>Cows, girls and fingerprints

>

Siinäpä kaikkien ”mitä kuuluu –marjaleena” -rallatusten kanadalaisäiti numero kakkonen. Ykkönen on tietenkin Suzanne. Ja päivän henkilöhän on Leonard Cohen, joka tulee syksyllä Suomeen. Lippujen hamstraus alkaa muistaakseni neljäs tulevaa kuuta.
Leonard on itkenyt naisten perään suunnilleen yhtä pitkään kuin Tillman. Opiskeluaikoina kuunneltiin kynttilänvalossa Suzanne – kappaletta. Tämä kappale nousi Cohenin esikoisalbumin hitiksi vuonna 1967. Vuosikymmenien saatossa tuo kappale on itkettänyt epätoivoisia rakastuneita rampoja kautta maailman siinä määrin, että kyynelillä voisi ihan hyvin korvata Vuotoksen altaan ainakin seuraavaksi sadaksi vuodeksi.
Fingerprints-kappale on taas vuodelta 1977 , kokoelmalta Death of a ladies´ man” . Silloin se ei kolahtanut. Nyt se tuntuu kummallisen tuoreelta ja räväkältä.
Tässä vähän toisenlaista Cohenia.
Ja kuka haluaa muistella omiaan, niin tässä
Ja tästähän Cohenin kappaleissa noin yleisesti on kyse
Olin siis työreissulla ja kuuntelin ajaessa musiikkia. Kävin seuduilla, joilla pellot olivat vielä täynnä lehmiä ja valkoisia pyöröpaaleja. Soittelin Cohenia ja näin varmasti omin silmin tuhat lehmää kahdessa päivässä. Nostalginen olohan semmoisesta tulee. Ja lehmä on tässä sitten pelkkä lehmä. Leonard –poika ei koskaan laulanut lehmistä. Kaikesta muusta kaihosta kuitenkin.
Lehmät siis laukaisevat minulla aina patoluukut. Yksinäiset kilometrit tuovat mieleen naiset vuosien takaa. Yksi kerrallaan heitä sieltä tipahtelee.
Kesällä 1973 lähdimme Satakunnasta Triumph Herald – henkilöautolla kohti Pohjanmaata ja Kauhavaa. Siellä nimittäin järjestettiin yhden ainoan kerran juuri tuona vuonna Kauhava Rock Festivals- niminen tapahtuma. Itse Hurriganes-yhtye oli lupautunut paikalle . Kansainvälisyyttä toi joku Uumajalainen Kinks-poppia soittanut yhtye.
Tilaisuuden tapahtumapaikkana oli niitetty heinäpelto Jylhän kylässä. Tapahtuma oli ainutlaatuinen ja ikimuistoinen. Alueelle oli tuotu toiseksi esiintymislavaksi rekka-auton perävaunu ja toisena toimi puurakenteinen, pressuilla katettu lava. Siitä oheinen kuva. Mukavuuksia ei juuri ollut.
Juhla-alueen naapurissa oli sahköpaimen-aidan takana 20 lehmää. Siihen aikaan nuoriso oli kätevää käsistään ja juuret vielä syvällä maaseudun mullassa. Muistan aamuyön tunteina, soiton jo tauottua, lypsäneeni erään Peräseinäjoelta kokoisin olleen nuoren naisen kanssa koko telttakunnalle aamumaidot eräästä ystävällisestä Ayshire – yksilöstä.
Festivaalia ei koskaan myöhemmin enää järjestetty. Olen siis ollut mukana jossain ainutkertaisessa. Liekö edes mitään perimätietoa jäänyt paikallisen puuhaporukan arkistoihin ? Minulla sattuu olemaan rulla mustavalkoista aineistoa.

Monta muutakin ajatusta lehmät toivat mieleeni.