>Kolmas väri

>

Tänään esittelen opiskelijoille tuomari Kernin. Yhteinen opintojaksomme päättyy tänään. Jakson viimeiset luennot ovat samalla myös minulle koko talven viimeiset. Siinäpä hyvä syy tuoda esiin Rita-koira ja kummallinen tuomari. Ja tietenkin Valentine.

Luovuus mielletään usein pelkästään maalaamiseksi siveltimellä, runojen kirjoittamiseksi taikka Kaurismäkien perässä kulkemiseksi. Uudella tavalla voi kuitenkin toimia ja elämää oivaltaa myös toiminnan objektina. Elokuvan katsominen , sekä sen sanoman ja tajunnanvirran aistiminen , ovat mitä suurimmassa määrin luovaa työtä ja siitä usein seuraa katsojan sisimmässä prosessi, joka kestää kuukausia, joskus jopa kokonaisen ihmiselämän. Pimennetyssä teatterissa olemme uskomattomien voimien kohteena ja vaikutusten alaisina. Luovuutta on se, että osaa antautua uusille asioille.

Katsomme siis vähän Kieslowskin väritrilogiaa. Näistä kolmesta elokuvasta Punainen on jostain syystä tullut itselleni läheiseksi. Ehkä olen katsonut muita liian vähän.

Elokuvassa liikutaan punahehkuisessa Genevessä. Nuori opiskelija, Valentine, on aina kiireinen. Eräänä iltana hän törmää autollaan koiraan. Koska kaulapannassa on nimi, Valentine päättää viedä loukkaantuneen koiran omistajalleen.

Tämä on eläkkeellä oleva tuomari Kern, joka Valentinen hämmästykseksi ei piittaa koiransa kohtalosta. Sen sijan hän salakuuntelee naapureidensa puhelinkeskusteluja. Valentine ei kuitenkaan välitä siitä, mitä mies tekee. Heidän välilleen syntyy psykologinen jännite. Ystävyys syvenee, kun tuomari alkaa uskoutua Valentinelle.

Siinä siis lyhykäisyydessään juoni. Harjoittelemme tänään luovuuden kohteena olemista. Punainen väri marssii elokuvan alkumetreiltä lähtien Valentinen elämään, mutta samalla se marssii myös katsojan tajuntaan. Väri toistuu toistumistaan ja äkkiä se elokuvan edetessä synnyttää merkitysrakenteen katsojan aivoissa.

Pahuus ja vääryys ei ole elokuvan loppupuolella enää itsestään selvyys ja helppo ongelma. Elokuvassa vanhan tuomarin rikokselle heijastetaan nuoren lakitieteen opiskelijan maailma. Vanha tuomari on ehkä tuominnut joskus syyttömän syylliseksi, mutta mitä merkitsee se, että hän tunnustaa syyllisyytensä ?

Kaiken pahuuden keskellä välikappale, Rita, synnyttää monta pentua. Pahuudelle tuodaan vastakohtaa ja kontrastia.

Muotinäytöksen jälkeen Valentine kysyykin sangen aiheellisesti tuomari Kerniltä:

Kuka olette ?

Mitä muuta tiedätte ?

Eikä tuomarilla ole vastausta. Syntyy rajuilma ja kaikki purkautuu ulos. Tenttikysymykset avautuvat, auton akku tekee osansa ja katsoja kysyy itseltään, onko kohtalo sittenkin olemassa.

Valentine ryhtyy opettamaan vanhaa tuomaria. Katsoja kiemurtelee jo tässä vaiheessa tuolissaan ja miettii, onko Valentinella siihen lupa. Onko hänellä mitään opetettavaa vanhalle herrasmiehelle.

Lopussa on sitten vapautus. Lippu vapauteen on tietenkin punainen ja juuri sen vanha tuomari tarkastaa, ennen kuin Valentine suunnistaa kohti kohtaloaan.

Sitten kaikki täyttyy, mutta katastrofin ja onnettomuuden kautta. Katsojalle selviää viimeistään nyt, miksi Valentinen piti olla elokuvan alun muotikuvauksissa surkean ja onnettoman näköinen.Todellisuus näyttää olevan keinotekoisen kuvan tapainen ja toisaalta taas äkkiä todellisuus tuntuu olevan vyöry ennalta suunniteltua punaista.

