>Hotelli Hannikainen

by Michael Tillman

>

Mätäkuu lähestyy ja naistenviikko painaa päälle. Maailma menee mullin mallin, maito happanee, haavat märkivät, viili heroittuu ja ihmispoloinen heittäytyy uskomattomiin tekoihin.

Eilen aamun erkkolainen kertoo, että pihavajaan murjottamaan mennyt mies aiheutti mittavat etsinnät maanantain ja tiistain välisenä yönä Turunmaan saaristossa.

Turkulaismies oli riidellyt vaimonsa kanssa puolenpäivän aikaan ja lähtenyt sen jälkeen omille teilleen. Omaiset alkoivat etsiä miestä saarelta päivän aikana. Myöhää illalla oli tehty viimein katoamisilmoitus. Operaatio oli käynnistynyt ja paikalle oli saapunut pari poliisipartiota ja pelastushelikopteri.

Mies löytyi kello kahden jälkeen yöllä, kun hän käveli ulos puuliiteristä. Mies kertoi, ettei hän viitsinyt vastata vaimonsa huhuiluihin.

Sanomattakin on selvää, että uutinen pelasti ankean aamuni. Joku äärimmilleen rääkätty kesämies oli päättänyt viimein toteuttaa salaisen haaveensa ja heittäytyä kunnolla piiloon. Täältä ette piru minua löydä. Nyt loppui ymmärrys. Reuna se on minunkin ämpärissäni.

Luultavasti kyse oli kuitenkin amatöörimököttäjästä. Luulisin että kaveri oli puettu Marimekon Jokapoika-paitaan. Jalassa hänellä oli kenties kuluneet samettifarmarit ja vanhat Hai -saappaat sekä eväänä edellisyön juhlista jäänyt vajaa kantoastia chileläistä valkoviiniä. Kaveri on ehkä Vihreän liikkeen kannattaja, tai ainakin myötäilijä.

Todellinen mököttäjä olisi tehnyt selväksi että nyt riitti. Hän olisi varustautunut pitkällä Suomi-viinapullolla, Nokia Strong- kumisaappailla , tumman vihreällä pusakalla ja kauhtuneilla verkkari-housuilla taikka salihousuilla. Lähdön hetkellä olisi pitänyt välttämättä särkeä jotain. Se tavallaan kuuluu asiaan. Jotain jälkiä pitää jäädä.

Hänen matkansa ei olisi suinkaan päättynyt puuliiterin peränurkkaan, vaan läheisen kuntakeskuksen keskustassa olevalle terassille, josta hän illan hämyssä olisi lähtenyt satunnaisten myötäeläjien kanssa Turkuun katsomaan vieläkö Heikkilän kasarmi on pystyssä.

Myöhemmin hän olisi löytänyt tiensä ravintola Uuteen Apteekkiin, jossa hän olisi kehunut kaikille tuntevansa henkilökohtaisesti Jussi Vareksen, koska on syntynyt Merikarvialla. Myöhemmin hän olisi käynyt katsomassa taksilla muutamaa vanhaa osoitetta Varissuon – kaupunginosassa.

Yöllä suden hetkellä hän olisi soittanut vielä muijan ylimieliselle veljelle Westendiin, haukkunut tämän perkeleen porvariksi ja käskenyt lopultakin tämän vaihtaa japanilainen autonsa johonkin sellaiseen, jolla kunnon mies kehtaa ajaa.

Seuraavana aamuna satunnainen matkailijamme olisi lyöttäytynyt uuteen seuraan Puutorin vessassa. Paikallahan on nykyään olutravintola, josta saa sekä olutta, että seuraa. Vessassakin voi käydä. Jotta turhilta etsinnöiltä vältyttäisi, karkumatkalaisen on syytä käyttää rennosti ja lakkaamatta VISA-korttiaan, jotta myöhemmin matka olisi dokumentoitavissa ja omaisten tietoon saatettavissa. Myös S-etukortti käy hyvin.

Puutorilta matka jatkuu amokkina läpi kaupungin kohti satamaa. Pari tuoppia jokaisessa pysähdyspaikassa pitää kunnon kohdallaan. Pitää nimittäin olla skarppina. Yksityiskohta voi katsella Kaurismäen elokuvista. Ensimmäiseen Tukholmaan lähtevään laivaan on päästävä. Vielä se onnistuu, sillä satamassa ei ole tietoa karkulaisesta.

Kun Laiva iltahämyssä seilaa läpi Turunmaan saariston , oman mökkisaaren kohdalla voi soittaa omalla kännykällä muijalle väliaikatietoja. Arvaas kuka ottaa juuri nyt rommikolaa ? Eikö takka perkele vedä ? Täällä on kuule semmoiset korsteenit, että kyllä vetää. Nyt kuule sopii kutsua se öykkäri veljesi saareen. Kato isäntä lähti vähän katsomaan maailmaa. Ja tällä kertaa ei rouva aja porsasta kotiin ihan heti.

Jämptillä suunnitelmalla ja säännöllisellä informaatiolla olisi näin säästetty selvää rahaa operaation aikana ja toiminta olisi ollut jämäkkää ja orientoivaa. Liiketaloustieteen lainalaisuudet olisivat tässäkin tapauksessa päteneet.

Uutisen nyhveröllä näyttääkin olevan dualimallin ongelma edessään. Ensin pitää maksaa helvetinmoiset pelastusoperaation kustannukset. Toiseksi on mietittävä seuraaviksi päiviksi puheenaiheita vaimon kanssa ja samalla mietittävä, miten sietää tulevina vuosina kaveriporukan pilkan.

Ehkä kannattaisi nyt lähteäkin uudelleen piiloon ja vähän liiteriä pidemmälle.

Ps. Tämän aamun lehti kertoi, että me veronmaksajat maksamme nyhverön aiheuttamat etsintäkulut viimeistä euroa myöten. Maailma on kummallinen. Tämä ei nyt oikein mahdu minun pirtaani.