>Uusia alkuja

>

Brittiläissyntyinen Ian Usher, 44, laittoi viikko sitten internethuutokauppa eBay:hin myyntiin kotitalonsa, huonekalunsa, autonsa, moottoripyöränsä, vesijettinsä, vaatteensa ja dvd-kokoelmansa. Käytännössä koko omaisuuttaan kaupannut, Perthissä asuva Usher tarjosi huutajille lisäksi mahdollisuutta ottaa hoitaakseen hänen työnsä mattokauppiaana ja tutustua hänen ystäviinsä.

Huutokauppa päättyi sunnuntaina ja Usherin ”elämä” myytiin 383 000 Australian dollarilla eli noin 240 000 eurolla.

Usher halusi päästä eroon entisestä elämäntyylistään, koska oli hiljattain eronnut vaimostaan. Entinen elämä meni lopulta kaupaksi pilkkahintaan, sillä pelkästään Ianin talon arvoksi arvioitiin noin 420 000 dollaria. Usherin elämästä tarjottiin parhaimmillaan 2,2 miljoonaa dollaria, mutta korkeimmat tarjoukset eivät olleet aitoja.

Vaikka australialaismies oli toivonut tienaavansa 500 000 dollaria, hän on kuitenkin tyytyväinen toteutuneeseen kauppaan. Hän ei toistaiseksi tiedä, kuka huutokaupan voitti.

Usher on säilyttänyt entisestä elämästään ainoastaan passinsa, lompakkonsa sekä selkärepussa olevat vaatteensa, eikä kerro, missä aikoo uuden elämänsä aloittaa.

Hanki elämä. Tuosta sen olisi saanut sopivasti. Usher oli eronnut hiljattain vaimostaan, joten pöytä oli puhdas ja maailma edessä. Iltalehden juttu saa kuitenkin mietteliääksi.

Vesiskootteri indikoin huonoja arvoja. Lapsista ei kerrota jutussa mitään. Olikohan kaveri maksanut asuntolainansa pois? Olisiko mattokauppiaan homma kivaa ? Sisälsivätkö DVD-levyt aikuisviihdettä vai Beethovenin valikoituja ?

Vain yksi lause sisältää todella kiinnostavan pointin. Usher halusi irti entisestä elämäntyylistään. Olikohan vaimokin halunnut sitä, vain elikö Usher vaimon elämäntyyliä.

Loman kynnyksellä moni muukin miettii elämäntyylejään. Kesällä on mukava rauhoittua ja miettiä, montako vuotta on vielä edessä elonpäivä. Mitä olisi mukava vielä tehdä.

Tillman pohdiskeli samaa prätkäreissulla. Satulassa on aikaa miettiä ja iltasella saattoi vertailla matkakumppanin kanssa asioita. Tulimme molemmat siihen lopputulokseen, että aika vähällä sitä sentään suomalainen mies tulisi toimeen.

Asunnoksi riittäisi vaatimaton mökki tai vanha maatalo keskellä metsää. Hyvä kaivo olisi tietenkin tarpeellinen ja hyvä sauna, mieluummin kaksi. Toinen nopeaa kylpemistä varten ja toinen, hitaampi savusauna taas ajan kanssa saunomista varten.

Pihan reunassa voisi olla sen verran peltoa, että perunamaan voisi laitta joka kevät ja vähän vihanneksia kasvamaan. Laajakaistalla ei niin väliä olisi. Vanha pentium olisi mukava, jotta voisi naputella kavereille terveisiä tikulle ja kirkonkylässä käydessä voisi ne kirjaston koneelta laittaa maailmalle. Viestintävälineeksi riittäisi radio, josta kuulisi, milloin ihmisten työeläkeprosentti on laskettu alle 50.

Vielä olisi hyvä olla riittävä varasto haulikon panoksia ja lintukivääriin nopeita luoteja. Pari laatikkoa täyteisiä olisi myös mukava omistaa, jos hirvi sattuisi kävelemään liian läheltä pihaa.

Saunassa voisi keittää pontikkaa silloin kun muilta puuhiltaan ehtisi. Pellon takana voisi olla muutama hehtaari sopivasti ränsistynyttä nuorta kasvatusmetsää ja saunan eteisessä moottorisaha ja muutama hyvä verkko.

Vielä kun lähistöllä olisi järvi, johon omistaisi kalastusoikeuden niin sopiva kuva alkaa olla likipitäen kasassa. Metsässä riittää polttopuuta, sieniä ja marjoja. Pellossa on perunoita ja järvessä kalaa.