Mutta mikä on punainen ?

>Hölynpölyä

>

Kuva : http://www.lukkomania.com/…/62b.jpg

Poikamme Kanadassa tekevät työnsä hienosti. Kunhan Tillman vain jaksaa pysytellä pois TV-vastaanottimen äänestä. Olen tulkinnut tätä omaa jääkiekko mantraa niin, että tuloksia voi jälkeenpäin netistä katsella, eikä se joukkueen menestykseen enää vaikuta tuon taivaallista. Hienoa, että he voittivat ja toivat moneen äitienpäivään iloa. Yhtä kaikki, veristä ja kummallista väkivalta – actionia se mielestäni on.

Patriotismi ja kotiseuturakkaus ovat kuitenkin tunteina tätä vastenmielisyyttä voimakkaampia. Siksi laitoin iloksenne esille kuvan Rauman Lukon voittoisasta joukkueesta vuodelta 1963. Sinä talvena me kaikki yritimme olla koulun kaukalolla joku noista tuossa kuvassa. Mölli Keinonenkaan ei ollut vielä siinä vaiheessa turmeltunut. Myöhempinä vuosina hän esiintyi alushousumainoksissa, eikä siitä oikein pidetty.

No tämä on tietysti hölynpölyä. Siis, tämä minun jääkiekko-otteluiden katsomattomuuteni. Maailma on kuitenkin muutenkin täynnä hölynpölyä. Mukaan mahtunee hyvin tällä pikku teorialla.

Yhdysvaltalainen kolumnisti

Thomas L. Friedman kehitti aikoinaan teorian, jonka mukaan

kaksi valtiota, joissa on McDonald’s pikaruoka-ketju, eivät sodi koskaan toisiaan vastaan. Friedmanin sääntö on rikkoutunut jo monta kertaa, esimerkiksi Yhdysvaltain miehittäessä Panaman 1989, maaliskuussa 1999 NATO-maiden aloitettua Serbian pommitukset, Intian ja Pakistanin sekä Libanonin ja Israelin välisissä konflikteissa. Teorian ilmestymishetkillä joskus 1991 taisi jopa olla niin, että Yhdysvaltain koneet moukaroivat Bagdadia samaan aikaan.

>Hyvä on hiihtäjän hiihdellä…..

>

Kuva: http://www.valkeakoski.fi/…/hakulinen_patsas.jpg

Tämän päivän erkkolainen kertoo tiedonnälkäiselle penkkiurheilijalle taas teelusikallisen uutta tietoa epo-hormonista.

Selvityksessään Opetusministeriölle Hiihtoliitto ilmoitti, että sen toimihenkilöt saivat ensimmäiset tietonsa epo-hormonista vasta 1990-luvun alkupuolella.

Julkisuudessa eposta kirjoitettiin kuitenkin jo 1988, ja toimitusjohtaja Jari Piirainen harmitteli Hiihtoliiton liittovaltuuston kevätkokouksessa Jyväskylässä muistivirhettä.

Kokouksessa vieraillut pitkäaikainen mäkihypyn ja yhdistetyn lajipäällikkö Matti Pulli kaivoi muististaan mielenkiintoisen tiedon ja vuosiluvun.

”Se oli ilmeisesti vuonna 1986, kun Tapio Videman kertoi minulle eposta. Olimme molemmat silloin Jyväskylän yliopiston palveluksessa ja tapasimme saunoa päivittäin yhdessä. Videman jutteli minulle erään saunareissun aikana uudesta ihmeaineesta, eposta, joka mullistaisi kestävyysurheilun dopingasiat”, Pulli sanoi.

Seuraavaksi sitten ilmoitetaan, että tiedettiin ja käytettiinkin, mutta ihan vähän vain. Kun pari viikkoa on kulunut ja peukaloruuvia kiristetty, tunnustetaan, että käytettiin kaksin käsin, mutta ei saakeli tehonnut kunnolla.

