Tillman

Uusi WordPress.com -sivusto

Month: syyskuu, 2008

>Uusi alku

>

Markkinatilanne pörssissä on saanut sijoittajat rohkeisiin, ja lähes epätoivoisiltakin kuulostaviin tekoihin.

Kauppalehden verkkosivut kertovat, että Rahastoyhtiö Pynin sielu ja salkunhoitaja Petri Deryng ilmoittaa syyskauden sijoittajakirjeessään käyneensä Suomessa neuvottelemassa pankista miljoonan euron lainan.

Lainansa vakuudeksi Deryng panttasi saarikiinteistönsä ja sijoituslainan kohteen, erikoissijoitusrahasto Eliten osuustodistuksen.

– Kyse on minulle isosta sijoituksesta ja lainan korko nykytasolla aiheuttaa minulle kahden vuoden aikana 120 000 euron kulun, Deryng kertoo sijoittajakirjeessään.

– Otin lainan ja tein sijoituksen kuitenkin täysin voitontavoittelumielessä ja tuottotavoitteeni on merkittävä.

Eliten salkunhoitaja vakuuttaa kuitenkin varmuuttaan riskisijoituksensa kannattavuudesta.

– Osakkeet ovat pirun halpoja, mutta se lienee itse kullekin jo ennestään selvää, Deryng sanoo.

Sanoo Deryng, eikä Tillmanilla ole asiaan mitään lisättävää. Sen verran mykistävä uutinen.
Herralle ei ole hurjan nousukauden jälkeen jäänyt taskunpohjalle sen vertaa, että pystyisi nyt uimaan vastavirtaan ja heittämään halpaan aikaan vähän rahaa markkinoille. Herää kysymys, ovatko sijoitukset menneet vähän huonosti ? Voiko tuommoiseen välittäjään tositilanteessa luottaa?

No ilahduttavaa on nyt ainakin se, että hän lähtee hakemaan nousua omalla velkarahallaan.

Ja kuten Juha Seppälä kirjassaan Paholaisen haarukka toteaa; tässä on kyse puhtaasta nollasumma pelistä. Jos osakkeet laskevat, joku häviää, jos ne nousevat, joku voittaa. Sijoittajat kollektiivina jäävät pitkässä juoksussa vain omilleen. Voitot tulevat vain ja ainoastaan osingoista.

Deryng on kuitenkin edelleen pelipäällä ja on valmis luomaan vetoa siitä, että hän jää tällä kertaa voittajien puolelle. Jos kurssit jäävät pariksi vuodeksi sahamaan paikoilleen, saattaa saarikiinteistölle tulle uusi omistaja, joka oli tässä pelissä vieläkin kylmähermoisempi.

>Paholaisen haarukka

>

Aurinko paistaa ja mieli on sekaisin. Viikonloppuna olen ahminut Juha Seppälän uusinta romaania , Paholaisen haarukkaa. Kirja ei ole kovin helppolukuinen, mutta taattua laatua se on ja teksti tulee kestämään paljon pidempään kuin Seppälän paidat.

Seppälä on kirjoittanut kirjan, jonka teksti on peräti ennustuksellinen ja monitasoinen. Viime viikon finanssikriisi on tallentunut kirjailijan ajatuksiin ja lauseisiin tarkkuudella, joka on sekä ennustuksellista, että hämmästyttävää.

Eniten olen kuitenkin nauttinut yksityiskohdista ja siitä, että kirja vie mennessään. Vaikeudestaan huolimatta jo ensimmäisellä lukukerralla tietää päässeensä mukaan johonkin upeaan ja ainutlaatuiseen mukaan.

Henkilögalleria on suppea, mutta kerroksellisuus saa ihmiset ja heidän tekemisensä kertautumaan. Välillä Seppälä johdattaa lukijan kaupunkimaiseman kellarihuoneistoihin ja sitten taas voimme lukea rauhallista tekstiä maaseutupaikan viivasuorasta keskuskadusta. Ken on ajanut Seppälän syntymäpitäjän, Karvian, kolmen kilometrin pituisen keskuskadun läpi, tunnistaa oitis, että tässä nyt kerrotaan kotipitäjästä.