Suurin kahnaus laillisen yhteiskunnan kanssa tulisi varmasti harmaavesien laskemisesta ja kunnalliseen jätteenkeräysjärjestelmään liittymisestä. Raaka kansalaistottelemattomuus saattaisi johtaa lopulta käräjille ja paikallislehden palstoille.

Julkisuutta saattaisi kuitenkin säädellä sopivasti ryhtymällä ITE-taiteilijaksi ja veistämällä pihapiiriin puusta sarjan eriasennoissa olevia 6-metrisiä falloksia. Myös säännöllinen asiointi mielenterveystoimistossa ja muutaman Linkolaa myötäilevä kirjoitus paikallislehteen saattaisivat taata rauhan.

Tämmöisiä on mukava lomalla miettiä. Niillä saa taas potkua aamuun ja julkituotuna ne saattavat saada vaimon lähtemään pariksi päiväksi syntymäpitäjäänsä.

>Matkan jälkeen

>

Kolme sateetonta päivää on takana. On aika siirtyä jälleen nautinnollisista tunnelmista uusiin nautintoihin. Vanha leidi saa taas muutaman päivän huilailla pihassa. Urakka on takana ja hän saa hyvin sujuneen retken päätteeksi kerätä voimia uusia retkiä varten. Tässä iässä miehen suurin onni on se, kun jalkojen välissä on toimiva peli. Tämän pelin mittari näyttää retken jälkeen 97000 km.

Mutta uudet kujeet ja harrastukset siis odottavat lomalaista. Sillä aikaa kun muu perhe on ulkoiluttamassa perheen VISA-korttia paikallisessa ostoshelvetissä, minä olen kulkenut selkä edellä kohti menneisyyttä. Ole lukenut Kjell Westön kirjaa ”Leijat Helsingin yllä”

Aloitin viime vuonna tutustumisen tähän Kjell- kaveriin toisesta teoksesta. Nyt tämä varhaisempi maistuu vähän pahvilta. Hyvä kirjahan tämäkin on, mutta kun oli tutustunut valokuvaaja Eccuun ja 1920-luvun älymystön edustajiin, tämä leijat – juttu jää leijailemaan vähän ilmaan. No viimeinen kolmannes on vielä lukematta. Ollaan juuri siinä vaiheessa kun korttitalot alkavat sortua, ihmiset tuhoutua. Moraalista paatosta ei vielä ole näkyvissä.

Viimeisessä kolmanneksessa sitä paatosta sitten tuli. Mutta en antanut sen häiritä itseäni. Pääsin tirkistelemään juuri siihen maailmaan, joka minulta oli suljettu 1960 – ja 70 luvuilla. Kahdeksankymmentäluvun maailmoihin en enää halunnutkaan ja sitten yhdeksänkymmentäluvulla olin siinä onnellisessa asemassa, että saatoin ostaa omakotitalon reilusti alennettuun hintaa, kun minua nopeammat olivat romahduttaneet koko talouden ja kätevyytensä näyttäneet. Jälleen kerran kannatti olla vähän hidas liikkeissään.

Mutta oivallista oli päästä kurkkimaan 70-luvun rikkaiden maailmaa. Siitä minulle jäi hyvin ohuet ja vaatimattomat kokemukset aikoinaan kun kauppakorkeakoulun valmennuskurssilla yritin tutustua älymystön perillisiin. Seurustelu tulevien ekonomien kanssa sujui kankeasti.

Sain toki kutsuja yläluokkaisiin koteihin, joissa cocerspanieleilla oli aatelisilta kuulostaneet nimet, mutta muuten emme löytäneet toisiamme, minä ja bisnesmaailma. En tuntenut yhtään Taorminnan diskoa nimeltään, sillä ainoat Sisilian kokemukset minulla tuohon aikaan olivat vappusiman sitruunoista.

Nuoren miehen kokemukset Suomen Raskaassa päätyvät tämän viikon lopulla. Siirtymistä siviiliin helpottaa suuresti se, että sama yliopisto, jossa opiskelee jo perheen tytär, ilmoitti haluavansa myös reserviin siirtyvän nuoren miehen riveihinsä. Jälleen kerran on edessä siis huonekalujen haaliminen uutta taloutta varten. Vispilää ja kippoa sekä kuppia kootaan perheen varastoista sopivaksi aloituspakkaukseksi.

Varsinaisia hankintoja en ole aloittanut vielä nuoren miehen opintien turvaamiseksi. Tosin ensimmäinen tärkeä pieni esine on talletettu häntä varten.