Samaa tiedotuspolitiikkaa on harrastettu olosuhteiden pakosta viime päivinä Aasiassa, jossa ensinnä oli 4000 ihmistä kateissa, sitten 4000 kuollut ja 10 000 kateissa. Nyt tilanne on se, että 100 000 kuollut ja toinen mokoma kateissa. Tässä farssissa syyllisiä eivät ole hiihtoliiton pomot, vaan sotilasjuntan diktaattorit. Samat metodikurssit on kuitenkin tiedotusopissa käyty.

Ja vielä ihmetellään, miksi talous on kuralla ja sponsorit kaikonneet. Minä ainakaan en halua olla missään tekemisissä Myanmarin sotilasjuntan ja Hiihtoliiton kanssa.

Pari muutakin instituutiota on käyttänyt samaa taktiikkaa viime aikoina henkilökohtaisen elämänsä uutisoinnissa ja julkituonnissa. Aste-erot ovat olleet kuitenkin huomattavia. Näiden yksityiskohtien lypsämiseen osallistuivat tiedotusvälineet merkillisellä innokkuudella. Myanmarin juntalle nyt kukaan ei voi oikeastaan mitään iltapäivälehdistössä, mutta hätistelkää nyt edes Hiihtoliittoa.

Hiihtoliitto olisi muuten saanut lujasti huomiota ja positiivista julkisuutta, mikäli olisi lähtenyt tukemaan kilpailija Kaikkosta ” Tanssii tähtien kanssa” –ohjelmaan. Siinä olisi päässyt liitto kerrankin tukemaan dooppaamatonta hiihtäjää, joka urheilumieltä osoittaen näytti, että liikunta voi olla iloista meininkiä, jossa ei kannata viimeisen päälle rypistellä.

>Äitienpäivä lähestyy….

>

Illan hämärässä huomaa äitienpäivän lähestyvän kovaa vauhtia. Meille miehille se tietysti aiheuttaa aktiviteettiä. Huomenna on käytävä kaupassa ja valmistauduttava juhlaan.

Pakastimessa on onneksi hirvipaistia. Nautakin käy. Minä laitan tällä kertaa hirveä.

Tarvitaan 2 kg luutonta paistia.

Marinadiin tarvitaan

valkoviiniä pullo
valkoviinietikkaa desi
valkopippuria 6 kpl
valkosipulia 3 kynttä
timjamia 2 tl

Murskaa pippurit ja valkosipulit. Sekoita ne viiniin ja etikkaan. Laita marinadi ja paisti kulhoon. Jätä se yöksi marinoitumaan.

Seuraavana päivänä liha otetaan pois marinadista ja pyyhitään kuivaksi. Ruskista liha pannulla. Ruskistamisen jälkeen hiero lihan pintaan lisää timjamia ja murskattua valkopippuria.

Peittele liha pekonin siivuilla. Jos hennot, tee lihaan viiltoja ja laita pekoni viiltoihin. Jotkut laittavat pekonia lihan sisälle pujottamalla sitä veitsellä tehtyihin pistoihin.

Laita liha paistopussiin ja pussi vuokaan. Sopiva paistolämpötila on 140 astetta. Anna paistin olla uunissa ainakin 2,5 tuntia, mieluummin enemmän.

Pussiin tullutta lientä voit suurustaa ja lisätä sitä ruskeaan kastikkeeseen. Lisää vähän piparjuurta ja 2 ruokalusikallista jaloviinaa.

Osuin tänään herkkumaailmaan, kun seikkailin netissä. Tyylikkäällä blogisivustolla esitellään herkkuja moneen makuun. Sivusto sai minut puuhastelemaan ja miettimään, mitä kaikkea hyvää sitä maailmassa onkaan. Niin kuin tämä äitienpäiväkin.

>Minun syyni

> Kuva : Ilves siinä pelaa ja kaikilla on pipa päässä

Sähelsin äsken kaukosäätimen kanssa hetken. Oli nimittäin olutta sormissa vähän liikaa. Aukesi siinä sitten vahingossa kanava, jolla esitettiin jääkiekko-ottelua, jossa Suomi oli 0-1 häviöllä. Jos tästä tappio nyt tulee, niin tiedätte ketä syyttää. Minua.