Ken taas seurasi viime vuonna Seppälän blogia Satakunnan Kansa-lehden verkkosivuilla, huomaa taas sen, että vaikutteita on saatu siitäkin maailmasta.

Mutta finanssimaailman koukerot ja sijoitusanalyytikot ovat ehkä teettäneet Seppälälle suurimman työn. Rahoitusinstrumentit ja konnan koukut ovat hyvin tekstissä esillä ja ne näyttäisivät olevan ihan oikein substanssinkin osalta.

Seuraava viikko on kiireinen. Tillmanin pitäisi jaksaa luennoida 28 tuntia. Semmoinen asia tarkoittaa sitä, että blogin lukijoiden on tyytyminen tällä viikolla vähän vähempään.

>Talvea odotellessa

>

Luin tänään loppuun Joel Haahtelan kirjan Lumipäiväkirja. Kirja alkaa siitä, kun oikeustieteenprofessori lukee lehdestä uutisen nuoruuden rakastetustaan.

Hän alkaa etsiä ullakolta muistojaan vanhasta matkalaukusta. Laukku on täynnä kirjeitä, valokuvia ja lehtileikkeitä. Mies pohtii, miten rakastetusta saattoi tulla Punaisen Armeijakunnan terroristi. Nyt Sigrid on vapautettu.

Miehen oma elämä horjuu. Terveys uhkaa pettää, avioliitto on niin ja näin sekä tytär sairastaa masennusta. Työmatka Kööpenhaminaan muuttuu matkaksi Saksaan tutuille paikoille. Kerran eletty on jättänyt niin vahvat merkit miehen sieluun, että menneisyyden kutsua on mahdoton vastustaa. Sigrid on nyt vuosien jälkeen vapaana taas jossain. Ajatus kahlehtii miehen ja kirja voi edetä kohti loppuaan.

Suosittelen. Teema on ikuinen, Haahtela versio tuore. Mitään amok-juoksua ette pääse seuraamaan, mutta kohtuullisen rankka matka miehen sieluun on luvassa.

Valitkaa kirkkaampi päivä kuitenkin. Minut kirja sai surulliseksi ja vähän pois tolaltaan. Piti käydä pöytälaatikolla lukemassa vanhoja runojani ja muita kirjoituksia. Oli pakko vähän saada perspektiiviä ja vertailla tuntoja. Tuommoistako se silloin oli.

Ja olihan se. Muistomme ja rakastettumme vapautuvat vuosien saatossa yksi kerrallaan, kuka mistäkin vankilasta. Henkiset vankilat pitävät meitä ja muistojamme otteessaan. Viisas on se, joka ei odota viimeiselle rannalle asti. Viisas on se, joka jossain vaiheessa havahtuu ja kahleet katkaisee. Viisas on se, joka itse riuhtaisee itsensä irti. Sillä tavoin muistoista saa enemmän irti.

>Kadonneuta lampaita….

>

Tillman lähtee kohta kotiin. Semmoinen on suotavaa ja tarpeellista näin perjantaina. On ryhdyttävä valmistautumaan maanantaita ja seuraavaa viikkoa varten. Ensin on kuitenkin tehtävä vähän yhteenvetoa kuluneesta viikosta.

Olo on nimittäin yksinäinen. Blogin lukijoiden joukosta on tällä viikolla puuttunut kaksi.