Olen vappu-uutisista päätellyt, että opiskelijat hankkivat ensitöikseen itselleen haalarit, jotta opiskeluvaatteet eivät likaantuisi viihteen vinhassa maailmassa. Nämä haalarit näyttäisivät olevan täynnä kangasmerkkejä.

Olen yhden sellaisen pojalle säästänyt. Sen avulla on helppo kertoa muille, mistä päin isien juuret ovat. Pitänee kuitenkin ottaa selvää, miten Satakunnan Suojeluskunnan hihamerkkiin nykyään suhtaudutaan. Yliopistot ovat olleet usein radikaaleja mutta herkkänahkaisia.

Tyttären teologianhaalareihin annoin tänä vuonna vain yhden uuden merkin. Hän oli ilahtunut ja vakuutti, että Helvetinjärven kansallispuiston kangasmerkki osoittaa kantajaltaan aitoa kiinnostusta selvittää myös opillisten vastustajien ajatusmaailmoja.

>Rajalla

>

Kävin eilen ihailemassa Salpalinjaa. Tai paremminkin kauhistelin. Mikä olikaan se ystävällismielinen valtio, joka pakotti 1940-41 vuosina raahaamaan 350 000 kappaletta kolmen ja puolen tonnin painoista kivijärkälettä metsään tulevaisuuden vakuudeksi. Nelirivinen panssarieste ei ole kovinkaan helposti edes nykyään ylitettävissä.

Myöhemmin illalla kuulosteltiin Puumalan rannassa, josko jossain olis Kaunis Veera taikka Prinsessa Armaada. No rantabulevardi oli autio ja tyhjä. Tällä kertaa ei jouduttu myöskään komiata poikaa lääkärin luokse kantamaan.Mutta silta on komea. Sen vielä käsittää, että sellaisen voi joku rakentaa ja suunnitella, mutta että siinä pitää sitten olla kaarrekin vielä Ruokolahdelle päin. Piti sekin tie ajaa ihan perille asti. Ruokolahden kirkonmäelle halusimme päästä, sillä olisi ollut mukava istahtaa samoille nurmille Edefeldin eukkojen kanssa. Emme löytäneet koko kirkonmäkeä.Tänään taas kohti taivaanrantaa. Pysyttelemme turvallisesti salpalinjan länsipuolella. varmuuden vuoksi.

>Kursia kasaan vai piilottaa ?

>

Siinäpä ongelma. Puhun nyt Kawasakin ilmansuodattimesta enkä Tiitisen listasta. Tiitisen listan kohdalla tilanne ei ole akuutti, Kawasakin kohdalla on.

Huolsin eilen vanhaa leidiä huomista reissua varten. Edessä nimittäin on vapaata kotitöistä, blogaamisesta ja paikoillaan olemisesta. Olen lähdössä jonnekin huomenna kello 9. Palaan joskus. Risteyksistä käännyn sinne suuntaan , jossa ei näy synkkiä pilviä ja hotelleista valitsen sen, jonka parkkihallissa on leidille tilaa.

Leidi haukkaa pölystä vapaata happea kitusiinsa ilmansuodattimen kautta. Ajattelin hieman helpottaa hänen työtään puhdistamalla suodattimen. Kun olin pessyt suodatinpanoksen, puhaltelin suurimmat öljyt pois paineilmalla. Siitä ei 24 vuotta vanha tekele oikein pitänyt. Nyt on sitten edessä suodatinelementtien kokoon kursiminen ja superlonilla paikkailu. Pikku midinetti saa taas näyttää kätevyytensä kaikilla elämän aloilla. No jos Janne Ahonen neuloo oman hyppypukunsa kasaan, saanen minä kyllä oman urakkanikin valmiiksi aamuun mennessä.

Lähdemme siis prätkäreissulle. Sana kuulostaa ihanalta ja sitä se matkan tekeminen sitten onkin. Ajatukset ovat tyhjäkäynnillä, edessä virtaa asfaltti ja outoja hajuja tunkeutuu kypärän sisälle.

Mukaan lähtee eräs blogin lukijoista. Olen tuntenut hänet kohta 40 vuotta, joten tuttuja ollaan kauempaa kuin näiltä sivuilta. Puhutaan samoista asioista ja samoilla mittayksiköillä. Meno on helppoa ja opettavaista. Muistelemme nuoruuden naisia, poismenneitä kavereita ja kuuntelemme puheen kertoja huoltoasemilla.