Tällä kertaa kolme sekuntia riitti.

Menen ulkoterassille. Yritän olla pois kaukosäätimen vaikutuspiiristä ja keskityn olueeseen. Siinäkin on oltava pieteetillä liikeenteessä, sillä huomenna pitää saattaa työkaveri haudan lepoon.

Hän kyllä ymmärtää, mutta suomalaisista penkkiurheilijoista en ole niinkään varma.

>Suomen harvinaisin kasvi varastettu

>

Kuva: Harri Arkkio

Tuppisara

http://www.funet.fi/pub/sci/bio/life/plants/magnoliophyta/magnoliophytina/liliopsida/cyperaceae/carex/vaginata-1.jpg

Yksi Suomen harvinaisimmista kasveista, leveälehtikämmekkä on varastettu Morgonlandetin saaresta Hangon edustalla. Alue on kansallispuistoa, joten siellä voi luonnon ihailija suhteellisen vapaasti liikuskella. Luonnonpuistot ovat asia erikseen.

Joku siis on mennyt saareen ja kaivanut kämmekän itselleen. Omiin tarpeisiinsa. Jonkun puutarhassa on nyt sitten kasvien Mona Lisa. Pöllittyä kasvia ei vaan kehtaa kenellekään näyttää, sillä siitä seuraisi julkinen häväistys ja jalkapuutuomio nykyaikaisen kirkon, kauppapuutarhan, eteiseen.

Teko on tietenkin pöyristyttävä, mutta on asiassa puolensakin. Monet luonnon lajeista ovat täällä Suomessa erityisen harvinaisia, mutta niiden populaatiot muissa maissa ovat elinvoimaisia ja runsaita. Kun ilmasto muuttuu, meille työntyy Keski-Euroopasta yhä enemmän kaiken karvaista ötökkää, tinttiä ja tatarta. Tuskin niitä kaikkia heti kannattaa suojella henkeen ja vereen. Yleensäkin valtiolliset rajat ovat ongelmallisia. Niitä noudattaen suojelupäätöksistä helposti tulee kummallisia. Luontokin yleensä toimii osittain oman tahtonsa perusteella.

Mutta että rauhoitettu kasvi kotipuutarhaan.

Voihan tietysti olla, että jonkun eläkeläisen kasvienkeruu-harrastus on leimahtanut äkkiä täyteen roihuun. Me yli 50-vuotiaat jouduimme nimittäin yhteiskouluissa ja keskikouluissa sekä mahdollisesti lyseoissakin keräämään kesäaikaan kasveja. Urakka oli nuoresta opiskelijasta hirmuinen. Keskikoulun kolmannella ja neljännellä luokalla piti kesäloman aikana kerätä 40 + 40 kasvia.

Kasvit piti irrottaa varovasti juurineen maasta. Kotona se laitettiin kahden makulatuuripaperin ja monien sanomalehtipaperi-arkkien väliin ja puristettiin kasvipuristimella toisien kasvien kanssa tiukaksi pinkaksi. Alussa kuivuvan kasvin ympärillä olevia papereita piti päivittäin vaihtaa. Muuten tuloksena oli AIV-rehua muistuttavia ruskeita yksilöitä.

Jos oli napannut Mariankämmekän, tai vastaavan, juurimukula piti halkaista, jotta se asettuisi kuivuriin kunnolla.

Kun kasvi oli kunnolla kuivunut, se piti asetella kasvipaperille, johon se liimattiin ohuilla liimapaperisuikaleilla. Ortodoksit neuloivat valkoisella langalla kasvit kiinni paperiin.

Tämän jälkeen seurasi kaikkein tärkein ja vaikein osa prosessissa. Kasvikirjan kuvia ja määritystaulukoita apuna käyttäen piti määrittää rehu ja kirjoittaa sille keräyslomake, joka liimattiin sitten kasvipaperin oikeaan alakulmaan. Monta tärkeää tietoa piti tallentaa jokaisesta kasvista. Kaikista kasveista tehtiin vielä sitten erillinen luettelo.