Google-Analytics ohjelma on kätevä väline seurata sitä, millaista liikennettä blogi saa aikaan. Kiinnostavaa on ollut seurata esimerkiksi sitä, että sisäasiainministeriön poliisiosastolta on säännöllisesti käyty lukemassa näitä juttuja. Narsismin syntiin tietysti heti syyllistyin ja pidin selvänä, että ulko- , sisä- , ynnä välipoliittista ahdistusta ja sekasortoa ovat nämä kirjoitukseni aiheuttaneet. Olen odotellut konstaapelia ovelleni. Eilen kun helluntailaiset tulivat iltapimeässä lähetystyötä tekemään, olin varma, että ovikellossa ovat SUPO-etsivät. Semmoiset instanssit kun normaalisti tuppaavat toimimaan pimeään aikaa.

Toisaalta, jos ko. virastossa on luettu juttujani pelkästään viihteen ja substanssin vuoksi, sekä ajan kuluksi, olen otettu ja onnellinen.

Erityisen hivelevää on ollut huomata se , että kunnioitetun kustantajan Werner Söderströmin palvelimelta on myöskin blogiani useasti ja kohtuullisen säännöllisesti lähestytty. Narsismin perisynti nostaa tässäkin tapauksessa päätään terhakkaasti. Pyrin pitämään tämän vaatimattoman tason edelleen tulevaisuudessakin. Yhteystiedot löytyvät blogin profiilista.

Muutenkin ansiokasta joukkoa kaikki tyyni. Nämä kaksi ovat nyt kuitenkin tällä viikolla puuttuneet. Kadonneet lampaat yleensä tuottavat suurinta murhetta.

Kuvaksi laitetaan palanen Jyväskylän rautatieaseman seinää. Sitä on mukava katsella viikonlopun alkaessa junaa odotellessa.

>Lopun aikoja

>

Eilen ovellemme saapui iltauutisten aikaan helluntailaisia. Heillä olisi ollut perheellemme tarjolla hyvää sanomaa ja varma futuuri tulevaisuutta koskien. Suhtauduin parivaljakkoon ystävällisesti, sillä sisään ei yritetty, eikä rahaa oltu vailla.

Vähän epäuskottavalta tämä pariskunta kuitenkin vaikutti. Nainen oli noin 65 -vuotias. Hänen seurassaan oli arviolta 25-vuotias mies, jonka ulkoinen habitus vastasi niitä veijareita, jotka Helsingissä talojen seiniä ja poliisiautojen kylkiä maalailevat. Jehovan todistajat ovat aina ymmärtäneet siistin pukeutumisen ja tyylikkyyden päälle. Nämä olivat huonommassa hapessa.

Kiittelin heitä monisanaisesti, mutta en huolinut ilmaista lehteä. Sanoin talossa harrastettavan luterilaista oppia tapakristillisyyden puitteissa ja kun tytär lisäksi opiskelee teologiaa, katsoin, että käteni olivat siinä määrin sidotut, että en kirkkoon kuulumattomien kanssa jaksa nyt tämän enempää seurustella. Jatkoivat matkaa. Talojen ikkunoista näkyivät iltauutiset.

Finanssikriisikö on vapaat suunnat saanut liikkeelle ? Sitä minä pohdiskelin iltarukouksen jälkeen vuoteessa. Sekö se laittaa ihmisen liikkeelle sairaaloihin ? Se, että ihmisillä on hätä. Onko nyt hyvä pyynti-ilma ?

Epätoivoinen ihminen tarttuu tietenkin lohdutukseen halukkaasti kuin nälkäinen ahven mato-onkeen. Finanssikriisi ei ole kuitenkaan vielä siirtynyt reaali-maailman tuotantokriisiksi. Ihmisillä ei ole vie konkreettista tajua ja kokemusta tästä kaikesta. Uskon, että vielä ei ole näiden lähetystöiden aika.

Nämä kumminkin keksivät aiheesta kuin aiheesta hyvän syyn. Kun Kuubassa oli ohjuksia ja Kennedy ammuttiin, oltiin aivan varmoja, että taas mennään kohti Harmakedonia. Kun Varsovan kaverit menivät Prahaan 1968, oltiin varmoja, että tästä mennään kohti tuhoa. Kun lintu-infulenssa alkoi, maailma oli kauhuissaan. Kun aids…….

