.

Mukana on ollut kuulemma ruotsalaisia vasemmistolaisia ja maahanmuuttajia ja tietenkin oikeistolaisia, luulisin, sekä vähän myös poliiseja, mikäli ovat uskaltaneet lähettyville mennä. Televisiossa ja lehdissä näkymät ovat muistuttaneet niitä seutuja, joista asukkaat ovat aikoinaan pakoon lähteneet. Nyt kyllä pitäisi olla kotoinen olo.

Ja Intiassa Nokian käpälät eivät näytä ihan oikein sen valtakunnan ja Pakistanin rajoja. Monen mielestä paikallinen karjala pitäisi palauttaa ja raja pitäisi merkitä jo etukäteen kommunikaattoriin.

Joukko nuorukaisia tunkeutui matkapuhelinyhtiön esittelytilaan Jabalburin kaupungissa sunnuntaina. Hyökkääjät polttivat ja veivät mukanaan Nokian kännyköitä sekä sytyttivät esittelytilan ulkopuolella olevia mainoksia tuleen. Asialla oli joukko nuoria hindunationalisteja. Hyökkääjiä hermostutti se, että kännyköiden paikannusjärjestelmät näyttivät osan Kashmirin kiistellystä alueesta kuuluvan Pakistanille.

Mistä ihmeestä ne on saaneet semmoiset kännykät käsiinsä, kun meikäläinen on tullut toimeen ja itse asiassa joutunut tulemaan toimeen 70 euron perusmallilla monta vuotta. Mikä ihme pistää riehumaan kadulla puremaan ruokkivaa kättä ? Melko moni suu tulee kuitenkin kylläiseksi tänäänkin siellä päin maailmaa siitä syystä, että täältä on tuotanto viety sinne.

Kotimaassa meille tosin onneksi on tarjolla myös ilouutisia. Armollisuus on lopulta saanut vallan ja moninkertainen hiihtäjäsankari Mika Myllylä aikoo palata ladulle.

Myllylä hiihtää Nivalan joukkueessa Keski-Pohjanmaan maakuntaviestissä loppiaisena Ylivieskassa.

Myllylä kertoo paluunsa olevan väliaikainen. Maakuntaviestissä häntä kiehtovat kotiseutuhenkisyys sekä yleisön erityinen mukanaolo ja kannustus.

– On hienoa palata niihin tunnelmiin kotiyleisön edessä. Siitä tulee minulle varmasti nostalginen ja jopa liikuttava tapahtuma, Myllylä kertoo Kalajokilaaksossa.

Kuten huomaatte, Tillman on tänään väsynyt, ärtyisä ja muutenkin paskiainen. Maailma näyttää olevan tässä viimeisessäkin luukussa aika paha ja kauhistuttava paikka, jossa tapahtuu mielettömiä, koomisia ja traagisia asioita. Niitä ei pieni ihminen käsitä. On vain kestettävä ja elettävä mukana kaikessa tuossa.

Armollisuus tarkoittaa varmasti tänään sitä, että jokainen meistä voi omassa maailmassaan, omassa pienessä elämässään edes tuokion elää omien unelmiensa ja haaveidensa varassa. Mielettömyyden voi jouluiltana siirtää hetkeksi pois mielestään, nauttia rauhallisesta sohvannurkkauksesta, rauhallisesta nojatuolista, rauhallisesta musiikista ja lähimmäisistään.

Mutta sen laajemmalle ei ole syytä reviiriä laajentaa. Ulkona odottaa kavala maailma. Älkää antako jouluahdistuksen vallassa olevan Tillmanin rajoittaa riemuanne jos teistä tuntuu, että olette oikeassa ja minä väärässä. Minulle nyt sattuu sopimaan tämä peruspessimistinen Ylä-Pirkkalainen mökötys, josta on suhteellisen helppo kuitenkin lopulta palata muiden ihmisten joukkoon porvarillisten aatteiden pariin ja sivistyneesti lahjapaperivuoren takaa pälyilemään.

Blogi ei päivity seuraavien päivien aikana säännöllisesti, sillä Tillman lähtee taas Satakuntaan juurilleen. Tillmanin veljen tytär on alkuviikosta synnyttänyt tyttö-lapsen , jota kiirehdimme katsomaan kuin Itämaan tietäjät. Lahjojakin on mukana.

Minä saatankin muuttaa kohta bogini nimeksi ” ISOISÄN VELI” Niin minua nimittäin käsittääkseni voidaan tulevaisuudessa jossain piireissä kutsua . Eikö kuullostakin hienolta.

