>Hoitavia juttuja

>

Lääkäri on kuulemma pahoinpidellyt 4-vuotiaan potilaan Valkealassa. Semmoinen oikeuden päätös ainakin lehtien mukaan on annettu. Eilen taisi kaikkien huulilla olla oikeuden päätös, jossa vanhemmat tuomittiin omien lastensa kurittamisesta.

Mitään uutta ei auringon alla. Paitsi, että viimeinkin jäävuorenhuipusta on tuotu pieni pirstale julkisuuteen. On avattu auki ongelmakenttiä ja saatu aikaan edes vähän keskustelua.

Enkä nyt tarkoita välttämättä perheiden sisäisiä kasvatusmenetelmiä. Puhun nyt soveliaisuudesta alalle ja sen testaamisesta. Opettajien kohdalla testausta on harrastettu jo vuosikymmeniä. Tulokset ovat olleet vaihtelevia, mutta pääasiassa kuitenkin myönteisiä. Ketään ei enää hakata karttakepillä sormille, eikä kenenkään kotiasioita kysellä koko luokan naureskeltaviksi.

Lääkäriksi pääsee, jos riittää päätä. Soveltuvuuden kanssa on usein niin ja näin. Nykyään monet lääkäreistä tarjoavat tosin jo käsipäivää vastaanoton aluksi, mutta muuten sosiaaliset taidot ovat vain tyydyttävää keskitasoa.

Kotipitäjäni hammaslääkäri harrasti 1960 –luvulla pämppäämistä, eli kurkisteli päivittäin pulloon siinä määrin, että aamuisin vastaanotolle saapuneet kansakoululaiset saivat myös osansa pikkupiruista. Minua hän porasi kieleen, ja kun sitä vähän arastelin ja itkin, tämä hyväkäs kuristi minua kurkusta vasten vastaanottotuolia ja uhkasi tappaa, jos vielä inahdankaan. Sen jälkeen, myönnän, asenteeni ovat olleet vahvat ja muuttumattomat.

Tunnettua on, että jos asenteet saadaan lapsuudessa, primääriryhmässä ja jos asenteen hankkimiseen on vaikuttanut lapsen turvallisuuden tarpeen järkkyminen, tuloksena on paketti, jota ei helpolla auki murreta.

Isoäitini saarnasi totuutta, joka 50 vuotta sitten oli vielä vallitseva kasvatusmetodi. Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan. Tuolloin vitsa otettiin vielä kovin kirjaimellisesti. Myöhemmin on ymmärretty, että kyse on rajojen asettamisesta ja pettymysten tuottamisesta eikä suinkaan koivuniemen herrasta. Jos lapselle ei aseteta rajoja ja jos lapselle ei tuoteta ohjatusti pettymyksiä, niiden kohtaaminen myöhemmin on nuorelle traumaattista ja kammottavaa.

Sakkoja saaneet vanhemmat menkööt itseensä. Tarpeen tullen kannattaa hankkia apua ja ohjausta jostain. Sakkoja saanut lääkäri miettiköön siirtoa yksityiselle sektorille taikka vanhustyön pariin. Yksityisellä sektorilla ainakin teoriassa asiakkaat voivat valita lääkärinsä. Vanhustyön parissa taas tehdyt virheet poistuvat muutamassa vuodessa, eikä tuloksena ole kymmenien vuosien vahinkoa. Joku laboratorio-hommakin voisi olla sopiva.

Ja lopuksi vielä. Näiden vilkkaiden ja ylivilkkaiden vesseleiden vanhemmat elävät usein niin sumeissa ja muuntuneissa todellisuuksissa, että heidän kykynsä ohjata ja valvoa lapsiaan on alentunut ja ystävät ynnä naapurit saavat olla alvariinsa varpaillaan ja kukkamaljakoita sekä kirjahyllyn valokuvia turvaan siirtelemässä. Äitikin saa mielestäni miettiä tätä asiaa.