Heinoslaiset terrorisoivat Oulun seutua 1960-luvulla. Parannus on tehtävä, tai muuten…. Korpelalaiset pistivät Länsi-Lapin ja osan Pohjois-Ruotsia sekaisin 1930-luvulla. Näitä riittää. Korpelan porukka oli siinä määrin kuitenkin egoistista, että herätyskokouksiin liitettiin orgioita, jotta mannaa ja ihanuutta päästäisi jo täällä maan päällä kokemaan.

Ja nyt jälleen ollaan tarjoamassa apua ihmisen hätään. Kiinnostavaa olisi tietää, mitenkä vapaat suunnat ja lahkot ovat viime viikkoina operoineet rapakon takana. Siellä nyt kuitenkin on enemmän näitä hätääntyneitä ihmisiä ja toimintamahdollisuuksia.

Probleema pelastuksesta ja maailman kestävyydestä on akuutti ja ikuinen. Myönnetään. Monesti kuitenkin apua voitaisi saada, asiaan ainakin tilapäisesti , laittamalla muutama sijoituspankkiiri tarkkailuun ja suitsimalla vähän liiketoiminnan mahdollisuuksia. Monet rahamaailman ihmisistä tarvitsisivat paljon kipeämmin herätystä kuin tavallinen kadun mies.

Ja kuinka tulikaan mieleen. Iltapäivän törkylehti tietää kertoa, että pokerihai Thomas Wahlroos on saanut sakkonsa alenemaan, sillä hänen maksukykynsä on alentunut viime vuoden aikana oleellisesti. Alun perin kortitta-ajosta ja punaisia päin ajamisesta oli tullut 6900 euron sakot. Nyt oikeus oli todennut, että runsaat tuhat euroa riittää. Aikaisemmin oli tullut ajettua ylinopeutta. Siitä oli olemassa eri sakko.

Aikaisemmin investointipankkiirina toiminut Wahlroos on parin vuoden aikana voittanut pokeriturnauksissa yli miljoona dollaria.

Jos investoinnit ja sijoitukset ovat tämmöisissä käsissä, ei voi muuta kuin todeta, että me on hävitty tää peli. Moraali ja oikeat arvot olisivat ketä muuta tahansa ohjanneet tässä tilanteessa niin, että sakot olisi maksettu ja jos ei itsellä olisi ollut, niin olisi sitten lainannut isältä.

Ja jos kerran pokeri maistuu, niin siitä vaan. Toivottavaa on kuitenkin se, että jos aikoo palata finanssimaailmaan, ottaisi tulevaisuudessakin nämä törkeät riskit liikenteessä, eikä ihmisten ja yritysten rahoilla. Monet pankkiirit ovat viime vuosina olleet kilttejä liikenteessä ja hankkineet kicksinsä pörssistä.

Kuva :http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/Venajan_valloittama_alue.jpg

Jouko Piho on nähnyt unen, jossa Venäjä valloittaa palan Suomea.

>Hoitavia juttuja

>

Lääkäri on kuulemma pahoinpidellyt 4-vuotiaan potilaan Valkealassa. Semmoinen oikeuden päätös ainakin lehtien mukaan on annettu. Eilen taisi kaikkien huulilla olla oikeuden päätös, jossa vanhemmat tuomittiin omien lastensa kurittamisesta.

Mitään uutta ei auringon alla. Paitsi, että viimeinkin jäävuorenhuipusta on tuotu pieni pirstale julkisuuteen. On avattu auki ongelmakenttiä ja saatu aikaan edes vähän keskustelua.

Enkä nyt tarkoita välttämättä perheiden sisäisiä kasvatusmenetelmiä. Puhun nyt soveliaisuudesta alalle ja sen testaamisesta. Opettajien kohdalla testausta on harrastettu jo vuosikymmeniä. Tulokset ovat olleet vaihtelevia, mutta pääasiassa kuitenkin myönteisiä. Ketään ei enää hakata karttakepillä sormille, eikä kenenkään kotiasioita kysellä koko luokan naureskeltaviksi.

