>Tie

>

Luin alkuvuodesta kummallisen kirjan, No Country for Old Men, Menetetty maa, jonka oli suomentanut Raimo Salminen. Cormac McCarthy oli kirjoittanut kummallisen ja kiehtovan kirjan lännen mailta. Kirjassa ei näyttänyt olevan päätä eikä häntää. Kuolema tuli väärille ihmisille ja väärin perustein. Jäin kuitenkin koukkuun. Olin ylpeä, että olin löytänyt jotain uutta , rajua ja merkillistä. Olin löytänyt suuren kirjailijan.

Kun kirjasta sitten tehtiin elokuva, olin salaa onnellinen. Tämän täytyi olla vakavasti otettava kirjailija. En ollut ainoa, joka oli haltioissaan.

Eilen sitten luin saman kirjailijan Tie- romaanin. The Road ilmestyi alkukielellä jo vuonna 2006. Suomennoksen on tehnyt Kaijamari Sivill.

Hämmennys, luihin ja ytimiin ulottuva ihastus sekä tarinan sisältö laittoivat minut ahmimaan kirjan muutamassa tunnissa. Takakannessa povataan kirjailijalle Nobelin palkintoa. Tässä tapauksessa se ei olisi yhtään liikaa.

Isä ja poika vaeltavat maailmassa, jossa on tapahtunut jotain kammottavaa. Kuvaus viittaa ydinsodan jälkeiseen aikaan, mutta yksityiskohdat puuroutuvat tuhkaan ja märkään sateeseen. Niillä ei ole merkitystä. Takautumatkin ovat vain pieniä sirpaleita, joista lukija joutuu kasaamaan tarinan. Kaiken yllä leijuu painajaismainen pahuus ja ihmisten jako hyviin ja pahoihin. Kovin montaa ihmistä ei lukija tapaa kirjan sivuilla. Isä ja poika yrittävät selviytyä kohti rannikkoa. Matkalla hylätyt kaupungit todistavat jäljellä olevien ihmisten epätoivoa.

Konkreettista hätää voi aistia jokapäiväisen ravinnon hankkimisen vaaroilla ja epätoivolla. Isä tietää, että hänen aikansa on ollut ja mennyt. Pojalleen hän ei voi tarjota kuin pienen, äärimmäisen pienen ja epämääräisen toivon kipinän mahdollisesta selviämisestä.

McCarthy on kirjoittanut vain 10 romaania. Puhkeaminen kukkaan on kestänyt 40 vuotta. Tässä tapauksessa odottaminen on kannattanut. Meidän jokaisen ulottuvilla on nyt tulkki, joka maalaa elämän perusrakenteita julmalla ja kovalla kädellä. Harvoin olen elämäni aikana lukenut mitään vastaavaa.

Koska en mielelläni tee ranking-listoja, tämäkään kirja ei sellaiselle listalle pääse. Tämä on kirja, joka on omassa ylhäisessä yksinäisyydessään. Tämä on kirja, jonka tekstiä tullaan lukemaan vielä pitkään. Tämä on kirja jonka sisältö lukijasta näyttää aluksi fiktiolta, mutta muuttuu nopeasti sivujen myötä myyttiseksi toivon ja epätoivon kuvaukseksi.