Yllättävää on se kulttuurimuutos, joka tapahtuu sinä aikana kun ajat tankillisen 98 oktaanista tyhjäksi, otat kypärän pois ja yrität suostutella huoltoaseman kassaneitosen ottamaan sinulta korvauksen aineesta ja kuulostelet puhetta. Maakuntien Kehittyvä Suomi on paljon mainettaan parempi.

Liitto on huomenna klo 10 erään hyvin varustetun keskisuomalaisen viinakaupan edessä. Se ei tarkoita sitä, mitä luulette. Viinakaupat on vain helppo löytää, niiden yhteydessä nykyään on aina hyvin varustettu supermarketti ja viinakaupan asiakkaita hetken seurattuaan pääsee selville ihmiselon kaipuusta ja kaihosta ja raadollisuudesta. Sellainen tekee hyvää reissumiehelle.

Tiitisen listan suhteen olen epäilevämpi. Osa listalla olleista makaa haudassa ja osa makaa poliittisessa haudassa. Ne joilla vielä voi sulaa suussa, ovat syyntakeettomia ja seniilejä. Suurin osa listalla olevista on muutenkin ehtinyt tekemään paljon suurempia karhunpalveluksia isänmaalle jo tähän mennessä. Niistäkin kansakunta on selvinnyt. Mikä funktio julkistamisella voisi olla ?

Kosto on tietenkin suloinen asia. Sellainen olisi hyvin ymmärrettävä tonkimisen syy. Toinen syy voisi olla se mahdollisuus, että sieltä löytyisi joku poliittiseen keskustaan kuuluva tai kuulunut. Sellainen olisi ihastuttavaa joidenkin mielestä. Ei haittaisi, vaikka muutama sosdem olisi listalla mukana. Oikeistolaisia siellä varmasti myös olisi mukana.

Joka tapauksessa listan on laatinut järjestö, jota ei ole enää. Lista on laadittu henkilöistä, jotka pitivät yhteyttä valtioon, jota ei enää ole. Ja toiminta on tapahtunut tilanteessa, jota ei enää ole. Paljon mieluummin minä näkisin edessäni listan niistä henkilöistä, jotka päättivät, että Lissabonin sopimuksena tunnetun paperin sisällöstä ei ole syytä suurta meteliä pitää ja riittää hyvin kun se hiljaa hyväksytään.

Mutta huomenna minä sylkäisen liikkeelle ilman listoja. Mikä ei sattunut mukaan tulemaan, sitä ilman pärjätään. Lukijat voivat vilkuttaa maitolaitureilla ja linja-autopysäkeillä.

Tässä vähän matkamusaa.

http://www.youtube.com/watch?v=rMbATaj7Il8

>Renttut

>

Tytöt tykkäävät pahoista pojista. Siksi ihmispopulaatioissa on voinut säilyä kolmesta ikävästä luonteenpiirteestä rakentunut epäsosiaalinen persoonallisuus.

Musta kolmikko on pakkomielteinen narsismi, impulsiivinen, jännityshakuinen ja tunteeton psykopatia sekä moraaliton machiavellismi, jossa tarkoitus pyhittää keinot.

Perinteisessä ihmisyhteisössä tällainen yhdistelmä olisi äärimmillään voinut olla tuhoisa sekä yhteisölle että yksilölle itselleen. Muut olisivat saattaneet karsastaa häijyä tyyppiä sekä jättää hänet ilman ruokaa ja suojaa pedoilta.

Jos ihminen taas on vain vähän tuhma, hän hyötyy siitä. Pienestä pahuudesta seuraa satoisa seksielämä, väittää Peter Jonason New Mexicon osavaltionyliopistosta New Scientist -lehdessä.
Hänen ryhmänsä teki 200 yliopisto-opiskelijalle persoonallisuustestin. Tiimi asetti osallistujat järjestykseen sen mukaan, kuinka paljon näissä oli kolmea pahaa piirrettä.

Lisäksi se esitti koehenkilöille kysymyksiä näiden seksielämästä.

Kolmen piirteen mukaan korkealle sijoittuneet näyttivät saaneen useampia petikavereita kuin muut. He myös suosivat eniten irtosuhteita. Vastaavuus päti vain miehillä.

Näinhän se menee. Erkkolainen on aamun aviisissaan lähtenyt nyt juhannuksen jälkeen kevyemmälle tielle ja valistaa meitä kyökkisosiologiassa. Naiset rakastuvat renttuihin.

Me kiltit pojat saimme sen kokea karvaasti aikoinaan. Niinpä vähitellen vuosien myötä olemme ryhtyneet renttuilemaan, jotta viimein pääsisimme vähän elämän makuun.