Lääkäriksi pääsee, jos riittää päätä. Soveltuvuuden kanssa on usein niin ja näin. Nykyään monet lääkäreistä tarjoavat tosin jo käsipäivää vastaanoton aluksi, mutta muuten sosiaaliset taidot ovat vain tyydyttävää keskitasoa.

Kotipitäjäni hammaslääkäri harrasti 1960 –luvulla pämppäämistä, eli kurkisteli päivittäin pulloon siinä määrin, että aamuisin vastaanotolle saapuneet kansakoululaiset saivat myös osansa pikkupiruista. Minua hän porasi kieleen, ja kun sitä vähän arastelin ja itkin, tämä hyväkäs kuristi minua kurkusta vasten vastaanottotuolia ja uhkasi tappaa, jos vielä inahdankaan. Sen jälkeen, myönnän, asenteeni ovat olleet vahvat ja muuttumattomat.

Tunnettua on, että jos asenteet saadaan lapsuudessa, primääriryhmässä ja jos asenteen hankkimiseen on vaikuttanut lapsen turvallisuuden tarpeen järkkyminen, tuloksena on paketti, jota ei helpolla auki murreta.

Isoäitini saarnasi totuutta, joka 50 vuotta sitten oli vielä vallitseva kasvatusmetodi. Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan. Tuolloin vitsa otettiin vielä kovin kirjaimellisesti. Myöhemmin on ymmärretty, että kyse on rajojen asettamisesta ja pettymysten tuottamisesta eikä suinkaan koivuniemen herrasta. Jos lapselle ei aseteta rajoja ja jos lapselle ei tuoteta ohjatusti pettymyksiä, niiden kohtaaminen myöhemmin on nuorelle traumaattista ja kammottavaa.

Sakkoja saaneet vanhemmat menkööt itseensä. Tarpeen tullen kannattaa hankkia apua ja ohjausta jostain. Sakkoja saanut lääkäri miettiköön siirtoa yksityiselle sektorille taikka vanhustyön pariin. Yksityisellä sektorilla ainakin teoriassa asiakkaat voivat valita lääkärinsä. Vanhustyön parissa taas tehdyt virheet poistuvat muutamassa vuodessa, eikä tuloksena ole kymmenien vuosien vahinkoa. Joku laboratorio-hommakin voisi olla sopiva.

Ja lopuksi vielä. Näiden vilkkaiden ja ylivilkkaiden vesseleiden vanhemmat elävät usein niin sumeissa ja muuntuneissa todellisuuksissa, että heidän kykynsä ohjata ja valvoa lapsiaan on alentunut ja ystävät ynnä naapurit saavat olla alvariinsa varpaillaan ja kukkamaljakoita sekä kirjahyllyn valokuvia turvaan siirtelemässä. Äitikin saa mielestäni miettiä tätä asiaa.

>Taloustietoa

>

Tänään Tillmanilla on vähän kiirettä, sillä päivän täyttävät luennot ja yksi höpö höpö –kokous. Kokous on paljastanut karvansa minulle jo etukäteen, sillä kokoonkutsuja on mallikkaasti lähettänyt minulle kokouskutsun, joka on valmiiksi muotoiltu päätöspöytäkirjamuotoon. Vastaavaan en ole viime aikoina törmännyt enää muualla kuin 1990-luvulla paikallisen ala-asteen johtokunnassa, jossa kahden vuoden aikana saimme tehdä yhden muutoksen käsiteltyihin ja ehdotettuihin asioihin.

Menenkin kokoukseen siksi, että se tarjoaa mahdollisuuden paeta työhuoneesta puoleksi päiväksi ja mahdollistaa hetken helpotuksen työpöydällä kasvavan rästikasan suhteen.

