>Käden taitoja

by Michael Tillman

>

Hiljaista on.

Paitsi rautakaupassa, jossa lomalaiset sankoin joukoin hankkivat ympäristönsä kohentamiseen tarvikkeita. Noutopihalla Insinööri Immo ja Rappari Rampe ovat sulassa sovussa ammattitimpurien ja kesämökillään elelevän Humanisti Heikin kanssa. Yhteinen koodisto ja kieli tasoittavat asiakkaiden siviilimaailmat näkymättömiin.

Viileässä hallissa toistuvat sanat pattinki, vesieriste, nousu , koolongit ja tuulensuoja. Myyjät ohjaavat näiden semi-professionaalien puhetta varovaisesti ja oikean hyllyn luona ei tule kuuloonkaan sellainen, että asiakkaan vaivalla oppimat termit kyseenalaistettaisiin. On etäännytty kauas Speden rautakauppa-sketsistä.

Tosin tikkaat jäivät minulta ostamatta, koska kukaan ei tiennyt niiden hintaa. Kassaneitonen olisi ollut innokas kyllä ottamaan niistä rahat, jos olisin keplotellut noutopihalta 2x4m pitkän yhdistelmän sisälle viivakoodilukijan ulottuville. Ajattelin mennä huomenna uudelleen ajan kanssa tutkimaan tämän logistisen ongelman. Pidän mahdollisena, että pihalta se viivakoodi voitaisi jotenkin siirtää maksun ajaksi sisätiloihin.

Mutta maalia sain. Naisen sekoittamaa. Viehättävä leidi oli sävyttänyt tukkansa Tikkurilan kartan avulla vetäväksi. En rohjennut juuri edes hänelle puhua, sillä hän oli ominut itselleen ns. kovan tytön roolin. Hän oli sen näköinen, että oli laittanut eräänkin kerran ruokottomia puhuneet maalarimestarit hiljaiseksi. Minun kaltainen sisätyöntekijä oli hänelle vain suupala.

Kourassani oli 18 vuotta vanha värikoodinumero. Se oli säilynyt tietokoneen ohjelmassa edelleen, joten säästyin selityksiltä. Huonosti semmoinen olisi minulta onnistunutkaan. Nyt selvisi, että 955 kulkee nimellä ”Särkkä”. Jos tämä ostamani purnukka ei riitä, tiedän jo miten toimitaan seuraavalla kerralla. ”Vitsitkö vispata mulle Särkkää kolme litraa”

Käden työt ovat minulle normaalisti kauhistus. Keskikoulussa sorvasin sienijakkaran kolmeen kertaan. Siltikin siinä saattoi olla pakkelia enemmän kuin puuta. Tytär tiesi rajoitukseni jo 6-vuotiaana. Hän pyysi minua rakentamaan itselleen peikkomajan. Epäröintini nähtyään hän kannusti minua yrittämään vain parastani, silloin peikkomajan laatukriteerit täyttyisivät reippaasti.

Täytyy myöntää, että ylitin taas kerran itseni. Allu Tuppuraisen näyttelemä Röllipeikko asusteli lastenohjelmassa huomattavasti siistimässä mökissä kuin minun lapseni leikki.

Traumaattisin rakennuskokemukseni on kuitenkin edelleen tuo sienijakkara.

Huippusuorituksiin pääsin puuliiterissä. Rakensin sellaisen pihan perälle siinä vaiheessa, kun talouteen oli kertynyt ylimääräistä romua haitaksi asti.

Rakentaminen sujui ihan hyvin, sillä piirustuksia ei ollut. Ei ollut myöskään rakennuslupaa, eikä edes toimenpidelupaa. Rakentamisen loppuvaiheessa tosin projekti oli riistäytyä kaikkien kunnon rakennusprojektien tapaan käsistä. Sivuseinien välijuoksut olivat vähän liian pitkät. En raaskinut katkaista niitä vaan jatkoin rakennusta toisesta päästä niin kauan kuin juoksuja riitti.

Puuliiterin takaseinään tein pienen aukon ja rakensin kaiteilla varustetun parveke-olutterassin liiterin ulkopuolelle. Terassille mahtuu kolme ihmistä huikaisevan 1,6 metrin korkeudelle nauttimaan kesäoluesta. Käynti on portaita pitkin liiterin sisältä.

Tämmöinen kansalaistottelemattomuus on aiheuttanut naapureissa suunnatonta kateutta. Tosin olen jatkuvasti joutunut viranomaisten kanssa tasapainoilemaan. Viimeksi palotarkastaja ihmetteli, miksi tontilla on kaksi rakennusta, vaikka hänen papereissaan pitäisi olla vain yksi.

Sanoin sen olevan edellisen omistajan työmaakoppi, jonka tämä oli vastustuksestani huolimatta jättänyt tontille ja jota hän ei ole hakenut pyynnöistäni huolimatta pois. Näkeehän tuon, vinoon rakennettu ilman vatupassia.

Toistaiseksi siis olen onnistunut suojelemaan polttopuuni kastumiselta ja pystynyt omalla terassillani kostuttamaan kurkkuni. Kuten kuvasta näkyy, projekti on edelleen kesken. Terassin nimikin on jo vaihtunut. Rakentamisvaiheessa se oli Marita Taavitsaisen Fan-clubin paikallisosaston kerhohuoneisto. Siinä vaiheessa kuitenkin kun Marita alkoi laulaa luikautella Presidentti Tarja Halosen vaalitilaisuuksissa, terassille piti kehitellä vähän säädyllisempi ja arvokkaampi nimi. Nyt se kulkee nimellä Kömmeli.