>Vuodet ja pallot vierivät
>
Sen verran on teoriassa nyt puskuria vielä edessäpäin. Ennen viikatemiestä. Käytännössä ero saattaa olla huomattavasti pienempi. Keravalla kuolema ja ikä sekoittuivat perin oudosti. Käsittämättömällä tavalla. Sitä on tässä kaatosateessa hyvä itse kunkin miettiä. Nimittäin elämän tarkoitusta.
On muutenkin ihan Tuomiosunnuntain tunnelmat. Sataa, on pimeää ja loma loppuu tämän viikon lopussa.
Kuoleman ja sukupolvien lisäksi elämä kulkee muutenkin sykleissä. Asioita sattuu ja sitten taas uudelleen, aikojen kuluttua huomaa, että sattuu taas.
Huomasin tämän, kun olin maanantaina golf-kentällä hutkimassa palloja erisorttisilla mailoilla.
Olen asiaan tutustunut kolmetoista vuotta sitten Pohjois –Carolinassa. Siellä kaikki oli paljon helpompaa. Green cardiksi kävivät dollarin setelit eri muodoissaan. Pätevyys syntyi siitä. Lankomiehen ohjauksessa hosuin muutaman tunnin kentällä, kunnes poistuimme säädyllisesti pois. Reippaasti puhuttu vieras kieli tunnetusti raivaa tilaa. Oli helppo pelata.
Tällä kertaa vierailimme tuttavien kanssa Satakunnassa viheriön laidalla. Olimme siis isäntäväen rauhallisessa opissa ja ohjauksessa. Hyvä niin, sillä opittavaa tuntui riittävän. Satoikin vähän. Siitä oli se siunauksellinen juttu seurauksena, ettei ketään kuollut. Minä hutkin nimittäin semmoisesta harjoituskatoksesta , sateen suojasta niitä palloja. Sivuseinät olivat ampumaratatyyppiset ja hyvin tarpeelliset. Ilman niitä vieressä huitonut vaimo olisi kenties vähintään paikallisessa sairaalassa.
Vaimon ilmaan nostamat turpeet olivat vaarattomia. Niitä saattoi nähdä vilahtelevan välillä katoksen sivulta.
Siirryimme seuraavaksi puttausharjoituksiin. Niissä tilanne kääntyi kokonaan toiseksi. Nyt pallo lähti mailasta ihan liian lujaa ja usein vielä väärään suuntaan. Hienolla viheriöllä oli jotenkin outoa kävellä. Tuntui jotenkin kalliilta ja aralta paikalta, jossa tavallisilla kengillä tramppaaminen on haitallista ja tuottaa murheita hoitohenkilöstölle.
Lopulta kuitenkin löytyi sopiva väline minullekin. Se ei ollut se puutarhaharava siellä hiekkamontussa, vaan sellainen maila, jonka lapa oli väännetty ihan vinoon. Sillä piti lähestyä niitä viheriöitä , kun oli saatu niillä isoilla mohjakkeilla se pallo ensin lähemmäksi.
Se homma alkoi sujumaan heti.
Olen siis jäänyt kiikkiin chippaamiseen. Nyt on vain hankittava sellainen traktorin alle jäänyttä golf-mailaa muistuttava vempele ja ryhdyttävä takapihalta nostelemaan palloja yli istutusten. Maaliksi voisi hankkia pikkulasten puhallettavan uima-altaan. Ryhdyn etenemään vaiheittain. Laitan ensiksi chippini kuntoon.
Kun seuraavan kerran taas kentälle pääsen joskus tulevaisuudessa, chippini on loistoterässä. Saatan keskittyä kokonaan aloitukseen ja lopetukseen. Pallo nousee mistä vain ja kopsahtaa lipulle, vierii vielä hetken ja jää 25 sentin päähän reiästä.
Tillman 