Kommentoin nopeasti sokeutta. Media työntää koteihimme ilta illan perään kauhukuvia kerjäläisistä, rutosta ja jenkkien talousahdingosta. Joka lähetykseen on kaivettu joku ekonomisti vakuuttamaan sitä, että meillä heiluu ja huojuu kuin Tuntemattoman Sotilaan arestikohtauksessa, mutta tästä selvitään kirkkain silmin. Tillman yhtyy vakuuttajiin. Jenkkien hölmöilystä selvitään kyllä. Ei siinä mitään.

Vakavammat seuraukset meille tulee siitä, että Veli Venäläinen on ryssimässä taas korttinsa pahemman kerran. Kukaan ei puhu televisiossa siitä yhtään mitään. Ei edes puutullien yhteydessä.

Moskovan pörssi keskeytti eilen kaupankäynnin siinä vaiheessa kun alas oli tultu 10 prosenttia. Viimeisen parin kuukauden aikana Moskovan pörssissä on tultu alas jo 50 %. Eikä tässä vielä kaikki, sanoisi ostoskanavan tyttö. Ulkomainen raha jatkaa pakoaan Venäjältä niin kauan kuin liturgia Kremlissä on sitä mitä se on.

Moskova on muiden öljyntuottajien tavoin yrittänyt rahastoida ylimääräisen rahan pois kansantalouden kierrosta. Semmoinen rahamäärähän romuttaisi minkä tahansa talouselämän alta kuukauden. Hollanti ei aikoinaan tätä ymmärtänyt ja oli vähällä tuhota koko talouselämänsä. Venäjällä on rahastoitu kahteen paikkaan. Oikeaan rahastoon ja sitten oligarkkien tileille ulkomaille. Toissa viikolla Moskovassa ehdotettiin jo tosissaan, että rahastosta otetaan varoja. Lähiaikoina se joudutaan tekemään.

Kun ulkomainen raha on katoamassa Moskovan pörssistä, jäljelle jää Venäjä, joka ei ole mitään. Samaan aikaan öljytulot ovat vähenemässä nopeasti. Syntyy tilanne, jossa Suomi on taas mukana.

Kannattaisi nyt nopeasti tehdä yksi talousuutinen tästäkin.

>Kansalaistottelemattomuutta….

>

Lentokoneellisen saksalaisia lomamatkustajia onnistui painostaa lentoyhtiö Air Berlin vaihtamaan konetta sen jälkeen kun kone oli kahdesti yrittänyt turhaan ilmaan. Välikohtaus sattui Nürnbergissä sunnuntaina. Näin kertoo meille aamun erkkolainen.

Koneessa oli sähköjärjestelmään liittynyt varoitusvalo vilkkunut. Lehtoyhtiön mukaan itse koneen lentokelpoisuuteen asia ei olisi vaikuttanut mitenkään. Matkustajat olivat tunteneet kauhua ja epävarmuutta. Lottopallot tuntuivat juuri sillä kertaa pomppivat otollisesti ja häviävän pieni mahdollisuus tuhosta näytti todennäköiseltä.

Merkittävä uutinen joka tapauksessa. En muista koskaan aikaisemmin lukeneeni mistään vastaavasta. Lentoyhtiöt ja matkustajat ovat tähän asti voineet sokeasti luottaa GT: n voimaan ja lentoliikenteen suunnattomaan turvallisuuteen. Suurin onnettomuuden mahdollisuus oli jo selvitetty matkalla kotoa kentälle.

GT ja muut virvoitusjuomat ovatkin olleet halpoja ja näppäriä keinoja saada matkustajat rauhoittumaan. Miksi muuten olisi selitettävissä se, että juottokaukalot aukeavat Vantaallakin samaan aikaan kun maanviljelijä klo 6 menee katsomaan navettaan pyhäaamuna lehmiään ja kaupungeissa nuoriso valuu diskoista kotiin.