Tillman toivottaa paljon rauhallista joulumieltä kaikille lukijoille ja toivoo, että moni voi tavata läheisiään ja nauttia yhdessäolosta. Tillman toivoo myös, että ei ole aiheuttanut kirjoituksillaan ja joulukalenterillaan vammaa kenenkään sieluun. Semmoinen ei ole ollut tarkoitus. Tämä joulunodotus on tällä kertaa nyt vain sujunut näin. Olette saaneet olla mukana.

Huomenna, jos Jumala suo, maailman toiseksi parhaasta kaupungista julistetaan joulurauha. En kommentoi sitä, sillä se teksti on oikein oivallinen blogiteksti, joka ei vanhene. Palaan tänne varmaan jo jouluyönä, kun ensimmäinen joululahja on lakannut toimimasta taikka ensimmäinen lahjakirja on luettu loppuun ja kaipaan olkapäitänne ja yhteisöllisyyttä. Siihen asti; Rauhallista Joulua ja syventykää johonkin ei-kaupalliseen asiaan.

Tämäkin kuva on Betlehemistä.

>Luukku 23. Totuus

>

Totuus on joskus vähän armoton. Joulupukkia ei ole, isonakaan ei aina ole mielettömästi rahaa ja helvetti on sitten olemassa. Ainakin mikäli uskomme lehden uutista, joka kertoo meille Tampereen tapahtumista.

Tamperelaisen perheenisä kertoo, että hänen 8-vuotias tyttärensä käy seurakunnan iltapäiväkerhossa koulun jälkeen. Nyt täti on kertonut siellä, että ihminen, joka ei usko Jumalaan, joutuu ”pahaan paikkaan, jossa on kamala olla, jossa ei saa ruokaakaan”. Myös naapurin lapsi samasta kerhosta on puhunut kotona helvetistä.

Edellä mainittu tyttö ei uskaltanut mennä edes nukkumaan. Hän osasi kuitenkin kertoa vanhemmille ahdistuksensa ja pelkonsa syyn. Vanhemmat ovat kovin huolissaan jatkosta.

No Tillman ei koskaan päiväkotiin päässyt, sillä semmoista systeemiä ei vielä 1950-luvun lopulla ollut olemassa maaseudulla. Päiväkodin valistustehtävä olikin delegoitu isän puolen isovanhemmille, joiden luona asuin koulukortteerissa viikot ensimmäisenä koulutalvena.

Isoäiti teki heti selväksi pari asiaa. Helvetti on olemassa ja sinne joutumisen mahdollisuus tulee pika pika ajankohtaiseksi. Kouluja kannattaa lapsen käydä, kun ei parempaakaan paikkaa ole, mutta kovin pitkällisiä suunnitelmia ei pojan kannata tehdä, sillä maailmanloppu tulee ihan kohta. Raamatussa semmoiset asiat oli sanottu tarkasti.

Arvaatte, että Tillman olisi kirjoittanut vähän tiivistä tekstiä blogiin, jos semmoiset pirun värkit olisi silloin 1960-luvun alussa keksitty ja olemassa olleet. Tai IRC –galleriaan. Mutta silloin ei ollut oikein lastenpsykologin palveluja saatavilla, ei ollut oikein ketään, joka olisi asiat selittänyt.

Nyt, kun muutama maailmanlopun tulemiselle asetettu ehdoton takaraja on jo mennyt, Tillman on ryhtynyt suhtautumaan joihinkin totuuksiin vähintään epäillen ja joihinkin opettajiin ja pedakoomikoihin vähintäänkin karsastaen.

Lutherilainen kirkko voi kiittää hyvää onneaan, että Tillman on edelleen hengissä ja ahkerasti maksaa kirkollisveronsa. Lutherilainen kirkko voi edelleen olla läpensä tyytyväinen siitä, että Tillmanin teologiaa opiskeleva tytär tuskin levittää koulussa, kirkoissa ja pyhäkouluissa vastaavaa kauhua.

Ja Lutherin oppia saarnaava kirkko voi taas huomenna olla kiitollinen siitä, että niin moni kirkko täyttyy ääriään myöten kuuntelemaan sanomaa, joka ainakin näin joulun aikana, on levollinen ja sävyisä. Mitä nyt pari tuhatta poikalasta lähiaikoina teksteissä saa surmansa, mutta muuten on rauhallista.

Rauhallista juhlan odotusta vain kaikille.

