>Vapaaehtoisuuden riemu

by Michael Tillman

>


Olen huomannut jälkikasvussa polarisoitumista. Vapaehtoisuuden riemu on satunnaista ja osuu sattumalta sinne sun tänne. Perheen teologi harrastaa välillä yltiö-vapaaehtoisuutta, perheen fyysikko taas luottaa painovoimaan ja muihin perussuureisiin. Hänen mielestään jokainen pärjää omillaan. Tosin hän on uhrautuvasti tilanteen niin vaatiessa pelastanut lähimmäisiään ja vastannut siitä aina hovioikeudessa asti. Onneksi kylläkin vain todistajana. Sosiaalisia ja kunnollisia nuoria.

Piti kuitenkin puhua teille VPK-aatteesta. Entisenä palokuntapoikana velvollisuuteni on oikeastaan näin sateiden jälkeen tuoda teille ilosanomaa. Vapaapalokunnassa sammuu tuli ja jano. Ainakin mikäli on uskomista suvun kantaäitiä, joka lopetti palokuntaurani siinä vaiheessa, jolloin olisin päässyt VPK:n pikkujoulujen tarjoilusta osalliseksi. Satakunnassa oli laajalti sellainen käsitys, että ensin tulevat Sodoma ja Gomora, sitten VPK:n pikkujoulut, sitten tulee pitkä väli ja sen jälkeen tulevat muut synnit ja turmellus, jotka Isossa Kirjassa luetellaan.

Kummallinen aate on hengissä edelleen ympäri maailmaa. Tulinen kukko ja sen kanssa telmiminen on saanut ihmiset aina kiinnostuneeksi. Kuulemma palomiehet ovat joidenkin naisten fantasia-objekteja. Toivon mukaan entiset palokuntapojat saavat edes pientä hyväksyntää tässä macho- maailmassa.


Kuvassa on Santana- nimisen kylän vpk:n kalustoa Madeiran saarelta. Hyvä kalusto heillä tuntuu olevan. Joutessani olen kuvaillut paloautoja, kun olen maailmalla liikkunut. Niiden ympärillä tuoksuu pelko ja vaara. Siellä on odottava tunnelma kuin juoksuhaudassa. Se kertoo jostain yhteenkuuluvaisuudesta. Olemme palomiehiä. Tiedämme, mitä muut kaltaisemme tekevät ympäri maailmaa.

Samaa en ole huomannut putkimiehistä, enkä myöskään sähkömiehistä. Seminologitkin ovat kovasti itseensä käpertyneitä, eivätkä hekään esiinnyt miestenlehdissä rintakarvat hiestä kiiltäen. Harvoin näkee myöskään mitään todellista ammatti-ylpeyttä TV-lupatarkastajilla taikka kodinkonekorjaajilla.

Nykyään yritän sammutella tuleni ja hiillokseni huolella. Enää ei kovin helpolla edes roihahda, mutta kun pääsen taas joskus 50- tai 60-vuotissyntymäpäiville VPK:n talolle, tunnen seinissä sahdin, oluen, boolin ja sammutusletkujen tuoksun. Vaaran tuoksu on kiehtova ja se saa edelleen ajamaan ainakin korttelin verran ulisevan paloauton perässä.