Kerran kohdalleni on sattunut tapaus, jolloin lentoyhtiö pelasi tässä asiassa korttinsa väärin. Olin lähdössä parjatulle , turistien pilaamalle Grand Canarian saarelle aamulla klo 6. Kun istuimme koneessa, aamu-uninen cartering-auton kuljettaja kolhaisi lennokkia siinä määrin kylkeen, että kohta huomasimme olevamme jälleen odotusaulassa. Koneen kylkeä ryhdyttiin avaamaan auki ja meille annettiin ruokakuponkeja, joilla saattoi ryhtyä syömään riisiä ja kumikanaa lentoaseman ravintoloissa.

Korjaus viivästyi, koska sopivia niittejä piti lennättää Tukholmasta. Kun koneen kylki oli saatu niitattua umpeen, miehistön lentotunnit menivät umpeen. Seuraava, sopiva , sen koneen puikkoihin koulutuksen saanut pilotti oli kuitenkin Oulun takana kesämökillä pilkkomassa puita. Jahkaa hänet oli saatu sieltä Vantaalle, aikaa olikin kulunut jo 14 tuntia.

Malttamattomat lomalaiset olivat kuitenkin Vantaalla aloittaneet lomanvieton. Kumikanan ja riisin ostoon annetut kupongit kelpasivat kaikissa ravintoloissa myös gin tonikin ja muiden virvokkeiden ostoon. Päivän mittaan tämä lauma kävi niin monta kertaa Finnairin tiskillä kyselemässä koneen remontista niin värikkäin sanavalinnoin, että illalla klo 20 koneeseen nousijat valikoi tuubin ovella nuorempi konstaapeli, eikä suinkaan kenttävirkailija.

Oletteko muuten huomanneet matkustamossa, miten moni rutinoitunutkin matkustavainen nousukiidon ja laskeutumisen ajaksi laskee lehden pois käsistään, hipelöi hetken rannekelloaan ja laittaa kätensä ristiin. Kun kumipyörät vinkaisevat kentän pintaan, ote kirpoaa ja seuraavaksi käsi hamuaa jo pään yläpuolella olevan tavarahyllyn kantta. Taputuksia ei enää juurikaan kuule edes lomalennolla.

Kun kone pysähtyy, koko lauma on käytävällä jonossa odottamassa sitä, että pääsee jonottamaan matkalaukkuhihnalle.

Meissä kaikissa taitaa elää edelleen pikku Matti ja Liisa Lapinlahden asemalla. Jos oikein muistan, Matti oli rautahevosta kovin tohkeissaan ja peloissaan, eikä oikein viihtynyt junan penkissä.

Kuvassa on Neuvostoliittolainen torjuntahävittäjä, MIG 21, jonka kyljessä näkyy vähän paikallista niittaustyön laatua. Siinä näyttää olevan vahva ”kotimaisen” työn leima.

>Mr President

>

Kuvassa ei ole Sarah Palin, vaan Yhdysvaltain presidentin tyttöystävä eilisestä elokuvasta. Kun Tillmanin kuume nousee, flunssa yltyy ja taudin syvimmät syöverit kuristavat olon huteraksi, kelvolliseksi ensiavuksi on usein osoittautunut kunnon nyyhkyleffa. Kuvassa Annette Bening purjehtii sisään päällään vain presidentin kauluspaita. Tällä tämä söpöläinen tahtoo sanoa presidentille, että voisi jäädä vaikka yöksi Valkoiseen Taloon.

The American President ei nyt ihan itketysleffa ole, mutta ihan kelvollista hömppää kuitenkin näinä ajankohtaisina aikoina, jolloin presidenttiehdokkaan vanaveteen on uinut vastaavanlainen tädyke.

Tillman kuolaa vain kahden jenkki-naisnäyttelijän vuoksi. Toinen on Rio Bravosta tuttu Angie Dickinson ja toinen on sitten tämä Annette Bening. Platonista kaukokuolaamista tämä tietenkin on, mutta vähän olen kuitenkin mustasukkainen Warren Beattylle, jonka kanssa Annette on naimisissa.