Nimeäminen oli helppoa, jos rajoitti keräysalueen kotipihaan ja pyrki käyttämään kasvikirjan nimiä, eikä raumangiälen ilmaisuja. Tässä asiassa saattoi myös kulkea ns. kivisen polun. Jos keräsi kasvinsa rannikon painolastisaarista ja satamista, kasvikirjalla pystyi nimeämään vain noin puolet saaliista. Entisaikoina nimittäin purjelaivat tarvitsivat paluumatkalle painolastin, ellei niillä ollut paluurahtia. Suomessa tämä painolasti purettiin sitten satamien liepeille. Mukana tuli tietysti jos jonkinmoista tädykettä ja esikkoa. Näistä tulokkaista kasvistonsa keräämällä saattoi ajaa biologian opettajansa hulluuden partaalle.

Kaikki nämä 80 yksilöä tentittiin. Kasviosta sai siisteys- ja oikeellisuusnumeron. Tentistä sai toisen numeron. Kasvin sukukin piti tietää, mutta latinalaisilta nimiltä meidät armahdettiin. Silti muutama sellainen jäi mieleen ikuisiksi ajoiksi. Tuppisara on Carex Vaginata.

Mutta kasvio on edelleen tallella. Maitohorsma on ryhtynyt vähän pölisemään 40 vuodessa, mutta muut ovat iskussa. Ja käsillä on kevät. Liittäisiköhän omalaatuisiin harrastuksiinsa jälleen yhden vanhan rakkaan. Ihastuttava ajatus. Prätkän takaistuimelle matkakasvipuristin ja menox sanoi Annie Lenox.

No ainakaan saroista en aloita. Niitä löytyy Suomesta noin 80 lajia kaikkiaan. Kaikki ne ovat pirullisen paljon toistensa kanssa samannäköisiä.

>Valokuvatorstai

>

Huomasin juuri, että on torstai. Valokuvatorstai. Olen ollut töiden takia kovin kiireinen, joten tärkeät asiat tahtovat unohtua.

Viime viikolla maisema oli jäiden jälkeen hetken kovin kummallinen. Talvi oli irrottanut otteensa ja kevät vielä empi. Luulen, että aiheenannossa ulos tähyilevä lady voisi katsoa ikkunasta tämmöistä maisemaa.

>Korjaamotoimintaa….

>Kuva: http://www.like.fi/kirjakeko/kannet/9789524718950.jpg

Luin illalla loppuun riemastuttavan autoilukirjan. Norjalainen Lars Mytting on kirjoittanut kaikille auton ja oman elämänsä korjaajille oivallisen kirjan. Rakkaus autoihin, työkaluihin ja asioiden korjaamiseen ovat kirjan kantavia teemoja.

Kaikkea ei aina tarvitse muuttaa. Mytting on itse fanaattinen Jaguar –harrastaja. Hän on ollut hyvin fiksu ja vieraskorea romaanissaan. Juonessa liikkuu mukana yksi Jagge, Xj12, mutta pääosissa ovat Erik Fyksen, Mobil-huoltoasema, kolme naista ja lukematon määrä kiinnostavia autoja. Kirja tihkuu rakkautta, mutta läheskään aina Erik ei kykene osoittamaan sitä naisilleen.

Kotipitäjässä oli 1960-luvulla Gulf- huoltoasema. Sanoisin, että suora kopio Myttingin kirjasta. Kaikki korjattiin, kaikelle annettiin miehen sanan mittainen takuu ja sitten siinä sivussa myytiin vähän bensiiniäkin.

Isäni osti ensimmäisen moottorisahansa noihin aikoihin. Homelite XL-12 super automatic oli hyvä perussaha. Automatic – sana tarkoitti sitä, että sahauksessa ei enää tarvinnut käyttää käsipumppua teräketjuöljyn ketjulle saamiseksi, vaan sahassa oli automaattipumppu.

Gulf – asemalta sitten siihen sahaan ostettiin bensiiniä ja se bensiini otettiin suoraa jakajasta. Seuraavana päivänä saha leikkasi kiinni. Kun Isäni meni huoltoasemalle asiaa ihmettelemään, omistaja antoi kassasta 800 sen aikuista markkaa ja kehotti isääni noutamaan uuden sahan liikkeestä.