Nuo artikkelissa mainitut kolme ominaisuutta ovat erittäin käyttökelpoisia eduskunnassa, pörssissä ja joskus liike-elämässäkin. Kaikkialla siellä siis, missä niin kutsuttu kehitys tapahtuu. Meidän Takarivin Taavien on sitten useimmiten yhteiskunnassa, armeijassa, liike-elämän organisaatioissa ja tanssipaikkojen pariutumisleikeissä tyydyttävä osaamme ja toteuttaa näiden huimapäiden mielenoikut. Naiset valitsevat.

Pohjimmiltaan kyseessä on evoluution naiselle antama erityistehtävä. Hänen on varjeltava munasoluaan miljoonien siittiöiden hyökkäyksiltä ja keskityttävä valitsemaan mahdollisimman hyvät ominaisuudet sille.

Siksi me miehet olemme niin paljon aktiivisempia perimämme levityksessä ja siksi meille on annettu 6 milj. kappaleen annospussit kylvämistä varten. Aina pitää olla valmiina. Tuhlatakin voi, sillä uusia tulee jatkuvasti.

Vankilaan joutuneet kovat kundit saavat jatkuvasti rakkauskirjeitä ja naimatarjouksia siviilinaisilta. Vierailuaikoina vankiloiden parkkipaikoilla pyörii paljon sellaisia nuoria naisia, joista äidit poikiaan herkästi varoittelevat.

Kummallista kuitenkin on, että äidit eivät yritä provosoida poikiaan pahuuteen ja renttumeininkiin sekä sitä kautta sukua jatkamaan. He päinvastoin haluavat oman poikansa jäävän näissä valinnoissaan turvalliseen keskikastiin.

Tutkijat ovat joka tapauksessa armottomasti myöhässä tämän nolla-tutkimuksensa kanssa, sillä asia on ollut tunnettu ja tiedossa iät ja ajat. Aikoinaan nuorena miehenä tansseihin lähtiessäni minua asiasta usein valistettiin lauantai-iltaisin. Keskustelu kulki suurin piirtein näin.

Äiti: Sanomattakin on selvää, että siellä ollaan sitten ihmisiksi ja kiltisti !

Poika: Kyllä , kyllä……

Isä: No ei siellä nyt kovin kiltisti kannata olla…

Äiti : Mitäs tuolla tarkoitat ??

Isä: Kiltit pojat jäävät usein ilman.

>Taas onnellisesti ohi

>

Kesä on sitten ohi. Tai oikeastaan huomenna, jolloin vietetään vanhankansan juhannusta. Tämä tämän vuotinen tuli liian aikaisin. Kelitkin olivat väärät. Rankkasade huuhtoi alas hämähäkit ja juhlioiden hukkumishalut. Kuolemaan ja järjentöntä väkivaltaa esiintyi vain pieteetillä tänä vuonna.

Kymeenlaakso sai jälleen kerran kunnian olla eturivissä. Kouvola on paikkakunta, jonne on ihan pakko eksyä jonkun asian takia. Sinne ei vanhingossa jouduta.

Itse olen joutunut paikkakunnalle vain kaksi kertaa. Toisen kerran ajoin siististi keskustan läpi ja toisen kerran vietin kokonaisen yön kaupungissa. Molemmat kerrat suoriuduin ilman suuri väkivallan kohtaamisia. Keväällä televisiossa esitetty Pirkka-Pekka Petelius tuotanto antoi sitä vastoin maakunnasta ja paikkakunnista hyvin lohduttoman kuvan. Juhannuksen veriteko ikään kuin alleviivasi koko homman.

Suomessa on joitakin kaupunkeja, joiden nakkikioskeille ei mieleni tee aamuöisin. Pori on niistä ylivoimaisesti ykkönen. Seuraavina tulevat sitten Lahti ja Kouvola. Jos neljännen haluaa nimetä, niin olkoon se sitten Roi.

Sitä vastoin olisi mukava olla joskus aamuyöllä nakkikioskilla Joensuussa. Se on paljon mainettaan parempi kaupunki. Se että lehdissä on niin paljon uutisia Joensuun rankasta yöelämästä ja rasismista, johtuu kuulemma Joensuun poliisin tiedotuspolitiikasta. Siellä on tehty sellainen päätös, että kaikki mikä tapahtuu, pannaan lehteen. Kaupunki on kuulemma todellisuudessa pehmeä ja puhtoinen kuin vauvan pylly. Rasismikin on kuulemma muuttanut sieltä pois.