Eilisessä elokuvassa presidentti oli jäänyt leskeksi ja siihen kuvioon sitten ui tämä lobbarinainen, jonka suuri intohimo oli lobata 1995 valmistuneessa elokuvassa vähän kuluttavia autoja. Elokuva oli aikaansa edellä.

Elokuvan ensimmäinen ”point of no return” kohta lienee hetki, jolloin tämä viehättävä lobbari puhuu presidentin kanssa ja viimein tajuaa, kuka langan päässä todella on. Edellisessä puhelussa hän oli käyttänyt ei muodollista kieltä ja muistaakseni puhui vähän presidentin kivasta takapuolesta.

[with dread as she realizes that she was in fact speaking with the president on the phone]

– Mr. President… um… uh… I’m sure there’s an appropriate thing to say at this moment… probably some formal apology for the ”nice ass” remark would be in order, I just… I don’t quite know how to word it.

Tässä siis annos kilttiä tyttöä, joka sotkeutuu Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Sarah Palin on vähän räväkämpi ja hänellä tuntuu olevan sekä tunkua, että hinkua päästä sisäpiireihin.
Eilisessä elokuvassa muuten tämä pikkupätkä, Michael J. Fox teki ihan siedettävän roolin lähipiirin avustajan osassa.

Tillman tekee tänään flunssan jälkijäristyksissä raakaa opetustyötä. Opetan nuorisoa, mutta yritän myös itse osallistua markkinoille. Kello kahdeksan esittelen nuorisolle uuden espanjan-kielen opettajamme. Toistaiseksi vakaa aikomukseni on myös jäädä luokkaan seuraamaan opetusta ja tulevaisuudessa käyttää sitäkin kieltä vähän monipuolisemmin. Tähän asti kielioppi on ollut hakusessa ja sanastossakin on ollut vain yksi sana. Voitten pohtia, minkä sanan päälle ryhdyn tänään uutta kieltä rakentamaan.

Ps.
Nyt sitten osataan tilata cinco cervezas. Mikä tahansa muukin olutmäärä onnistuu yhdestä kymmeneen , vaikka sirkkeli olisi vienyt sormista osan pois. Kotitehtäväksi saimme määräyksen katsoa Serranon perhettä ja opetella tervehdyksiä.

Annetten kuva on löydetty netin uumenista.

>Hevostelua..

>

Katselin eilen televisiosta hetken ohjelmaa, jossa julkkiksia, tai heiksi luokiteltuja ihmisiä opetettiin ratsastamaan. Tunsin osan ohjelman osallistujista, mutta jotkut olivat päässeet livahtamaan kuuluisiksi ilman, että olen asiaa noteerannut.

Minun tuli hevosia sääli. Vähän minä säälin myös tallityttöjä, mutta etupäässä myötätuntoni saivat luontokappaleet. On hassua ja kummallista alistaa eläintä tämmöiseen touhuun. Miettiä sietää myös osallistujien motiiveja.

Olen ratsastanut poikasena ilman satulaa aikalailla kotitilani hevosilla. Olen kokeillut ratsastamista aikuisiässäkin satulalla ja ohjauksessa. Aina tähän toimeen on liittynyt eläimen kunnioitusta, yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja lämpimiä tunteita eläintä kohtaan. Nyt en kokenut muuta kuin kummallisen formaatin oudon ajatusmaailman onttoutta.

Iltasanomien sivuilla voi erityisen Hauvakoneen avulla etsiä itselleen sopivaa koirarotua. Eilen poliisit piirittivät Leppävirralla talon ikkunan läpi lentänyttä metsoa. Toissapäivänä tuttava kertoi koirakuulumisia aloittamalla tarinan ”Hän ”- sanalla.

Viivi ja kumppanit ovat menettäneet otteensa ja käsityksensä ns. tavallisesta elämästä. Maailma , ja ajatukset, joiden keskellä he elävät, ovat minulle vieraita. Hevoset, lehmät ja koirat sitä vastoin ovat kaikki ihastuttavia eläimiä.