Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

>Elämässä ei ole oikeudenmukaisuutta

>

Eilen kuolema niitti satoa varhaisillan sarjassa. Assumpta kuoli sulakkeita vaihtaessaan pubin kellarissa. Katolinen isä menetti rakastettunsa . Jakson alussa hän viimein uskalsi kertoa tunteistaan tälle punatukkaiselle kaunottarelle. Ja sitten samaan jaksoon osuu jo kuolema. Vain irlantilainen tv-sarja voi olla näin pirullinen, tiukka ja omituinen. Papin ei ole syytä leikkiä maallista.
Kun viideltä ei enää pääse Sydämen asialla- sarjan pariin, olen seuraillut elämää Ballykissangelin kylässä. Nyt olen murheen murtama. Irlantilainen katolisuus, kauniit maisemat ja erikoiset ihmiset ovat saaneet minut rauhoittumaan työpäivän jälkeen. Nyt tuntuu siltä, että kaikki on pois. Olen orpo. Suren papin kanssa poismennyttä. Muistelen tuntemiani punatukkaisia naisia , Irlantia, Skotlantia ja Skye-saaren rantaa.

Jatkan matkaa kohti vanhuutta, etsien yhä uusia sarjoja, jotka rauhoittaisivat iltaani ja tarjoavaisivat minulle vanhenevan miehen päiväunia ja nautinnollisia maisemia. Olen taas uuden sarjan lumottavissa.

Olen myös uuden sanomalehden lumottavissa. Huomenna ei tule erkkolaista. Olo on seesteinen. Takana on 17 vuoden suhde. Nyt on aloitettava taas kaikki alusta. Opeteltava uuden lehden metkut ja sivujärjestys. Tämä suhde kestää nyt aluksi 3 kk.

Kyselivät syytä lopettamiseen. Kerroin. Eivät osanneet vastaan väitää, vaan olivat hiljaa. Hyvä niin.

>Hyvitystä

>

Jokelan lukion abiturientit voivat saada hyvitystä arvosanoihinsa Kauhajoen tapahtumien vuoksi, kertoo sanomalehti Keski-Uusimaa.

Mahdollisuus koskee Kauhajoen kouluammuskeluja seuranneena päivänä reaalin kirjoituksiin osallistuneita. Hyvitystä saattaa tulla rajatapauksissa yhden arvosanan verran ylöspäin.

Jokelan lukio kirjelmöi Ylioppilaslautakunnalle, jotta tämä ottaisi abiturienttien kovat kokemukset huomioon arvosanoja antaessaan. Kauhajoen tapahtumat ovat saattaneet erityisesti häiritä jo Jokelan tragedian kokeneita opiskelijoita.

Tillman ei osaa asiaan sanoa juuta eikä jaata.. Ajatus tuntuu väärältä ja kummalliselta. Epäoikeudenmukaiseltakin. Eikö silloin ollut kaikissa lukioissa kirjoitukset ? Entä muiden oppilaitosten oppilaat ? Mitä he kokivat ?

>Törmäyskurssilla

>

Islannin pääministeri Geir Haarde sanoi maanantaina alkuillasta, että pankkikriisi voi jopa kaataa Islannin talouden.

Suorassa televisiopuheessa Haarde sanoi, että koko Islannin pankkisektorin toiminta voi pysähtyä, eikä maan hallituksella välttämättä ole taloudellisia mahdollisuuksia pankkien pelastamiseen, tanskalainen borsen.dk-nettisivusto kertoi.

Koska pankkien pelastaminen on valtiolle iso riski, on Haarden mukaan mahdollista, että maan vaikeuksissa olevat pankin vetävät valtion mukanaan nurin.

”Ja siten maa julistettaisiin konkurssiin”, Haarde sanoi uutistoimistojen mukaan.

Uutistoimistojen mukaan islantilaispoliitikot ovat antaneet valtiolle valtuudet ottaa pankit hallintaansa. Valtio voi ottaa haltuunsa myös asuntolainat. Ja kas kummaa, äkkiä saarivaltion asukkaalla onkin Arava-laina. Ei se mikään huono lainatyyppi ollut aikoinaa Suomessakaan. Vaikka ei sitä koskaan Tillmanille myönnetty.

Näin meille kertoo verkkolehti Helsingistä tänään varhaisena hetkenä. Tillman mietiskelee sitä ja muistelee hetken vanhoja asioita. Monena päivänä on tullut mieleen se, että montako siipeä ja peräsintä nämä hurjat omistavat Finnair-lentoyhtiöstä. Vai ovatko jo myyneet pois kaikki ?Mikä mahtaa olla heidän omistuksensa Elisasta ?

Tillmanin tietämys ei riitä analysoimaan sitä ketjua, joka syntyy, kun islantilaisen omistajan rahat loppuvat ja konkurssipesästä löytyy kasa omistuksia Suomesta. Kuka ne kuittaa ? Mihin ne menevät ? Mistä kaikki islantilainen raha aikoinaan tuli ? Tuskin nyt sentään turskista.

Toinen asia mikä edelleen ihmetyttää Tillmania on sitten jo lähempänä meitä. Moskovan pörssi on nykyään jo päivittäin suljettuna. Öljyn hinta on kohta puolittunut huipustaan. OPEC lupaa miettiä toimiaan joulukuussa. Pääoma virtaa ulos Venäjältä. Kirjoitin asiasta jo aikaisemmin. Se asia minua varsinkin huolestuttaa. Tuntuu siltä, kuin olisimme törmäyskurssilla johonkin, josta emme vielä tiedä mitään. taikka meille ei kerrota.

Minua huolestuttaa erityisesti se, että ketjureaktio näyttää etenevän vääjäämättä läpi maailman. Minua huolestuttaa erityisesti myös se, että on menossa suuri uusjako. Olemassa olevaa varallisuutta jaetaan uudelleen. Tilanne muistuttaa lapsuuden jääkiekkopelejä avokaukalossa 20 asteen pakkasessa. Maaleja on satanut omaan häkkiin jo pitkän tovin. Sitten kuuluu kirkkaassa talvi-illassa huuto. Tehdään uudet jaot, ei näillä pärjää. Sitä nyt ollaan tekemässä.

Tutkikaa muuten huviksenne, jos aikaa on, käytettyjen veneiden ilmoittelua. Jos veneet eivät kiinnosta, niin tutkikaa vaikkapa käytettyjen Harley Davidson – moottoripyörien ilmoittelua. Mielenkiintoista luettavaa. Venetehtaissa muuten on jo lomautusvaroitukset annettu.

Vielä Tillmania harmittaa se, että Paavo Haavikon lukeminen on jäänyt niin vähille. Olen hyljeksinyt hänen tuotantoaan, vaikka sitä kirjahyllyssä onkin. Olen ollut laiska. Olen kiertänyt kaukaa kirjailijan. Olen ehkä ollut vähän pelokaskin. Olen ajatellut, että meillä ei ole mitään yhteistä. Nyt huomaan, että asia saattaa olla toisin. Yritän korjata tilanteen.

Hassua muuten, kun isot pojat pörssisivustoilla puhuvat tappioista ja pieleen menemisistä, he käyttävät sanaa ”turska”

PS. klo 13.11.

Venäjän finanssiministeri Dmitry Pankin sanoo Reutersille, että Venäjä ei ole tehnyt päätöstä rahan lainaamisesta Islannille.

Islannin keskuspankki kertoi tiistaina, että Venäjä lainaa talouskriisin kanssa kamppailevalle Islannille neljä miljardia euroa