Aikoinaan satunainen matkailija joutui yöpymään Uudessakaupungissa jonkun työreissunsa vuoksi. Kun matkailija kysyi hotellin porttierilta, onko kaupungissa minkäkaltaista yöelämää tarjolla, vastaus tuli kuin piippuhyllyltä.

”Ei, valitettavasti ei tänään. Hän on nyt käymässä Turussa, mutta tulee huomenna kyllä takaisin.”

>Ajankohtaisia murheita nuorison elämässä

>

Kuva: http://www.sanginseppaset.org/seppas_tarinat.html

Aamun lehdessä kannetaan suurta huolta siitä, ettei pääkaupunkiseudun nuoriso pääse lukioihin syksyllä opiskelemaan. Sähköinen hakusysteemi on harhauttanut nuoret ajattelemaan ja luulemaan, että jos oma keskiarvo on 7,5 ja hakee viiteen lukioon, joiden alimmat sisäänpääsyyn oikeuttavat keskiarvot ovat olleet 8,5 tai 9,5 , sittenkin sillä omalla pääsee tänä vuonna sisään. Semmoinen on toiveajattelua tietenkin. Ressuun pääsee sisään ressun tasolla ja Vuosaareen Vuosaaren tasolla.

Jos mieleen ei ole tullut laittaa joukkoon yhtään sellaista lukiota, johon pääsy olisi ollut mahdollista 7 keskiarvolla, voi vain syyttää itseään. Ongelman syyksi onkin ilmaantumassa se seikka, että nuoriso on saanut itse kavereidensa manipuloimana rastitella kaikki kivat paikat. Vanhemmat eivät ole päässeet suorittamaan hakulomakkeen asiallista tarkastusta. Ja tietenkin se, että kehäteiden sisäpuolella on niin jumalaton määrä ihmisiä, että kaikille ei riitä enää kaikkea.

Tillman opiskeli aikoinaan lukiossa, jonne pääsivät kaikki, jotka saivat kynän pysymään kädessä ja lukukausimaksun hoidettua. Aikaansa edellä kun oli, Tillman kävi lukion jo 1970-luvun alussa 4 vuodessa. Silloin se ei tosin ollut erityisen muodikasta. Sitä päinvastoin pidettiin osoituksena laiskuudesta tai lahjattomuudesta.

Myös Tillmanin jälkipolvi on opiskellut lukiossa, jolla ei ole ollut keskiarvovaatimusta. Niinpä koko tämä kenttä on minulle outo ja ihmeellinen. Olisi mukava tavata joskus sellainen nuorisoryhmä, jonka lähtökeskiarvo on ollut kaikilla yli 9,3. Se voisi olla riemastuttava kokemus.

Mutta ei näin kesälomalla enempää koulutuspolitiikkaa. Piti puhua nimittäin tänään nuoren miehen kotiutumisesta. Hänen uravalintansa 4.7 jälkeiselle ajalle ovat vielä auki. Niihin ei osaa oikein tälläkään foorumilla puuttua. Puutun siis vieläkin ajankohtaisempaan aiheeseen. Siviiliin pääsemiseen.

Aikoinaan asepalveluksen päättäneet nuoret miehet väsäsivät runsain määrin siviilikypäriä ja sotilaan muistokirjoja. Tillmanin isä teki aikoinaan tyylikkään muistokirjan varusmiesajastaan. Kirja oli täynnä runoja naisille, lehdistä kopioituja tyttöjen kuvia ja suureellisia marssilauluja. Sivuille mahtui myös runsasjoukko erilaisia listoja ja luetteloita, sen ajan meemejä.

Sitten myöhemmin Tillmanin aikaan muistokirjat olivat menneet pois muodista. Yläpedin mies, Kataja, semmoisen teki. Siviilikypärän teki noin puolet kotiutujista, mutta loppuosa miehistä oli niin täynnä koko hommaa, että riitit ja rituaalit saivat olla ja mennä.

Kotiutumispäivänä passi kourassa kävelimme ulos patterista siviilivaatteistamme nauttien. Suussa oli paksu sikari , taskussa sotilaspassi ja kädessä hyödyttömäksi kokemamme kapine, kaapin lukko. Semmoisella olisi ollut monen moista hyötykäyttöä siviilissäkin. Laitoimme ne kuitenkin siististi patterin ulkopuolella olleeseen päällikön polkupyörän pinnoihin kiinni ja avaimet viskasimme sotkun kohdalla karhuvatukkopuskaan.

