>Mr President

>

Kuvassa ei ole Sarah Palin, vaan Yhdysvaltain presidentin tyttöystävä eilisestä elokuvasta. Kun Tillmanin kuume nousee, flunssa yltyy ja taudin syvimmät syöverit kuristavat olon huteraksi, kelvolliseksi ensiavuksi on usein osoittautunut kunnon nyyhkyleffa. Kuvassa Annette Bening purjehtii sisään päällään vain presidentin kauluspaita. Tällä tämä söpöläinen tahtoo sanoa presidentille, että voisi jäädä vaikka yöksi Valkoiseen Taloon.

The American President ei nyt ihan itketysleffa ole, mutta ihan kelvollista hömppää kuitenkin näinä ajankohtaisina aikoina, jolloin presidenttiehdokkaan vanaveteen on uinut vastaavanlainen tädyke.

Tillman kuolaa vain kahden jenkki-naisnäyttelijän vuoksi. Toinen on Rio Bravosta tuttu Angie Dickinson ja toinen on sitten tämä Annette Bening. Platonista kaukokuolaamista tämä tietenkin on, mutta vähän olen kuitenkin mustasukkainen Warren Beattylle, jonka kanssa Annette on naimisissa.

Eilisessä elokuvassa presidentti oli jäänyt leskeksi ja siihen kuvioon sitten ui tämä lobbarinainen, jonka suuri intohimo oli lobata 1995 valmistuneessa elokuvassa vähän kuluttavia autoja. Elokuva oli aikaansa edellä.

Elokuvan ensimmäinen ”point of no return” kohta lienee hetki, jolloin tämä viehättävä lobbari puhuu presidentin kanssa ja viimein tajuaa, kuka langan päässä todella on. Edellisessä puhelussa hän oli käyttänyt ei muodollista kieltä ja muistaakseni puhui vähän presidentin kivasta takapuolesta.

[with dread as she realizes that she was in fact speaking with the president on the phone]

– Mr. President… um… uh… I’m sure there’s an appropriate thing to say at this moment… probably some formal apology for the ”nice ass” remark would be in order, I just… I don’t quite know how to word it.

Tässä siis annos kilttiä tyttöä, joka sotkeutuu Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Sarah Palin on vähän räväkämpi ja hänellä tuntuu olevan sekä tunkua, että hinkua päästä sisäpiireihin.
Eilisessä elokuvassa muuten tämä pikkupätkä, Michael J. Fox teki ihan siedettävän roolin lähipiirin avustajan osassa.

Tillman tekee tänään flunssan jälkijäristyksissä raakaa opetustyötä. Opetan nuorisoa, mutta yritän myös itse osallistua markkinoille. Kello kahdeksan esittelen nuorisolle uuden espanjan-kielen opettajamme. Toistaiseksi vakaa aikomukseni on myös jäädä luokkaan seuraamaan opetusta ja tulevaisuudessa käyttää sitäkin kieltä vähän monipuolisemmin. Tähän asti kielioppi on ollut hakusessa ja sanastossakin on ollut vain yksi sana. Voitten pohtia, minkä sanan päälle ryhdyn tänään uutta kieltä rakentamaan.

Ps.
Nyt sitten osataan tilata cinco cervezas. Mikä tahansa muukin olutmäärä onnistuu yhdestä kymmeneen , vaikka sirkkeli olisi vienyt sormista osan pois. Kotitehtäväksi saimme määräyksen katsoa Serranon perhettä ja opetella tervehdyksiä.

Annetten kuva on löydetty netin uumenista.