>Synkistelyä

>

Syksy on ollut harmaa. Se on ollut harmaa oppilaitoksissa, perheissä ja pankkimaailmassa. Kriisit puhkeavat kiihtyvällä vauhdilla. Tänä syksynä ne näyttävät eskaloituvan kauhistuttaviksi mustiksi möykyiksi, joita kukaan ei enää osaa ja kykene käsittämään ja käsittelemään.

Viimeisen viikon aikana julkisuuteen ovat sitten tulleet laajennetut perhe- itsemurhat, joiden tuloksena on orpoja lapsia ja kauhistuneita naapureita.

Kouluttajana ja kasvattajana tunnustan olevani voimaton selittämään ja analysoimaan tätä kaikkea. Tähän meille ei ole annettu koulutusta. Epäilen suuresti, onko sellaista edes olemassa.

Peruspalveluministeri vakuutti tässä taannoin iltapäivälehdessä, että palveluja on tarjolla ja jokainen halukas niitä saa. Tällä vakuutuksella on kuitenkin kääntöpuolensa. Palveluja kenties on riittävästi sellaiselle aikuisväestölle, joka reippaasti ja rohkeasti astuu sisään mielenterveyspoliklinikan ovesta.

Myönnetään. Olen itse saanut hyvää ja asiantuntevaa hoitoa sitten kun viimein viimeisessä hädässä oli pakko mennä apua pyytämään.

Nuorisolle palveluja ei ole riittävästi. Ennaltaehkäisevää toimintaa ei ole juuri ollenkaan. Mielenterveysongelmat ovat ongelmia, jotka eivät johdu hiivasienestä tai viruksesta. Ne ongelman aiheuttajat ovat yhteiskunnassa, sen toiminnoissa ja sen mielettömyydessä.

Viime viikolla kolme nuorta miestä kuoli järjettömässä kolarissa Perhossa, Keski-Pohjanmaalla. Jokaisen aamun sanomalehti on kertonut tänä syksynä järjettömyydestä, käsittämättömyydestä ja sokeasta väkivallasta, joka tavalla taikka toisella asettuu eteemme kaduilla ja kujilla. Jokainen ihminen joutuu tämän asian kanssa kohdakkain päivittäin.

Tuleva talvi ja alkava vuosi tarjoavat ongelmiensa kanssa painiville ihmisille vain huonoja uutisia. Taloudellinen taantuma tulee koskettelemaan lähes jokaista perhettä. Taloudellinen huoli on helppo ja konkreettinen asia, joka kulminoituun siihen, että hädässä olevalla ei ole rahaa eikä ruokaa. Samaan aikaan yhteiskunnan perusvireenä on kuitenkin tämä käsittämätön ja yleinen pahoinvointi, josta olemme nähneet toistaiseksi vain jäävuoren huipun.

Nämä kaksi asiaa yhdistyvät surulliseksi ja päättymättömäksi mustaksi usvaksi, jonka läpi ihmiset joutuvat vaeltamaan epätietoisina ja ahdistuneina. Valtiovallan tuki pankeille ei asiaa juurikaan helpota. Irtisanomiset ja lomautukset ovat olleet tukitoimista huolimatta tällä viikolla arkipäivää, mutta ne tulevat olemaan sitä myös seuraavat kaksi, kolme vuotta.

Nuorison parissa työskentely on ollut minulle hyvää terapiaa. Valtaosa koulutuksessa olevista nuorista katsoo edelleen luottavaisesti tulevaisuuteen. Sen kaltainen luottaminen on aina ollut yhteiskunnissa nuorison rooli ja tehtävä. Monet nuorista haaveilevat edelleen omasta asunnosta ja perheestä. Monet nuorista ovat edelleen kynsin hampain kiinni tulevaisuuden uskossaan. Hyvä niin.

Olemme kuitenkin menettämässä osan siitä sukupolvesta, joka joutui lapsuutensa elämään Suomessa 1990-luvun alussa. Osa nuorista on jäämässä yhteiskunnan ulkopuolelle täysin ilman suojaverkkoja. Eikä nyt puhuta yhdestä prosentista vaan ainakin 10 prosentista.

Edellinen suuri lama korjasi ehkä pankkimaailmamme vinoutumat ja aiheutti sen, että nyt voimme olla ylpeitä pankkijärjestelmämme terveydestä. Muuten se lama hoidettiin sitten kovin traumaattisesti ja peitellen. Olemme saaneet historiamme kolmannet veteraanit.

Ensimmäiset veteraanimme ovat jo haudassa. He ohjasivat meidät 90 vuotta sitten kauhistuttavien vaiheiden jälkeen itsenäiseksi valtioksi. Toiset veteraanimme johdattivat meidät 1940-luvulla suurten kärsimysten kautta sodasta kohti rauhaa. Ja nyt keskuudessamme ovat 1990-luvun laman veteraanit. Pelko ja ahdistus ei hellitä. Luultavaa on, että ne nuoret, jotka joutuivat kokemaan pahiten edellisen laman, kantavat lapsuuttaan sisällään lopun elämää.

Näistä meidän tulisi nyt välittää ja pitää huolta. Nuorista ja nuorista aikuisista. Syrjäytyminen ja ahdistus pitäisi muuttaa osallistumiseksi ja turvaksi. Musta sumu pitäisi muuttaa näköaloiksi ja maisemiksi.