Myöhemmin kuulin sitten mitä siitä oli seurannut. Tapasin ylipalvelumies-Nordlundin myöhemmin samana kesänä Tukholmassa. Hän kertoi niitä lukkoja sahailleensa 4 päivää irti pinnoista. Hyödyllisen taidon lopulta hänellekin armeija osasi opettaa.

Ylipalvelusta Nordlund sai siitä, kun lomilta palattuaan iski varusmieskersanttia kuonoon, karkasi kesken palvelusviikon selvittämään lesbouteen kiinnostuneen tyttöystävänsä tekemisiä ja sotaoikeudessa kyseli tuomarilta asiattomia.

Nykynuorison palveluvuodesta jää You-Tubeen pyörimään valikoima sotilashuumoria, joka on kaikkien yhteistä tavaraa. Kollektiivinen muistokirja on kaikkien katseltavissa ja tulevien ikäluokkien opiksi otettavissa.

Isänä ja perinteen tallentajana olen tosin poikani puolesta tehnyt pienen kolttosen. Olen salaa harrastanut sotilasmuistojen keruuta hänen puolestaan. Olen nimittäin kirjoittanut ylös kaikki nuoren miehen vuoden aikana lähettämät tekstiviestit. Niitä on kasassa nyt noin 60 sivua. Kappaleita en ole laskenut, mutta arvelen niitä olevan ainakin 300 – 400 . Jahkaa hän parin viikon kuluttua kotiutuu, tulostan koko homman paperille ja isken tuotteen hänen kouraansa ja toivotan onnea reserviin siirtymisen johdosta.

>Hitaita teitä ja luistavia suksia

>

Luin eilen merkillisen kirjan. Kirjan nimi on Lublinin taika. Jaana Seppäsen kirjoittama kirja kertoo Solidaarisuusliikkeen jälkeisestä Puolasta, jonne opiskelija Timo Karhu on lähtenyt kieltä oppimaan. Karhu oppii paljon asioita, mutta kielen kanssa niillä on aika vähän tekemistä. Enemmänkin asioita selviää Karhun menneisyydestä, Saijasta, ja Pariisin lomasta. Hyvin merkillinen kirja.

Omat Puola-kokemukseni on hankittu Zakopanesta ja Puolan eteläosien vuoristosta. Puola on Walesan ajoista muuttunut. Entistä ovat enää konsonantit , katolinen kirkko ja naisten kauneus.

Huomasin iltauutisista, että median hengenvetotauko kesti vain pari päivää. Hiihtoliiton suosittelemat voiteet ovat kuulemma sittenkin olleet liian liukkaita. Syntipukit eivät halua jäädä yksinään kantamaan vastuuta, joten nyt sitten keskusteluun kutsutaan kaikki kynnelle kykenevät. Iltasanomien ja erkkolaisen jutut alkavat muistuttamaan toisiaan hämmästyttävästi. Tänään oli repäisty kolmossivu täyteen känykkä – syöpää. Viimeisten viikkojen aikana sitä vastoin melkein kokonaan on jäänyt pohdintaa vaille se asia, että Lissabonin sopimuksena tunnetun paperin sisältö on hyvin merkittävä. Pitää mennä taakse päin ajassa 60 vuotta, kunnes tulee vastaan ensimmäinen yhtä merkittävä asiakirja.

Mutta kevyempiin asioihin. Rekkamiehet kuulemma yrittävät hidastaa kaupunkilaisten juhannuksen viettoon pääsyä. Riemastuttava asia ja ajankohta. Olisi saattanut luulla, että rekkamiehet olisivat tehneet kaupunkilaisten elämän kehäteiden sisäpuolella tukalaksi lopettamalla tomaatin, kurkun , rucola-salaatin ja muun hyödyllisen tuotteen kuljetukset. Sellainen näyttää kuitenkin olevan nykymaailmassa vähemmän tehokasta. Pitää siis kohdistaa isku siihen hyödykkeeseen, joka on kaikkein arvokkain ja rajallisin. Vapaa-aikaan. Täällä sateisessa periferiassa seurataan tilannetta mielenkiinnolla.

Taannoin otimme tähän liittyvään asiaan kantaa opiskelijoiden kanssa. Luovuus-harjoituksissa meillä oli harjoitustehtävänä eräässä kirjallisessa aivoriihessä SF-Caravan ry:n kesäkilpailu, jossa pyydettiin keksimään sopiva slogan karavaanariporukalle.

Aivoriihi oli tuottoisa. Jälkikäsittelyssä pinnalle nousi eräs, mielestämme hyvin erinomainen lause, jonka sitten yhdessä lähetimmekin yhdistyksen kilpailuun.

Karavaanarit – aina tiellä.

