>Jälkeenjääneisyyttä
Celine Dion kuulemma saapuu Suomeen. Konserttilipusta joutuu parhaimmillaan maksamaan 199 euroa. Minusta se on paljon. Tuolla hinnalla toimeentulon kiemuroissa kamppaileva perhe joutuu pärjäämään monta viikkoa elintarvikehankinnoissaan.
Jos perheessä harrastetaan musiikkia ja perheessä on kaksi lasta, asia muuttuu tavallaan helpommaksi. Kun molempien lapsien yhden kuukauden lapsilisät laitetaan yhteen, saadaan summaksi 210 euroa.
Tällä summalla jompikumpi vanhemmista pääsee konserttiin ja saa vielä yhden pitkän juoman. Kotiin jäävä puoliso voi nauttia laulajattaresta katselemalla netistä laulajattaren musiikkivideoita.
Eihän tämä tietenkään Celinen vika ole. Hän on söpö ja mukavan ihminen, joka osaa kaiken lisäksi rypistää nenäänsä seksikkäästi. Suomalaisista naislaulajista siihen pystyy vain Marion Rung.
Tämä kaikki on tietenkin lapsilisän vika. Sen ostoarvo on jäänyt kovasti jälkeen yleisestä hintakehityksestä ja etenkin konserttilippujen hintakehityksestä. Lapsilisiä onkin mitä pikimmin korotettava, jotta vanhemmat voisivat yhdessä käydä konserteissa. Sitä aikaa odotellessa voidaan katsella vaikka tätä leikettä
http://www.youtube.com/watch?v=sJdgSRzv8wE
Häntä minä menisin mielelläni katsomaan. Harmi vain, että en saa enää lapsistani lapsilisää ja Tanita Tikaram ei juuri keikkaile. Katselen Tanitaa kuitenkin usein aamuisin ennen työpäivän alkua. Kylmät väreet kulkevat selkäpiissä. Heikkona hetkenä saattaisin mennä häntä katsomaan hintaan mihin tahansa.