Kuva on Betlehemistä, mutta pöllitty täältä

>Luukku 22. Kauneus

>

Puissa on taas väriä. Lunta on satanut yöllä ja maisema on muuttunut eilisestä. Vuoden pimein päivä on takana ja aivan varmasti tänään on vähän valoisampaa ja vähemmän synkeää. Aamun aviisi kuitenkin näkee asian vähän toisin.

Runsas lumisade on häirinnyt maanantaiaamun liikennettä Suomen etelä- ja keskiosissa.

Lunta on satanut useita senttimetrejä. Aivan rannikolla sade tuli vetenä ja räntänä. Lännestä tullut lumisadealue ohitti pääkaupunkiseudun pääosin jo ennen seitsemää aamulla.

Lunta siis on satanut useita senttimetrejä. Kauhistus sentään. Joku pääkaupunkilainen joutuu ehkä nyt sitten laittamaan talvikengät jalkaan, harjaamaan autoa lumesta ja ajamaan vähän varovaisemmin mummolaan. Voi surkeus. Joku hermoherkkä ottaa ehkä pipon ja lapasetkin mukaan ! Ja jos tiepalveluautoa tarvitaan sitten tien päällä , kun on jäänyt pissapoika täyttämättä, niin vittuillaan kiitokseksi.

Miksi ihmeessä liikenne on saanut tuon kaltaisen roolin pääkaupungin tiedotusvälineissä? Miksi ns. terveen järjen käyttö on kielletty ja meitä muitakin yritetään täällä Sisä-Suomessa kasvattaa tuommoisille tavoille. Joka ainut juhlapyhä lehdissä ja television kanavilla on sama kauhistuttava marina. Ilmat ovat paskoja, Luoja pitäisi saada asiasta tilille ja kaikki on maalaisten vikaa, kun ovat jääneet sinne kaukaisiin sukulaispaikkoihin.

Pääkaupunkilaiselle on kasvojen menetys, jos hän joutuu ajamaan jonossa 70 km/h , eikä saa ohittaa ketään. Pääkaupungin elävälle kaikenlainen määrääminen ja yksilön toiminnan rajaaminen on kauhistus. Pääkaupunkilaiselle on kauhistus, jos hän joutuu joulun menoliikenteen jonossa rauhoittumaan. Viina happanee peräkontissa ja mitä pitempi aika jonossa kuluu, sitä nopeammin on kiiruhdettava paluujonoon mukaan. Täydellistä epäonnistumista osoittaa se, että on antanut perheen taikka suvun vaikuttaa joululomaan siten, että joutuukin ajamaan takaisin tyhjiä ja ruuhkattomia teitä.

Rumuus on taas etupäässä sisällä kodeissa. Viinaa kannetaan tänäkin vuonna siihen malliin Alkosta, että ajantäytelehdistölle tulee jälleen muutama loistokas uutispäivä.

Aion ostaa yhden joulu-iltapäivälehden, sillä semmoinen tapa minulla on. Niitä tulee ostettu noin neljä kappaletta vuodessa, suurina pyhinä. Ne hankitaan talouteen etupäässä vieraita varten, sillä aina joskus tupaan poikkeaa joku, joka haluaa rypeä rumuudessa, veressä ja julkisten tyhmyydessä. Kun talonväki aloittaa kahvinkeiton, vieras voi odotellessaan silmäillä mielettömyydet läpi.

Sofi Oksasen kirja Puhdistus ei ollut kaunis kirja. Hyvin kirjoitettu kirja se kieltämättä oli, mutta kauneus siitä kyllä on karsittu pois. En kykenee vieläkään tämän suurempaan kommentointiin, sillä F-kirja ehdokkaista olen nyt vasta kolme lukenut. Rumuus F-palkinnon kirja olisi saattanut hyvin voittaa. Jätän asian vieläkin hautumaan ja kommentoin, kunhan sieluni lakkaa tärisemästä.

Tillman ainakin nauttii siitä, kun on vähän valoisampaa ja musta maa on peittynyt edes muutamalla sentillä. Totta kai Tillman odottaa kesää ja prätkäkautta, mutta kun sitä ei voi nyt vain ajaa täällä Suomessa 12 kuukautta vuodessa, niin olkoon se ajamaton aika sitten kunnollinen talvi, eikä mikään Skånelainen tihkusade aukeus. Tämän verran lunta voi ihan hyvin olla. Maisema on kaunis, väitän minä ja maisemassa pörhältävä aura-auto se vasta kaunis näky onkin.

Kuva on täältä, Vihdin ja Nummelan seuduilta.

>Kalkkiviivoilla….

>

Olen kalkkiviivoilla. Juhlan läheneminen ei ole saanut minua paniikkiin vaan toistaiseksi ylisuoriutumaan. Olen pyhäni käyttänyt tarkoin.

