>Sivistystä

>

Iltapäivälehden sivuilta sattui aamulla silmiini koulutuspoliittinen totuus. Osa nuorista aikuisista on yleisisvistyksen osalta rajoittuneita. Sen lisäksi, että he tunkevat tosi-tv formaatteihin kaiken kansan vaivoiksi, he ovat ihan pihalla kaikesta arkisesta ja sivistykseen kuuluvasta.

Kuvan neitokainen oli arvellut, että talvisotamme on käyty 1900 -1917. Tillman on hämmästynyt. Kolmen, kisaan osallistuneen neidin, pistesaalis oli jäänyt 15 kysymyksen sarjassa 6 pisteeseen.

No omassa työssään Tillman on joutunut todistamaan joskus samansuuntaista kehitystä. Vaikka opiskelijat pääsääntöisesti ovat alalle motivoituneita ja valintamenettelyn läpikäyneitä, joukossa on vuosittain henkilöitä, jotka ovat luistelleet peruskoulun ja lukion läpi siideriä ja muotilehtiä itseensä imien. Enkä tarkoita nyt yksinomaan tyttöjä.

Koululaitoksen rooli opettajana ehkä kestää vielä ylikansalliset hyökyaallot ja ajan hampaan nakertamisen, mutta koulun rooli sivistäjänä on rapautumassa. Koululla ei ole keinoja kamppailla Idols- ja BB- viidakoissa, joissa nuoriso imee itseensä omasta mielestä tarpeellista sivistystä tätä ja ensi viikkoa varten. Nuorten selviytymisen kriteerit tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa ovat uusia ja merkillisiä.

Ja kuitenkin nuorten maailma ei ole muuttunut. Pariutumiseen ja suvun jatkamiseen liittyvät riitit ja rituaalit muistuttavat Masai-heimon tai koiras-peipposen menoja kummallisen tarkasti. Kylällä kiertävät autot ovat värikkäitä, äänekkäitä ja hellyydellä kiillotettuja. Nuoret miehet kiertävät rituaalikehäänsä jokaisella Suomen paikkakunnalla jokaisena perjantai-iltana ja nuoret neidit tekevät itsensä houkutteleviksi. Ikiaikaisen darwinistisen tanssin askeleet on tatuoitu nuorison selkärankaan.

Tämä mekanismi siis tuntuu toimivan hyvin edelleen. Valtaosa nuorisosta etenee myös oppilaitoksissa edelleen esi-isien malliin. Ammattilaisia syntyy ja sitä kautta uutta talouselämää ja hyvinvointia.

Sivistyksen kanssa on sitten niin ja näin. Tillmanin nuoruudessa sivistyksen saaminen hoidettiin ainakin auttavasti siten, että käytettiin pientä pakkoa. Oli pakko opetella Jukolan poikien nimet. Oli pakko opetella Jaakobin poikien nimet ja oli pakko opetella Suomen presidenttien nimet. Täytyy myöntää, että ylilyöntejäkin sattui.

Vuonna 1962, alakoulun toisella luokalla, 8-ikäisenä Tillman piti koulussa esitelmän aiheesta ” Suomen ilmavoimien lentokonekalusto toisessa maailmansodassa.”. Se oli liikaa jo yleisölle. Sen kaltainen asiaan perehtyneisyys oli lopulta turmiollista ja aiheutti kovasti koulukiusaamista.

Opettajan viaksi voisi näin vanhempana kouluttajana sano, että tehtävänanto epäonnistui. Olisi pitänyt vähän rajata ja ohjata, jottei tiedonjanoinen vesseli olisi laittanut itseään likoon täysillä.

Lähdekirjallisuus oli kyseisessä opinnäytetyössä kovin suppea. Sen muodosti yksi ainoa kirja. Isäni pienessä kirjahyllyssä oli Eino Luukkasen kirjoittama teos: Hävittäjälentäjänä kahdessa sodassa. Mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu klassikko. Luukkanen sai ansioistaan Marskin Ristin ja myöhemmistä ansioistaan sekä kunniaa ja luottamusta, että kuritushuonetta.

Luukkanen oli kantamassa 28. tammikuuta 1951 kuolleen Suomen marsalkka, vapaaherra ja Suomen 6. presidentin Carl Gustaf Emil Mannerheimin arkkua tämän viimeiseen lepoon.

Luukkanen joutui jättämään ilmavoimat, kun hän jäi kiinni tietojen (ilmakuvien) luovuttamisesta ruotsalaisille. Luukkanen kävi Ruotsissa tässä tarkoituksessa ainakin kahdesti vuonna 1948. Helsingin hovioikeus tuomitsi Luukkasen, joka kiisti osittain syytökset, 14. helmikuuta 1954 (KKO 90 KA) kahden vuoden kuritushuonerangaistukseen. Hänet tuomittiin myös menettämään sotilasarvonsa.

Varsinaisesta tuomiosta ei ole julkisen sanan suhtautumisesta asiakirjoja, mutta ilmeisesti tuomion julkistamislinjaukseen on päädytty kolmesta syystä. Ensinnäkin lehdistö oli jo perillä asian pääkohdista, toiseksi suojelupoliisi itse tarvitsi julkisuutta oman yhteiskunnallisen asemansa vahvistamiseksi ja kolmas ehkä myös tärkein syy oli se, että juttua ei voitu pitää salassa, sillä siitä oli vuotanut jo tietoja Ruotsiin, missä paikallinen lehdistö uutisoi tapahtuman näyttävästi. Rikostoimittajat seurasivat oikeudenkäyntiä näyttävästi. Helmikuussa 1954 se oli etusivun juttu. Ruotsin rooli jäi taustalle, vaikka Luukkanen oli mainitun tuomion mukaan väitetyin tavoin toimittanut vakoiluaineistoa Ruotsiin, ei ruotsalaisten toimiin voitu puuttua.( Wikipedia)

Siinä pieni pala nippelitietoa , mutta myös vihjaus yleisivistyksen suuntaan. Luukkanen siis oli kantamassa Marskia vuonna 1951 haudan lepoon. Yleisivistykseen ehkä kuulu myös se, ketkä muut olivat arkun liinoissa kiinni ?Asiasta on nimittäin kovasti liikkeellä erillaista tietoa.

http://igs.kirjastot.fi/iGS/kysymykset/haku.aspx?word=Hautaus

Pelkkiä kenraaleja siellä ei ollut. Linkin vastaus kertoo meille, ketkä olivat kunniavartiossa. Mielenkiintoisempi tieto on se, ketkä todella laskivat arkun .

Neitokaisen kuva on iltalehden sivuilta