>Piru merrassa….

>

No Niin…

Tästä sitten mennään. Tämä sukupolvi ei säästele ja seuraavalla ei ole enää mistä säästää. On odotettavissa mielenkiintoinen tiistai. Nyt kun me väännämme sorvia, aika monessa amerikkalaisessa kodissa yritetään nukkua. Jännitystä on luvassa enemmän kuin yhdessäkään Likaisen Harri elokuvassa. Eipä taida tulla uni silmään ihan kaikilla.

Puhutaan mekin jostain muusta. vaikkapa kirjallisuudesta. Lukekaa nyt ihmeessä Juha Seppälän uusin kirja, Paholaisen haarukka, pääsette ainakin tunnelmaan. Muutakin hyvää voisi lukea. Lukeminen on halpaa ja hyvää ajanvietettä ja tulevaisuudessa monille ei juuri sen kalliimpaa harrastusta voi suositellakaan. Me viisikymppiset tulemme viettämään melko rauhallisen ja kulutuksesta vapaan tulevaisuuden. Seuraavaa nousukautta saamme ihailla vanhusten palvelutalon ikkunasta.

Jari Tervon uusin kirja kertoo sekin epävakaista ajoista. Troikassa oleskellaan Tampereella, Viipurissa ja Pietarissa vuosina 1918 – 1920. Sitten tullaan takaisin Tampereelle pääsiäiseksi tappamaan Mannerheimiä. Pahaksi onneksi päähenkilö Rossi on omantunnon arka pasifisti, joka ei halua ihmistä ampua. Rossi puhuu Antti Tuurin oloisia lauseita, yrittää taistella omantuntonsa ja kiihkomielisten tovereiden kanssa ja tasapainoilee samalla miehuutensa kynnyksellä. Oma poika muodostaa lopulta viimeisen esteen Murha-Kustaan ampumiselle.

Antti Tuurin kirjassa Kylmiä kyytejä päähenkilö seikkailee myös Tampereella keväällä 1918 ja välttelee viimeiseen asti tappamisvelvollisuuksiaan. Hänen suustaan tulee aitoja Tuuri-lauseita. Niihin ilmeisesti Tervokin on tykästynyt, sillä niin paljon Rossin lauseet muistuttavat Tuurin kirjoittamia. Tuurista Tervon erottaa siinä, että Tervo ei ole tarinaan sisällyttänyt yhtään paskamaista satakuntalaista konnaa. Siitä Tervolle erityinen kumarrus.

No minulle tämä kielten samankaltaisuus on riemastuttava kokemus. Semmoisia lauseita jaksan lukea enemmänkin. Troikkaa on muutenkin mukava lukea. Viime vuonna luin Verneri Lehtimäen elämänkerran. Siinä oli seikkaperäisesti selostettu esimerkiksi 800 ihmisen pako suuressa rekikolonassa saarretusta Tampereen kaupungista. Ilmeisesti Tervokin on Lehtimäen elämänkerran lukenut, sillä Rahjan veljekset ja muut yksityiskohdat ovat paikoillaan ja elävästi kerrottuja.

Tervon kirjoissa naishenkilöt retkahtavat yleensä renttuihin ja pitävät näitä viimeiseen asti pystyssä ja ovat vahvoja kuin pirut. Tällä kertaa Tervo on suonut armon kirjansa leideille. Melko monelle käy hyvin loppupeleissä. Varsinkin Ellen Kataja saa maistaa aitiopaikalla yhden päivän ajan elämää ja sen tuomia herkkuja. Suosittelen Troikkaa hyvänä lukuelämyksenä ja oivallisena kertomuksena. Näinä ankeina aikoina.

Kuvassa on Turunmaan Pankin osakekirja vuodelta 1923. Sitäkään pankkia ei enää ole. Kuvan olen löytänyt netistä.