Aamulla sain vihdoin luku-urakkani loppuun. Saatan huomenna palauttaa Sofi Oksasen ja Puhdistuksen takaisin kunnallisen kirjastotoimen huomaan. Järisyttävä kokemus. En valitettavasti voi ottaa niskoilleni kokonaan Oksasen miesmaailmaa ja angstia. Julistaudun omalta osaltani syyttömäksi sekä kommunismiin että naisten alistamiseen.

Sofi -kokemuksesta selvittyäni kävin tyttären kanssa messussa. Väkeä oli vähän, sillä maalliset markkinat kilpailevat näinä pyhinä alkuperäisen sanoman kanssa rajusti. Messun jälkeen tein perheelle ruokaa. Ajattelin, että kun saan syötyä kunnolla ja syötettyä perheen, kestän paremmin ostoshelvetin.

Sitten lähdin liikkeelle ja tein ennätykseni. Logistisesti liikkuen ja tuttuun turvautuen selvisin tuulipukuviidakosta läpi kahdessa ja puolessa tunnissa. Kaikki on paketoituna ja siististi nimettyinä. Huomiseksi jäi muutama roikkuva idea ja varmisteluja.

Voin rauhassa nyt valmistautua Sofi Oksasen kirjan analyysiin. Jahkaa saan niiden kauheuksien jälkeen taas joskus ajatukseni asettumaan. Nyt jo voin paljastaa sen, että minua mietityttää se, miten Oksanen osaa kuvata naisen alistumisen ja pakottamisen niin kirkkaasti, kiihottavasti ja tarkasti…

>Luukku 21. Eroottisuus

>

Viimeinen Kurosen E- arvoista saattaa hätkähdyttää. Mitä yhteistä eroottisuudella ja joululla on ? Mitä tekemistä työyhteisön johtamisella ja eroottisuudella on keskenään ? Miksi papin koulutuksen saanut perheasiain ekspertti saarnaa liike-elämän eroottisuuden puolesta?

No ensiksikin, Tillman unohti tämän eroottisuuden vahingossa tänne joulun läheisyyteen. Olisi pitänyt tehdä suunnitelma ja lähestyä vakaasti ja tarkalla suunnitelmalla joulua siten, että noiden arvojen ulkoinen muoto olisi pysynyt säädyllisenä. Myönnetään. Kömpelöähän tämä vähän on kun luukku osuu neljännelle adventille. Mutta tarkoitus on hyvä ja Kurosen rakennelma jäisi muuten vajaaksi torsoksi, joten siteerataan häntä nyt vähän, jotta saamme vähän uutta perspektiiviä ihmisen elämään.

Kuronen ei pidä siitä, että työelämän ja yleensä elämän eroottisuus on pakattu typeriksi sihteeri-johtaja vitseiksi, joiden eettinen sisältö kärsii siitä, että kaikki viedään loppuun, kaikkien rajojen yli. Kuronen myöntää, että tuskallisinta ehkä saattaisi olla se, että kaksi valtion virkamiestä yllätetään kopiohuoneesta valtion työaikana lyhytaikaisen avoliiton omaisissa suhteissa.

Kuronen korostaa, että pääsemme asiassa oikeille jäljille seuraamalla 17 vuotiasta nuorta miestä ja hänen käyttäytymistään kun hän tekee itseään tykö nuorelle naiselle. Kuronen toteaa, että jos edes osa siitä puuhakkuudesta ja toimeliaisuudesta voitaisi valjastaa koulunkäynnin, ja myöhemmin työelämän tarpeiksi, työnteko Suomessa, Euroopassa ja maailmassa muuttuisi ihanaksi puuhaksi, jota työnantajien ja esimiehien olisi suorastaan rajoitettava, jotta työ ei loppuisi puolelta päivin.

Kuronen saarnaa siis eroottisuuden valjastamisen puolesta. Kuronen rohkaisee näyttämään tunteensa ja hyödyntämään niitä työyhteisöissä. Kuronen puhuu hyvän eroottisuuden puolesta. Hän erottelee tämän samalla tavalla kuin työterveyslääkäri tekee, kun hän kertoo meille, että sinulla on nyt näin paljon tätä hyvää kolestrolia ja näin paljon tätä huonoa.

Kuvassa on eroottinen laite, joka tarjoaa nautintoa katsojalle, kuljettajalle ja matkustajalle. Nimikin on annettu harkiten. Tässä laitteessa osuvat kohdalleen lähes kaikki Kurosen arvot.