Emme ilmeisesti sijoittuneet, sillä meihin ei ole otettu yhteyttä

>Puolen tunnin loma

>

Miten rakkaus alkaa ? Usein silmänräpäyksessä. Näistä käänteentekevistä hetkistä muodostuu Puolen tunnin loma. Luin ohuen kirjan äsken, sillä edelleenkään puutarhatyöt ja muut velvoitteet eivät tunnu sopivilta. Siispä hetki pieniä päiväunia sallittakoon.

Leena Rantanen on asunut Pariisissa vuodesta 1987. Niinpä monet tarinat tuoksuvatkin punaviiniltä ja suussa maistuu maitokahvin makea maku. Tarinat ovat lyhyitä. Ne korostavat ohi menevän hetken ainutkertaisuutta ja lopullisuutta. Päätökset on tehtävä heti.

Rantasen pienet miniatyyritarinat eivät ole mitään Nicholas Sparks –kamaa, vaan näissä maistuu elämä, uskallus ja ainutkertaisuus. Tarinat tosin kaikki päättyvät onnellisesti, sillä lukijan mielikuvitukseen ladataan tarinoiden viimeisillä riveillä sen kaltainen uskallus ja värinä, ettei lukukokemuksen jälkeen heti ole suotavaa lähteä lähikaupan kassajonoon harjoittelemaan rohkeutta. Hutejakin elämässä löytyy. Rantanen on kerännyt vain osumia.

Rantanen on muuten suomentanut ja valikoinut Luigi Pirandellon tuotannostta talvella kauppoihin tulleen Sitruunoita Sisiliasta ja muita novelleja teoksen. Sekin on laadukasta tavaraa, jota talvella jo blogissa esiteltiin.

Täällä sataa.

Sellainen on sopiva keli lukea siirappia ja muistella menneitä. Nyyhkytarinat saavat mielen pehmeäksi, kesäsade rummuttaa peltikattoon ja teini-ikäiset räkättirastaat kiskovat niska jäkässä kastematoja pihalla. Vielä kun olisi vinttikamari, jonne mennä. Tulee mieleen vanhat heilat ja menetetyt tilaisuudet. Ilmassa on saavutetun melankoliaa. Paljon kesästä talvella uneksittiin ja nyt sillä ei oikein osaa tehdä mitään.

>Remonttihommissa

>

Eilen puuhastelin Rollein kanssa. Sain paljon kokemusta, mutta vähän tuloksia. Pääsin näkemään saksalaista mestarityötä läheltä, mutta omat taitoni eivät riittäneet aivan loppuun asti

Tältä näyttää Rollein oikea kylki. Kun harmaat suojanahat poistaa kyljen päältä, viritysnupin keskiöstä ja vasemmasta alakulmasta, paljastuu jo jotain sellaista, johon tavallinen pajavasaraan tottunut mekaanikko ymmärtää tarttua.

Seuraavaksi irrotetaan viritysnuppi keskellä oleva ruuvi aukaisemalla. Samalla solahtaa filmitilaan nupin alla oleva lyhyt akseli ja sen ympärillä oleva kierrejousi. Nupin alla on myös pirullinen jarrusysteemi, jossa on pari kiila-rullaa ja molemmille rullille pienet jouset. Tässä vaiheessa käsiteltävät osat ovat luokka 1- 2 mm.

Nyt koko virityskoneisto on näkyvissä. Filminumeropyörän yläpuolella on rako, jossa toimii vivusto, joka siirtää virityksen sulkimelle. Täältä kautta sitten seinä tuleekin eteen. Mitään mahdollisuutta ei ole päästä käsiksi itse sulkimeen ja siihen ongelmaan, miksi virityskoneisto ei siirrä liikettä sulkimeen.

Ratkaisu saattaa löytyä toiselta puolelta. Siihen ei kuitenkaan ollut illalla enää hermoja jäljellä. Viritysnupin alapuolella olevan jarrusysteemin kasaamiseen kului 2 tuntia ja se vei pahimmat korjausinnot tällä kertaa. Laitos meni takaisin pakettiin.

Lopputulos remontista oli se, että suljin virittyy nyt entistäkin harvemmin. Suurena voittona taas operaatiosta oli lopulta se, että kaikki osat yhtä pientä aluslevyä lukuun ottamatta tuli laitettua oikeille paikoilleen takaisin ja viritysnupin alapuolella oleva jarrusysteemi pelaa loistavasti. Ei siis voittoja, mutta ei tappioitakaan. Jatkan harjoituksia vasemmalla puolella joskus myöhemmin.