Myöhemmin kävi ilmi, että öljyä oli ollut bensiinissä 0,1 %. Jakajassa oli ollut vikaa. Jakajapumppu oli GULF-yhtiön omaisuutta, tontti ja huoltoasema taas huoltoaseman pitäjän omaisuutta.

Tämän jälkeen aika pian GULF-merkki katosi huoltoaseman pihalta ja tilalle tuli toinen merkki. Sitten katosi huoltoasemakin ja tilalle ei enää tullut mitään. Ketjut rakensivat huoltoasemat ja hankkivat torpparit niitä pitämään. Isäni taas ryhtyi sekoittamaan sahan polttoaineen itse. Bensiiniä kymmenen litraa ja siihen puoli litraa 2-tahtiöljyä.

Eikä mitään enää korjata. Jos autosi on vietävä määräaikaishuoltoon, operaatio muistuttaa suuresti sitä, jolla saat maallisen tomumajasi terveyskeskuslääkärin vastaanotolle. Autosi elinhistoria on jossain maahantuojan tietokoneen uumenissa. Aika on tilattava kuukausia ennen ja töiden alkaessa huollossakin tehdään diagnoosi. Liikkeen nimikin saattaa olla autotohtori tai muuta vastaavaa.

Ilahduttava uutinen huhtikuun lopussa kertoi, että Gulf-yhtiö on palaamassa Suomeen ja vieläpä uudella brändillä. Autoja ja vehkeitä luvataan korjata ja huoltaa. Kaikkien ei tarvitse seurata Pukinmäen Esson jalanjäljissä.

Kuten kirjoituksen sävystä kuulette, Tillman joutuu kokemaan tämän kaiken 19. päivä tätä kuluvaa kuuta. Huolto on se, joka tehdään 60 000 km kohdalla. Lisäksi valmistaja ilmoitti, että he haluavat tarkistaa abs-jarrujärjestelmän viat ns. takaisinkutsutoimenpiteenä. Näitä takaisinkutsuja on koko maassa kuulemma tuhansia. Kaikesta tästä seuraa sitten se, että autoni on kuulemma 5 tuntia huollossa. Huoltopiste on vieraalla paikkakunnalla, joten minulle jää melkoisesti aikaa mittailla tuon paikkakunnan katuja. Lisäksi siinä menee ketuille kokonainen työpäivä.

Kuten kaikki aamutelevision lähetyksestä hyvin saattoivat päätellä, Tillman meni illalla kiltisti nukkumaan ja piti visusti huolen siitä, että jääkiekkoa ei huushollissa katsottu. Tulokset puhuvat jälleen puolestaan.

Mutta peli kovenee. Kaikki riippuu siitä, kestääkö Tillmanin turnauskestävyys ? Riittääkö päättäväisyyteni ? Edessä voi olla hetkiä, jolloin sosiaalisista syistä voi olla pakko katsoa jääkiekkoa. Silloin tulee noutaja Suomen joukkueelle.

>Jälkeenjääneisyyttä

>

Kuva: http://qblog.nov.ru/images/uploads2/Tanita_Tikaram.jpg

Celine Dion kuulemma saapuu Suomeen. Konserttilipusta joutuu parhaimmillaan maksamaan 199 euroa. Minusta se on paljon. Tuolla hinnalla toimeentulon kiemuroissa kamppaileva perhe joutuu pärjäämään monta viikkoa elintarvikehankinnoissaan.

Jos perheessä harrastetaan musiikkia ja perheessä on kaksi lasta, asia muuttuu tavallaan helpommaksi. Kun molempien lapsien yhden kuukauden lapsilisät laitetaan yhteen, saadaan summaksi 210 euroa.

Tällä summalla jompikumpi vanhemmista pääsee konserttiin ja saa vielä yhden pitkän juoman. Kotiin jäävä puoliso voi nauttia laulajattaresta katselemalla netistä laulajattaren musiikkivideoita.

Eihän tämä tietenkään Celinen vika ole. Hän on söpö ja mukavan ihminen, joka osaa kaiken lisäksi rypistää nenäänsä seksikkäästi. Suomalaisista naislaulajista siihen pystyy vain Marion Rung.

Tämä kaikki on tietenkin lapsilisän vika. Sen ostoarvo on jäänyt kovasti jälkeen yleisestä hintakehityksestä ja etenkin konserttilippujen hintakehityksestä. Lapsilisiä onkin mitä pikimmin korotettava, jotta vanhemmat voisivat yhdessä käydä konserteissa. Sitä aikaa odotellessa voidaan katsella vaikka tätä leikettä

http://www.youtube.com/watch?v=sJdgSRzv8wE

Häntä minä menisin mielelläni katsomaan. Harmi vain, että en saa enää lapsistani lapsilisää ja Tanita Tikaram ei juuri keikkaile. Katselen Tanitaa kuitenkin usein aamuisin ennen työpäivän alkua. Kylmät väreet kulkevat selkäpiissä. Heikkona hetkenä saattaisin mennä häntä katsomaan hintaan mihin tahansa.

>Raakaa peliä

>

Kuva: http://mummila.net/varasto/munnen/pihvi.jpg

Tämän päivän Kauppalehti kertoo kauppaliike Stockmannin liha-asioista. Kauppa kuulemma syyttää tartar-pihvien arvotuotantoketjussa omaa myyjäänsä. Häveliäisyys estää ilmeisesti syyttämästä asiakasta. Lähtökohtana on se vankkumaton usko, että kauppahuone ei voi olla väärässä.

Työlainsäädännössä tunnetaan hyvin sellainen kohta, jonka perusteella työnantajalla on ns. isännänvastuu työntekijöihinsä ja heidän tekemisiinsä nähden. Se tarkoittaa sitä, että yksittäistä työntekijää pitää työssään neuvoa, ohjata, opastaa ja kouluttaa. Jo oppi ei mene perille, ohjausta on annettava lisää. Kaikesta toiminnasta kantaa vastuun kuitenkin työnantaja. Työsuhteen purku- ja irtisanomisperusteet ovat kohtuullisen tiukkoja ja niiden täyttymiseksi myyjän täytyy huitaista jauhelihapakkauksella asiakasrouvaa päin näköä.

Moraalisestikin työntekijän syyttäminen on arveluttavaa. Jos tartar-ainekset kävelevät asiakasta vastaan ulko-ovelle asti, yleensä asiakas äänestää jaloillaan ja kävelee pakoon. Se taas on tapahtumana mitä suurimassa määriin kauppahuoneen päänsärky. Ellei sitten ole kyse sen kaltaisesta instituutiosta, joka voi olla ylimielinen asiakasta kohtaan.

Sampo-pankkikin on syytellyt huonoa tiedotusta, olosuhteita, asiakkaiden hermostuneisuutta ja vaikka mitä. Viime aikoina suurin ruuhka onkin ollut ilmeisesti kilpailijapankkien tiskeillä.

Lehtovaara-ravintolat joutuivat aikoinaan linjaamaan myös reaktioitaan uuteen uskoon, kun asiakas ei ollutkaan tarpeeksi nöyrä ja kirjoitti vieläpä blogiin asiasta. Asiakkaalle tuli muistaakseni ensin alkuun haaste raastupaan ja korvausvaatimus.

Tässäkin tapauksessa suurin syyllinen on tietenkin se onneton asiakas, joka syö raakaa jauhelihaa. Pitäisi ymmärtää kypsentää ruokansa, eikä elää luolakautta.

Vai pitäisikö sittenkin kauppahuoneen mennä itseensä ja poistaa päällekkäisiä päivämäärämerkintöjä pakkauksistaan, suorittaa alkeellinen ydinprosessin analyysi (core process analysis matrix) ja tutkia omaa laatukäsikirjaansa. Kyllä se vika sieltä jostain löytyy. Myyjän syyttäminen osoittaa samaa päättäväisyyttä, jolla taannoin yritettiin saada Nokian jätevesiskandaali yhden ainoan puhdistamotyöntekijän syyksi.

Ja pihviohje löytyy täältä